Tällä palstalla on kiusaamista ja syntipukin ottamisia.
Jos yhtä kohdetta ei saada enää hampaisiin, otetaan toinen, ja tuon toisen jälkeen taas toinen - loputtomiin.
Älkää lähtekö tuohon messiin, se on sairasta.
*
Dr. Eia Asenin Perhe-elämän käsikirjassa, Hyvässä ja pahassa, sanotaan niin osuvasti:
"Muut perheenjäsenet projisoivat omat heikkoutensa ja epämiellyttävät ajatuksensa syntipukkiin. He etsivät jostakusta muusta sitä, mistä eivät itsessään pidä, ja käyvät sitten tämän kimppuun ja tuntevat olonsa paremmaksi --"
- Eihän tueta tuommoista toimintaa nettipalstallakaan?
Älkää lähtekö sellaiseen messiin.
Älkää lähtekö messiin...
4
113
Vastaukset
- musta kylki
"Luopioiden "käsittelystä" Kirjoittanut: sanasinko / 1.7.09 / klo 11:43
Yksi näppärä, täällä vinhaan viljelty keino on myös mitätöinti ja vähättely ns. luopioiden kohdalla, jotka ajattelevat omilla aivoillaan.
Olen nähnyt tämän esimerkiksi Nisuiisun kohdalla, joka haluaa ajatella omalla tavallaan. Näppärästi silloin mitätöitte Nisuiisun sairastelun kokonaan.
- Ja voi minuakin ressukkaa, kun en ole alistunut järjettömyyteenne ja lähtenyt kippaamaan omaisuuttani kaatopaikalle.
Olisihan se vallan upeata, kun Suomen kaatopaikat täyttyisivät homefanaatikoiden hylkäämästä tavaravuoresta!
Sehän olisi oikein "ekologinen" tekokin, että ilman todisteita omaisuuden saastumisesta kaikki alkaisivat vain mätätä tavaransa kaatopaikalle?
- Kyse on pahimman sortin fanatismista, jota olen käsitellyt muun muassa näissä viesteissäni:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8257302#comment-38592793
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8257302#comment-38595404
"Aika kulkee eteenpäin ja tänä päivänä ymmärränkin enemmän:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8413626#comment-39625128sanasinko kirjoitti:
Aika kulkee eteenpäin ja tänä päivänä ymmärränkin enemmän:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8413626#comment-39625128Ei kannata provosoitua.
Kiusaajat juuri odottavat, että provosoidut - sitä varten he kiusaavatkin.
- Anna sen sijaan katkeraa kalkkia heille ja jatka omia juttujasi vaan.
*
Edellinen on nettisääntö nro 1:
Älä provosoidu...sanasinko kirjoitti:
Ei kannata provosoitua.
Kiusaajat juuri odottavat, että provosoidut - sitä varten he kiusaavatkin.
- Anna sen sijaan katkeraa kalkkia heille ja jatka omia juttujasi vaan.
*
Edellinen on nettisääntö nro 1:
Älä provosoidu...Jälkiviisaus se on meitillekin opettanut, ettei pidä provosoitua.
Vinkin siitä antoi yksi rekkakuski toisella palstalla... Hän sanoi, että menestyisin, jos en provosoituisi.
Noh, töppäsin tietty - mutta suukkosia silti kritisoijalleni ja kiitos hyvistä opetuksista :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!9411978Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla1079066Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1255041- 1014248
Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka384177Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei814164Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti73943Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113719Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden403613Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle323585