Miinat????????

MIINA-FARSSI

Jalkaväkimiinojen vastustus kuuluu yhden asian liikkeisiin, joille on tunnusomaista yleisnäkemyksen puute ja yksipuolinen keskittyminen yhteen selvärajaiseen osakokonaisuuteen, jota sitten painotetaan vahvalla tunteella.

Tämä liike on ilmeisesti saanut vaikutteensa alikehittyneiden maiden sisällissotien siviiliuhreista, erityisesti lapsista, joita TV on runsaasti tuonut päättäjien nähtäväksi. Samalla on unohdettu, että mm. pommitukset ovat aiheuttanee monin tuhansin verroin enemmän siviiliuhreja kuin jv-miinat. Siviilejä on myös tapettu, haavoitettu ja kidutettu kaikilla mahdollisilla aseilla, myrkkykaasuilla ja jos millä. Miksei niitä kielletä? Tai miksei kielletä sotia, jos kerta kieltoihin uskotaan?

Tämän aatteen lähtökohdalla ei ole mitään tekemistä Suomen kanssa. Meillä jv-miinat ovat olleet tärkeitä sotilaallisia välineitä, joita osaltaan saamme kiittää NL:n raivoisan ja rikollisen hyökkäyksen katkaisemisesta viime sodissa. Muistetaanpa historiaa.

Omiin miinoihimme ei kai mennyt yksikään siviili, sen sijaan NL:n pommit ja raakalaismaiset partisaanihyökkäykset aiheuttivat siviiliuhreja. Kun puolustusvoimien ylipäällikkö Halonen on ilmaissut kielteisen mielipiteensä jv-miinojen käytöstä, on kysymyksessä merkittävä puolustuspoliittinen kannanotto.

Halonen perustelee kantaansa "Suomen" kansainvälisellä uskottavuudella, millä hän ilmeisesti tarkoittaa poliitikkojemme harkitsemattomia, Suomen erityisaseman unohtaneita kannanottoja EU-maiden asiaa koskevassa julkilausumassa. Missä Suomen mainetta on haukuttu, missä meihin ei luoteta? Suomella on hyvä maine.

Toiseksi Halonen vaatii jv-miinojen korvaamista muilla järjestelmillä. Hän siis haluaa saada saman lopputuloksen huikeasti kalliimmalla, epäluotettavammalla ja vaikeammin hallittavammalla tavalla. Siinä ei ole mitään järkeä.

Jv-miinoja tarvitaan vielä seuraavassakin sodassa, sillä ne säästävät sotilaittemme verta! On todella pelottavaa, jos ylipäällikkömme ei ensisijaisesti ajattele Suomen sotilaita, siviilejähän jv-miinamme eivät uhkaa!

Jv-miinojen vastustaminen näyttää korreloivan NATOon liittymisen torjumiseen. Tämä käsitys johtaa Suomen puolustuksen heikkenemiseen, varsinkin kun EU-valtioiden enemmistö jo kuuluu NATOon eikä heitä kiinnosta EU:n sotavoimat, joista Suomessa epärealistisesti puhutaan. Vaarana on, että farssi muuttuu tragediaksi.

Tämänhetkiset poliitikkomme kuuluvat siihen sukupolveen, jonka arvojen kehitys tapahtui Kiinan 1960-luvulla alkaneen kulttuurivallankumouksen käynnistämän kansainvälisen arvoepidemian aikana. Sen viimeiset aallot tulivat Suomen yliopistoihin NL:n ja kommunistien avustuksella tyypillisenä yhden aatteen liikkeenä. Usko ja uho korvasivat kriittisyyden ja tiedon, mitään ei ollut menetettävissä ja kaikki saavutettavissa! Kuka mitenkin siitä selvisi, jotkut eivät toipuneet koskaan.

Silloinen sukupolvi ei tiennyt sodasta eikä sen aiheuttajasta mitään, ja usein tuntuu siltä, ettei se vieläkään tiedä.
2134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mita joku helvetin akka tietaa mitaan miten sotaa kaydaan se nyt puhuu tietamattomyyttaan no tama on tulos kun joku
hemmetin siviili ja viela sotilaskoulutusta vailla oleva AMMA saa paattaa armeijan tekemisista.

Äänestä
  • Tismalleen noin. Hyvin sanottu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reino kirjoitti:

MIINA-FARSSI

Jalkaväkimiinojen vastustus kuuluu yhden asian liikkeisiin, joille on tunnusomaista yleisnäkemyksen puute ja yksipuolinen keskittyminen yhteen selvärajaiseen osakokonaisuuteen, jota sitten painotetaan vahvalla tunteella.

Tämä liike on ilmeisesti saanut vaikutteensa alikehittyneiden maiden sisällissotien siviiliuhreista, erityisesti lapsista, joita TV on runsaasti tuonut päättäjien nähtäväksi. Samalla on unohdettu, että mm. pommitukset ovat aiheuttanee monin tuhansin verroin enemmän siviiliuhreja kuin jv-miinat. Siviilejä on myös tapettu, haavoitettu ja kidutettu kaikilla mahdollisilla aseilla, myrkkykaasuilla ja jos millä. Miksei niitä kielletä? Tai miksei kielletä sotia, jos kerta kieltoihin uskotaan?

Tämän aatteen lähtökohdalla ei ole mitään tekemistä Suomen kanssa. Meillä jv-miinat ovat olleet tärkeitä sotilaallisia välineitä, joita osaltaan saamme kiittää NL:n raivoisan ja rikollisen hyökkäyksen katkaisemisesta viime sodissa. Muistetaanpa historiaa.

Omiin miinoihimme ei kai mennyt yksikään siviili, sen sijaan NL:n pommit ja raakalaismaiset partisaanihyökkäykset aiheuttivat siviiliuhreja. Kun puolustusvoimien ylipäällikkö Halonen on ilmaissut kielteisen mielipiteensä jv-miinojen käytöstä, on kysymyksessä merkittävä puolustuspoliittinen kannanotto.

Halonen perustelee kantaansa "Suomen" kansainvälisellä uskottavuudella, millä hän ilmeisesti tarkoittaa poliitikkojemme harkitsemattomia, Suomen erityisaseman unohtaneita kannanottoja EU-maiden asiaa koskevassa julkilausumassa. Missä Suomen mainetta on haukuttu, missä meihin ei luoteta? Suomella on hyvä maine.

Toiseksi Halonen vaatii jv-miinojen korvaamista muilla järjestelmillä. Hän siis haluaa saada saman lopputuloksen huikeasti kalliimmalla, epäluotettavammalla ja vaikeammin hallittavammalla tavalla. Siinä ei ole mitään järkeä.

Jv-miinoja tarvitaan vielä seuraavassakin sodassa, sillä ne säästävät sotilaittemme verta! On todella pelottavaa, jos ylipäällikkömme ei ensisijaisesti ajattele Suomen sotilaita, siviilejähän jv-miinamme eivät uhkaa!

Jv-miinojen vastustaminen näyttää korreloivan NATOon liittymisen torjumiseen. Tämä käsitys johtaa Suomen puolustuksen heikkenemiseen, varsinkin kun EU-valtioiden enemmistö jo kuuluu NATOon eikä heitä kiinnosta EU:n sotavoimat, joista Suomessa epärealistisesti puhutaan. Vaarana on, että farssi muuttuu tragediaksi.

Tämänhetkiset poliitikkomme kuuluvat siihen sukupolveen, jonka arvojen kehitys tapahtui Kiinan 1960-luvulla alkaneen kulttuurivallankumouksen käynnistämän kansainvälisen arvoepidemian aikana. Sen viimeiset aallot tulivat Suomen yliopistoihin NL:n ja kommunistien avustuksella tyypillisenä yhden aatteen liikkeenä. Usko ja uho korvasivat kriittisyyden ja tiedon, mitään ei ollut menetettävissä ja kaikki saavutettavissa! Kuka mitenkin siitä selvisi, jotkut eivät toipuneet koskaan.

Silloinen sukupolvi ei tiennyt sodasta eikä sen aiheuttajasta mitään, ja usein tuntuu siltä, ettei se vieläkään tiedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu