Kumpi on halvempaa

sen vähäosaiselle siivelle - nostaa verotusta vai ottaa lainaa?
17129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Millään muulla ei ole merkitystä.

Äänestä

Veropohjaa on kavennettu nykyhallituksen toimesta siten, että ollaan menossa kohti ökyrikkaiden 0-verotusta.

Rikkaiden varallisuusvero poistettiin kokonaan.
Hallitusohjelmaan sisältyi yritysten omistajien lahja- ja perintöveron poistaminen, mihin hallitus varasi budjetissa rahaa 165 milj. euroa.
Työnantajien kela-maksut poistettiin (miljardin euron vähennys sosiaaliturvaan)
Pääomatulojen verotus on pientä.
Palkkatulon verotusta muutettiin suurituloisia suosivaksi eli Kataisen malli:

Työssäkäyvät saavat vuodessa lisää:
15.000 euron vuosituloilla 216 euroa
35.000 euron vuosituloilla 540 euroa
50.000 euron vuosituloilla 744 euroa

Eläkeläiset saavat vuodessa lisää:
15.000 euron vuosituloilla 219 euroa
35.000 euron vuosituloilla 662 euroa

Suomessa eriarvoistuminen on ollut
ERITYISEN VOIMAKASTA

Akatemiantutkija Raija Julkusen mukaan käänne tasa-arvoistuvasta sunnasta eriarvoistuvaan alkoi 1980- ja 1990-luvun vaihteessa jolloin ylimmän kymmenyksen souus kaikista tuloista kääntyi kasvuun. 1990-luvun puolivälissä eriarvoisktuminen alkoi suuremmassa mitassa ja useampien mittareiden valossa.

Vuosina 1990-2002 kaikkien tulonsaajien reaalisesti käytettävissä olevat tulot kasvoivat 19,29 %. Alimmassa kymmenyksessä kasvu oli 1,09 % ja ylimmässä kymmenyksessä 44,09 % ja YLIMMÄSSÄ PROSENTISSA 121,90 %. Eriarvoistuminen tapahtunut 1,09 %:sta ---- 121,90 %:iin.

Vuoden 2002 jälkeen eriarvoistuminen on ollut myöskin voimasta mm. pääomatulojen kevyemmän verotuksen vuoksi.

Miten veropohjaa mielestäsi pitäisi muuttaa?
Pitäisikö veroja kerätä veronmaksukykyisiltä vai verottaa entistäkin enemmän
pienituloisia ja sosiaaliavustuksilla eläviä. Sosiaalietuudet ovat Suomessa voimakkaasti verotettuja.

Hallituksen toimet, joilla on lisätty pelkätään hyvintoimeentulevien ostovoimaa köyhien kustannuksella, eivät ole lisänneet työllisyyttä. Päinvastoin.
Kun Suomessa on jo kohta miljoona köyhää, leipäjonojen voimakkaasti lisääntyessä, ostovoimaa ei ole siellä missä sitä tarvittaisiin.
Rikkaiden ostovoiman lisääminen entisestään ei vaikuta työllisyyteen - ostovoimaa heillä on aina ollut ennen lamaa, laman aikana ja nykyhallituksen toimesta myös laman jälkeen.

Äänestä
  • Demareiden eläkeläisten rangaitusveroa takasi?

    Äänestä

  • Rikkaiden ahneudella ei ole mitään rajaa ja hallitus vielä ruokkii sitä koska päättäjät itsekin kuuluvat hyväosaisiin.
    Kiikki hallituksen päätökset lisäävät eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukasisuutta vaikka hallitus muuta väittää.
    ruoan alv alennuskin hyödyttää enemmän rikkaita joilla on varaa osta kalliimpaa ruokaa ja saavat näin suuremman hyödyn.
    Tällä politiikalla ei paranneta työllisyyttä vaan päin vastoin lisätään työttömyyttä.
    kun viedään ostovoimaa niiltä jotka sitä eniten tarvitsisivat.
    Ei ole mikään sattuma että ruokajonot kasvavat vaan se on harjoitetun politiikan tulosta.
    Kyllä tällaisille vanhasen kataisen hallitukille pitäisi saada loppu.
    ja vastuullisempi ja osaavampi hallitus tilalle joka ajaisi koko maan parasta eikä ajaisi vain omien kannattajien etua.

    Äänestä

  • demukoiden? kirjoitti:

    Demareiden eläkeläisten rangaitusveroa takasi?

    kirjata alio, jossa sanotaan ettei koske eläkeläisiä, on tää saatanan kumma maa, kun lakeja ei voi erotella muuta kuin siten etteivät ne koske rikkaita!

    Eikös Suomen antidopingjärjestön pomokin muutama vuosi sitten ajanut ympäripäissään muuntajakopin nurin eikä siitäkään ole kuultu mitään
    ja äijä on edelleen virassa?

    Äänestä

  • Uskomatonta soopaa. Sosiaalietuudet ovat veroilla maksettuja, siis nämä "köyhät" eivät maksa veroja olenkaan koska rahat tulevat "rikkailta" joiden veroista nämä sosiaalietuudet maksetaan.
    Katsotaan asiaa oikeasta näkökulmasta jossa sosiaalietuudet yms. on otettu mukaan:

    Ansiot 0 euroa= maksaa veroja noin - 10 000 euroa (negatiivinen verotus)
    Ansiot 15 000 euroa = maksaa veroja noin 0 euroa
    Ansiot 50 000 euroa= maksaa veroja noin 20 000 euroa

    Eli koeta kommari nyt havaita että kaikki "verohelpotukset" pienituloisille tulevat suurituloisten veroista koska pienituloiset eivät maksa veroja. Tosin sanoen jos et käy työssä ja saat jotain työmarkkinatukea, asuntotukea, kodinhoitotukea tai sossuavustusta et maksa veroja ollenkaan! eli sosiaalietuuksien ns verotus on vain laskennallista koska se on muilta saatua rahaa, toisin sanoen selvyyden vuoksi kaikkien tukien verotus voitaisiin lopettaa ja laskea tukia verojen verran.

    Äänestä

  • laskennan perusteet kirjoitti:

    Uskomatonta soopaa. Sosiaalietuudet ovat veroilla maksettuja, siis nämä "köyhät" eivät maksa veroja olenkaan koska rahat tulevat "rikkailta" joiden veroista nämä sosiaalietuudet maksetaan.

    Eikös se päde kaikkiin valtion ja kuntien työntekijöihinkin?

    Palkka tulee verovaroista joten...

    Äänestä

  • Entäs maataloustuki kirjoitti:

    Eikös se päde kaikkiin valtion ja kuntien työntekijöihinkin?

    Palkka tulee verovaroista joten...

    Erona sosiaalietuuksista "nauttiville" valtion ja kuntien työntekijät tekevät tuottavaa työtä, jokseenkin yleensä melko huonosti tuottavaa. Eli kun kunnan työntekijä vaikkapa hoitaa sairaan tekee hän silloin tuottavaa työtä, sama juttu vaikka katujen aurauksessa. Kunnan ja valtion työntekijät lisäävät työllään aivan vastaavalla tavalla bruttokansantuotetta kuten yksityisenkin sektorin työntekijät toisin kuin sosiaaliavustuksilla elävät. Se on sitten poliittinen asia miten tuo tuottava työ maksatetaan, veroilla niinkuin nyt vai työstä kerättävillä maksuilla kuten yksityisellä sektorilla vai millä.

    Äänestä

  • nämä tuovat kansantuloa kirjoitti:

    sosiaaliavutuksilla

    Äänestä

  • elää niillä kirjoitti:

    sosiaaliavutuksilla

    Tuloni ovat eläkeläisenä vajaa 15000 euroa ja maksan veroja siitä 16 %. Joten, mikä se tuo 0 % oli. Jos yrität kusettaa, kuseta paremmin.

    Äänestä

  • tietämättömälle... kirjoitti:

    Tuloni ovat eläkeläisenä vajaa 15000 euroa ja maksan veroja siitä 16 %. Joten, mikä se tuo 0 % oli. Jos yrität kusettaa, kuseta paremmin.

    Jos ansaiitsen 15000 euroa ja maksan veroja 15 % niin kerrotaan tämä kolmella, eli tuloni olisivatkin 45000 euroa ja logiika menisi 3 x 15 % on 45 %.

    Nyt toinen ansaitseekin 50000 euroa ja veroa 40% eli jää 20000 euroa käteen.

    Miten se näin menee, kun puhutaan, että suuret tulot, enemään veroa. Suhteessa tämä 15000 maksaa veroa sittenkin enemmän kuin 50000 saava. Oletko eri mieltä?

    Äänestä

  • laskennan perusteet kirjoitti:

    Uskomatonta soopaa. Sosiaalietuudet ovat veroilla maksettuja, siis nämä "köyhät" eivät maksa veroja olenkaan koska rahat tulevat "rikkailta" joiden veroista nämä sosiaalietuudet maksetaan.
    Katsotaan asiaa oikeasta näkökulmasta jossa sosiaalietuudet yms. on otettu mukaan:

    Ansiot 0 euroa= maksaa veroja noin - 10 000 euroa (negatiivinen verotus)
    Ansiot 15 000 euroa = maksaa veroja noin 0 euroa
    Ansiot 50 000 euroa= maksaa veroja noin 20 000 euroa

    Eli koeta kommari nyt havaita että kaikki "verohelpotukset" pienituloisille tulevat suurituloisten veroista koska pienituloiset eivät maksa veroja. Tosin sanoen jos et käy työssä ja saat jotain työmarkkinatukea, asuntotukea, kodinhoitotukea tai sossuavustusta et maksa veroja ollenkaan! eli sosiaalietuuksien ns verotus on vain laskennallista koska se on muilta saatua rahaa, toisin sanoen selvyyden vuoksi kaikkien tukien verotus voitaisiin lopettaa ja laskea tukia verojen verran.

    tuota ikuista paskaa "mene töihin"....

    käpykaartilainen no:1!!!!

    ei pidä paikkaansa missä sulla on se raja 15000 tonnin ja 50000 tonnin välillä suurin osa kuuluu siihen porukkaan ja maksaa todella veroja saamatta mitään sosiaalietuuksia, en minä niitä kaipaa mutta järjenkäyttöä voisi hiukka ottaa mukaan tähänkin juttuusi.

    Äänestä

  • halivilivoo kirjoitti:

    Kyllähän se on tärkeintä miten raha liikkuu. Ja monet työssä käyvät saavat niitä kuuluisia piilotukia.

    Jos poistettaisiin kaikki sosiaalietuudet niin maa kyllä halvaantuisi aika pahasti. Tärkeintä on että raha kiertää eikä makaa tileillä tai valu ulkomaille.

    Työtön, perheetön, vuokralla asuva vähän koulutettu taitaa olla vaan yhteiskunnalle varsin edullinen. Verrattuna johonkin duunariin jolla vaimo kotona ja 3 lasta ne vasta kalliita tapauksia ovat.

    Tosekseen on jo korkea aika lopettaa paskan jauhaminen menkää töihin, jos työpaikkoja ei vaan ole kaikille sitä tarvitseville.

    Rahan kierto ja taloudellinnen aktiivisuus on ratkaisevaa.

    Äänestä

  • veune kirjoitti:

    Miksei minua työtöntä palkata kunnalle vaikka viralliseksi ennustajaksi.

    Saisin 50 000e kuukausipalkkaa ja minustakin tulisi hyvä veronmaksaja.

    Eikös se näin menisi?

    Äänestä

lainaa. Siitäs saitte.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yhteiskunnalle ja kirjoitti:

sen vähäosaiselle siivelle - nostaa verotusta vai ottaa lainaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu