En ole koskaan edes seurustellut/käynyt treffeillä. Nuorempana(opiekeluaikana) minulla ei koskaan ollut sellaista oloa että haluaisin seurustella tai seksiä. Ja vaikka huomasin että joku olisi mahdollisesti ollut minusta kiinnostunut käyttäydyin mahdollisimman "viileästi" ja yritin vältellä henkilöä joka piti minusta jotta en joutuisi epämiellyttävään tilanteeseen esim. torjumaan treffi kutsun.
Kavereistani kaikki ovat menettänteet neitsyytensä viimeistään lukiossa kun siitä vaan piti päästä eroon. Joten tästä asiasta ei heidänkään kanssa oikein voi puhua, ei ne ymmärtäisi.
Vasta parina viime vuotena olen alkanut kiinnittää huomioita miehiin(muutenkin kuin kaveripohjalta) ja seksikin on alkanut kiinnostaa jonkin verran. Mutta miksi se tuntuu minusta välillä ihan hyvältä ajatukselta ja toisaalta aivan oksettavalta. En voisi ikinä esim. kuvitella ottavani mieheltä suihin, oksettaa kun ajattelenkin sitä.
Mikä minussa on vikana?
p.s en todellakaan ole lesbo jos joku sellaista saa päähänsä
Kavereistani kaikki ovat menettänteet neitsyytensä viimeistään lukiossa kun siitä vaan piti päästä eroon. Joten tästä asiasta ei heidänkään kanssa oikein voi puhua, ei ne ymmärtäisi.
Vasta parina viime vuotena olen alkanut kiinnittää huomioita miehiin(muutenkin kuin kaveripohjalta) ja seksikin on alkanut kiinnostaa jonkin verran. Mutta miksi se tuntuu minusta välillä ihan hyvältä ajatukselta ja toisaalta aivan oksettavalta. En voisi ikinä esim. kuvitella ottavani mieheltä suihin, oksettaa kun ajattelenkin sitä.
Mikä minussa on vikana?
p.s en todellakaan ole lesbo jos joku sellaista saa päähänsä
Vastaukset 7
Vanhimmat
uskovaisesta perheestä?
perheestä
itse olen myös 24( mies) olen kyllä pari kertaa ollut deiteillä muttta sen vakavampaa nistäkään ei ole tullut.
itse olen myös vältellyt tilanteita, jossa olisi joutunut vastailee deittikutsuun tai vastaavaan. Nyttenkin panettaisi aivan älyttömästi mutta silti on tunne taustalla että yksin on hyvä olla ja että mua kukaan jaksa kumminkaan katsella paria viikkkoa pidempää ( eipä ne deittailutkaan ole sen pidempään kestäneetkään).
eihän se panemista estä mutta sen haluaisi kumminkin kokea jonkun joka ymmärtää ja välittää( kuulostaa neitimäiseltä) tai sitten sen on tapahduttava sponttaanisesti.
ja tuohon ällöttyvyyteen, niin nyt haluaisin vaikka mitä mutta masturboimisen jälkeen ajatus seksistä ei kyllä kiihota yhtään.
Ihmiset kyllä kehittyy eri aikaa ja kaikelle on aikansa. Toiset pussaili jo ala-asteella ja minä vasta lukiossa. :D
Ehkä sun kannattaisi vaan ryhtyä toimeen. Esim. baarissa/harrastuksissa/kaverin kautta tehdä tuttavuutta jonkun kiinnostavan miehen kanssa ja kenties vaihtaa numeroita. Tai jos kerran tunnet vetoa jtn kohtaan, niin miksei viedä sitä pidemmälle ja osoittaa sitä kiinnostusta? Vaikka se on varmaan iso askel, niin tollaset jutut on kuitenkin aina jänniä.. et häviäisi siinä mitään. :)
Varsinaisesti en siis osaa vastata mitään viisasta. :D
niin ja ps. suihinottaminen on ällöä, jos ei tykkää kyseisestä tyypistä. ;D
Ei sinussa ole mitään vikaa.
Itse olin 24-vuotias, kun suutelin naista ensi kerran ja rupesin seurustelemaan. Ja hyvin olen ehtinyt kokea yhtä ja toista parisuhteessa ja saada myös lapsia. Jokainen tekee asiat omalla ajallaan, joka on juuri hänelle oikea. Tee miesten kanssa niin kuin hyvältä tuntuu. Jos tutustut johonkuhun kivaan mieheen kunnolla, niin ajatus seksistä alkaa tuntua paremmalta. Ja sitten vain teette kuten haluatte.
Olen samanikäinen kuin sinä, en ole itsekään oikeastaan ollut koskaan seurustelusuhteessa, koska seksi ja miehet alkoi minuakin kiinnostaa vasta pari vuotta sitten. Siihen asti torjuin järjestelmällisesti kaikki lähentelyt. Eli ymmärrän kyllä lähtökohtasi!
Viime vuonna kuitenkin tapasin yhden ihanan miehen, jonka kanssa päästiin sitten vähän intiimimmälle tasolle. Aluksi se oli tosi jännää ja pelottavaakin, mutta läheisyys on oikeasti aivan mahtava juttu. Sinun pitää muistaa, ettei sun tarvitse kiirehtiä mihinkään, vaan edetä hitaasti askel kerrallaan :) Jokainen otettu askel helpottaa seuraavan ottamista.
Itseäkin inhotti ennen paljon juuri tuo suihinottaminen, mutta kun on kiva mies vieressä niin sitä tekeekin ehkä mieli kokeilla... ennemmin tai myöhemmin. Eikä se ollenkaan hirveää ole, on mukavaa kun voi tehdä hyvää ihmiselle josta välittää.
Nyttemmin ollaan jo erottu tämän miehen kanssa, mutta sen jälkeen mulle on iskenut ihan kamala läheisyyden kaipuu ja seksiäkin kaipaan ihan hirveästi. Ennen tämä miestä en muista koskaan aiemmin tunteneeni moista toisen ihmisen kaipuuta! Kai se niin on, ettei tiedä mitä kaivata jos ei ole koskaan kokeillut...
Tsemppiä sulle, ja muista jos suostut vaikka treffeille jonkun miehen kanssa, niin ei se sido sua vielä mihinkään! Pienetkin kokemukset helpottaa etenemistä kun saat lisää rohkeutta!
Itselläkin on vielä paljon opittavaa ja mutta olen ylpeä siitä, että olen uskaltanut vihdoin antaa miehille mahdollisuuden. Toivottavasti näistä mun kokemuksista on sulle jotain hyötyä! :) Rohkeasti vain!
Ei mitään vikaa. En yleensäkään ymmärrä sitä meuhkaamista, että neitsyydestä kiirreellä eroon. Vain harva on oikeasti 14-vuotiaana niin seksuaalisesti kehittynyt, että itse oikein haluaa seksiä ja tekee mitään seksissä oikeista syistä. Niitäkin on, ja varmaan prosentin luokkaa. Todella vähän. Se vaan syötetään päähän, ennen sähellettiin tietämättömyydestä ja painostuksesta, nykyään painostuksesta ja liian tiedon takia.
Yleensä ihminen itse alkaa haluta seksiä siinä 16 tienoilla ja jälkeen, 18-vuotias neitsyt ei ole edes harvinaisuus, vaikka jotenkin ihmiset siinä luulossa elävätkin. Puolet menettää neitsyytensä ikävuosina 16-18, ja muutama sen alle, loput sen yli! Joten kyllä sinne parin kympin tienoillekin jää vielä porukkaa, ja mitä sitten? Eikö tärkeintä olisi, että jokainen saisi oikeuden aloittaa, kun itse haluaa?
Vaikka 3kymppisenä jos ei aijemmin halua.
Kaverit elää heidän omaa elämää, jokaisen elämä ja kroppa, on oma, joten mitäpä muista. Eikä seksi todellakaan ole ainoa elämän tärkeä alue, eikä ainoa alue, millä voi hankkia elämän kokemusta, tai ainoa tapa tutustua ihmisiin, eikä myöskään ainoa tapa pitää yllä intiimiyttä ihmissuhteissa. Eikä edes parisuhteessa. Seksi on yksi osa elämää.
Oksettavuus tulee niistä paineista ja peloista. Hanki hyvä mies, eli: älä tyydy ääliöön. Jos se painostaa, se on huono, älä ole sen kanssa. Jos se ei kohtele hyvin, se on huono, älä ota sitäkään. Älä hyppää heti sänkyyn, vaan tunne mies ensin, ja jos se 3 kuukaudessa kyllästyy jo odottamaan, niin jätä se: jos joskus jotain sattuu, voi puutteessa olo aika olla paljon pidempi, eikä silloin soisi olevan pettävän miehen kanssa. Paitsi tietty, jos et itse malta odottaa, ja hänelle se sopii.On myös miehiä, jotka ei halua hypätä heti sänkyyn!
Mukavia,kivoja miehiä on, joitten kanssa seksi on luonnollista ja kivaa. Sä löydät sen tutustumalla ihmisiin.
Suihin otto ei ole mitään pakollista, eikä muukaan seksi. Mutta suuseksistä moni sitten kiinnostuu, monasti koska itselle tehdään ensin ja sen on kivaa.
Jotkut ei koskaan, ja sellaista se on, kaikkea ei aina saa mitä haluaa, seksi voi olla vaihtelevaa ja kivaa ilmankin. Sun siis ei ole pakko suihin ottaakaan, älä sitä etukäteen murehdi, mutta pidä nyt avoin mieli, äläkä pelottele itseäsi etukäteen, se voi olla kivaakin. Sitäpaitsi, hygieniaa saa vaatia. Pesulla aina ennen suuseksiä ei ole ollenkaan harvinaista, ota suihin vain suihkun jälkeen ;)
Seksissä, niinkun elämässä muutenkin, ihmistä oksettaa, pelottaa ja huolestuttaa eniten omat mielikuvat, siis oma mielikuvitus. Ei välttämättä todellisuus.
Todellisuudessa sulla on täysi oikeus päättää omasta seksin harrastamisestasi, kehostasi ja haluamisestasi ja etsiä sopivaa miestä. Vaihtaakin miestä, jos ei olekaan hyvä. Todellisuudessa, sä voit edetä pienin askelin ja sanoa "ei",jos sä et jotain halua, sulla on oikeus pitää puolesi, valita tahtosi jne. silloinkin, kun toinen ei sitä aina ymmärrä. Todellisuudessa useampi aloittaa suhteen aikuisena kun lapsena. Todellisuudessa kaikki tulee menemään ihan hyvin, älä suotta stressaa!
Neitsyys tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, ettei ole ollut yhdynnässä ja mitä sitten? Sekö määrittelee koko ihmisen vai? Onpa hassu ajatus! Mitä vikaa sussa muka olisi tai pitäisi olla?
Sulla on just sun oma tiesi, se voi olla erilainen kun monella muulla, mutta se ei tee siitä yhtään sen huonompaa (tai parempaa) vaan erilaisen. Joten elä täysillä, tee asioita mitä haluat, ja jos nyt haluat alkaa tapailemaan miehiä, niin senkus vaan alat, anna palaa!
Elä just niinkun susta hyvältä tuntuu,kunhan se on rehellistä, et riko lakeja tai käyttäydy sikamaisesti muita kohtaan ;)
Onnea matkaan!