Vajaan vuoden olin ollut narsistin kanssa naimisissa. Erehdyin kertomaan hänelle sellaisia asioita, joita en ollut uskaltanut puhua kenellekään. Sinisilmäisenä nuorenamiehenä ajattelin, että kyllä sitä omalle vaimolleen uskaltaa kertoa, koska hän varmaan ymmärtää minua. Kaiketi kuvittelin hänen rakastavan minua. Asia liittyi omaan kompleksiini siitä, että koin olevani liian laiha. Kului jokunen viikko ja olimme lähekkäin. Jostain syystä vaimoni otti puheeksi ihannemiehet ja alkoi solvaamaan minua laihuudestani sanoen, että "No mitä varten olet tuollainen henkari!" Silloin maailmani romahti. Kuinka tuo ihminen voi tehdä minulle noin!!? Luotin ja uskoin hänelle kipeimmän asiani ja hän käyttää sitä törkeästi minua vastaan. Kylmänviileästi ilman tunteita. Muserruin henkisesti. Kontrollini petti ja löin. Yhden kerran suoraan silmään. Seurauksena kunnon mustelma ja lääkärissäkäynti. Minä tietysti myönsin lyöneeni ja minun vikanihan se oli. Tein todella väärin. Minut oli nyt leimattu väkivaltaiseksi ihmiseksi. Ehdotin itse eroa, mutta vaimo ei siihen suostunut.
Tämän tapahtuman vaimo otti sitten joka ikinen kerta puheeksi, kun perheessämme tuli ristiriitatilanne. Hän kykeni alistamaan minut jo lähtökohtaisesti syyttämällä, että minun kanssani ei voi keskustella, koska alan käyttäytymään väkivaltaisesti. Pyytelin tapahtumaa uudestaan ja uudestaan anteeksi, vuosien ajan. 17 vuoden jälkeen kysyin: "Miksi minun täytyy jatkuvasti pyytää tapahtunutta anteeksi, mutta sinä et vaan voi antaa anteeksi? Vaimo vastasi:"Kyllä sitä nyt voi pyytää omaa virhettään anteeksi useammin kuin kerran". Tilanne oli siis mahdoton. Minulta oli viety aviomiehen oikeudet pois. Kaduin liittoa. Kaduin tietysti sitä, että olin lyönyt, mutta tehtyä en saanut tekemättömäksi. Aloin paeta. Pakenin toisen naisen ystävyyteen. Ei seksiä, vain kävelyjä ja tekstiviestejä. Tämä oli vaimolleni liikaa. Alkoi mieletön koston rumba: viikko poissa kotoa (jäin hoitamaan lapset), sen jälkeen iltoja ja öitä poissa kotoa. Miehet hakivat autollaan pihastamme. Kun kyselin, missä hän on, hän vaan totesi:"Nyt on minun vuoroni pitää hauskaa." Yritin rauhoittaa tilannetta. Lopetin oman ystävyyssuhteeni ja odotin toista kuukautta, että vaimo rauhoittuisi. Mutta ei hän leppynyt. Minäkin turhauduin tilanteeseen ja aloin myös lähteä iltaisin ulos. Yhtenä iltana vaimo sitten hyökkäsi päälleni, alkoi repiä hiuksia päästäni ja huusi: "Pysy kotona!" Sanoin, että eihän tässä ole mitään järkeä pysyä kotona, koska et halua keskustella asioista. Hän totesi viileästi:"Minulle riittää, että olet kotona." Koin itseni pelkäksi esineeksi.
Kosto huipentui siihen, että hän haki eroa. Pelasi lapset itselleen julmalla tavalla. Eron jälkeen elämä on ollut vaikeaa, koska exä on manipuloinut lapset mustamaalaamalla minut. Erosta on pian 10 vuotta ja edelleen hän jatkaa. Olen vaihtanut paikkakuntaa, mutta hän varjon lailla hiipii aina jotain reittiä elämäämme. Hän on kateellinen, eikä tunnu kestävän sitä, että olemme onnellisia. Pääsenköhän milloinkaan hänestä eroon? Todennäköisesti en.
Tämän tapahtuman vaimo otti sitten joka ikinen kerta puheeksi, kun perheessämme tuli ristiriitatilanne. Hän kykeni alistamaan minut jo lähtökohtaisesti syyttämällä, että minun kanssani ei voi keskustella, koska alan käyttäytymään väkivaltaisesti. Pyytelin tapahtumaa uudestaan ja uudestaan anteeksi, vuosien ajan. 17 vuoden jälkeen kysyin: "Miksi minun täytyy jatkuvasti pyytää tapahtunutta anteeksi, mutta sinä et vaan voi antaa anteeksi? Vaimo vastasi:"Kyllä sitä nyt voi pyytää omaa virhettään anteeksi useammin kuin kerran". Tilanne oli siis mahdoton. Minulta oli viety aviomiehen oikeudet pois. Kaduin liittoa. Kaduin tietysti sitä, että olin lyönyt, mutta tehtyä en saanut tekemättömäksi. Aloin paeta. Pakenin toisen naisen ystävyyteen. Ei seksiä, vain kävelyjä ja tekstiviestejä. Tämä oli vaimolleni liikaa. Alkoi mieletön koston rumba: viikko poissa kotoa (jäin hoitamaan lapset), sen jälkeen iltoja ja öitä poissa kotoa. Miehet hakivat autollaan pihastamme. Kun kyselin, missä hän on, hän vaan totesi:"Nyt on minun vuoroni pitää hauskaa." Yritin rauhoittaa tilannetta. Lopetin oman ystävyyssuhteeni ja odotin toista kuukautta, että vaimo rauhoittuisi. Mutta ei hän leppynyt. Minäkin turhauduin tilanteeseen ja aloin myös lähteä iltaisin ulos. Yhtenä iltana vaimo sitten hyökkäsi päälleni, alkoi repiä hiuksia päästäni ja huusi: "Pysy kotona!" Sanoin, että eihän tässä ole mitään järkeä pysyä kotona, koska et halua keskustella asioista. Hän totesi viileästi:"Minulle riittää, että olet kotona." Koin itseni pelkäksi esineeksi.
Kosto huipentui siihen, että hän haki eroa. Pelasi lapset itselleen julmalla tavalla. Eron jälkeen elämä on ollut vaikeaa, koska exä on manipuloinut lapset mustamaalaamalla minut. Erosta on pian 10 vuotta ja edelleen hän jatkaa. Olen vaihtanut paikkakuntaa, mutta hän varjon lailla hiipii aina jotain reittiä elämäämme. Hän on kateellinen, eikä tunnu kestävän sitä, että olemme onnellisia. Pääsenköhän milloinkaan hänestä eroon? Todennäköisesti en.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kylläpä lyömisestäsi jouduit maksamaan. Itse mietin, jos minulle olisi noin käynyt, että ukko olisi vetänyt herneen nenäänsä ja lyönyt minun moisen pikku asian takia, niin lähteä olisi saanut. Ehkä tuossa lyömisessä ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollutkaan se syy, joka johti liittonne kariutumisen, vaan kyllä siinä oli jo muutenkin asetelmana kaksi yhteen sopimatonta ihmistä, ehkä narskuja molemmat.
mutta uhrille hyvinkin merkittävä. Jotkut ovat herkkiä, kunnes ehkä narsistin kanssa eläminen heidät kovettaa. Joskus jopa yhtä kylmiksi ja koviksi kuin aito narsku.
koska hän ei koe empatiaa, eikä näin ollen ymmärrä, mitkä asiat voivat toista pahiten loukata. Naamiona "terve" mieli.