Asenne?

Jokaisella eläimellä on oikeus ravintoon, vaistojensa mukaiseen toimintaan ja rodulleen sopivaan huolenpitoon.

Joka saakelin isä tai äiti, joka hankkii lapselleen eläimen leluksi, pitäisi laittaa eläintenpitokieltoon. Lemmikki on tunteva otus, jolle pitää pystyä taata oikeanlaiset olosuhteet.
Lemmikkiä ei saa tappaa vain oman mukavuutensa takia. Jo eläintä hankkiessa tulee sitoutua lemmikin eliniän kestävään vastuuseen.
"Annetaan koira pitovaikeuksien vuoksi." Siis eikö tällaisilla ilmoittelijoilla ollut muka tiedossa, mitä esim. koiran omistaminen vaatii? Jos et viitsi viedä sitä ulos, niin tottakai se kakkaa sisälle. Jos koira on aina yksin kotona, kenties se haukkuu naapurit sekopäisiksi ja narskuttaa uudet kenkäsi entisiksi.

Kissat ovat kovia lisääntymään, joten vastuullinen mirrin omistaja leikkauttaa siltä halut pois.
Ja kissa kun on usein ilmainen, yhden ja saman kulmakunnan kollin tekele. Ja tyttökisut pykää niitä pentuja kuin liukuhihnalta. Ja sitten tyttö-katin onnellinen omistaja haluaa päästä niistä vauvoista eroon.

Jo ennen kuin mun mauku muutti meille, olin hankkinut kaiken kantokopasta kissa-vessa-tarvikkeisiin. Vaikka kissa olisikin niin sanotusti ilmainen, sen asianmukainen hoito maksaa. Kuudessa vuodessa siihen on uponnut euro poikineen. Olen asennoitunut siihen, että näin hyvällä hoidolla kattini vetää vielä 15 vuotta repimällä verhoja ja tuhoamalla kalustoa.
So? Who cares?
Mietitäänkö monilapsisessa perheessä, kuinka paljon lapset tulevat maksamaan? Vai pitäisikö viedä lopetettavaksi kun toi valkoinen nahkasohva kärsii. Eli selkeitä pitovaikeuksia.

Itselläni on kaksi lasta ja niiden myötä olen tutustunut lemmikkieläimiin laidasta laitaan. Kaloista gerbiileihin. Ja se viimeinen parras oli kyllä kaksi hermafrodiittia agaattikotiloa.

Likat tuli ja meni. Ja eläinten hoitaminen jäi taas viimemetreillä mun kontolle.
Eli tiedän mistä puhun.
9218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yhdenkään eläimen paikka ei ole ihmisen kodissa. Jos lähdetään nyt tähän ääripäähän. Mehän emme tiedä miten eläin ajattelee ja reagoi kun se elää vankina koko elämänsä. Itse olen sitä mieltä että vankina elävä eläin ei ajattele samalla tavoin kuin vapaa eläin, muutoin se masentuisi ja kuolisi. Eläimen täytyy siis sopeutua tilanteeseen. Näin ollen, koira joka asuu kerrostalossa ja sitä viedään kolme kertaa päivässä lenkille on todennäköisesti yhtä onnellinen kuin koira jolla on iso piha jossa se saa "vapaana" juosta silloin kuin haluaa. He kun eivät tiedä paremmasta. Omasta mielestäni sisäkissat pitäisi kieltää. On eläinrääkkäystä pitää kissaa sisällä koko ajan, koska se ei ole kissan luonnollinen elinpaikka.

Itselläni on kilpikonnia jotka elävät aikalailla erilaista elämää kuin mitä ne luonnossa viettäisivät. En yritä hirveällä rahalla luoda niille täydellistä elämää koska siinä menisi ikä ja terveys. Teen sen minkä voin konnilleni jotta ne pysyvät terveinä ja tyytyväisinä vaikka joutuvatkin vankina elämään. Voisi ajatella että jokaikinen ihminen jolla on lemmikki on tavallaan eläinrääkkääjä koska pitää eläintä vankina paikassa johon se ei todellakaan kuulu. Ihmisen itsekeskeinen ajattelutapa on luonut ajatuksen että lemmikki eläin voi olla onnellinen jos sille luo oikeat elinolosuhteet jne. Mutta kuka pystyy todella luomaan lemmikilleen luonnonmukaiset elinolosuhteet? Ei kukaan. Toiset tekevät enemmän, toiset vähemmän mutta lemmikki tuskin itse tajuaa mikä sille olisi parasta. Se on vankin, ja vankina pysyy, oli se sitten lapselle ostettu sylittelykilpikonna taikka koira joka asuu pienessä kerrostalo-asunnossa kolmen muun koiran kanssa.

Tämän vuoksi minun mielestäni kukaan lemmikin omistaja ei ole kelvollinen kertomaan toiselle lemmikin omistajalle miten lemmikkiä tulisi hoitaa jotta se olisi onnellinen. Oma kilpikonnani on ns. sylikilpikonna ja olen monesti saanut kuulla että se ei ole kilpikonnan luonnollinen olotila. No ei tietenkään, ei sekään että se nököttää terraariossa kaiket päivät eikä koskaan pääse pois. Kumpi on siis parempi? Ken tietää. Ainoastaan silloin jos on selkeä eläinrääkkäystapaus saa toisen ihmisen lemmikin pitoa kritisoida, ja pitääkin. Tällöin täytyy myös ottaa yhteyttä viranomaisiin. Vaikka pidämmekin lemmikkejä poissa niiden luonnollisesta asuinalueestaan ei meillä ole oikeutta lyödä tai rääkätä eläintä tavalla jonka tiedämme tuottavan sille kipua ja tuskaa.

Äänestä
  • Huvittava mielipide sulla...
    En edes ymmärrä mistä teitä sikiää.
    Ei eläin vanki ole jos se nauttii olostaan ihmisen kotona. Miksi totuttaa se parempaan? Kyllä sen näkee kun eläin on iloinen ja nauttii olostaan, näin ainakin meillä.

    Äänestä

  • takkupoika kirjoitti:

    Huvittava mielipide sulla...

    Eläin on vanki, ellei se elä omassa luonnollisessa elinympäristössään. Sama kun laittaisi sinut elämään hulppeaan taloon josta et koskaan pääse ulos, ja jos pääset niin ainoastaan remmissä. Olisitko onnellinen? Yksikään eläin ei ole onnellinen eläessään ihmisen kodissa. Ne voivat tottua siihen, mutta onnellisia ne tuskin ovat.

    Äänestä

  • takkupoika kirjoitti:

    Huvittava mielipide sulla...
    En edes ymmärrä mistä teitä sikiää.
    Ei eläin vanki ole jos se nauttii olostaan ihmisen kotona. Miksi totuttaa se parempaan? Kyllä sen näkee kun eläin on iloinen ja nauttii olostaan, näin ainakin meillä.

    Et tainnut tajuta sanaakaan mitä ylläolevassa teksittäni yritin sanoa... Mutta hei, se ei ole mikään ihme ihmisille jotka pitävät lemmikkejä itsensä jatkeena ja kuvittelevat että koira on onnellinen pinkissä pikku mekossa.

    Äänestä

  • öfdlkväldf kirjoitti:

    Et tainnut tajuta sanaakaan mitä ylläolevassa teksittäni yritin sanoa... Mutta hei, se ei ole mikään ihme ihmisille jotka pitävät lemmikkejä itsensä jatkeena ja kuvittelevat että koira on onnellinen pinkissä pikku mekossa.

    Ääh, en edes usko että varsinkaan monet pienemmät eläimet varsinaisesti ymmärtävät olevansa "vankeja". En ymmärrä ihmisiä jotka kieltävät lemmikitkin ihmisiltä, joillekkin lemmikki voi olla se ainut seuralainen ja ystävä, ja te haluatte viedä sen pois häneltä? Ja eiköhän paljolti juuri lemmikkien ansiosta luonnon eläinten suojelu ole saanut huomiota. Ja lemmikkiä ei tietenkään pidä hommata lapselle leluksi, ja ihan oma vikasi jos olet joutunut niiden hoitajaksi, ei kannata hommata ihan hetken mielijohteesta lemmikkiä lapsille.

    Äänestä

  • sdsdsdsdsd kirjoitti:

    "Omasta mielestäni sisäkissat pitäisi kieltää. On eläinrääkkäystä pitää kissaa sisällä koko ajan, koska se ei ole kissan luonnollinen elinpaikka."

    Huhhuh, tuohan pätee ihan yhtälailla koiriin, ei sisätilat ole yhtään sen enempää niidenkään luonnollinen elinympäristö kuin kissojen. Ja kummatkaan eivät kuulu suomen luontoon, helposti pääsevät liikenteessä hengestään, on vastuutonta pitää niitä vapaana pihalla, jokin aidattu alue pihalla on eriasia. Eihän mikään lemmikki ole luonnollisessa elinympäristössään?

    Äänestä

Olen aivan liian monta kertaa nähnyt tapauksia aktiivisen turkisrodun laiminlyönnistä. Esim. moni hankkii villakoiran, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja 20h/vrk. Myös turkkia on trimmattava kuukausittain, kynnet leikattava ja pestävä koira lähes viikottain. Turkkia on myös harjattava lähestulkoon päivittäin.

Ensimmäisen kuukauden - pari, kaikki hommat tehdään loistavasti, mutta sitten ei enää jaksetakaan jatkuvaa hoitamista; turkki jää hoitamatta - huopaantuu ja aiheuttaa kivuliaita tulehduksia, koira ei saa tarpeeksi virikkeitä - rupeaa keksimään niitä itse eli tuhoamaan asuntoa, eikä ymmärrä, miksi omistaja on jatkuvasti vihainen hänelle. Tämä on sitä laiminlyöntiä.

Äänestä
  • kukaan ei voi etukäteen ymmärtää miten paljon turkki vaatii työtä. Ei ole mitään virtuaalikoiraa, jota voisi testata.

    Minulla on isovillis, jonka turkki nyt kasvaa ihan nyöreinä. Yritin kovasti sitä harjailla ja föönata suoraksi mutta ei, aina vaan veti korkkiruuveille.

    Pari kuukautta sitten viimeksi harjasin ennen pesua. Turkki on tosiaan nyöreillä mutta takkuja ei ole.
    Sen turkki on alunperinkin aika karkea. Onnekas minä.

    Äänestä

  • ihan esimerkkinä kirjoitti:

    kukaan ei voi etukäteen ymmärtää miten paljon turkki vaatii työtä. Ei ole mitään virtuaalikoiraa, jota voisi testata.

    Minulla on isovillis, jonka turkki nyt kasvaa ihan nyöreinä. Yritin kovasti sitä harjailla ja föönata suoraksi mutta ei, aina vaan veti korkkiruuveille.

    Pari kuukautta sitten viimeksi harjasin ennen pesua. Turkki on tosiaan nyöreillä mutta takkuja ei ole.
    Sen turkki on alunperinkin aika karkea. Onnekas minä.

    Ja tietenkään ei osata lukea muiden kokemuksia kyseisestä rodusta? Hah,sanon minä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Elämä on arvokas. kirjoitti:

Jokaisella eläimellä on oikeus ravintoon, vaistojensa mukaiseen toimintaan ja rodulleen sopivaan huolenpitoon.

Joka saakelin isä tai äiti, joka hankkii lapselleen eläimen leluksi, pitäisi laittaa eläintenpitokieltoon. Lemmikki on tunteva otus, jolle pitää pystyä taata oikeanlaiset olosuhteet.
Lemmikkiä ei saa tappaa vain oman mukavuutensa takia. Jo eläintä hankkiessa tulee sitoutua lemmikin eliniän kestävään vastuuseen.
"Annetaan koira pitovaikeuksien vuoksi." Siis eikö tällaisilla ilmoittelijoilla ollut muka tiedossa, mitä esim. koiran omistaminen vaatii? Jos et viitsi viedä sitä ulos, niin tottakai se kakkaa sisälle. Jos koira on aina yksin kotona, kenties se haukkuu naapurit sekopäisiksi ja narskuttaa uudet kenkäsi entisiksi.

Kissat ovat kovia lisääntymään, joten vastuullinen mirrin omistaja leikkauttaa siltä halut pois.
Ja kissa kun on usein ilmainen, yhden ja saman kulmakunnan kollin tekele. Ja tyttökisut pykää niitä pentuja kuin liukuhihnalta. Ja sitten tyttö-katin onnellinen omistaja haluaa päästä niistä vauvoista eroon.

Jo ennen kuin mun mauku muutti meille, olin hankkinut kaiken kantokopasta kissa-vessa-tarvikkeisiin. Vaikka kissa olisikin niin sanotusti ilmainen, sen asianmukainen hoito maksaa. Kuudessa vuodessa siihen on uponnut euro poikineen. Olen asennoitunut siihen, että näin hyvällä hoidolla kattini vetää vielä 15 vuotta repimällä verhoja ja tuhoamalla kalustoa.
So? Who cares?
Mietitäänkö monilapsisessa perheessä, kuinka paljon lapset tulevat maksamaan? Vai pitäisikö viedä lopetettavaksi kun toi valkoinen nahkasohva kärsii. Eli selkeitä pitovaikeuksia.

Itselläni on kaksi lasta ja niiden myötä olen tutustunut lemmikkieläimiin laidasta laitaan. Kaloista gerbiileihin. Ja se viimeinen parras oli kyllä kaksi hermafrodiittia agaattikotiloa.

Likat tuli ja meni. Ja eläinten hoitaminen jäi taas viimemetreillä mun kontolle.
Eli tiedän mistä puhun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu