Ihmiskuntaa on varoitettu paljon ja monella tavalla Jumalattomuuden raskaista seuraamuksista. Ja vaikka noita hirveitä onnettomuuksia ja sotia on ja tapahtuu jatkuvasti ja muistuttaa siitä väärästä elämän tavasta, joilla ihmiset toisiansa syö ja sortaa, kaiken vääryyden ja valheiden / petosten kautta, kaupallisina ja tuotannollisina keskinäisinä kilpailuina ja riistona, jotka tuhoaa valtavat määrät yhteistä omaisuuttamme ja elinmahdollisuuksiamme, saattaen ihmiset sotimaan sekasorrolla ja ristiriitaisuuksilla toisiansa, näin myös itseään ja koko luomakuntaa, ja sen Omistajaa Jumalaa vastaan, valiten ja valtuuttaen näitä Jumalattomia laittomuuden tekijöitä hallitsijoikseen, johtajikseen ja edustajikseen, totuutta ja oikeutta / oikeudenmukaisuutta vastaan. Onnettomuutta, onnettomuuksia, sotia ja kaikkea muutakin pahaa tuottavan, valheen ja vääryyden pohjalta ja mukaisesti, toiminnan puolesta.
Jumala kaiken luoja, elämän antaja ja ylläpitäjä, joka on antanut totuuden ja oikeudenmukaiset elämän ohjeet ja neuvot, täydellisyysmahdollisuus ehtoineen ja rajoineen, kaikkien tiettäväksi Raamatun historiasta, ensimmäisistä ihmisistä Aatamista ja Eevasta lähtien ja jotka ilmenee Raamatussa.
Nyt elämme Jeesuksen uhrikuolemallaan tuodun uudenliiton (uusitestamentti) aikaa.
Tänä päivänä, vuosi 2004 Jälkeen Kristuksen syntymän. Nyt siis tulkitaan Raamatun vanhaakin testamenttia, uudentestamentin opetusten valossa ja mukaisesti. Eli Kristuksen Jeesuksen sanan ja hengen mukaisesti.
Mutta niin kuin hekin, ensimmäiset ihmiset, olivat tottelemattomia totuuden ja oikeuden äänelle / opille, luojalleen. Valiten paholaisen, valheen ja vääryyden äänelle kuuliaisuuden. Joutuen siten kärsimään sen Jumalattomuuden seuraamuksen, todella hirveän ja suuren onnettomuuden. Jonka seuraamuksia vieläkin ihmiskuntana kärsimme, emme kuitenkaan enää heidän syntiensä tähden vaan kukin omiemme, ja omien isiemme ja äitiemme / koko yhteiskunnan hyväksymien valintojen, totuudelle tottelemattomuuden, silloin toisiamme, itseämme ja luojaamme kohtaan, rikoksien seuraamuksina.
Ainoastaan ne jotka sanoutuvat irti tuosta valheen ja vääryyden / saatanan palvelusta ja seuraamisesta, Jeesuksen Kristuksen tuoman ja ansaitseman armon / armahduksen vaihtoehdon vastaan ottaen. Ettei enää seuraa ja tottele paholaista, vaan alkaa tekemään ja elämään Kristuksen Jeesuksen ja / apostolien, eli uudentestamentin oppien ja ohjeiden sekä ehtojen mukaisesti. Välttyäkseen onnettomuuksilta ja onnettomuudelta, pysyen Jumalan sanan, turvallisten rajojen sisäpuolella. Osallistuen kaiken hyvän ja oikean ja oikein tekemisiin yhdessä muiden, kyseisten rajojen sisäpuolella olevien kanssa.
Ainoastaan totuuden ja oikeuden mukaan elävät, tekevät ja tuottavat / palvelevat, ja muitakin sille tielle kaikin tavoin valistamalla ja pahojen tekojen seuraamuksista varoittelemalla, yrittää saada pois tuolta, onnettomuuksien väärältä, tuhoon johtavalta tieltä.
Kristuksen Jeesuksen nimessä muistuttaen ja valistaen, puolustaja Pyhä Henki, joka Totuuden Henki.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Muistitko ottaa lääkkeet aamulla? Jos muistit, juttele asiasta lääkärisi kanssa ei ole lääkitys vieläkään kohdallaan.
Pitäisi ottaa aivan rauhallisesti ja kun aamulla herää muistaa lukea purkin kyljestä ohjeen annostuksesta ja ottaa ohjeen mukaan, niin ei ole täällä häiritsemässä meitä nk.terveitä ihmisiä, joilla on kyllä toisaalta aivan erinomaisen lystiä täällä surffatessa vai mitä?
Siinä taas kerran kaksi kakaraa esitti tuo kliseeksi muodostuneen ivailu-kommentin. Itseäni uskonnosta puhujat eivät yleensä haittaa. Miten voitte olla noin alhaisella henkisellä tasolla? Kirjoittaja ei mielestäni edes edusta ääriuskovaisia.
"häiritsemässä teitä ""terveitä?"" ihmisiä"? Pidättekö itseänne terveinä, vaikka teillä on noin paha keljuilun tarve? Sekö on mielestänne tervettä? Miettikää.
Varoitus on vastaanotettu ja toteennäyttämättönä roskakoriin laitettu. Näitä turhia ilmoituksia on tullut viimeisen kahdentuhannen vuoden aikana pilvin pimein eikä yksikään ole toteutunut.
Tiesitkö Esko H., että kultaa taotaan tulella ja ihmisiä koetellaan onnettomuuksilla? Taitavat olla vain maailman kasvukipuja. Muita ihmisiä et voi kontrolloida, mutta itseäsi kyllä. Miten olisi jos aloittaisit siitä?
No sitähän tämä juuri on, sen hedelmää, ja hedelmistähän puu tunnetaan ??? ymmärrys hoi !
Kopy-paste toiminnon liiankin hyvin. Sillä pystyy saamaan näyttävää debattia, jota kuaaan ei jaksa lukea ensimmäistä lausettä pidemmälle.
Niin se on, ihmiset ei jaksa edes muutamaa minuuttia nähdä vaivaa, edes oman sielunsa puolesta, saati sitten lähimäistensä. No He ovat valinneet sen toisen tien, sen joka päättyy sinne huonommalle puollelle. Näin todistaa Jumalan sana, Raamattu.
2000 vuotta on ihmiskuntaa varoitettu lopun aikojen tulosta. Taidammepa Jehovantodistajien mukaan jo elää lopun aikojen jälkeistä aikaa. Minä en vain sitä surkeutta elämässäni huomaa. Olenko helvetissä vai paratiisissa? Ilmeisesti loppu on siis lähellä, mutta milloin? Sen haluaisin tietää. Kuka voisi valistaa.
Ei ole tärkeää tietää aikaa eikä tarkkaa hetkeä.
Vaan olla tästä eteenpäin valimiina joka hetki. Eli sydän puhtaaksi, niin ettei mikään paina, minkään syytöksen kohdalla, vaan voi kaikessa sanoa olen syytön, olen Jumalalle tunnustanut katuen kaikki syntini, laittomuuteni, valheeni, välinpitämättömyyteni, vääryyteni, eli kaikki synnit, jotka Hän Jumala mieeleeni toi tai tuo.
Ja vielä: enkä niitä enää tietoisesti tästä eteenpäin tee.
Sitten vaan hakeutumaan saman ratkaisun jo ennemmin tehneiden uskovaisten yhteyteen, kastattamaan itsesi Jeesuksen Kristuksen nimeen ja oppimaan lisää.