Haluaisin kysyä niiltä, jotka ovat nettitreffailun kautta rakastuneet ja löytäneet elämänsä kumppanin, niin miten rakastuit? Kun täällä ihmisten kertomuksia lukee, niin monilla on "kolahtanut" heti, eli ovat rakastuneet heti ensi tapaamisella. Jotkut kirjoittavat että heti ensi tapaamisella tiesivät, että siinä on heidän elämänsä ihminen.
Itselläni on ollut ilomoitus suomi24:ssa pitkään ja olen käynyt monilla treffeillä, vielä koskaan vaan ei ole "kolahtanut" heti. Joitakin olen tapaillut pidempäänkin, mutta se jokin on puuttunut eikä suhteet ole edenneet pidemmälle. Olen paljon miettinyt, että mikä minussa on kun rakastuminen tuntuu niin vaikealta. En itsekkään ymmärrä millainen sen miehen pitäisi olla että se kolahtaisi minulle. Monet tapaamani miehet ovat olleet kunnollisia, fiksuja jne., omat miehelle asettamani kriteerit omaavia. Ehkä ei aina ulkonäöllisesti sellaisia, jotka herättäisivä livenä kiinnostukseni, mutta monissa ei ole ollut mitään ulkoisesti vastemielistäkään. Tässä iässä (41v.) en oikein usko, että se ulkonäkö voi olla niin oleellinen asia tässä rakastumis asiassa (olettaen ettei toisessa ole jotain ulkoisesti vastemielistä), että se olisi ollut syynä siihen etten rakastu. Vai olenko todellakin niin pinnallinen, että kysymys on ollut siitä, etteivät nämä miehet ole kiinnostaneet minua ulkoisesti?? Vai onko kysymys vain siitä paljon puhutusta kemiasta (tai sen puuttumisesta)?
Olen kyllä ollut elämässäni rakastunut, mutta yleensä jollakin tavalla "pahis" - tai "renttu" -miehiin. Tai jollakin tavalla vaikeasti saavutettaviin, sellaisiin, jotka eivät ole minusta kiinnostuneita. Olen myös elänyt parisuhteissa (kaksi pidempää ja vakavampaa), joten kokemusta on sen hyvistä ja huonoista puolista.
Nyt vanhempana ja yhden lapsen äitinä olen tietysti paljon kriittisempi miehen suhteen ja tietoisesti vältän näitä renttuja (joihin kyllä ennen rakastuin) ja haluan itselleni hyvän ja luotettavan miehen.
Olen niin ymmälläni itseni suhteen, miksi minun on niin vaikea rakastua?? (alla vaihtoehtoja joita olen pähkäillyt)
* olenko tullut liian varovaiseksi, enkö uskalla rakastua?
* pystynkö vain rakastumaan renttuihin, eikö kunnolliset, minusta kiinnostuneet miehet kiinnosta minua?
* onko kysymys siitä, että tässä treffailu (netti) muodossa on jotakin, joka sinällään tekee toiseen ihastumisen vaikeaksi (netti treffailussa kun tapaaminen ei ole sattumanvaraista, vaan on hyvin tarkoitus hakuista ja ehkä sitä on jo alun alkaen asettanut sen suhteen liikaa odotuksia ja rakastumiseen asettaa liian suuret paineet, eikä se sen vuoksi se onnistukkaan)?
* enkö vain ole törmännyt siihen oikeaan (vaikka olen tavannut kymmeniä miehiä)?
Pitäisikö minun vain antaa suhteen ja tunteiden kehittymiselle enemmän aikaa, eikä odottaa ihastumista/rakastumista heti muutamien treffien jälkeen. Vai oletteko sitä mieltä, että ihminen ei ole se oikea jos ei kolahda heti, eli heti pitää se jokin kemia syttyä heti??
Asiallisista vastauksista olisin kiitollinen, alan olla turhautunut ja hyvin ymmälläni itseni suhteen. Mikä minussa on vikana? Enkö enää pysty rakastumaan?
Itselläni on ollut ilomoitus suomi24:ssa pitkään ja olen käynyt monilla treffeillä, vielä koskaan vaan ei ole "kolahtanut" heti. Joitakin olen tapaillut pidempäänkin, mutta se jokin on puuttunut eikä suhteet ole edenneet pidemmälle. Olen paljon miettinyt, että mikä minussa on kun rakastuminen tuntuu niin vaikealta. En itsekkään ymmärrä millainen sen miehen pitäisi olla että se kolahtaisi minulle. Monet tapaamani miehet ovat olleet kunnollisia, fiksuja jne., omat miehelle asettamani kriteerit omaavia. Ehkä ei aina ulkonäöllisesti sellaisia, jotka herättäisivä livenä kiinnostukseni, mutta monissa ei ole ollut mitään ulkoisesti vastemielistäkään. Tässä iässä (41v.) en oikein usko, että se ulkonäkö voi olla niin oleellinen asia tässä rakastumis asiassa (olettaen ettei toisessa ole jotain ulkoisesti vastemielistä), että se olisi ollut syynä siihen etten rakastu. Vai olenko todellakin niin pinnallinen, että kysymys on ollut siitä, etteivät nämä miehet ole kiinnostaneet minua ulkoisesti?? Vai onko kysymys vain siitä paljon puhutusta kemiasta (tai sen puuttumisesta)?
Olen kyllä ollut elämässäni rakastunut, mutta yleensä jollakin tavalla "pahis" - tai "renttu" -miehiin. Tai jollakin tavalla vaikeasti saavutettaviin, sellaisiin, jotka eivät ole minusta kiinnostuneita. Olen myös elänyt parisuhteissa (kaksi pidempää ja vakavampaa), joten kokemusta on sen hyvistä ja huonoista puolista.
Nyt vanhempana ja yhden lapsen äitinä olen tietysti paljon kriittisempi miehen suhteen ja tietoisesti vältän näitä renttuja (joihin kyllä ennen rakastuin) ja haluan itselleni hyvän ja luotettavan miehen.
Olen niin ymmälläni itseni suhteen, miksi minun on niin vaikea rakastua?? (alla vaihtoehtoja joita olen pähkäillyt)
* olenko tullut liian varovaiseksi, enkö uskalla rakastua?
* pystynkö vain rakastumaan renttuihin, eikö kunnolliset, minusta kiinnostuneet miehet kiinnosta minua?
* onko kysymys siitä, että tässä treffailu (netti) muodossa on jotakin, joka sinällään tekee toiseen ihastumisen vaikeaksi (netti treffailussa kun tapaaminen ei ole sattumanvaraista, vaan on hyvin tarkoitus hakuista ja ehkä sitä on jo alun alkaen asettanut sen suhteen liikaa odotuksia ja rakastumiseen asettaa liian suuret paineet, eikä se sen vuoksi se onnistukkaan)?
* enkö vain ole törmännyt siihen oikeaan (vaikka olen tavannut kymmeniä miehiä)?
Pitäisikö minun vain antaa suhteen ja tunteiden kehittymiselle enemmän aikaa, eikä odottaa ihastumista/rakastumista heti muutamien treffien jälkeen. Vai oletteko sitä mieltä, että ihminen ei ole se oikea jos ei kolahda heti, eli heti pitää se jokin kemia syttyä heti??
Asiallisista vastauksista olisin kiitollinen, alan olla turhautunut ja hyvin ymmälläni itseni suhteen. Mikä minussa on vikana? Enkö enää pysty rakastumaan?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kun aivan samaa tässä miehenä mietin itsekin..
jos yhteisiä harrastuksia. Silloin juttu lähtee luontevasti liikkeelle ja kiinnostuksen kohde on ensin joku muu kuin sinä tai hän. Eli se harrastus.
Jos nettitreffejä kokeilee ja toinen ei pahemmin ärsytä, niin kokeilisin tavata toisenkin kerran. Osa ihmisistä kun "avautuu" vasta kuukausien tuntemisen jälkeen.
Valittaa, ettei kukaan epätoivoinen mies ota häntä tosissaan. Miksi miehille ei kelpaa kelpo nainen?
Olen pari vuotta sinua nuorempi ja ollut kaaauuuan yksin samasta syystä. Olen samalla myös vakuuttunut siitä, että minulla ei ole edes vaihtoehtoa. En ala suhteeseen, jos mies ei kolahda. En voi kuvitella itseäni suhteessa, joka on "rakentamalla rakennettu".
Olen vakuuttunut, että Se Oikea (kenties useampi Se Oikea) on olemassa. Olen kohdannutkin hänet, ja tämän jälkeen minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin etsiä hänet uudelleen käsiini. Jos jään sen takia parisuhteetta, se on sen hinta. En halua löytää itseäni muutaman vuoden päästä "ihan kivassa parisuhteessa" ihmettelemässä, että mitä kummaa teen tämän miehen kanssa, ja samalla tajuta, että ero on mahdottomuus.
Olen ehdoton. Tiedän mitä haluan ja olen valmis elämään sen mukaan. Toivon samanlaista varmuutta ja oikeassaolon tunnetta myös sinulle.
sanoisin, että olet kokonaan väärillä jäljillä. Rakastuminen on länsimaissa myöhään keksitty muoti-ilmiö ja parisuhteen perustaksi heikoin mahdollinen. Vanhoissa sivistysmaissa Kiinassa ja Intiassa avioliitto on edelleen elinikäinen ja siis liian tärkeä, että lyhytaikaisten tunnekuohahdusten annettaisiin pilata sen onnistumisen mahdollisuus. Siksi vanhemmat huolella valitsevat sopivat puolisot lapsilleen, heidät ja kaikki asianhaarat tuntien. Nuorilla itsellään kun ei ole riittävää tietoa ihmisistä tai elämästä. Lisäksi rakastuminen yleensä vakavasti heikentää arvostelukykyä, kuten tiedetään.
Itse molemmat vaihtoehdot parisuhteessa kokeneina, sanoisin, että tutustumisen, yhteisten arvojen ja harrastusten pohjalta syntynyt suhde on paljon vakaammalla pohjalla kuin rakastumiseen perustunut. Lisäksi, lämpö sen kuin lisääntyy kaiken aikaa.
Minun mielestäni sinä olet väärillä jäljillä:). Itse myös molemmat kokeneina voin sanoa, että järkiliitot ovat juuri niitä, jotka kaatuvat kun tosi rakkaus astuu kuvaan. En minä halua olla ihmisen kanssa, josta pidän, jota kunnioitan ja, jota rakastankin (jollain tavalla vajaasti), silloin kun se, joka minulle on tarkoitettu, kävelee vastaan ja tarjoaa kättään.
Eihän se, että toinen on Se Oikea, tarkoita sitä, että arvomaailma olisi erilainen, päinvastoin, yleensä se on aivan samanlainen. Suuri rakkaus perustuu aina tuttuuteen. Älä sekoita sitä siihen teinihömppään, jossa pintapuolinen ihastuminen saa ihmisen tekemään hölmöjä.
Järki-ihmiset solmivat järkiliittoja ja heiltä jää kokematta se, mitä on se Elämää Suurempi Rakkaus.
"Vanhoissa sivistysmaissa Kiinassa ja Intiassa avioliitto on edelleen elinikäinen ja siis liian tärkeä, että lyhytaikaisten tunnekuohahdusten annettaisiin pilata sen onnistumisen mahdollisuus."
Uskotko tosissasi, että nämä liitot ovat onnellisia, etteivät näissä liitoissa viruvat ihmiset katso kaihoten naapuripöytiin ja muistele sitä, joka sai sydämen ylikierroksille?
Näitä liittoja pitää pystyssä oma, ja suvun, kunnia ja annettu sana. Suuresta rakkaudesta on harvoin kyse.
Jos parasta, mihin ihminen kykenee, on rakastaminen, eivätkö juuri nämä liitot ole rakkauden irvikuvia, kulisseja ja yhtiösopimuksia?
Intialaisset vertaavat länsimaista ja intialaista avioliitoa keittoon. Lännessä laitetaan kuuma kattila kylmälle hellalle, jossa se jäähtyy. Intiassa kylmä kattila kuumalle hellalle, jossa se lämpenee.
Päivi Mäkinen (vai mikä sen näyttelijän nimi oli, jolla oli se laulava koira?) käytti tätä vertausta, kun puhui tv:ssä omasta sovitusta liitostaan. Sodin jo silloin ajatusta vastaan - retorista roskaa.
Miksi sen länsimaisen hellan täytyy olla kylmä ja miksi se itämainen hella on lämmin? Sen Suuren Rakkauden liesi on varmasti lämmin ja pysyy sellaisena. Vastaavasti ne, jotka joutuvat lämmittämään keittoaan joutuvat katsomaan kaihoiten, kun muut jo hörppivät ahnaasti omaansa - tämäkin ainoastaan siinä tapauksessa, että se hella on jossain vaiheessa käännetty päälle.
En ymmärrä kuinka kukaan voi väittää, että järjestetyissä liitoissa kukkii suurempi intohimo ja rakkaus kuin kohtalon yhteenheittämien suhteessa. Se voi toki olla pitkäkestoista ja lämmintä välittämistä ja kumpaanuuteen perustuvaa rakkautta, mutta SUURTA rakkautta, sitä siis , josta kirjoitetaan maailman kauneimmät säkeet ja rakkauslaulut, se ei ole.