Budjettimielenosoitus Helsingissä Säätytalolla (Snellmaninkatu 9-11),
keskiviikkona 26.8.2008 klo 9 alkaen.
Budjettivääryydet oikaistava!
Me mielenosoittajat vaadimme hallitukselta toimenpiteitä, joilla
tartutaan heti työttömyyden ja lomautusten aiheuttamiin toimeentulo-
ongelmiin. Perusturvaan, palveluihin ja työllisyyteen käytetty raha ei
ole vain menoa: se lisää kysyntää, palaa suurelta osin takaisin
verotuloina ja vähentää laman laskuja.
· Kelan, työttömyyskassojen ja sosiaalitoimistojen jonojen ja
päätösten viivästymisen vuoksi on ryhdyttävä maksamaan välittömästi
ennakkoon tukia. Nykyinen kahden kuukauden peruspäivärahan
ennakkomaksatus on täysin riittämätön
· Työllisyyttä on elvytettävä panostamalla julkiselle
sektorille. Kunnille on taattava lisärahaa palveluihin, joiden tarve
laman aikana kasvaa ja joiden työllistävä vaikutus on hyvä.
· Rakennusalalla elvytysrahoja on kohdistettava sosiaaliseen
asuntotuotantoon. Etenkin pääkaupunkiseudulla on liian vähän
kohtuuhintaisia asuntoja.
· Työmarkkinatuki ja työttömyyspäiväraha, opintoraha,
toimeentulotuen perusosa, pienet eläkkeet ja alimmat sairaus- ja muut
päivärahat on yhtenäistettävä ja niihin on saatava tuntuvat
tasokorotukset.
Mistä rahat?
Hallitus väittää, ettei meillä ole talouden laman vuoksi varaa lisätä
budjettikehyksen liikkumavaraa. Päinvastoin, Suomi ottaa lisää velkaa,
vaikka maan kansantuote on noin 90 miljardia suurempi ja reaalisesti 50
% korkeampi kuin ennen 1990-luvun alun lamaa. Yhtiöt ovat jakaneet
tällä vuosikymmenellä yhteensä kymmeniä miljardeja euroja osinkoja.
Verotusta muuttamalla elvytykseen on löydettävissä rahaa
yksinkertaisilla toimilla:
· Varallisuusveron palauttaminen toisi 100 miljoonaa euroa
lisää.
· Jos pääomaverojen osuus olisi Suomessa samaa tasoa kuin EU-
maissa keskimäärin, verotuloja kertyisi vuodessa 4 ? 5 miljardia euroa
nykyistä enemmän.
· Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa kokonaisveroaste on yli 5
prosenttiyksikköä Suomea suurempi.
· Kela-maksujen poiston peruminen yrityksiltä toisi miljardin
lisää.
· Hyvätuloisten tuloveron kevennysten peruminen toisi 1,4
miljardia lisää.
· Eläkerahastot ovat kasvaneet 10 vuodessa 2,5-kertasiksi, yli
100 miljardiin euroon. Niihin tulee yhä rahaa yhtä paljon tai enemmän
kuin niistä maksetaan ulos.
· Asevarusteluun käytetään Suomessa yli 700 miljoonaa vuodessa.
Mielenosoitusta koordinoi Helsingin Työttömät ry.
Järjestöiltä toivotaan omia tunnuksia.
Kutsua saa levittää!
Kaikki tervetuloa mukaan vaatimaan budjettiin välttämättömiä
korjauksia!
Suomen Työväenpuolue STP rp.
PL 780
00101 Helsinki
[email protected]
www.tyovaenpuolue.org
Budjettimielenosoitus Helsingissä Säätytalolla
2
157
Vastaukset
niin haluan huomauttaa noista työeläkevaroista. Ne on tarkoitettu myöhempään käyttöön kun maksajat vähenevät ja saajat lisääntyvät. Niillä hieman lasketaan eläkemaksun suuruutta tai ainakin yritetään. Niitä ei kannata himoita mihinkään paitsi lainaksi hyvällä korolla.
Muutoin täällä saa osoittaa mieltään vapaasti toisin kuin sosialistisissa maissa.- miekkarin aihe
minä odotin, että jatkettaisiin Venäjä-linjalla, eikä Virostakaan ole mitään?? En kyllä millään budjettiaiheilla tule mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin27710342IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3327322Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?861967Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1211703Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61521Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751459- 1091191
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin48979Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26838MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312762