Katsoin TV 1:ltä tulleen kenraalin Ehrnroothin siunaustilaisuuden Helsingin tuomiokirkosta, hievahtamatta jokaisen minuutin. Oli voimakas elämys raavaalle miehellekin. Usein valtasi mieleni liikutus niin, että sain nieleskellä palaa kurkustani ja pyyhkiä silmäkulmiani.
Muistan, miten nuoruudessani Ehrnrooth pyrittiin tuolloin monilla tahoilla mitätöimään menneisyyteen jämähtäneeksi ja jopa valtaa pitävät yrittivät rajoittaa hänen sananvapauttaan muka maalle vaarallisena. Mutta kun hänen suutaan ei voitu tukkia, vaan Ehrnrooth vain jatkoi ja pysyi linjallaan, niin hänet yritettiin leimata vanhuuden höperöksi ja hänestä yritettiin tehdä melkeinpä pelle. Mutta Ehrnroothin maine vain kasvoi, samoin kiinnostus hänen sodanaikaisia sankaritekojaan kohtaan, jotka tulivat laajaan tietoisuuteen. Hänen linjallaan pysyvää suoraselkäisyyttään alettiin kunnioittaa yhä enemmän ja laajemmissa piireissä, ja hänen puheitaan alettiin pitää harvinaisen viisaina.
Onneksi kenraali Ehrnrooth sai elää niin kauan, että hänen elämäntyönsä aktiivisotilaana ja myöhemmin velvollisuudentuntoisena kansalaisena sai lopulta ansaitsemansa, varauksettoman tunnustuksen kaikilta suomalaisilta (jos vielä on sellaisia, jotka hänen työnsä arvon kyseenalaistavat, ei ole syytä kutsua heitä suomalaisiksi).
Vaikka Ehrnrooth sai nähdä työnsä tuottamat tulokset, kuten sotiemme luonteen ja merkityksen tajuamisen, sotaveteraaniemme arvostuksen nousun ja suomalaisten maanpuolustustahdon kohoamisen, hän ei silti lakannut jatkamasta työtään isänmaan hyväksi. Lukuisissa esiintymisissään eri tilaisuuksissa sekä haastatteluissaan aivan elämänsä loppuhetkiin saakka hän valoi sanoillaan uskoa suomalaisiin, uskoa Suomen nykypäivään ja tulevaisuuteen.
Kenraali Ehrnrooth ei koskaan hyväksynyt sitä, että jotkut puhuivat hävityistä sodistamme. Hän sanoi, että molemmat sotamme olivat voitettuja, me pelastimme niillä itsenäisyytemme. Hän tiesi mistä puhui, sillä hän johti osaltaan niitä meille voitokkaita taisteluja, joissa itsenäisyytemme säilyminen turvattiin. Talvisodassa hän taisteli loppuun asti kestäneessä Taipaleessa, josta Yrjö Jylhän runokokoelma Kiirastuli niin mahtavasti kertoo. Jatkosodassa hän johti taisteluja Siiranmäessä, Äyräpäässä ja Vuosalmella, jotka Tali-Ihantalan ohella olivat ratkaisevia paikkoja vihollisen suurhyökkäystä pysäytettäessä. Kaksi vaikeata haavoittumistakaan ei lannistanut noissa raskaissa puolustustaisteluissa hänen henkeään, mikä antoi voimia myös aivan uskomattomiin fyysisen kestävyyden osoituksiin noina päivinä, jolloin itsenäisyytemme ja kansamme kohtalo oli veitsen terällä.
Lähes jokainen aikuinen suomalainen varmaan tuntee tuon jalon kenraalin testamentin: ”Suomi on hyvä maa, se on paras maa meille suomalaisille. Tämä maa on puolustamisen arvoinen, ja sen ainoa puolustaja on Suomen kansa”. Mutta kuten kenraali Valtanen muistosanoissaan totesi, kenraali Ehrnrooth liitti myöhemmin tähän usein, hyvin painokkaasti: ”Ei koskaan enää yksin”. Kenraalin tarkoitus tässä ei liene kenellekään epäselvä. Varmaankaan hän ei näin sanoessaan kaipaillut YYA-sopimusta.
Reservin ylikersantti tekee kunniaa Suurelle Suomalaiselle Sotilaalle ja Ihmiselle!
Muistan, miten nuoruudessani Ehrnrooth pyrittiin tuolloin monilla tahoilla mitätöimään menneisyyteen jämähtäneeksi ja jopa valtaa pitävät yrittivät rajoittaa hänen sananvapauttaan muka maalle vaarallisena. Mutta kun hänen suutaan ei voitu tukkia, vaan Ehrnrooth vain jatkoi ja pysyi linjallaan, niin hänet yritettiin leimata vanhuuden höperöksi ja hänestä yritettiin tehdä melkeinpä pelle. Mutta Ehrnroothin maine vain kasvoi, samoin kiinnostus hänen sodanaikaisia sankaritekojaan kohtaan, jotka tulivat laajaan tietoisuuteen. Hänen linjallaan pysyvää suoraselkäisyyttään alettiin kunnioittaa yhä enemmän ja laajemmissa piireissä, ja hänen puheitaan alettiin pitää harvinaisen viisaina.
Onneksi kenraali Ehrnrooth sai elää niin kauan, että hänen elämäntyönsä aktiivisotilaana ja myöhemmin velvollisuudentuntoisena kansalaisena sai lopulta ansaitsemansa, varauksettoman tunnustuksen kaikilta suomalaisilta (jos vielä on sellaisia, jotka hänen työnsä arvon kyseenalaistavat, ei ole syytä kutsua heitä suomalaisiksi).
Vaikka Ehrnrooth sai nähdä työnsä tuottamat tulokset, kuten sotiemme luonteen ja merkityksen tajuamisen, sotaveteraaniemme arvostuksen nousun ja suomalaisten maanpuolustustahdon kohoamisen, hän ei silti lakannut jatkamasta työtään isänmaan hyväksi. Lukuisissa esiintymisissään eri tilaisuuksissa sekä haastatteluissaan aivan elämänsä loppuhetkiin saakka hän valoi sanoillaan uskoa suomalaisiin, uskoa Suomen nykypäivään ja tulevaisuuteen.
Kenraali Ehrnrooth ei koskaan hyväksynyt sitä, että jotkut puhuivat hävityistä sodistamme. Hän sanoi, että molemmat sotamme olivat voitettuja, me pelastimme niillä itsenäisyytemme. Hän tiesi mistä puhui, sillä hän johti osaltaan niitä meille voitokkaita taisteluja, joissa itsenäisyytemme säilyminen turvattiin. Talvisodassa hän taisteli loppuun asti kestäneessä Taipaleessa, josta Yrjö Jylhän runokokoelma Kiirastuli niin mahtavasti kertoo. Jatkosodassa hän johti taisteluja Siiranmäessä, Äyräpäässä ja Vuosalmella, jotka Tali-Ihantalan ohella olivat ratkaisevia paikkoja vihollisen suurhyökkäystä pysäytettäessä. Kaksi vaikeata haavoittumistakaan ei lannistanut noissa raskaissa puolustustaisteluissa hänen henkeään, mikä antoi voimia myös aivan uskomattomiin fyysisen kestävyyden osoituksiin noina päivinä, jolloin itsenäisyytemme ja kansamme kohtalo oli veitsen terällä.
Lähes jokainen aikuinen suomalainen varmaan tuntee tuon jalon kenraalin testamentin: ”Suomi on hyvä maa, se on paras maa meille suomalaisille. Tämä maa on puolustamisen arvoinen, ja sen ainoa puolustaja on Suomen kansa”. Mutta kuten kenraali Valtanen muistosanoissaan totesi, kenraali Ehrnrooth liitti myöhemmin tähän usein, hyvin painokkaasti: ”Ei koskaan enää yksin”. Kenraalin tarkoitus tässä ei liene kenellekään epäselvä. Varmaankaan hän ei näin sanoessaan kaipaillut YYA-sopimusta.
Reservin ylikersantti tekee kunniaa Suurelle Suomalaiselle Sotilaalle ja Ihmiselle!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.