Valtionvelka

Ote kataisen puheesta 26.9.2009:

Ensi vuoden budjettiesityksessä myös varaudutaan tulevaan. Valtion velkaa vähennetään ensi vuonna 2 mrd. eurolla.

On kuulunut sellaisiakin omituisia puheenvuoroja, joiden mukaan valtion tulisi ikään kuin säästää maksamalla velkaa pois vähemmän kuin hallitus aikoo tehdä. Hallituksen lähtökohta on, että talouteen on luotava ensin liikkumatilaa. Rahaa ei voi käyttää ennen kuin se on olemassa. Velan lyhentäminen luo osaltaan liikkumavaraa.

Epäileville eeroille tarjoan seuraavaa faktatietoa. Vuonna 2007 ’valtionvelan korot’ -pääluokan menot ylittävät 2 300 milj. euroa. Ne ovat viidenneksi suurin menoerä valtiontalouden pääluokista.

Korkomenojen osuus on edelleen lähes 6 % budjetin loppusummasta. Valtionvelan hoitoon joudutaan osoittamaan varoja enemmän kuin esim. sisäministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön tai työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan tarpeisiin.

Faktaa on myös seuraava. Valtion velan vähentäminen ensi vuonna 2 mrd. eurolla pienentää korkomenoja vuositasolla noin 100 milj. euroa verrattuna tilanteeseen jossa velan taso pysyisi ennallaan.

Erikokoiset menolisäykset näkyisivät velanhoitokustannusten kasvuna samassa suhteessa. Jos siis menoja lisättäisiin esim. 1 mrd. eurolla budjettiesitykseen verrattuna, tämä kasvattaisi korkomenoja 50 milj. euroa budjettiesityksessä arvioidusta.

Velan maksaminen myös luo liikkumavaraa mahdollisten yllätysten varalle sekä yleensä ottaen. Siksi velan maksaminen pois on vastuullista ja tulevaisuuden valintamahdollisuuksia lisäävää talouspolitiikkaa.

*********

Kaksi vuotta sitten Katainen perusteli koko ylijäämän käyttämistä velanlyhennykseen sillä että ei ole vastuullista jättää sellaista velkataakkaa lasten ja lastenlasten maksettavaksi sekä vastuullista talouspolitiikka on suhteuttaa menot tulojen mukaan, niinhän ne kotitaloudekin toimivat.


Mielenkiinnolla odotan tarkempaa erittelyä ensi vuoden budjetista minne ja mihin Valtiovarainministeriön 7,3 miljardin euron menolisäys kohdentuu sekä mistä Sosiaali. ja terveysministeriön 3,5 miljardin euron menovähennys "nipistetään".

Ihmetyttää myös Ulkoministeriön 84 miljoona euron menolisäys. Olisikohan kohdennus kohde Kriisinhallinta?

Sitä kun on Ulkoministeriön ja Puolustusministeriön "piikissä".
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Halonen hakeen lisää romanian mustalaisia....niinkai globaali Tarja asian näkee.

Globaali maailma syö rahojamme, kuten Tarja sanoi.

Äänestä

Mitä ulkomailla on laman kanssa tekemistä..tiedätkö ?

Miten tuotteet käy kaupakaksi ulkomailla ?

Mistä raha kerro !

Ei me kaikki sentään sossun luukulla olla, jaa luullen että sieltä vain..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmetellä täytyy kirjoitti:

Ote kataisen puheesta 26.9.2009:

Ensi vuoden budjettiesityksessä myös varaudutaan tulevaan. Valtion velkaa vähennetään ensi vuonna 2 mrd. eurolla.

On kuulunut sellaisiakin omituisia puheenvuoroja, joiden mukaan valtion tulisi ikään kuin säästää maksamalla velkaa pois vähemmän kuin hallitus aikoo tehdä. Hallituksen lähtökohta on, että talouteen on luotava ensin liikkumatilaa. Rahaa ei voi käyttää ennen kuin se on olemassa. Velan lyhentäminen luo osaltaan liikkumavaraa.

Epäileville eeroille tarjoan seuraavaa faktatietoa. Vuonna 2007 ’valtionvelan korot’ -pääluokan menot ylittävät 2 300 milj. euroa. Ne ovat viidenneksi suurin menoerä valtiontalouden pääluokista.

Korkomenojen osuus on edelleen lähes 6 % budjetin loppusummasta. Valtionvelan hoitoon joudutaan osoittamaan varoja enemmän kuin esim. sisäministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön tai työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan tarpeisiin.

Faktaa on myös seuraava. Valtion velan vähentäminen ensi vuonna 2 mrd. eurolla pienentää korkomenoja vuositasolla noin 100 milj. euroa verrattuna tilanteeseen jossa velan taso pysyisi ennallaan.

Erikokoiset menolisäykset näkyisivät velanhoitokustannusten kasvuna samassa suhteessa. Jos siis menoja lisättäisiin esim. 1 mrd. eurolla budjettiesitykseen verrattuna, tämä kasvattaisi korkomenoja 50 milj. euroa budjettiesityksessä arvioidusta.

Velan maksaminen myös luo liikkumavaraa mahdollisten yllätysten varalle sekä yleensä ottaen. Siksi velan maksaminen pois on vastuullista ja tulevaisuuden valintamahdollisuuksia lisäävää talouspolitiikkaa.

*********

Kaksi vuotta sitten Katainen perusteli koko ylijäämän käyttämistä velanlyhennykseen sillä että ei ole vastuullista jättää sellaista velkataakkaa lasten ja lastenlasten maksettavaksi sekä vastuullista talouspolitiikka on suhteuttaa menot tulojen mukaan, niinhän ne kotitaloudekin toimivat.


Mielenkiinnolla odotan tarkempaa erittelyä ensi vuoden budjetista minne ja mihin Valtiovarainministeriön 7,3 miljardin euron menolisäys kohdentuu sekä mistä Sosiaali. ja terveysministeriön 3,5 miljardin euron menovähennys "nipistetään".

Ihmetyttää myös Ulkoministeriön 84 miljoona euron menolisäys. Olisikohan kohdennus kohde Kriisinhallinta?

Sitä kun on Ulkoministeriön ja Puolustusministeriön "piikissä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu