Ohi on. Kohta.

äläkä tee sitä. Toi on niin iso päätös. Sitäpaitsi ole tällä hetkelle luultavamminkin syvästi masentunut. Masennus vaikuttaa ajatuksiisi. Tunnen monia jotka ovat jo olleet varmoja että itsemurha on ainoa ratkaisu, mutta tällä hetkellä ovat onnellisia että eivät tehneet sitä. Tilanne voi muuttua.
Ymmärrän sinua sikäli, että käyn itse läpi elämän ja kuoleman kysymystä. Ks. Elämä vai kuolema... viesti näillä sivuilla kirjoitettu muutama päivä sitten.

Mene sairaalan päivystykseen ja kerro ajatuksistasi ja päätöksestäsi niin saat apua !

Jokainen elämä ja ihminen on arvokas ja kaikilla on täällä tarkoituksensa ja sinun ei varmastikkaan ole tarkoitus päättää elämääsi oman käden kautta.

Yritä vielä, ole niin kiltti. Anna meille muillekkin masentuneille mallia siitä miten tuosta tilanteesta voi päästä eteenpäin, enkä tarkoita itsemurhaa.

Silloin kun olin itse tuollaisessa saumassa, oli hyvä että kantti petti, eikä itsarista tullut mitään.

Tuntui kyllä siltä, että koko loppuelämä tulisi olemaan pelkkää kidutusta ja pelkäämistä. Ja pitkään olikin. Vuosia. Teini-iästä kakskytvitoseksi. Mitä siitä tulee, toistakymmentä vuotta.

Sitten osui kohdalle niin viisas lääkäri, että se otti "riskin" (mitä helvetin riskejä minulla olisi siinä enää ollut), että tulisi riippuvuus niihin lääkkeisiin, mitä se määräsi. Siitä se lähti alkuun. Sitten tuli nämä uudet serotoniinin takaisinoton estäjät, ja nekin puri tosi hyvin. Pystyin jatkamaan opinnot loppuun, sain kohtuullisen duunin ja hienon vaimon.

En minä mihinkään uraputkeen joutunut, kun en sinne enää hinkunutkaan. Tässä sitä nyt eletään sitä elämää, mistä niin moni haaveilee pois. En minä kuitenkaan, ei vaimo, eikä oikeasti lapsetkaan. Ollaan niin keskivertoa, ettei keskemmälle pääse. Ja elämä on upeeta. Mitä nyt joutuu katsomaan näitä kärsimysnäytelmiä, kun ympärillä nämä potentiaaliset pääjohtajat pettyy kaikkeen mihin ne koskee. Mikähän ne parantaisi, Universumin herruusko vai mikä?

elämään yhden auringonkierron", näin kirjoitin joskus neljäkymmentä vuotta sitten (jonkinlaiseen runonmuotoon).

Tämä linja on pitänyt.
Kukaan meistä ei ole tänne itse pyytänyt päästä.
Jokainen ihminen on siinä mielessä samassa asemassa.
Uskon myös että jokaisella ihmisellä on tarkoitus - siksi myös oikein valittu paikka ja aika makrokosmoksessa.
Kun katsoo omaa elämää (omaa mikrokosmostaan) täältä vuosikymmenien takaa taaksepäin, mitä sitä nuorena mietti, elämän tarkoitusta ja muuta, koki hyvin usein tyhjyyttä ja turhautumista - etenkin kun näki ympärillä yhteiskunnan / instituutioiden aiheuttaman yleisen itsekkyyden ja sen aikaansaamat vääristymät omassa ja yleensä ihmisten elämässä.
Mutta yksittäisiä ihmisiä ympärillä takkaillessani ja oppiessani heitä tuntemaan, näin myös sen, miten jokainen ihminen yksilönä oli samassa asemassa kuin itsekin olin: Jokaisella oli murheensa, ikävänsä, kaipuunsa paremmasta, rohkeuden puutteensa, jne. - aivan kuten minullakin.
Jokainen myös jollakin tavalla tekee itse elämänsä, asenteillaan, arvostuksillaan.
Vaikka ulkoset olosuhteet olisivat millaiset ovatkaan, voi omalla käytöksellään, asenteillaan, jne. muuttaa elämäänsä "sisältä päin" - ainakin jossakin määrin.

Kun kerran en ole itse tänne halunnut tulla (kuinka olisin osannutkaan), miksi lähtisin itse poiskaan?
On kuitenkin mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu - minulle, kanssaihmisilleni, nähdä elämän monet kasvot.
Sillä kauniita ja ihania asioita on myös minun tielläni ollut - ja uskon että jokaisen, kun vain saamme silmämme avatuiksi, korvamme kuuleviksi.
Elämän löytöretki kannattaa kokea kokonaisuudessaan.

Onko sulla läheisiä ihmisiä? Ystäviä, puolisoa, lapsia, perhettä tms?

Entinen työkaverini teki itsemurhan 30 vuotta sitten ja se tuntuu vieläkin pahalta.
Keväällä eräs läheiseni yritti, muttei onnistunut. Olin siitä yrityksestä 2 kk shokissa, itkeskelin vielä sen jälkeenkin. Oli läheltä piti -tilanne.

Älä tee sitä muille. Anna muiden ihmisten auttaa sinua. Olet korvaamattoman rakas jollekin ihmiselle, joka murtuu jos lähdet. Joku jossakin kaipaa, että juuri sinä otat häntä kädestä kiinni ja silität poskea. Olet osa meidän ihmisten kokonaisuutta. Jos lähdet, kokonaisuus järkkyy, särkyy eikä enää tule ehjäksi koskaan.

Anna muiden auttaa sinua löytämään kadonnut ilo elämääsi.

Mikset voisi katsoa tätä elämä- juttua loppuun? Ehtiihän sitä sitten kuolleena olemaan koko loppuajan.

Kirjoitit:

"Masennuksen lisäksi minua ahdistaa se, että asiat eivät tule muuttumaan mihinkään vaan minulla on monia vuosikymmeniä edessä tätä samaa paskaa. Työ ei ole syynä tähän tilanteeseen."

Tuo kirjoittamasi vaikutti jotenkin deterministiseltä, ikään kuin kohtalosi olisi jossakin, tai jonkun toimesta, ennalta määrätty. Kuitenkin luulen, että jokaisella - masentuneellakin - on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä. Kenestäkään ei - edes hän itse - voi tietää, millaisia hänen tulevat vuosikymmenensä ovat. Ja elämässä tehtävät valinnat voivat johtaa tilanteisiin, joita masentuneena ei uskoisi mahdollisiksi. Monesti on niin, kuin joku jo sanoikin, että itsemurha-ajatuksista selvittyään kiittää onneaan, ettei kuitenkaan toteuttanut niitä. Elämä on kuitenkin sen verran voimakas.

Sinulla on sillä tavoin hyvät kortit kädessä, että elämän perusasiat ovat kunnossa - ammatti, työ ja asunto. Vaikutat kunnolliselta ja järkevältä ihmiseltä. Ehkä elämästäsi puuttuu vain välittäviä ihmisiä, rakkautta. En näe syytä, miksi se ei olisi myös sinulle mahdollista.

Kirjoitit myös:

"En usko asioiden muuttuvat paremmaksi. Sehän vain tarkoittaisi sitä, että jollain tavalla turtuisin tilanteeseen ja hyväksyisin merkityksettömän eloni enkä sellaista halua."

Asioiden paremmaksi muuttuminen toki vaatii hyväksymistä, mutta ei turtumista, päinvastoin. Ymmärtääkseni muutos vaatii, että nähdään piste, jossa sillä hetkellä ollaan, hyväksytään oma tila, mutta samalla muutetaan jotakin. Eli tehdään toisin jotakin, joka on aina ennen tehty samalla tavalla. Monesti rutiinit suojelevat, mutta ne ovat myös este muutokselle. Sitä voi esimerkiksi lähestyä ihmisiä tietyllä tavalla, vaikkapa jonkinlainen suojamuuri päällä. Muutos vaatii tässä tapauksessa suojausten laskemista, toisen päästämistä lähemmäksi. Ei se tapahdu tuosta vaan sormia napsauttamalla tietenkään. Rohkeutta siinä vaaditaan. Mutta se kannattaa. Nimimerkki kokenut.

Itse olen miettinyt tätä muutos-asiaa aika tavalla. Löysin vähän pohdittavaa (omaan ongelmatiikkaani liittyvästä) kirjasta Kåver - Nilsonne: Dialektinen käyttäytymisterapia tunne-elämältään epävakaan persoonallisuuden hoidossa":

"Elämän hyväksyminen sellaisena kuin se on tai on ollut ja yritykset muuttaa sitä ovat toisinaan jyrkässä ristiriidassa. Silloin voi vaikuttaa yhteensovittamattomalta, että ihminen pyrkii muuttumaan ja samalla hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Että lakkaa kulkemasta, kun haluaa eteenpäin. [---] Mutta kun jokin ei toimi, on hyväksyttävä se, mihin ei voi vaikuttaa, ja muutettava se, mikä on muutettavissa."

Minusta tuntuu, että sinun elämässäsi on aika paljon innostavampiakin asioita kuin päiviensä päättäminen. Tällä hetkellä et ehkä niitä näe, mutta kun uskallat elää, eli muuttaa elämääsi (Samaan virtaan ei voi astua kahta kertaa, sanoi jo Herakleitos), niin tulet näkemään.

En tiedä, oliko kirjoituksestani apua, mutta minun oli pakko vastata, kun vaikutit olevan niin samankaltaisessa tilanteessa kuin itse olin jokin vuosi sitten.

Voimia taistella eteenpäin!

Kirjoitit, että masennuksen lisäksi on odotettavissa "tätä samaa paskaa, asiat eivät tule muuttumaan miksikään"...
Sitä et voi tietää ennen kuin elät tulevaisuuttasi.
Et voi tietää mitä hyviä yllätyksiä onkin varattu sinulle ennen kuin elät elämäsi.
Asiat eivät ole sellaisia miltä ne ulospäin päällisin puolin näyttävät. On olemassa näkymätön todellisuus - mikä itse asiassa onkin se oikea todellisuus joka odottaa vain meidän löytävän sen.
Ulkonaiset asiat ovat vain peite tälle oikealle todellisuudelle. Elämä on kuin kuva-arvoitus joka jokaisen tulee ratkaista.
Ja löytämällä peitteen alla olevan oikean todellisuuden löydämme iloa, voimaa ja rohkeutta elämäämme.
Elämämme on myös sidottu lähellämme olevien elämään siten että syntyy valtavia repeämiä ja aukkoja kun yksi joukosta puuttuu. Etenkin väkivaltaisella tavalla pois lähtenyt tuottaa muille suunnatonta surua.
Ketään ihmistä kukaan toinen ei voi korvata.
Tiedät sen itsekin.
Rakkaus on kärsimystä.
Mutta rakkaus on parasta mitä on.
Rakkaus on oikea todellisuus - ja löydettävissä.

..kuolla? Paremminkin tarvitset uuden suunnan elämääsi. Itsemurha-ajatukset ovat psyyken epätoivoinen yritys kertoa sinulle, että tarvitset elämääsi muutoksen.

Itsarisuunnitelmat pyörivät omassa mielessäkin jatkuvasti, päätin kuitenkin antaa itselleni mahdollisuuden ja nyt keski-iän kynnyksellä elän vihdoin OMAA elämääni!

Nämä ovat kovia sanoja, mutta tosia: tehtyäsi itsemurhan
Et vapaudu mistään! Ikuinen vanki joukossa vankien.

Jos et tee, ehkä voi koittaa parempi päivä.

Tappamalla et voita.