Ahonen uhitetli

Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen kiistää, että hän olisi vaatinut paperitehtaita lakkoon kenttäväen vastustaessa asiaa.

MTV:n Uutiset kertoi eilen, että puheenjohtaja Ahonen olisi halunnut paperitehtaiden ryhtyvän lakkoon vastineeksi Stora Enson tehtaiden lakkauttamisiin viime viikolla. Paperitehtaiden työntekijät kuitenkin vastustivat lakkoilua eikä Ahosen vaateita tuettu. MTV:n Uutiset sai Ahosen lakkovaatimuksille vahvistuksen kahdesta luotettavasta lähteestä.

Ahosen mukaan sekä Paperiliiton hallitus että työehtosopimusneuvottelukunta olivat kannoissaan täysin yksimielisiä Stora Enson tilannetta käsitellessään. Seuraavana päivänä kokoontuneelle liiton valtuustolle myös annettiin yksimielinen esitys.

- Kyllä kokouksissa oli puhetta, että kuppi on täynnä. Lakon mahdollisuudesta keskusteltiin, muttei realistisena vaihtoehtona, myöntää Ahonen.

Ahonen sanoo, että hänen näkemyksensä lakkoaseesta oli yhteneväinen muiden kokouksen osanottajien kanssa. Hänen mukaansa tuulisella paikalla kuitenkin käytetään kaikkia keinoja, jotta puheenjohtajan jakkara keinuisi. Syyksi tähän Ahonen tulkitsee alan vaikean tilanteen.

- Kun ihmisillä on varsin paha olo tuolla tehtailla, niin silloin hyvin herkästi etsitään kuitenkin syyllisiä ja niitä sitten löydetään sieltä sun täältä. Ja kyllä oikeutetusti jäsenistö ja hallinnonkin edustajat katsoo liiton johdon suuntaan. Ja he ovat varmaan tyytymättömiä ettei valitettavasti ole tarpeeksi paljon pystytty tekemään näitä tilanteita estääksemme. Joskus sitten tarkoituksellisesti halutaan mustamaalata, tilittää Ahonen.

Ahonen ei kuitenkaan usko, että häntä kammettaisiin ulos liiton johdosta.

- Paineita puretaan tällä tavalla, minut on valittu liiton puheenjohtajaksi kesäkuussa pidetyssä liittokokouksessa täysin yksimielisesti. Kyllä meilläkin on ne säännöt että liittokokous on paikka jossa katsotaan kuka liittoa luotsaa, Ahonen sanoo. Ei minun valtakirjani liiton puheenjohtajan tehtävään ole mitenkään vaarantunut.
___________________________________________

Työläiset ymmärtävät tilanteen, mutta paksumaha-ahonen ei. Taitaa olla taas niin että isomahapomot ovat pihalla kuin lumiukko, maailman menosta.. Sääli jos tuollaiset härskiheikit saavat edustaa työläisiä..
155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaiko kenties liika Liikanen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

isolla lakolla ! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu