Hei!
Haluaisin kuulla onko täällä muita ns aikuisia jotka ovat anoreksian kourissa. Ite olen 34v ja edelleen sairas. Olen sairastunutkin vasta aikuisiällä. Vai onko vain teinien vitsaus... yllätyin kerran osastolla kun tutustuin anorektikkoon joka oli 56 vuotias. Tuntui aika pahalta ajatella että siinä oli mennyt koko ihmisen ikä.
Voimia kaikille!
Itsekin edelleen laihdutan ja olen täysin väärän ruumiinkuvan vanki. Kamalaa kun elämä valuu hukkaan...
Haluaisin kuulla onko täällä muita ns aikuisia jotka ovat anoreksian kourissa. Ite olen 34v ja edelleen sairas. Olen sairastunutkin vasta aikuisiällä. Vai onko vain teinien vitsaus... yllätyin kerran osastolla kun tutustuin anorektikkoon joka oli 56 vuotias. Tuntui aika pahalta ajatella että siinä oli mennyt koko ihmisen ikä.
Voimia kaikille!
Itsekin edelleen laihdutan ja olen täysin väärän ruumiinkuvan vanki. Kamalaa kun elämä valuu hukkaan...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nelikymppinen jo, ja sairaus otti taas pahan otteen viime talvena.
Mittoja ja muuta minusta tuossa paino ja pituus -ketjussa.
Moi!
Aikas laiha olet... Mutta en voi kun kadehtia koska haluan taas laihaksi ja tuntuu ristiriitaiselta. Haluisin parantua mutta haluan laihtua taas pieneksi. Millä sä oot päässyt noin kevyeen kuntoon? Mikä sun resepti on? Mua kyllästyttää paastoaminen mutta tuntuu ainoalta oikealta tieltä. Ei kovin tervettä. Luulis että olis tässä vaiheessa jo järkeä päässä mutta sairaus vie järjen.. Toivon kyllä sulle paranemista!!!
Ei tää kannata. Meni loppukeväästä voimat niin että kompuroin ulkoillessani.
Mutta liikuin koko lopputalven ja alkukevään ihan sairaasti vähintään 6 ja joskus ainakin 10 tuntia päivässä. Osa juoksua. Syömättä en ollut, mutta kalorit jäivät usein alle tuhannen, joten paino putosi hitaasti ja varmasti. Kunnes yht`äkkiä alkoi tulla heikotus- ja tärinäkohtauksia varsinkin aamupäivällä enkä jaksanut edes rappuja kunnolla nousta.
En ole toipunut vieläkään, kuten paino kertoo. Ja hitaasti se tapahtuukin.
Haluan parantua, mutta ahdistus niinkin vähäisestä kuin 50 kilosta ahdistaa.
Hei, oon 22-vuotias ja sairastanut anoreksiaa ja lievää bulimiaa kohta jo 10 vuoden ajan. Oon ollut hoidossa näiden ja muiden psyykeongelmien takia 16-vuotiaasta lähtien ja olen hoidossa edelleen. Sain syömishäiriön jossain vaiheessa kuriin mutta se ilmoittelee olemassa olostaan aina masentavilla aikakausilla.
En usko että pääsen koskaan kokonaan eroon anoreksiasta, mutta olen oppinut elämään sen kanssa. Tärkeimmät hallintakeinot mulla anoreksiaan vastaan ovat:
1. Vaa'an hävittäminen; ennen punnitsin itseni joka ikinen aamu ja tunsin todella olevani hyvin riippuvainen vaa'asta. Oli todella vaikeata hävittää vaaka ja vielä vaikeampaa on olla ostamatta uutta, mutta olen onneksi osannut olla hankkimatta sitä, koska vaa'an takia tulee murehdittua aivan liikaa painoansa.
2. Toisena hyvin tärkeänä asiana pidän itselläni aamupalan syömistä. Aamupala on tärkein ateria ja saatan seuraavaksi syödä vasta myöhään illalla. Muutenkin pyrin kontroloimaan että syön 2-3 kertaa päivässä.
Tällä hetkellä olen hyvin laiha, mutta pyrin kuitenkin vaalimaan terveyttäni. En halua kokea enää niitä kamalia olotiloja joita oli pahinpina aikoina, esim. huimausta, väsymystä ja jatkuvaa kylmyyttä. Terveellä ruokavaliolla ja liikunnalla estän etten lihoa ollenkaan.
On tosi hienoa, että koitat päästä terveeseen elämään kiinni. Tai olet siis jo oivaltanut ja toteuttanutkin.
Tunnen yhden bulimiaa sairastaneen, joka joutui usein pakkohoitoon kun pää kertakaikkiaan sekosi.
Nykyään hän elää terveesti ja syö, jotta pystyy elämään ja käyttämään aikansa muuhun kuin ruuan miettimiseen. Emme koskaan kommentoi hänen tai muidenkaan syömisiä ja elämä on nykyään normaalia. Ikää ystävällä on 50v.
Harva noin iäkkääksi elää jos on ruuan kanssa mennyt sekaisin.
Omaisille raskas sairaus.