Ja tää on ihan hirveä päivä niinkuin jo arvasinkin. Noin kolme päivää sitten alkoi jokapäivä olla sellainen negatiivinen olo jo aamulla herätessä ilman syytä ja se vaan pahenee päivä päivältä, tänään olen kuin kävelevä ruumis enkä halua tietää mitä tapahtuu huomenna. Tämä ei ole edes masennusta, tiedän koska olen sairastanut masennusta ja masennus on vielä pahempaa.
Ei ole ensimmäinen kerta kun tämä tulee, mutta nyt alkaa jo huolestuttaa tulee siis sellainen olo että vaikka ei ajattelisikaan mitään niin tuntuu kokoajan pahalle. En voi tuntea nyt oikeastaan mitään paitsi ehkä välillä vihaa, en tunne edes ainakaan paljoa epätoivoa tai masennusta. Aivot pelittää muuten normaalisti. Vielä lisäisin että tätä kirjoittaessakin nyt minulla on olo kuin zombilla. Tuijotan vaan ruutua ja kirjoitan mitä mieleen tulee, yritän olla välittämättä tuskasta.
Elän muuten todella tervettä elämää, en koskaan tupakoi, juo en edes syö roskaruokaa tai sokeria (paitsi sen verran minkä nyt on normaaliruuissa ja jossain appelsiinimehussa jossa ei ole lisättyä sokeria) syön paljon (mutta en todellakaan ole lihava) ja urheilen paljon. Tämän pitäisi olla käytännössä ja teoriassa mahdotonta? Ei en nyt puhu mistään teiniangstista tai mistään vastaavasta, enkä kirjoittaisi tätä jos en OIKEASTI olisi huolissani itsestäni ja tarvitsisi ainakin jonkinlaista terapiaa vaikka vain kirjoittaa tänne.
Minulla ottaa kyllä normaalistikkin elämän kanssa ongelmaa. Minulle sosiaalinen elämä on lähes kaikki kaikessa, en välitä niinkään rahasta vaan ihmisistä, mutta yllätys yllätys sosiaalinen elämäni on mitätön. Voitte kuvitella miltä tuntuu pitää kaikki tunteet sisällään ja kelata samaa päivärutiinia uudestaan ja uudestaan kun muut ihmiset puhuu vaan niitten viikonloppureissuista ja miten ne ovat kännänneet ja suoraan sanottuna panneet toisiaan jossain laivalla, josta eivät enää edes muista paljoa mitään, ja joudun siinä nolona sitten kuuntelemaan ja nielemään kaiken.
Epäilen olenko edes ihminen, muistutan lähinnä konetta joka kadehtii muiden ihmissuhteita, sitä kun muut voivat puhua muille ihmisille. En kuitenkaan ole mikään "palikka" vaan osaan kyllä olla myös räväkkä ja niin edelleen... ei, nyt lopetan tämän paskanjauhannan ja sanon mikä oikeasti mättää ja mitä ajattelen seurauksista välittämättä. Pelkään oikeasti että tämän sanottuani jotkin poliisit tulevat käymään jne.
Minua SUUTUTTAA niin että meinaan revetä. Kun tänäänkin saa kuunnella niitä vitun tarinoita viikonloppureissuista, kaikkea irstailua ja muuta, koko saatanan yhteiskunta on NIIN VITUN IRSTAS kokoajan pitää vihjailla jotain seksistä ja juomisesta. Juokaa te vaan niin minä kiltisti nielen kaiken ja tapan itseni tylsyyteen. Nyt lievästi sanottuna ottaa ongelmaa, olen aina ollut niin "kiltti" poika ja saanut vaan paskaa niskaan, ei sillä ole väliä mutta kun minusta tuntuu että TUKEHDUN kun en saa sanoja suusta enkä melkein ikinä puhu muiden ihmisten kanssa (ei sen takia että pitäisin itseäni muita parempana, vaan haluaisin kyllä puhua kaikkien kanssa).
Jo pelkästään sen ajatteleminen että nyt joku tämän tekstin lukia joka on olevinaan joku keittiöpsykologi luokittelee minut "normaaliksi" nuoreksi jolla on "normaaleja" ongelmia saa minut vihaiseksi. Ette te kuitenkaan välitä paskaakaan. Minä haluaisin auttaa kaikkia ihmisiä, mutta kun olen niin estynyt... Ja kohta varmaankin hullu. Nyt minun pitäisi olla autokoulussa harjoittelemassa, oikeastaan olisi melkein PAKKO olla, mutta nyt ottaa sen verran ongelmaa että ei auta.
Olen valittanut tänne joskus ennenkin, eivät nämä ole minun ainoita ongelmiani, mutta en nyt rupea keräämään säälipisteitä, vaikka ehkä pitäisi kun muuten tuskin kukaan ajattelisi että minulla edes on ongelmia vaan valitan turhasta.
Tiedän kyllä miten hirveää fyysinen kipu voi olla, lähinnä treeneistä kun tekee ihan viimeiseen asti kituuttamalla, kun kokoajan toivoo että kipu loppuisi, mutta tietää että ei tässä olla vielä puolivälissäkään. Siinä oppii ainakin nöyryyttä jos ei muuta. Mietin monesti treeneissä että miten pientä psyykkinen "kipu" voi olla fyysiseen verrattuna, mutta nyt pelottaa oikeasti että psyykkinen kipu voisi tulla pahemmaksi kuin fyysinen. Ehkä ei yhdella kertaa, mutta raastaen hiljaa.
Nyt on niin outo olo, kun voin ajatella normaalisti, mutta en pysty tuntemaan enkä paljoa puhumaan. Ilmekkin on jopa melkein pelottava kun peilistä katson. Tuntuu melkein että synkkä varjo on laskettu ylleni. Että päivä päivältä synkkyys lisääntyisi kunnes saastuttaisi mieleni ja valtaisi ajatukseni kunnes sekoaisin. En puhu ihan pelkästään näiden parin päivän perusteella. Joskus 14 vuotiaana tiesin että näin saattaisi käydä kun huomasin että kaikki hitaasti mutta varmasti jotenkin muuttuu... synkempään? Tiesin jo vuosi sitten mitä tämä päivä tuo. Vuosi sitten minulla taisi olla elämäni toiseksi huonommat syntymäpäivät ja tiesin että täyttäessäni 18 saisin uuden "ennätyksen".
Nyt tuli muuten merkkimäärä täyteen, pitää jatkaa muualle.
Ei ole ensimmäinen kerta kun tämä tulee, mutta nyt alkaa jo huolestuttaa tulee siis sellainen olo että vaikka ei ajattelisikaan mitään niin tuntuu kokoajan pahalle. En voi tuntea nyt oikeastaan mitään paitsi ehkä välillä vihaa, en tunne edes ainakaan paljoa epätoivoa tai masennusta. Aivot pelittää muuten normaalisti. Vielä lisäisin että tätä kirjoittaessakin nyt minulla on olo kuin zombilla. Tuijotan vaan ruutua ja kirjoitan mitä mieleen tulee, yritän olla välittämättä tuskasta.
Elän muuten todella tervettä elämää, en koskaan tupakoi, juo en edes syö roskaruokaa tai sokeria (paitsi sen verran minkä nyt on normaaliruuissa ja jossain appelsiinimehussa jossa ei ole lisättyä sokeria) syön paljon (mutta en todellakaan ole lihava) ja urheilen paljon. Tämän pitäisi olla käytännössä ja teoriassa mahdotonta? Ei en nyt puhu mistään teiniangstista tai mistään vastaavasta, enkä kirjoittaisi tätä jos en OIKEASTI olisi huolissani itsestäni ja tarvitsisi ainakin jonkinlaista terapiaa vaikka vain kirjoittaa tänne.
Minulla ottaa kyllä normaalistikkin elämän kanssa ongelmaa. Minulle sosiaalinen elämä on lähes kaikki kaikessa, en välitä niinkään rahasta vaan ihmisistä, mutta yllätys yllätys sosiaalinen elämäni on mitätön. Voitte kuvitella miltä tuntuu pitää kaikki tunteet sisällään ja kelata samaa päivärutiinia uudestaan ja uudestaan kun muut ihmiset puhuu vaan niitten viikonloppureissuista ja miten ne ovat kännänneet ja suoraan sanottuna panneet toisiaan jossain laivalla, josta eivät enää edes muista paljoa mitään, ja joudun siinä nolona sitten kuuntelemaan ja nielemään kaiken.
Epäilen olenko edes ihminen, muistutan lähinnä konetta joka kadehtii muiden ihmissuhteita, sitä kun muut voivat puhua muille ihmisille. En kuitenkaan ole mikään "palikka" vaan osaan kyllä olla myös räväkkä ja niin edelleen... ei, nyt lopetan tämän paskanjauhannan ja sanon mikä oikeasti mättää ja mitä ajattelen seurauksista välittämättä. Pelkään oikeasti että tämän sanottuani jotkin poliisit tulevat käymään jne.
Minua SUUTUTTAA niin että meinaan revetä. Kun tänäänkin saa kuunnella niitä vitun tarinoita viikonloppureissuista, kaikkea irstailua ja muuta, koko saatanan yhteiskunta on NIIN VITUN IRSTAS kokoajan pitää vihjailla jotain seksistä ja juomisesta. Juokaa te vaan niin minä kiltisti nielen kaiken ja tapan itseni tylsyyteen. Nyt lievästi sanottuna ottaa ongelmaa, olen aina ollut niin "kiltti" poika ja saanut vaan paskaa niskaan, ei sillä ole väliä mutta kun minusta tuntuu että TUKEHDUN kun en saa sanoja suusta enkä melkein ikinä puhu muiden ihmisten kanssa (ei sen takia että pitäisin itseäni muita parempana, vaan haluaisin kyllä puhua kaikkien kanssa).
Jo pelkästään sen ajatteleminen että nyt joku tämän tekstin lukia joka on olevinaan joku keittiöpsykologi luokittelee minut "normaaliksi" nuoreksi jolla on "normaaleja" ongelmia saa minut vihaiseksi. Ette te kuitenkaan välitä paskaakaan. Minä haluaisin auttaa kaikkia ihmisiä, mutta kun olen niin estynyt... Ja kohta varmaankin hullu. Nyt minun pitäisi olla autokoulussa harjoittelemassa, oikeastaan olisi melkein PAKKO olla, mutta nyt ottaa sen verran ongelmaa että ei auta.
Olen valittanut tänne joskus ennenkin, eivät nämä ole minun ainoita ongelmiani, mutta en nyt rupea keräämään säälipisteitä, vaikka ehkä pitäisi kun muuten tuskin kukaan ajattelisi että minulla edes on ongelmia vaan valitan turhasta.
Tiedän kyllä miten hirveää fyysinen kipu voi olla, lähinnä treeneistä kun tekee ihan viimeiseen asti kituuttamalla, kun kokoajan toivoo että kipu loppuisi, mutta tietää että ei tässä olla vielä puolivälissäkään. Siinä oppii ainakin nöyryyttä jos ei muuta. Mietin monesti treeneissä että miten pientä psyykkinen "kipu" voi olla fyysiseen verrattuna, mutta nyt pelottaa oikeasti että psyykkinen kipu voisi tulla pahemmaksi kuin fyysinen. Ehkä ei yhdella kertaa, mutta raastaen hiljaa.
Nyt on niin outo olo, kun voin ajatella normaalisti, mutta en pysty tuntemaan enkä paljoa puhumaan. Ilmekkin on jopa melkein pelottava kun peilistä katson. Tuntuu melkein että synkkä varjo on laskettu ylleni. Että päivä päivältä synkkyys lisääntyisi kunnes saastuttaisi mieleni ja valtaisi ajatukseni kunnes sekoaisin. En puhu ihan pelkästään näiden parin päivän perusteella. Joskus 14 vuotiaana tiesin että näin saattaisi käydä kun huomasin että kaikki hitaasti mutta varmasti jotenkin muuttuu... synkempään? Tiesin jo vuosi sitten mitä tämä päivä tuo. Vuosi sitten minulla taisi olla elämäni toiseksi huonommat syntymäpäivät ja tiesin että täyttäessäni 18 saisin uuden "ennätyksen".
Nyt tuli muuten merkkimäärä täyteen, pitää jatkaa muualle.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Älkää kuitenkaan olko niin huolissaan, välitän muista ihmisistä enemmän kuin itsestäni vaikka en nyt oikein muuta tunnekkaan kuin vihaa. Toivottavasti tämä on vain väliaikaista. Vielä sen kertoisin että en oikeastaan koskaan näe pahoja unia, mutta viimeaikoina olen nähnyt sitäkin pelottavampia. Jos joku haluaa lähettää sähköpostia jostain syystä niin annan osoitteen:
[email protected]
se on vanha sähköpostiosoite. Taidan myös vastata kaikille kommentoijille, sillä eipä minulla ole paljoa muutakaan tekemistä kuin odottaa huomista ja toivoa parasta. Läksyjä kyllä pitäisi lukea, mutta en sitten tiedä miten se onnistuu tässä tilassa. Taidan postata tämän myös johonkin toiseenkin kategoriaan kun ei parempaa tekemistäkään ole.
Niin ja turha valittaa mitä kaikkea paskaa olen saattanut kirjoittaa, en tiedä edes itse kun en lukenut mitä kirjoitin. Ihan oikeasti en muista paljoakaan mitä äsken kirjoitin, sekun tuli ainakin osittain suoraan sydämestä.
Päätin tunkasta tämän yksinäisyyspalstalle, kun tänne tämä ehkä sopii parhaiten. Vaihtakoon seriffi jos haluaa.
Paljon Onnea täysi-ikäisyyden johdosta joka tapauksessa!
Sinua selvästi ahdistaa ja masentaa,enkä ihan ymmärtänyt mistä se johtuu.Sen kuitenkin ymmärsin että joudut ajoittain olemaan kännäävien ääliöiden seurassa, mikä sinua ällöttää (?) ja syystäkin.
Ahdistukseen ja masennukseen tarvitset ensin hoitoa, jos pystyt, hanki sitä.
Sosiaalinen elämä? Ei siihen ole sen kummempaa ratkaisua kuin seuraavat seikat:
Vaihtoehtoja:
Jos et ole allerginen, hanki koira.Lenkeillä tulee vastaan muita koiranulkoiluttajia, joiden kanssa tulee jutusteltua, koirasta on lisäksi paljon seuraa.Sitten liity johonkin koiraharrastajien kerhoon/agilityyn yms.missä tutustut luonnostaan muihin joita sama aihe kiinnostaa.
Eläimen hoito poistaa yksinäisyyttä ja lievittää stressiä.
Tai kissa ja samat kuviot lukuunottamatta lenkkeilyä.
Mene punttisalille ja käy aina samalla, vähitellen opit keitä siellä käy ja aloitat jutun "Moi, säkin käyt täällä näköjään usein jne...minä olen se ja se jne..."
Mene hevostalleille ja ala harrastamaan ratsastusta, tapaat taatusti tyttöjä.
Onko sinulla varaa ulkomaanmatkaan? Usein se avartaa näkemyksiä ja tuo muuta ajattelemista/ pidä silmäsi auki myös ulkomaisia tyttöjä ajatellen.
Yritä keksiä mikä sinua kiinnostaa elämässäsi kaikkein eniten, tavoittele sitten sitä kaikin tavoin, äläkä välitä muiden jyräämisistä.
Yritä keksiä rentoutumistapoja, lue, kuuntele musiikkia, mene uimaan jne.
Olet selvästi stressaantunut, löysennä omia odotuksia itsestäsi, älä ylisuorita koko ajan voimiesi äärirajoilla.
Pystytkö liittymään johonkin joukkuelajiin? Yleensä heillä on sitten tapaamisia yhdessä ja vapaa-ajallakin.Mikäli esimerkiksi jokin jääkiekko ei kiinnosta, niin netistä löytyy varsin monenkirjava virkeä geokätkentää harrastava porukka johon kuuluu kaikenikäisiä ja ihan kaikenlaisia ihmisiä nuorista vanhoihin ja yksinäisistä perheisiin jne.
Toivottavasti tästä oli nyt edes jotain apua.
Sitten, kunnioitan äärettömästi sinua että olet elänyt kunnollisesti, etkä sotkeutunut huumeisiin ja muihin ikäviin asioihin, niistä minulla on toisten henkilöiden taholta liikaakin kokemuksia.
Itsellänikin oli 18v synttärit ihan lähiaikoina ja ne menivät ihan rauhallisesti, mutta tuossa on tosi paljon samoja asioita joita itse tunnen ja olen tuntenut muutaman vuoden ajan. kuten esim. muiden irstaan ärsyttävät jutut joita ei viitsisi kuunnella, päivät ovat samanlaisia, en tupakoi enkä juo ja näen itseni peilistä pelottavana.
Itse istun joka päivä yksinäni juuri sen takia ettei tarvitsisi kuunnella muiden perseilyä ja sen takia kammoan vähän paikkoja kuten esim. koulua joissa joutuu olemaan muiden ihmisten kanssa tekemisissä. Eikö maailmassa voisi olla "järkeviä" ihmisiä? Johtuuko se vain koska olen erilainen?
Jokainen on täsmälleen erilainen, ei ole kahta samanlaista ihmistä.
Uskalla siis olla erilainen, uskalla olla oma itsesi.
todella hyvää (totuudellista) - tämä kun on tätä yhteiskuntaa tämäkin.
Mutta luehan kuitenkin näitä ketjuja, eri merkeillä ihmiset kirjoittelee kuten minäkin vaihtaen merkkiä - vain kerran (tänään) olen käyttänyt samaa nimimerkkiä kahdesti.
Yksi ihminen.
saa täällä paistatella?
Jotain rajaa!
Onnea, jos niin nyt voi toivottaa.
Et saa sääliä kun niin vaadit, kaikki eivät voita. Itse kun täytin kahdeksantoista, kuittasin koulun poissaololapun omalla nimelläni, lähdin aamulenkille ja ostin lähikaupasta 0,5l tölkin kaljaa. Oli meinaan rankat bileet.
Tölkki kaljaa.. onpa hurjaa.
riittää, eikä tarvita muuta.
Luehan masennus-palstalta Ohi on. Kohta ja Minun tarinani yms. ja yleistä mielenterveydestä-ketjuja, minäkin olen eräs joka olen kirjoitellut moniin ketjuihin eri nimimerkeillä - näistä eri ketjuja lukemalla saat vertailupohjaa ja ajatuksia omaan elämääsi.
Nuorilla on tässä yhteiskunnassa vaikeaa (eikä ole helppoa muillakaan).
Kylläpä kuulosti tutuilta sinun ajatuksesi!
Olen jo aikuinen, mutta hyvin samankaltaiselta tuntuivat kuin omat ajatukseni nuorena!
En tiedä, haluatko kuulla aikuisten ajatuksia, vai halusitko pikemminkin purkaa tänne omaa mieltäsi? Pelkään, että vaikuta keittiöpsykologilta mielestäsi ...
Olet ihan oikeilla jäljillä ajatuksissasi. Saat olla oma itsesi. Et tiedä, miltä muista suulaammista SISÄLTÄ tuntuu! Ulospäin ihmiset pitävät usein sosiaalista naamaria. Sisällä voi tuntua pahalta, mutta ulospäin näytetään, että kaikki on hienosti. Myös aikuisilla on tätä samaa.
Tuli mieleeni myös sanonta "tyhjät tynnyrit kolisevat eniten", eli ne ihmiset jotka kerskuvat kännäilyistään ja muusta riskikäytöksestään saattavat olla itse asiassa vähemmistö, joka pitää vain kovinta ääntä. Heillä on tarve, epäterve tarve saada huomiota, vaikka negatiivisella ja itsetuhoisellakin tavalla. He ovat vailla rakkautta ja ystävyyttä. He kaipaavat aitoa huomaamista - todellisuudessa.
Toivottavasti tämä viesti ei vaikuttanut keittiöpsykologialta. Mutta minusta sinussa ei ole mitään vikaa. Uskon, että löydät samanhenkisiä ystäviä, kun avaat suusi ja kerrot (syyttelemättä ja ilman katkeruutta) mitä itse ajattelet ja arvostat.
Muuthan eivät voi arvata ajatuksiasi, jos et niitä ilmaise. Olen 100% varma, että suurin osa ikäisistäsi, ellei miltei kaikki ajattelvat sisällään, kulissien takana aivan samoin kuin sinä.
Kirjoitin aiemmin viestin, mutta se näytti kadonneen bittiavaruuteen...
Olen jo aikuinen, mutta muistan tunteneeni jotakin samaa kuin sinä. En noin synkkä ollut, mutta jotakin samaa tunnistan.
En tiedä halusitko vastauksia? Toivottavasti en vaikuta keittiöpsykologilta.
Halusin sanoa pari asiaa, jos sinua kiinnostaa kuulla?
Todennäköisesti monet muutkin ajattelevat samoja, syvällisiä asioita kuin sinä. Mutta kuten sanonta kuuluu tyhjät tynnyrit kolisevat äänekkäimmin. Syvälliset ihmiset pitävät valitettavan usein ajatukset ominaan.
Nuo kännäämisistään kertovat nuoret kaipaavat elämäänsä jotakin, mitä yrittävät sitten tuolla tavalla saavuttaa. Se on surullista, eikö totta? Ihminen kaipaa pohjimmiltaan eniten sitä, että olisi hyväksytty omana itsenää, huomattu. Että olisi joku joka kuuntelisi. Jos ei sitä kuuntelijaa ole, etsitään tuollaisia itsetuhoisia keinoja, että esimerkiksi vanhemmat tulisivat ja sanoisivat, että lopeta!
Kaikilla ei ole hyvä olla kotona. Monilla nuorilla puuttuu tunne siitä, että aikuinen välittää.
Ihmisillä on tapana pitää sosiaalista naamiota. Muut saattavat tuntea sisällään aivan toista kuin ulospäin näyttää. Sinä itsekään et ilmeisesti uskalla olla omana itsenäsi muiden seurassa?
Toivon, ettet katsoisi nenänvartta pitkin kännäilyistään kertovia nuoria. Heillä on todennäköisesti vielä pahempi olo kuin sinulla. Itse en ollut nuorenakaan kännäilijä, mutta aistin jo silloin sen surun mikä siitä elämäntavasta huokui. Yritin antaa arvostusta muille, tuomitsematta. Tosin jouduin maksamaan siitä aika kalliin hinnan, koska ns "hyvien perheiden kunnollisina nuorina" itseään pitäneet nuoret eivät hyväksyneet sitä, että minä en suostunut mukaan nirppanokkakerholaiseksi.
Ihmisenä eläminen ei ole helppoa. Miksi sen pitäisikään olla sitä?
päihteiden käytöstä sellasta, että ethän voi syyttää ketään siitä, että esim. juo. Sehän on jokaisen oma valinta, sinä olet valinnut toisin, onnea siitä. Itse täytän myös pian 18. Aion juoda jatkossakin, silti tunnen itseni yksinäiseksi. Se onkin varmaan yksi syy juomiseen.