Hei, monta vuotta olen ollut yksin ja olen oikeastaan viihtynyt yksin. Mutta vuoden vaihteessa alkoi tuntumaan yksinäiseltä ja aloin kaipaamaan läheisyyttä, rakkautta ja haluan löytää tytön/naisen jota voisin helliä ja rakastaa.
Mutta ongelmana on, että kärsin sosiaalisten tilandeiden pelosta ja olen epävarma naisasioissa, koska en ole seurustellut ja minulla ei ole ollut tyttökavereita. :(
Baareissa en kehtaa käydä yksin ja vaikka kävisinkin niin luultavasti vain istuisin jossain nurkassa yksin juomassa olutta ja kukaan ei lähestyisi minua. Enkä muutenkaan usko, että löytäisin baarista ketään itelle sopivaa. Asun pienellä paikkakunnalla nii tääl ei oikein ole nuorisomestoja/harrastusseuroja enkä luultavasti uskaltaisi käydä niissä. Nettideittailua kokeilin 4:n kuukauden ajan tuloksetta.
2 vuotta sitten keskeytin opiskelut, koska minua ahdisti liikaa ja nyt tuntuu siltä, että en kykene mihinkään ennen kuin löydän seurustelukumppanin. :( Seurustelukumppanin kautta saisin paljon rohkeutta ja motivaatiota etenemään elämässä.
Olen ihannemitoissa (181/83), komea, älykäs, huumorintajuinen, romanttinen, hieman rockhenkinen ja luonteessakaan ei mitään vikaa. Eli luulis että mulla ei pitäis olla mitään ongelmaa löytää kumppania mutta, kun kärsin tosta sosiaalisten tilanteiden pelosta, niin se vaikeuttaa todella paljon. Välillä pelkään ihan oikeasti, että jään yksin koko loppuelämäks. :(
Aloitteen tekeminen on minulle mahdotonta. Netissäkin mun on vaikeaa tehdä aloite.
Kaipaisin jotain neuvoja/vinkkejä, että miten voisin löytää kumppanin.
Mutta ongelmana on, että kärsin sosiaalisten tilandeiden pelosta ja olen epävarma naisasioissa, koska en ole seurustellut ja minulla ei ole ollut tyttökavereita. :(
Baareissa en kehtaa käydä yksin ja vaikka kävisinkin niin luultavasti vain istuisin jossain nurkassa yksin juomassa olutta ja kukaan ei lähestyisi minua. Enkä muutenkaan usko, että löytäisin baarista ketään itelle sopivaa. Asun pienellä paikkakunnalla nii tääl ei oikein ole nuorisomestoja/harrastusseuroja enkä luultavasti uskaltaisi käydä niissä. Nettideittailua kokeilin 4:n kuukauden ajan tuloksetta.
2 vuotta sitten keskeytin opiskelut, koska minua ahdisti liikaa ja nyt tuntuu siltä, että en kykene mihinkään ennen kuin löydän seurustelukumppanin. :( Seurustelukumppanin kautta saisin paljon rohkeutta ja motivaatiota etenemään elämässä.
Olen ihannemitoissa (181/83), komea, älykäs, huumorintajuinen, romanttinen, hieman rockhenkinen ja luonteessakaan ei mitään vikaa. Eli luulis että mulla ei pitäis olla mitään ongelmaa löytää kumppania mutta, kun kärsin tosta sosiaalisten tilanteiden pelosta, niin se vaikeuttaa todella paljon. Välillä pelkään ihan oikeasti, että jään yksin koko loppuelämäks. :(
Aloitteen tekeminen on minulle mahdotonta. Netissäkin mun on vaikeaa tehdä aloite.
Kaipaisin jotain neuvoja/vinkkejä, että miten voisin löytää kumppanin.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Mene vaikka jonkun suositun tanssipaikan naistentansseihin, eli yleensä tansseissa on välillä naisten vuoro hakea. Silloin sinun ei tarvitse tehdä aloitetta vaan sen tekee joku kiltti ystävällinen maalaistyttö.
Niin ja ei tarvitse osata tanssia, sen kun sanoo tytöille, niin opettavat mielellään ja tulee puheenaihetta.
Moikka!
Mun tekisi niin mieli antaa sulle joku hyvä vastaus, mutta kuten varmaan itekkin tiedät - sitä ei ole. Mun mielestä hyviä keinoja on kuitenkin:
- Nettiyhteisöt kuten. deittipalvelut (suomi24, city.fi jne.)
- Lähteä ihmistenilmoille jonkun kaverin kanssa?
En ole kyllä kukaan neuvomaan, koska mun ongelmat ovat samanlaiset. Mun ongelma on lähinnä se, että vietän yksinäistä arkea. En näe ihmisiä juuri kuin joskus harvoin viikonloppuisin, ja silloinkin vain vanhoja tuttuja. En niinkään sosiaalisia tilanteita (olen kai sosiaalisestitaitava - jos ihmisiä joskus näen :D). Mutta niin.. minua pelottaa ihan oman mielenterveydenpuolesta millaista on elää aina näin yksin ilman läheisyyttä. En ole koskaan ikinä seurustellut ja muutenkin... i need loove.
Mitä sä teet arkisin? Oletko töissä jossa voisi tavata ihmisiä? Koulussa?
suomi24 deittipalvelua oon kokeillu 4 kuukauden ajan mutta en oo saanu, kuin muutaman yhteydenoton, jotka eivät johtaneet mihinkään ja ne muutamat kerrat, kun mä oon uskaltanu lähettää viestin niin niihin ei edes vastata.
Vuosi sitten muutin toiselle paikkakunnalle. Ystäväni ja isäni asuivat siellä, joten aattelin, että siellä voisin päästä kiinni normaaliin elämään. Ja olisin varmasti päässyt, jos ystäväni olisivat tukeneet ja auttaneet minua. Monesti pyysin heitä jonnekkin ulos ja viikonloppuisin baariin mutta eivät lähteneet. Ja he olivat monesti käyneet, jossain ulkona ja baarissa ilman minua eivätkä edes pyytäneet mukaan. Lopulta pistin välitpoikki ja muutin takaisin äidin luokse ja nyt minulla ei ole ketään.
Arkisin en oikeestaan tee paljoon mitään, aamulla lenkillä ja päivät/illat pelailen koneella ja katon tv:tä. Ymmärrän kyllä, että täältä neljän seinän sisältä en löydä ketään mutta, kun en vain yksinkertaisesti kykene käymään missään. :(
Tiedän, että tämä on aika vanha ketju.. Mutta laitetaan nyt kumminkin, kun monella muullakin saattaa olla vastaavia kokemuksia..
Nettideittailu ei tosiaan ole läheskään niin helppoa kuin saattaisi kuvitella. Tottapuhuen, se tuntuu olevan aika raakaa touhua välillä. Itsellä oli käytössä yhtä aikaa kaksi eri deittipalvelua (city ja s24). En voi sanoa olleeni mikään maailman aktiivisin viestien lähettelijä, pikemminkin aika passiivinen, mutta lähetin kuitenkin aina välillä jotain viestejä. Useimmiten vastaukseksi tosiaan tuli pelkkää hiljaisuutta. Jos luet, etenkin miesten kirjoittamia viestejä, nettideittailusta niin huomaat että vastaamattomuus on yleinen ongelma ja moni on siihen turhautunut.
En tiedä miksi näin on, mutta näin se vaan menee. Suorastaan hypin riemusta, kun joku nainen päätti viimein lähettää vastauksen.. Ja siinä tosiaan luki oikeastaan vain se, ettei hän ollut kiinnostunut. Minulle se tarkoitti silti sitä, että se ongelma en välttämättä ollutkaan minä itse, vaan vastaamattomuudelle oli ehkä muitakin syitä.
Jatkoin kokeilemista.. En voi sanoa että se oli aina helppoa, päinvastoin välillä se oli todella raskasta kun jo etukäteen tiesi ettei vastausta tule kuitenkaan ja silti yritti panostaa, kun joissain kirjoituksissa mitä olin aiheesta lukenut olivat (usein naiset) kirjoittaneet että viestiin pitäisi panostaa edes vähän.. No, se on oikeasti henkisesti hieman rankkaa ryhtyä oikeasti miettimään viestiä, kun on kuitenkin aika varma ettei sitä vastausta kuitenkaan tule.
No, lopulta alkoi sitten minunkin onni kääntyä pikkuhiljaa. Ensin tapasin yhden, josta en sen tapaamisen jälkeen sitten kuullutkaan.. Ja sitten toisen, jonka kanssa ollaan ainakin puheväleissä, ehkäpä joskus lähitulevaisuudessa jotain muutakin.
Minulla meni nettideittailuun reilun vuoden verran.. Ja tosiaan, siinä ajassa sain vastauksen vain kahdelta.. No, yhdenhän vain tarvitsenkin, joten ei tässä mitään :) Helppoa tämä ei ole aina ollut, mutta silti on parempi yrittää kuin luovuttaa.
Luultavasti lähetät joka hetki ympärilläsi oleville tytöille EVVK-signaalia, ja naiset saavat sinusta ylimielisen ja kiinnostumattoman vaikutelman eivätkä viitsi tutustua. Arvelevat sinun olevan ehkä varattu, homo tai todella nirso ja vaativa ulkonäön ym. suhteen. Parempi vain jutella ystävällisesti ihan tavallisen näköisille tytöille.
Oli pakko tarttua tohon sun lauseeseen:
"2 vuotta sitten keskeytin opiskelut, koska minua ahdisti liikaa ja nyt tuntuu siltä, että en kykene mihinkään ennen kuin löydän seurustelukumppanin."
Mulla on vähän samantapainen tilanne... Opiskelen mutten pysty laittamaan "sydäntäni" mukaan hommaan, mikään harrastus ei kauan kiinnosta eikä elämä maistu miltään. Aika on helpointa viettää telkan ääressä missä ei tarvitse miettiä elämäänsä vaan voi tuijottaa ruutua hypnoosissa tuntikausia.
Ongelman ydin on se, että ainoa mitä elämältäni oikeasti haluan on oma perhe ja talo. Musta tulisi ihan varmasti se pullantuoksuinen "emäntä", joka touhuaisi päivät pitkät perheensä parissa siivoten, leipoen ja hoivaten, jos vaan sellaisen saisi..
Mutta miten voin markkinoida itseäni nuorille miehille ollessani tällainen sohvaperuna, joka vain haaveilee tulevasta elämästä. En ole ulkonäöltäni tarpeeksi viehättävä, ja käyttäydyn miesten lähellä puolustautuen sillä en ole koskaan kokenut hyväksyntää heiltä. Miehet haluavat naisen jolla on upea kroppa ja naama, jotta voisi olla kavereidenkin edessä ylpeä. He tuntuvat haluavan naisen joka osaa tarpeen tullen olla sopivasti "haavoittuva" ja herkkä, mutta jolla on kuitenkin oma elämänsä ja juttunsa (eikä olisi takertuva..). Ominaisuuksia joista minulla ei ainakaan kaikkia ole... Olisin varmaan kelvannut puolisoksi joskus satoja vuosia sitten kun yksi tärkeimmistä kriteereistä oli se että osasi hoitaa kotia ja lapsia.
Kiinnostunut mies kysyy luultavasti heti harrastuksistani, ja kun käy ilmi ettei sellaisia ole, homma loppuu enenkuin oli alkanutkaan. Ei harrastuksia ---> laiska/masentunut jne. (Joka tietenkin pitää osittain paikkaansa)
Omat kriteerini miehen suhteen ovat kai liian kovat, sillä haluaisin miehen joka nauttisi minun tavoin kotielämästä, muttei olisi täydellinen sohvaperuna, vaan touhuaisi mieluusti kaikenlaista. Mutta tällä hetkellä en todellakaan kiinnosta ketään aktiivista miestä...
Never good enough...
"Kiinnostunut mies kysyy luultavasti heti harrastuksistani, ja kun käy ilmi ettei sellaisia ole, homma loppuu enenkuin oli alkanutkaan. Ei harrastuksia ---> laiska/masentunut jne. (Joka tietenkin pitää osittain paikkaansa)"
Minä haluaisin juuri sellaisen naisen joka ei harrasta mitään, jotta naisella olisi sitten enemmän aikaa vaikkapa löhötä mun sylissäni että saisin halia ja helliä paljon.
Ikävää ettet laittanut tuohon yhteystietojasi!
Mutta soita 044 567 0800 ja tutustu, niin ehkäpä meistä tulee se rakastava pari!
Hellyyttä ja rakkautta tulet saamaan taatusti tarpeeksi, kunhan et ole muuten liian vaativa.
Älykkyyttä löytyy vaikka muille jakaa, mutta kun suurin osa naisista aina haluaa pitkän ja kookkaan miehen niin tuon takia joudun viettämään elämääni yksin vasten tahtoani.
Älä siis vaadi ulkonäön suhnteen mitään minulta niin en minäkään sinulta!
Siis tule ja ota omaksesi, kunnollinen nainen saa mut ihan ikiomakseen; kyllä: se tarkoittaa avioliittoon asti (ja toivottavasti et halua ikinä avioeroa) !
Hei ujopoika!
Rohkeutta ei ole se, ettei ole pelkoja, vaan rohkeutta on se, että voittaa pelkonsa.
Kannattaisiko sinun ensin löytää rakkaus ja hyväksyntä itseäsi kohtaan?
Mitä jos alkaisit tutkistella omia harrastuksiasi: olisiko siellä jotakin motivoivaa, jonka kautta saisit itseluottamusta ja innostusta?
Olen aikuinen nainen ja olen itsekin ollut aina ujo, nuoresta asti. Olen viihtynyt hyvin ujojen ihmisten seurassa. Ujous ei ole este. Aloitteettomuus on este.
Haluaisitko kuitenkin itse miehenä olla aloitteellisempi? Nainen usein toivoo mieheltä sellaista turvallisuudentunnetta ja aloitteellisuutta.
En oikein jaksa uskoa, että seurustelusuhde voi toimia, jos haet naisesta rohkeudentunnetta ja motivaatiota. Sehän on jo sinussa, sinun täytyy vain löytää se rohkeus ja motivaatio ITSESTÄSI ja voit sitten rohkaista tyttöystävääsi.
Mitä ajattelet näistä ajatuksistani?
Harrastuksia ei oikein minulla ei oikein ole, enkä kauheesti keksi mitään uutta harrastusta. Kuntosalilla käynti vois olla yks, jonka kautta vois saada itseluottamusta ja hyvällä tuurilla ehkä sitä kautta vois tavata jonkun kivan tytön.
Pitäis vaan kerätä rohkeutta mennä sinne. :P
Haluaisin kyllä olla aloitteelisempi mutta en vain kykene siihen. :(
Oon samaa mieltä, että suhde ei toimi jos hakee vain rohkeudentunnetta.
Vaikka minä saisinkin suhteesta rohkeutta ja itseluottamusta niin en silti etsi suhdetta tämän takia, vaan nimenomaan sen takia koska kaipaan läheisyyttä, lämpöä ja rakkautta.
Jos lopetit opiskelusi, sun täytyy jatkaa ne loppuun tai aloittaa uusi opiskelu. Tai mennä töihin. Työssä ja opiskeluissa tapaat ihmisiä, tutustut helposti.
Tärkeintähän on ihmiselle, että on työ ja toimeentulo. Samalla tulee rytmi elämään, itsetunto kohoaa.
Kaikki työkokemus on arvokasta.
Seurakuntien tilaisuuksissa on paljon tyttöjä ja siellä saa olla oma ujo itsensä.
Aika äkkiä ne naisetkin kyllästyisivät siihen kaksin nyhjäämiseen ja toivovat, että sulla olisi niitä omiakin kavereita joiden kanssa voisit hengailla.
Muuten, kuinka monet naiset lähestyi sua ja kuinka monille treffeille pääsit sen 4:n kuukauden nettideittailu kokeilun ajan? Ollaanko sua kehuttu komeaksi, vai onko se vaan sun oma kuvitelma siitä millaisena itsesi näet?
Avaa profiili vaikka irc-galleriaan ja pistä sinne muutama kuva itsestäsi.
Aika äkkiä ne naisetkin kyllästyisivät siihen kaksin nyhjäämiseen ja toivovat, että sulla olisi niitä omiakin kavereita joiden kanssa voisit hengailla.
Muuten, kuinka monet naiset lähestyi sua ja kuinka monille treffeille pääsit sen 4:n kuukauden nettideittailu kokeilun ajan? Ollaanko sua kehuttu komeaksi, vai onko se vaan sun oma kuvitelma siitä millaisena itsesi näet?
Avaa profiili vaikka irc-galleriaan ja pistä sinne muutama kuva itsestäsi.
4 naista antoi messenger osoitteensa mutta ei se juttu oikein luistanut siel meses. 0 treffiä on ollut. Ja on kehuttu komeaks.
Asun aika harvaan asutulla alueella niin 60:n kilometrin säteellä ei löydy kovin paljon profiileja. Eli jos asuisin jossain isommas kaupungis niin mun profiili varmaan huomattais paremmin ja ois enemmän kiinnostusta.
Mun ikäluokkaan kuuluvat naiset/tytöt eivät yleensä ole valmiita etäsuhteeseen, enkä kyllä välttämättä itsekkään kovin mielellään etäsuhteeseen ala.
"2 vuotta sitten keskeytin opiskelut, koska minua ahdisti liikaa ja nyt tuntuu siltä, että en kykene mihinkään ennen kuin löydän seurustelukumppanin. :( Seurustelukumppanin kautta saisin paljon rohkeutta ja motivaatiota etenemään elämässä."
Tuo kuullostaa hyvin pahalta. Tai onhan se monille normaali asia, että kun on rakastettu, jaksaa olla elämässä kiinni. Mutta vaarana on se, että odotat pelastajaa ja eheyttäjää koko elämän ajan. (kuten itselle kävi). Tiedän että monet rakentavat terveen identiteetin saadessaan kokea parisuhderakkautta nuoruudessaan.
Itse pääsin ulos siitä sosiaalisen pelon ja rakkauden kaipuun "taakasta" mainioilla tunne-elämää kaventavilla lääkkeillä (en suosittele niitä kenellekään, koska ne ovat elimistöä rappeuttavia ja aiheuttavat hidasta kuolemaa). Nyt hyvin lääkittynä olen lähempänä "normaaleja ihmisiä" ja olen jollain tapaa heidän kanssaan, vaikken kyennytkään saamaan sitä normaalia "elämänmotivaatiota", eli seurustelukumppania ja rakkauden kokemusta. Elämänmotivaatio tulee tunne-elämää latistavan lääkkeen avulla. Kun tuska ei saa enää sijaa, voin olla lähempänä normaalia elämää. Edes ihmisten puheet kumppaneistaan eivät enää saa minua masentumaan, kun tunteet on niin hyvin rajoitettu.
Sun pitää tehdä jotain niille peloillesi. Muuta jonnekin suurempaan kaupunkiin ja varmasti löydät jonkun kivan tytön kun noin komeakin olet. Usko vaan, että joku tyttö saa sinusta vielä hyvän poikakaverin.
Olin jo sinusta vanhempi kun asuin vielä kotona. Menin kerran ihotautilääkärille hankalien aknenäppyjen vuoksi. Hän kummallisesti veti keskustelun iho-ongelmista minun yksityiselämääni. Hän oli ensimmäinen lääkäri, joka huomasi ongelmani. Hän käski minua irtautumaan lapsuudenkodista ja heittäytymään omille siivilleni. Hän kysyi, miksei minulla ole tyttöystävää. Sanoin olevani niin ujo tavoittamaan sellaista.
-Mutta niinhän ne tytötkin ovat, hän sanoi.
Pärjäsin ilman ahdistuksenestolääkitystä yli 25-vuotiaaksi. Sen jälkeen aloin tuntea voimakasta ahdistusta. En tiedä miksi se sairaus tuli tuossa vaiheessa. Sairauteni nimi on Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (yleistynyt tuskaisuus) (F41.1 ). Venlafaksiini hydrokloridi (150 mg/vrk) antaa toistaiseksi aika hyvän hoitovasteen.
Olet myös ruma.
..vielä sinuakin rumempi. Mutta sisältä paljon sinua kauniimpi.
Mitäs vitun väliä luulet "sisäisellä kauneudella" olevan jollekin satunnaiselle vastaantulijalle ?
Ne näkee heti ekana kaikki sun virheet ja sun ruman ulkonäön.
Mietihän vähän, ihminen joka tulee sinua vastaan kadulla, ei se näe sinun "sisäistä kauneutta" vaan sinun ulkonäkösi.
Ja jos se ulkonäkö ei miellytä, niin luuletko että ko. henkilö pysähtyy tekemään sinuun lähempää tuttavuutta, ja täten näkisi sinun "sisäisen kauneutesi"? Vastaus: EI.
Jos toista kuvittelet niin elät vitun fantasiamaailmassa, vain ulkonäöllä on merkitystä. Jos ulkonäkö ei miellytä ei se ihminen jää ottamaan selvää "sisäisestä kauneudestasi".
Ymmärrätkö jo ?
Vittu. Ymmärrätkö?
Onkohan siis ihmisen "virheet" pelkästään aineen epätasaisen tai epäesteettisen jakautumisen tulosta ihmisen kehossa? Niistäkö on kyse, kun puhutaan ihmisen vajavaisuudesta?
Ja onko ulkoisesti täydellinen, jumalaisen kaunis ihminen, joka vaikkapa kadulla vastaantullessa haistattelee ja pilkkaa toisia, sellainen, jonka kanssa kuka tahansa heti avosylin tahtoo tehdä tuttavuutta?
Itse olen jokseenkin samankaltaisessa tilanteessa, eikä tunnelin päässä näy valoa.
Jos yhtään kiinnostaa vaihtaa ajatuksia, niin laitapa viestiä osoitteeseen [email protected] (myös muut voivat toki kirjoittaa, sillä näin yksinäisenä sitä yleensä kaipaa juttuseuraa)
vittuako täällä uliset saatanan pikku-vaavi
vittu mikä pelle sä oot oikee varsinaine pikku-vaavi!
Mene hoitoon haukkuja.
Mitäs jos laihduttaisit, vitun mielialalääkkeiden ja epäterveellisten elämäntapojen turvottama huonoihoinen paska?
Naisena voin kertoa omasta puolestani, että minulle ei miehen ulkonäöllä ole koskaan ollut merkitystä.
Minusta sinulle olisi tärkeintä saada ammatti ensin. Mitä jos ensin keskittyisit rakentamaan omaa elämääsi, aikuisen elämää. Hankkisit ammatin tai ainakin hakeutuisit kiinnostavalle alalle ja sitkeästi jatkaisit opiskelut loppuun. NS suomalaisella sisulla, jos ei motivaatiota ole.
Itseluottamus on silloin vakaalla pohjalla, jos se perustuu itsensä voittamalla saavuttettuihin omiin saavutuksiin eikä toiselta ihmiseltä saatuun palautteeseen.
Toisen ihmisen varaan ei voi rakentaa elämänsä perustuksia, pohja täytyy olla vakaa ja tukeva omassa itsessään.
Kunpa tuntisin sinut oikeassa elämässä, kuulostat ihannemieheltäni :D
Minä ainakin näen ujon/hiljaisen tyypin todella kiinnostavana ja salaperäisenä, ja sellaiset piirteet herättävät haluni tutustua häneen paremmin. Eiköhän täällä ole muitakin, jotka kiinnostuvat sellaisesta.
Kärsin itsekin sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta olen kuitenkin seurustellut kerran, 3 vuoden ajan. Pelot vaan pitää ylittää vaikka tuntuisi ihan mahdottomalta. Jos kumppani on oikeasti kiinnostunut ja vähääkään ymmärtäväinen ja kärsivällinen, hän jaksaa odottaa että pystyt avautumaan hänelle. Ujot tyypit yleensä tulkitaan tylyiksi, vihaisiksi ja/tai torjuviksi, joten muista hymyillä paljon ja kehonkielelläsi voit osoittaa avoimuutta.
Vitun läski rumilus ei ihme ettei sulla oo ystäviä
Yeah onneks täällä on edes yksi sun kaltanen idiootti jolle voi nauraa :D
Itsekkin tutustuisin mielummin tyttöö/naiseen, joka on ujo. Mun mielestä ujot on mielenkiintoisia ja ehkä enemmän ymmärtäväisempiä tän sosiaalisten tilanteiden pelon kanssa. :p
"Ujot tyypit yleensä tulkitaan tylyiksi, vihaisiksi ja/tai torjuviksi, joten muista hymyillä paljon ja kehonkielelläsi voit osoittaa avoimuutta."
Kyllä, löytyy muitakin jotka tahtoisivat mieluummin tutustua ujoihin poikiin, ja myös tyttöihin ihan ystävämielessäkin. Luulinpas minäkin olevani ainoa!!
Minä ainakin tahtoisin nähdä vaivaa hyvän suhteen eteen, enkä pidä sellaisista, jotka kertovat koko elämäntarinansa ja kaikki huolensa lähes tuntemattomalle! Minusta olisi kiva olla se erityinen, johon toinen luottaa, ja itsekin pystyä luottamaan häneen. Uskon, että ujo ja ujo voisivat tulla hyvin toimeen, mutta todennäköisyys että ujo ja ujo tutustuu...
Mutta en nyt ala mitenkään neuvomaan kun en ole koskaan seurustellutkaan.. :)
Olen kaivannu pitkään kumppania. Olisi edes ystäviä.. on tuttuja ja kavereita mutta ei ketään kunnon ystävää. Sosiaalisten tilanteitten pelko minulla kans. Ihan ahdistaa olla ihmisten ilmoilla. Jos kaupassa pitää käydä niin mieluiten menen aikasin aamulla ku liikkeellä on lähinnä mummoja. Kamalinta on törmätä kaupassa tms ihmisiin jotka tuntee jollain tapaa. Jos olen ihastunu johonki nii ennemmin vaikka ampuisin itteni ku tekisin alotteen. En vaan uskalla. Torjun ihmiset jotka lähestyvät minua koska kaikenmaailman kontaktit on vaan niin hermoja repiviä. Silti mikään ei oo niin kamalaa ku yksinäisyys.
En treffaile alaikäisten kanssa, ettei nyt tule väärinkäsityksiä, mutta olis kiva pitää yhteyttä ystävänä. Sosiaalisten tilanteiden pelko on tuttua oman elämän ja lasten kautta. Olis tosi kiva jakaa kokemuksia. Olen äiti, eikä sekään anna valmiuksia tai ymmärrystä.
Olet tosi kiinnostava ihminen jo ihan pelkän tekstin perusteella. Uskoisin että öydät naisen vierelle. Minua ainakin alkoi kiinnostaa
mistä päin oot? :) ois kiva ainaki jutella jos ei muuta.10