Mikä jännäri?

Eli eräs jännityselokuva vuosien takaa olisi hakusessa.
Elokuvassa oli "konnan" roolissa mieshenkilö, joka ahdisteli ainakin naisia heidän omissa asunnoissaan. Taisi olla joka raiskaaja tappaja - en muista. Joka tapauksessa elokuva meni jonkun verran kauhuleffan puolella siinä vaiheessa, kun mies piiloutui asuntojen seiniin, lattiaan ja muistaakseni jopa takkaan. Kun uhri tuli kämppään niin miehen ääni kuului milloin mistäkin ja se vaihteli paikkaa koko ajan. Mitään merkkiä hepusta ei kuitenkaan koskaan näkynyt. Muistan yhden kohtauksen, jossa mies oli naamioitunut tiiliseinäksi erääseen asuntoon eikä siinä seinässä ollut mitään miehenkokoista möykkyä, vaan mies oli jotenkin seinän sisällä. Silmät vain kiiluivat pimeässä ja puhe kuului. Ja siitä se sitten taas hetken päästä vaihtoi paikkaansa äänettömästi esim. lattiaan maton alle ja alkoi taas sieltä höpistä jotain ahdistavaa tarinaansa. Voi siis olla, että kyseessä oli jonkin sortin kauhupätkäkin! Leffan on luuntavasta 80-90-luvulta.
2252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

grigori kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu