Ensinnäkin, tiedän että alun alkaen olen itse syypää kaikkiin talousongelmiini, joten en kaipaa sen suuntaisia kommentteja tähän tarinaan. Kerron sen vain, koska tuntuu että haluan kertoa tarinan omasta elämästäni, joka on muuttunut melko epätoivoiseksi. Olkoon nyt sitten vaikka varoituksena, tai ihan miten vaan haluatte.
Perustin muutama vuosi sitten yrityksen. Sijoitin siihen omissa nimissäni lainaamaani rahaa ja uskoin yrityksen mahdollisuuksiin. Yhtiössä oli myös yhtiökumppani, äänetön yhtiömies, joka toimi takaajana kun otimme firman nimiin lisää lainaa. Lainaa tarvittiin, koska omat rahamme eivät tuoneet riittävästi pääomaa yrityksen tehokkaalle käynnistämiselle. Yhtiömiehen kanssa sovittiin myös hänen työpanoksestaan firman hyväksi, mutta vain suullisesti. Yrityksen alku on käsittääkseni harvoin helppoa aikaa, vaatii pitkäjänteisyyttä. Sitä ei yhtiökumppanilla ollut, vaan hän vetäytyi koko hommasta hiljalleen jo alun jälkeen, keksi kai parempaa tekemistä. Alamäki alkoi pian tuon jälkeen ja toiminta alkoi kuihtua myös muista syistä. Velkasuoritukset alkoivat pikkuhiljaa laahata perässä ja jossain vaiheessa pankki lähetti kirjeitä myös takaajalle. Tässä vaiheessa yhtiökumppani otti yhteyttä ja hänen viesti minulle oli hyvin ytimekäs ja selkeä: sinähän maksat vaikka mikä olisi, pidäkin huoli etteivät velat kaadu vähääkään hänen niskoilleen. Tein jonkinasteisen pakon edessä voitavani, eli otin kaiken mahdollisen lainan mitä sain henkilökohtaisesti otettua ilman vakuuksia ja maksoin niillä sen mitä pystyin firman lainaa. Tietysti oma talouteni meni perseelleen ja on sitä edelleen, rahat ovat niukassa. Kuitenkin sain maksettua firman velat lähes kokonaan ja nyt jäljellä on vain muutama tonni. Mutta nyt tie on noussut pystyyn. Kysymys on vain muutamasta tonnista, jos saisin ne jostain ja loput firman velasta omiin nimiini niin olisin pelastunut, mutta mistään ei saa lainaa, eikä pankit suostu yhdistämään pakkoraossa ottamiani lainoja. Ymmärrän kyllä rahalaitoksiakin, koska taloudenpitoni näyttää holtittomalta ja olen heidän silmissään riski, vaikka kuinka olisin vastuutuntoinen ja pyrkinyt pitämään tämän paketin edes jollain tavalla kasassa. Ihme kyllä olen siihen tähän saakka jotenkin pystynytkin ja säilyttänyt jopa luottotietoni, vakiduuninkin sain hommattua rinnalle kun yritykseni ei työllistänyt kokopäiväisesti. Mutta niillä ei ole tässä hetkessä juurikaan merkitystä kun köysi tuntuu kiristyvän. Jos vain saisin jostain sen muutaman tonnin, maksettavaa riittäisi toki itselläni, mutta olen ja antanut periksi ja hyväksynyt että maksan tätä ja pitkään. Toisaalta tiedän myös että saisin kaiken maksettua, mutta kun ei niin ei. Olen puun ja kuoren välissä, vaikea sitä on tässä edes yrittää selittää, enkä ihan kaikkea haluakaan kertoa edes näin anonyymisti. Pelastus on lähellä mutta silti niin epätoivoisen kaukana. Olen ahdistunut ja masentunut ja harkitsen päivittäin itseni tappamista kun en enää tiedä mitä tehdä. Keinot ovat lopussa. Enkä syytä tilanteestani pelkästään muita, itse olen alunperin tehnyt ratkaisuni ja lähtenyt yritystä perustamaan. Syytän itseäni, joka päivä ja hetki siitä että kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Eikä pelkästään talous, vaan ihan kaikki on umpikujassa. Toivon hartaasti että edes kerran voisi elämässään peruuttaa muutaman tekemänsä virheen, mutta tiedämme kaikki miten sen asian laita on. Niistä voi kai vain oppia. Haluaisin vielä joskus elää ihmisarvoista elämää ja olla onnellinen. En todellakaan usko rahan tuovan onnea, mutta veloissa oleminen tuo kyllä helvetin hyvin lähelle.
Tämä kirjoitus on lähinnä kai päämäärätöntä tilitystä, ei sen enempää. Jos jonkun pointin tästä haluaa kaivaa, niin se lienee että olkaa viisaita älkääkä tehkö vääriä valintoja, ne poikivat vain lisää pakon edessä tehtäviä vääriä valintoja ja lopussa voi ehkä ostaa halvalla jostain köyden pätkän jos rahat vielä riittävät.
Vaikka tämän kirjoitinkin, älkää silti kiitos kiertäkö veistä haavoissani ja kertoko itsestäänselvyyksiä siitä, miten taloutta kuuluisi hoitaa. Olen jo ennestään hajulla siitä. Tai jos se tuottaa jollekin hyvän mielen, niin oikeastaan ihan sama, tuskin enää tässä konkurssissa tuntuu missään vaikka kivittäisitte hengiltä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kiitos, kun rehellisesti kerroit tarinasi ja arvioit sitä. Kaikkki tällainen kehittää ja vahvistaa, jos haluat ja päätät niin. Aina on vaihtoehtoja hyvän elämän puolesta, älä anna kenenkään uskotella itsellesi muuta. Parhaasi olet yrittänyt sillä ymmärryksellä mikä sinulla on noina hetkinä ollut ja nyt se tästä kehittyy. Lakkaa turhaan ruoskimasta itseäsi!
Se, että toisaalla täällä pohdimme ennaltaehkäiseviä keinoja velkakierteiden välttämiseksi, ei tarkoita, että empatiataidot tulisi kadottaa. Kuka tahansa voi joutua kriisiin tai vaikeuksien keskelle, sillä oikeastaan juuri niissä on aina se paras kasvun siemen.
Ja moni miettii teemoiltaan ihan samoja asioita kuin sinä (uskon puute, epätoivo, ankara itsekritiikki - anna itsellesi armoa!). Kaikki vaan eivät osaa ilmaista itseään yhtä rikkaasti kuin sinä.
On turhaa pyöritellä liikaa mielessään sitä miksi minkäkin asian teki. Toki meistä kaikki tekee sitä joskus, mutta jokainen meistä on aikanaan toiminut tilanteen ja sen hetkisten tietojen perusteella. Silloin yritys tuntui hyvältä idealta, ja varmasti olikin. Tällä kertaa kävi kuitenkin näin, syystä tai toisesta. Itse olen myös usein miettinyt miksi tein aikanaan muutamat valinnat jotka tein, ja vielä ihan väärin perustein. Silloin oli kuitenkin erilainen aika, ja nyt jälkikäteen on helppo miettiä mitä olisi pitänyt tehdä. Sen hyväksyttyäni pystyin keskittymään itse asian muuttamiseen paremmaksi. Tosiasioita ei voi muuttaa.
On varmasti kyllä todella ikävä paikka joutua taloudelliseen ahdinkoon, ja ilmeisesti sinunkin tapauksessasi velan määrä on isohko. Mutta älä lannistu. Nyt homma voi tuntua umpikujalta, mutta kunhan pahin mylly on ohi, kyllä se aurinkokin sieltä paistaa.
Näitä on toki helppo sanoa ulkopuolelta, ainahan se on. Mutta tunnen ainakin yhden kaverin joka on myöntänyt ettei koskaan tule pystymään maksamaan kaikkea velkaansa pois. Nuoruuden sekoilut kävi kalliiksi. On kuitenkin todella asiallinen kaveri joka hanskaa elämänsä hyvin, vaikka suuri osa palkasta lähteekin pois. On löytänyt ilon ihan muista asioista. Mutta kyllä on tämäkin heppu saattanut tovin miettiä, että mitä jos. Hyväksyi kuitenkin lopulta tosiasiat.
Tsemppiä sulle. Eiköhän ne hommat vielä parempaan suuntaan järjesty kun vain nyt jaksat painaa.
Jälkeenpäin on helppo analysoida kuinka olisi pitänyt tehdä. Velkaannuin tietysti omasta syystä uskoessani investointeihini... Vielä vuosi sitten - jos olisi ollut fiksu - olisin voinut pelastaa tilanteen jotenkin. Mutta ihmisen valintoja ohjaavat monenlaiset asiat. Sain juuri jätettyä velkajärjestelyhakemuksen. Jos pääsen siihen, olen ikionnellinen. Jo en, en tiedä mitä tehdä.
Jos elämässä muutkin asiat mättää (mulla työ ja miehellä työttömyys...) niin velkataakka tuntuu pahemmalta.
Sinulla on työ ja luottotiedot kunnossa. En tiedä kuinka suuresta velasta on kysymys, mutta selvittele mahdollisuuksia!! Jos saa yhden asian elämässä järjestykseen (edes hetkeksi) niin on helpompi suhtautua muihin asioihin, ja etsiä ratkaisuja ja päästä positiiviseen kierteeseen. Kokemuksesta tiedän.
Tsemppiä!
Kiitos teille kaikille kannustavista kommenteista!!!
Totuus lienee on että ei kai tässä muu auta kun jatkaa yrittämistä keinojen löytämiseksi. Ahdistus on vaan valtavaa kun eräpäivät lähenee, eikä rahasta ole tietoakaan. Tähän asti olen saanut ostettua/vipattua lisäaikaa itselleni vakavempien seurauksien välttämiseksi, mutta samalla huomaan että vaikka olen esim. viimeisen vuoden aikana mielestäni maksanut itseni kipeäksi, ei kokonaislainasumma ole pienentynyt käytännössä juuri mihinkään. Kuten aiemmin jo kirjoitin, kiusallisinta on että olen niin lähellä kuitenkin sitä lakipistettä, että saisin koko homman pyörähtämään parempaan päin, vain muutaman tonnin päässä, mutta ratkaisu tuntuu olevan uskomattoman tiukassa. Ehkä joku päivä, ehkä vielä joku päivä...
Olen nyt kolmikymppinen mies, ja tähän elämänvaiheeseen olisi vain mukava saada kuulumaan jotain muutakin kuin ainainen rahan vatvominen ja velkojen maksaminen, mutta elämä tuntuu valuvan jonnekin lyhennysten mukana. Ja kun tietää että tätä tulee jatkumaan vielä pitkään, niin ei se kovin mieltä ylentävää ole.
Niin ja tosiaan, viime syksynä hain jo takuusäätiön takausta kuitenkaan saamatta sitä. Pankissa kävin silloin jo kaiken yhdistävää edullisempaa lainaa kysymässä ja sieltä näytettiin jopa hailakan vihreää valoa, mikäli takuusäätiö takaisi. Ei takaa, koska osa lainoista on yrityksen nimissä (niillä siis osittainen finnveran takaus) ja firman pitäisi mennä siis ensin konkurssiin. Silloin niistä tulisi minun velkaani, kun oma takausosuuteni menisi maksuun ja finnvera perisi minulta vielä oman osuutensa. Ja se toinen takaaja tuskin pitäisi tilanteesta, joten se voisi käydä terveyteni päälle. Lisäksi vaadittava lainasumma on takuusäätiölle liian suuri, eli velkani eivät siis ole ihan pieniä.
Joka tapauksessa, vaikka epätoivo onkin välillä vähintään valtavaa, ei minulla lienee vaihtoehtoja. Päivä kerrallaan se on mentävä. Jos joku päivä kaikki lopulta kaatuu, niin sitten kaatuu. Kiitos vielä kaikille kommenteista, koin ne varsin lohdullisina ja helpottavina tämän ankeuden keskellä.
Tarkoittaa sitä, että yritys menee konkkaan ja takaaja maksaa.
Äänetön yhtiömies ottaa käsittääkseni 1. riskin ollessaan äänetön yhtiömies(=ei sananvaltaa yrityksessä), ja 2. riskin ollessan yrityksen/äänivaltaisen yhtiömiehen lainan takaajana.
Viime vuosien aikana takaajalle on kai hyvinkin tarkkaan selvitetty mitä takaajana oleminen merkitsee.
Tai ainakin otettu allekirjoitukset jokaiseen paperiin, jos vaikka takaaja on hokenut pankissa: "Joo joo, kyllä mää nää jutut tiedän." tai jotain vastaavaa.