Liisi Hietanen: "Kesä kartsalla"

Olimme kesämökillä ja sattui tuo kirja käteeni sieltä muiden kesämökkikirjojen joukosta. Tuli lapsuus mieleen! Hietasen kirjaa osaa tosin nyt arvostaa aikuinenkin: on mielenkiintoista lukea Helsingin työläismiljööstä ja siellä esiintyvistä ihmistyypeistä.

Liisi Hietasen romaani kertoo 13-vuotiaasta Sakusta, joka joutuu kasvattiäitinsä sairastuttua palaamaan biologisen äitinsä luo kesäksi. Biologinen äiti on mennyt uusiin naimisiin ja hänellä on uusi vauva, jota Saku "saa" hoitaa. Oikeastaan poika on otettukin vain vahtimaan pikkuveljeään, ja lisäksi äiti ei ole kenellekään edes myöntänyt hänellä olevan teini-ikäisen pojan aiemmasta suhteesta. Äidin uusi mies on naista huomattavasti nuorempi ja kaikesta käy ilmi äidin halu aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä.

Kirjassa on paljon hellyttävää ja ihanaa, Sakun kehittyvä suhde pikkuveljeensä ja se kiintymys, jota hän tuntee kasvattiäitiään kohtaan. Paljon on myös sellaista, joka saa lukijan suuttumaan: Sakun äidin itsekkyys ja turhamaisuus.

Vanhemmuus on aina vallankäyttöä. Sakun elämäkin menee ylösalaisin vanhempien vaikutuksesta. Näin aikuisena ei aina tahdo muistaakaan, kuinka avuton lapsi on oman elämänsä suhteen. Sinne on mentävä, minne aikuiset määräävät.

Tässä on nuortenkirja, joka mielestäni on kestänyt hyvin aikaa. En tiedä tarkkaan mitä aikaa se kuvasi: Kekkonen ainakin oli presidenttinä ja kansakoulu-oppikoulu-järjestelmä vielä voimissaan. Olisikohan kuvannut 60-lukua?