Olen 24 vuotias nainen.
Olen normaalin näköinen, mutta vain 148 senttiä pitkä, ja tämä on aina ollut syy siihen miksi inhoan itseäni.
Olen huomannut pituudesta olevan haittaa esim työnsaannissa, olen sosiaalinen ja minulla oon hyvät paperit, mutta silti pitempi ihminen (NAINEN) jolla ei tutkintoa ollut ollenkaan sai paikan. Muutenkin minua pidetään erittäin lapsellisena, ja siitä syystä ihmiset eivät luutavasti halua lähestyä minua.
Minua on myös aina pidetty huomattavasti nuorempana kuin mitä olen.. Alentavinta on kun esimerkiksi jotkut tulevat kaveriporukan edessä kyselemään että "oletko jo muka täysi-ikäinen? Olet niin pieni ja olisin luullut sinua ehkä 15 vuotiaaksi!"
Pituus on mulle tosi arka paikka. Peilistä nään normaalin pituisen ihmisen, mutta olen niin monta kertaa kuullut kommentteja pituudestani että tiedän että muut eivät näe minussa naista, vaan lapsen.
Tuntuu jo pahalta liikkua oman kaveriporukan kanssa kun näen, miten miehet kiinnittävät huomiota aina KAIKKIIN MUIHIN paitsi minuun.
Miten ihmeessä voisin päästä tästä alemmuuden tunteesta?
Olen normaalin näköinen, mutta vain 148 senttiä pitkä, ja tämä on aina ollut syy siihen miksi inhoan itseäni.
Olen huomannut pituudesta olevan haittaa esim työnsaannissa, olen sosiaalinen ja minulla oon hyvät paperit, mutta silti pitempi ihminen (NAINEN) jolla ei tutkintoa ollut ollenkaan sai paikan. Muutenkin minua pidetään erittäin lapsellisena, ja siitä syystä ihmiset eivät luutavasti halua lähestyä minua.
Minua on myös aina pidetty huomattavasti nuorempana kuin mitä olen.. Alentavinta on kun esimerkiksi jotkut tulevat kaveriporukan edessä kyselemään että "oletko jo muka täysi-ikäinen? Olet niin pieni ja olisin luullut sinua ehkä 15 vuotiaaksi!"
Pituus on mulle tosi arka paikka. Peilistä nään normaalin pituisen ihmisen, mutta olen niin monta kertaa kuullut kommentteja pituudestani että tiedän että muut eivät näe minussa naista, vaan lapsen.
Tuntuu jo pahalta liikkua oman kaveriporukan kanssa kun näen, miten miehet kiinnittävät huomiota aina KAIKKIIN MUIHIN paitsi minuun.
Miten ihmeessä voisin päästä tästä alemmuuden tunteesta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Löysin tällaisen keskustelupalstan täältä suomi24, katso löytyisikö sieltä neuvoja sinulle.
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5579
Itse en osaa muuta sanoa kuin itsevarmuus lähtee ihmisen sisältä, ei ulkoisista asioista. Myös monilla niinsanotusti normaali pituiset/painoiset/näköiset kokevat itsensä vähempiarvoisiksi.
Meitä ihmisiä on lihavia, laihoja, pitkiä, pätkiä ja kaikissa ryhmissä on niitä jotka eivät arvosta itseään. Itse olen aina ollut lihava, jo nuorena tunsin itseni lihavaksi ja rumaksi, yritin aina piilottaa kasvoni hiusten taakse, nyt vanhempana kun katselen noita nuoruuden kuvia mietin, miksi tunsin itseni niin huonoksi sillä kuvissa näen nuoren kauniin naisen.
Sitten eräs pitkäaikainen ystäväni, jolla oli ongelmana laihuus, en alkuunkaan ymmärtänyt häntä, miksi hävetä kun on laiha. Niin vaan hän on aina kärsinyt laihuudesta, ei liho vaikka söisi kuinka ja vaikka mitä ja hän syökin tosi paljon ja epäterveellisesti, itse taas syön vähän ja terveellisesti enkä laihdu.
Joten yritä löytää sisäinen itsesi ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Olet juuri niin kaunis kuin itse itsellesi annat luvan olla. Vain sinä voit antaa itsellesi omanarvontuntoa.
psykiatrini määräyksestä käyttämään masennuslääkettä.Olen kuin mikäkin ala-arvoinen olio.Oikein kuvottaa itseni päälle.Hyi olkoon millainen olenkin.Elätän vielä samalla lääketehtailijoita ja omaa lääkäriäni ja olen samalla näin alemmuuskompleksiseksi tullut.
"psykiatrini määräyksestä käyttämään masennuslääkettä.Olen kuin mikäkin ala-arvoinen olio.Oikein kuvottaa itseni päälle.Hyi olkoon millainen olenkin.Elätän vielä samalla lääketehtailijoita ja omaa lääkäriäni ja olen samalla näin alemmuuskompleksiseksi tullut."
Mikset sä vaan itse lopeta tuota touhua ja ala itse oman elämäsi herraksi? Jos psykiatri määrää lääkkeitä, kukaan ei pakota sinua siihen suostumaan.
Tämä yhteiskunta elää markkinavoimien sanelemilla säännöillä, ei ihmisen oikeista tarpeista lähtevillä humaaneilla säännöillä. Tämän vuoksi ihmiset - etenkin naispuoliset ihmiset - OPETTAMALLA OPETETAAN kääntymään omaa kehoaan vastaan ja vihaamaan sitä jotta ostaisimme kaikenlaisia tuotteita meidän "kauhean" kehomme korjaamiseksi. Vain siitä on kysymys. Siihen ei TARVITSE suostua.
Elämä on lyhyt. Mieti mihin sen tuhlaat. Jokaisen ihmisen keho on rakastamisen ja huolenpidon arvoinen oli se siten millainen tahansa. Huolenpito tosin ei ole mahdollista ellei sitä omaa kehoa ensin rakasta.
Uhrimentaliteetista voi päästä eroon.
Psykiatreilla on valta pakottaa mitä tahansa.
"Psykiatreilla on valta pakottaa mitä tahansa."
Mistä niin päättelet? Myös virallisesti mielenterveysongelmaiseksi leimattua ihmistä koskevat ihmisoikeudet. Ihmisoikeuksiin kuuluu oikeus päättää itse omista asioistaan.
Myös mielenterveysongelmaisella on oikeus johtaa itse omaa elämäänsä eikä alistua jonkun toisen määräysvallan alaiseksi.
Asiaan vaikuttaa myös ikä. Minkä ikäinen olet jos saan kysyä? Suomi on sitoutunut YK:n ihmisoikeusjulistukseen, jossa jokaisella yksilöllä on oikeus päätää itse asioistaan. Alemmuuskompleksit eivät todellakaan ole lääkkeillä korjattavissa. Nuorten alemmuuskompleksisten ihmisten kohdalla ei todellakaan ole mitään tarvetta lääkitykselle.
Ja lohduttavaa on tiedostaa, että ihminen muuten kestää ällistyttävän paljon. Ihminen ei hajoa heti kun tulee yksikin vastoinkäyminen. Vastoinkäymiset, kompleksit ja epätoivokin on osa elämää joiden läpi ihminen pääsee yleensä ihan omin avuin jos hänelle vain annetaan siihen mahdollisuus. Se on myös yksilön kehitystä, kasvua, oppimista ja tätä elämän draamaa. Lääkitys on ihmisen omien kykyjen vähättelyä.
vaan jos et ielä tienny nin lekurit ei saa rahaa reseptien kirjottamisesta.. ja ei ole pakko syödä lääkkeitä jos ei halua, kai sulla on omakin tahto.
Musta on kamalaa että sinäkin kirjoitat mielenterveyspalstalle tuollaisesta asiasta. Alemmuuskompleksi, joka on AINA sen yhteiskunnan aikaansaama jossa alemmuuskompleksista kärsivä elää, ei todellakaan ole lähelläkään mielenterveysngelmaa.
Se on yksinkertaisesti vain reaktio ympäristöön jossa elät. Sanoisin niin että nyt sinun pitää vain keksiä keino selviytyä, ja löytää keinot ITSESTÄSI olla onnellinen siinä ympäristössä jota et voi muuttaa. Kaikki keinot, vastaukset ja tarvittava voima löytyy sinusta itsestäsi.
On olemassa myös ihan käytännön juttuja joilla voi helpottaa elämistä ennakkoluuloisessa ja hätäisesti ihmisistä ulkoisten asioiden perusteella johtopäätöksiä luovassa yhteiskunnassa. Esim. ihan konkreettisesti pukeutumisella, kampauksella ja meikillä voi vaikuttaa siihen millaisen vaikutelman ihmiset sinusta saavat. Jos lyhyys on kompleksi, käytä korkeakorkoisia kenkiä. Jos asia on iso juttu, kannattaa ottaa yhteyttä stylistiin joka osannee (ammattitaidostaan riippuen) auttaa sinua tuollaisissa komplekseissa hyvinkin paljon.
Lisäksi voit kiinnittää huomiota omaa käyttäytymiseesi. Ihmisellä on tapana vastata ympäristöstä tuleviin viesteihin ruokkimalla niitä itse. Esim. jos hlö X asennoituu henkilöön Y siten että henkilö Y on ihan naiivi pieni lapsi, henkilö Y usein vastaa siihen käyttäytymällä henkilön X kuvitelmien mukaan. Tämä efekti korostuu silloin kun hlö Y saa aina, jatkuvasti jokaiselta vastaantulijalta viestiä että olet lapsenomainen naiivi pieni lapsukainen vain. Eli jos hlöä Y kohdellaan kuin lasta, hän alkaa ennenpitkää käyttäytyä kuin lapsi. Tähän efektiin voi vaikuttaa itse olemalla ruokkimatta ympäristön kuvitelmia.
Kaikennäköisillä pikku käytännön jutuilla voi olla isojakin vaikutuksia. Ryhti, puhetapa ja kaikki muu sanaton viestintä kertoo ympäristölle sitä mikä sinä olet. Esim. naisten kohdalla tiedetään että äänen madaltaminen puhuessa (kohtuudella) vaikuttaa siihen millä vakavuusasteella heihin suhtaudutaan. Jos ääni on kimeä, kukaan ei ota sinua vakavasti. Jos ääni on vakaa ja tarpeeksi madallettu, ihmiset suhtautuvat naiseen vakavammin.
Millään näistä ulkoisista toimista ei kuitenkaan ole merkitystä jos ei itse tiedosta sitä kuka ja millainen todellisuudessa oikeasti on. Jos otat asenteen että TIEDÄT ITSE olevasi aikuinen, 24- vuotias vakavasti otettava ihminen, ja että mikään muu kohtelu ei käy kuin se että sinut sellaisena myös nähdään, voi ympäristön asennoitumiselta odottaa muutosta. Ja vasta silloi myös noilla ulkoisilla tekijöillä voi olla vaikutusta asiaan.
Tässä nyt jotain ajatusta. Toivottavasti sait edes jotain.