Katsoin TV 1:ltä tulleen kenraalin Ehrnroothin siunaustilaisuuden Helsingin tuomiokirkosta, hievahtamatta jokaisen minuutin. Oli voimakas elämys raavaalle miehellekin. Usein valtasi mieleni liikutus niin, että sain nieleskellä palaa kurkustani ja pyyhkiä silmäkulmiani.
Muistan, miten nuoruudessani Ehrnrooth pyrittiin tuolloin monilla tahoilla mitätöimään menneisyyteen jämähtäneeksi ja jopa valtaa pitävät yrittivät rajoittaa hänen sananvapauttaan muka maalle vaarallisena. Mutta kun hänen suutaan ei voitu tukkia, vaan Ehrnrooth vain jatkoi ja pysyi linjallaan, niin hänet yritettiin leimata vanhuuden höperöksi ja hänestä yritettiin tehdä melkeinpä pelle. Mutta Ehrnroothin maine vain kasvoi, samoin kiinnostus hänen sodanaikaisia sankaritekojaan kohtaan, jotka tulivat laajaan tietoisuuteen. Hänen linjallaan pysyvää suoraselkäisyyttään alettiin kunnioittaa yhä enemmän ja laajemmissa piireissä, ja hänen puheitaan alettiin pitää harvinaisen viisaina.
Onneksi kenraali Ehrnrooth sai elää niin kauan, että hänen elämäntyönsä aktiivisotilaana ja myöhemmin velvollisuudentuntoisena kansalaisena sai lopulta ansaitsemansa, varauksettoman tunnustuksen kaikilta suomalaisilta (jos vielä on sellaisia, jotka hänen työnsä arvon kyseenalaistavat, ei ole syytä kutsua heitä suomalaisiksi).
Vaikka Ehrnrooth sai nähdä työnsä tuottamat tulokset, kuten sotiemme luonteen ja merkityksen tajuamisen, sotaveteraaniemme arvostuksen nousun ja suomalaisten maanpuolustustahdon kohoamisen, hän ei silti lakannut jatkamasta työtään isänmaan hyväksi. Lukuisissa esiintymisissään eri tilaisuuksissa sekä haastatteluissaan aivan elämänsä loppuhetkiin saakka hän valoi sanoillaan uskoa suomalaisiin, uskoa Suomen nykypäivään ja tulevaisuuteen.
Kenraali Ehrnrooth ei koskaan hyväksynyt sitä, että jotkut puhuivat hävityistä sodistamme. Hän sanoi, että molemmat sotamme olivat voitettuja, me pelastimme niillä itsenäisyytemme. Hän tiesi mistä puhui, sillä hän johti osaltaan niitä meille voitokkaita taisteluja, joissa itsenäisyytemme säilyminen turvattiin. Talvisodassa hän taisteli loppuun asti kestäneessä Taipaleessa, josta Yrjö Jylhän runokokoelma Kiirastuli niin mahtavasti kertoo. Jatkosodassa hän johti taisteluja Siiranmäessä, Äyräpäässä ja Vuosalmella, jotka Tali-Ihantalan ohella olivat ratkaisevia paikkoja vihollisen suurhyökkäystä pysäytettäessä. Kaksi vaikeata haavoittumistakaan ei lannistanut noissa raskaissa puolustustaisteluissa hänen henkeään, mikä antoi voimia myös aivan uskomattomiin fyysisen kestävyyden osoituksiin noina päivinä, jolloin itsenäisyytemme ja kansamme kohtalo oli veitsen terällä.
Lähes jokainen aikuinen suomalainen varmaan tuntee tuon jalon kenraalin testamentin: ”Suomi on hyvä maa, se on paras maa meille suomalaisille. Tämä maa on puolustamisen arvoinen, ja sen ainoa puolustaja on Suomen kansa”. Mutta kuten kenraali Valtanen muistosanoissaan totesi, kenraali Ehrnrooth liitti myöhemmin tähän usein, hyvin painokkaasti: ”Ei koskaan enää yksin”. Kenraalin tarkoitus tässä ei liene kenellekään epäselvä. Varmaankaan hän ei näin sanoessaan kaipaillut YYA-sopimusta.
Reservin ylikersantti tekee kunniaa Suurelle Suomalaiselle Sotilaalle ja Ihmiselle!
Muistan, miten nuoruudessani Ehrnrooth pyrittiin tuolloin monilla tahoilla mitätöimään menneisyyteen jämähtäneeksi ja jopa valtaa pitävät yrittivät rajoittaa hänen sananvapauttaan muka maalle vaarallisena. Mutta kun hänen suutaan ei voitu tukkia, vaan Ehrnrooth vain jatkoi ja pysyi linjallaan, niin hänet yritettiin leimata vanhuuden höperöksi ja hänestä yritettiin tehdä melkeinpä pelle. Mutta Ehrnroothin maine vain kasvoi, samoin kiinnostus hänen sodanaikaisia sankaritekojaan kohtaan, jotka tulivat laajaan tietoisuuteen. Hänen linjallaan pysyvää suoraselkäisyyttään alettiin kunnioittaa yhä enemmän ja laajemmissa piireissä, ja hänen puheitaan alettiin pitää harvinaisen viisaina.
Onneksi kenraali Ehrnrooth sai elää niin kauan, että hänen elämäntyönsä aktiivisotilaana ja myöhemmin velvollisuudentuntoisena kansalaisena sai lopulta ansaitsemansa, varauksettoman tunnustuksen kaikilta suomalaisilta (jos vielä on sellaisia, jotka hänen työnsä arvon kyseenalaistavat, ei ole syytä kutsua heitä suomalaisiksi).
Vaikka Ehrnrooth sai nähdä työnsä tuottamat tulokset, kuten sotiemme luonteen ja merkityksen tajuamisen, sotaveteraaniemme arvostuksen nousun ja suomalaisten maanpuolustustahdon kohoamisen, hän ei silti lakannut jatkamasta työtään isänmaan hyväksi. Lukuisissa esiintymisissään eri tilaisuuksissa sekä haastatteluissaan aivan elämänsä loppuhetkiin saakka hän valoi sanoillaan uskoa suomalaisiin, uskoa Suomen nykypäivään ja tulevaisuuteen.
Kenraali Ehrnrooth ei koskaan hyväksynyt sitä, että jotkut puhuivat hävityistä sodistamme. Hän sanoi, että molemmat sotamme olivat voitettuja, me pelastimme niillä itsenäisyytemme. Hän tiesi mistä puhui, sillä hän johti osaltaan niitä meille voitokkaita taisteluja, joissa itsenäisyytemme säilyminen turvattiin. Talvisodassa hän taisteli loppuun asti kestäneessä Taipaleessa, josta Yrjö Jylhän runokokoelma Kiirastuli niin mahtavasti kertoo. Jatkosodassa hän johti taisteluja Siiranmäessä, Äyräpäässä ja Vuosalmella, jotka Tali-Ihantalan ohella olivat ratkaisevia paikkoja vihollisen suurhyökkäystä pysäytettäessä. Kaksi vaikeata haavoittumistakaan ei lannistanut noissa raskaissa puolustustaisteluissa hänen henkeään, mikä antoi voimia myös aivan uskomattomiin fyysisen kestävyyden osoituksiin noina päivinä, jolloin itsenäisyytemme ja kansamme kohtalo oli veitsen terällä.
Lähes jokainen aikuinen suomalainen varmaan tuntee tuon jalon kenraalin testamentin: ”Suomi on hyvä maa, se on paras maa meille suomalaisille. Tämä maa on puolustamisen arvoinen, ja sen ainoa puolustaja on Suomen kansa”. Mutta kuten kenraali Valtanen muistosanoissaan totesi, kenraali Ehrnrooth liitti myöhemmin tähän usein, hyvin painokkaasti: ”Ei koskaan enää yksin”. Kenraalin tarkoitus tässä ei liene kenellekään epäselvä. Varmaankaan hän ei näin sanoessaan kaipaillut YYA-sopimusta.
Reservin ylikersantti tekee kunniaa Suurelle Suomalaiselle Sotilaalle ja Ihmiselle!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
P.s. Hyvä oli muuten kirjoitus
eräällä kirjoittajalla/muistelijalla
Maaseudun Tulevaisuudessakin !
kauheeta vouhotusta yhden tavallisen kuoleman seurauksena. Kyllähän vanhuksia pitää arvostaa ja kunnioittaa (mielellään jo heidän eläessään), mutta mä en kyllä jaksa pokkuroida sen enempää enkä ymmärtää muutenkaan, että yhden miehen kuolemasta tehdään tällanen numero. Ihan sama juttu Virolaisen ja Sorsankin hautajaisten kanssa. Eikö me voitais jo luopua tällaisesta henkilöpalvonnasta?
Kaikista kansoista nousee aina silloin tällöin henkilöitä yli muiden, sellaisia, jotka tekevät koko maalle ja kansalle korvaamattoman suuria palveluksia. Adolf Ehrnrooth oli sellainen mies. Kyllä häntä kunnioitettiin jo eläessään, kuten totesin jutussani, sitä eivät Sinun laillasi ajattelevatkaan voineet lopulta estää. On ihan paikallaan tiivistää vielä kunnioituksemme yhteen saattaessamme häntä hänen viimeiselle matkalleen.
Ole huoletta, Sinun jälkeläistesi ja läheistesi ei tarvitse kokea tuota rasitusta Sinun lähtösi hetkellä.
..mielipiteesi varmuudesta suorastaan huokuu täydellinen ymmärtämättömyys, joten voimme olla jokseenkin vakuuttuneita siitä että sinun kuoltuasi ei moista hässäkkää synny. Ole siis ihan huoletta.....
Se onkin onni. Minä vastustan sankarimyyttiä ja kannatan tasa-arvoisuutta. Minusta nämä jalustalle nostetut eivät ole sen arvokkaimpia ihmisinä kuin kukaan mukaan, vaikka olisivatkin yhteiskunnallisesti tai muilla aloilla ansioita keränneet. En minä halua estää ketään ajattelemasta omalla tavallaan, mutta kerroinpa vain mielipiteen, kun se kerran poikkeaa muista.
Kyvyt näyttävät riittävän verkossa vouhkaamiseen... Kenraali ei varmaankaan sellaisesta piitannut, suupaltit ja tosimiehet ovat erikseen.
Meillä on ollut monta vuotta tapana kokoontua kaveripiirissä juhlimaan itsenäisyyspäivää. Joku hankki meille aikanaan neukkulaiset pioneeriupseerin juhlapuvut ja ne päällä otimme upseerinmaljoja, jokainen imitoiden äänruuttia. Lopuuillastahan se homma meni aina mahdottomuuksiin, mutta kyllä sen kestää kerran vuodessa. Tulevaisuudessakaan emme anna tuumaakaan periksi, vaan jatkamme perinteitä.
Ett Silleen!!!!!1.
kun te imitoitte...pelkkä ajatuskin saa tämän tytön hymyilemään:o). Jalkaväekenraalille kuitenkin suuri KIITOS kaikesta siitä, mihin hän on Suomen historiassa vaikuttanut!
siitä, mihin se on niin ylenpalttisen runsaasti vaikuttanut tämä kenraali? Ei se mun tietääkseni yksin niitä urotekojansa ollut tekemässä, siellä oli rivimiehiä tuhansittain, joiden tekemisistä kenraalia palvotaan kymmenien vuosien perästäkin! Nämä rampautuneet rivimiehet siivottiin sittemmin 'maton alle', niistä tuli yhteiskunnalle rasite. Siksi pitää nostaa jalustalle vain muutamia yksittäisiä 'sankareita' ja ylistää niitä, jotta kansallinen identiteettimme säilyy ilman kohtuuttomia kustannuksia, joita syntyy esim rivimiesten kuntouttamisessa. No niitä rivimiehiä ei tarvinnut missään vaiheessa kuntouttaa, jotka kenraalin toimesta ammuttiin, kun eivät kyenneet pitämään erästä surullisen kuuluisaa kukkulaa hallussaan.
Ei kenraali vienyt alaisiltan kunniaa, vaan päinvastoin. Hänen alaisensahan ovat olleet tätä miestä puoltamassa ja syystä myös korokkeelle nostamassa. Hän on yksilönä sen ansainnut, niin kuin ovat kaikki hänen miehensä ja muut sodassa tehtävänsä täyttäneet. Elämä vain sattuu olemaan sellainen, että johtajilla on suurempi vastuu sekä onnistumisista että epäonnistumisista kuin alaisillaan. Sodassa tämä tulee esiin raaimman kautta. Kenraali ei miestensä kertoman mukaan koskaan tapattanut miehiään. Sellaisiakin johtajia joukkoon mahtui. Oma kunnia oli joillekin tärkeämpi kuin tehtävän suorittaminen.
että olisi tapattanut!
Muistitko mitata verenpaineen välillä?
Kummaa kun eräät luulevat melodramaattisen paatoksen olevan jotenkin isänmaallista.
välittömästi nyt teihin ylikersantti. Tahdon kertoa kaikelle kansalle tässä ja nyt seuraavaa: Eilen televisioitu kenraalin Ehnrootin siunaustilaisuus oli niin järisyttävä kokemus, että minäkin raavas mies myös kuten tekin Ylikersantti, seisoin asennossa koko tuon tv- lähetyksen ajan ja vieläpä koko illan ja seuraavan yönkin. Vasta tänä aamuna aloin tulla tolkkuihini vähitellen, kun vaimo oli soittanut sukulaisia ja lääkintähenkilökuntaa kotiimme. Kiitos vielä kaikesta kenraalin Ehnrootille sekä niille ambulanssimiehille, jotka antoivat minulle jonkunlaisen pistoksen.
Minä teen irvileuoista välittämättä yksinkertaisesti kunniaa arvostamalleni kenraalille. Hän oli yksi mies niiden joukossa, joiden ansiosta myös irvileukailu ymmärtämättömien suusta Nykysuomessa on mahdollista.
reservin yliluutnantti
minä teen sotahulluista välittämättä yksinkertaisesti kunniaa arvostamilleni Kymmenille tuhansille rivisotilaille. Niille miehille, joiden uhraukset mahdollistavat muunmuassa sen, että nyt kuopataan yhtä ukkoa tuollaisin juhlallisuuksin.