minua raivostuttaa ihmiset jotka tulevat tänne sivulle tietämättömiä lauseitaan syöttämään. ihmiset jotka eivät ole koskaan olleet tekemisissä narsistisen ihmisen kanssa. ihmiset jotka eivät ole olleet "uhreja" tälläisille ihmisille olivat he sitten sananmukaisesti narsisteja tai ei.
Uhrissa ei ole ikinä syytä. näin uskon. kuinka joku tuntematon ja tunteeton asiasta kokematon voi muuta edes väitää!? Itse olin ja olen vieläkin uhri. lähteminen suhteesta ei ole helppos kun kyseessä on lapsetkin jotka kärsivät siinä välissä! Ei ole helppoa lähteä jos joutuu elämään uhkailtuna!
JOutuu elämään pakosta lapsen turvana kun kukaan ei usko miten "paha" ja kykeneväinen pahaan tämä toinen on. Ei saa apua mistään.
En usko että olen tässä uhri kun olen joutunut/joudun oleman uhri hänelle "narsistiselle miehelle". koska elämääni on muokannut sarja vaikeuksia jotka ovat muokanneet minut tälläiseksi "hyväksikäytettäväksi!" Kuinka kukaan voi edes väittää että olisin jotenkin syyllinen omaan pahaan olooni joiden syntymiseen en ole voinut vaikuttaa alkuunkaan! Kuinka joku kylmä ihminen joka ei ole ikinä kokenut mitään tälläisdtä voi tulla sanomaan ylipäätänsäkään mitään mikä toinen on ja mitä toinen tekee ja kärsii.
Jätän siis tämän palstan ihmiset omaan arvoonsa. hyvä. ajatelkaa miten haluatte. mutta elkää koskaan! KOSKAA N!Tulko päin naamaa sanomaan että minussa on vika!!
olen henkisesti ja fyysisesti sairastunut ja "vammautunut" tästä elämästä tämän ihmisen kanssa. enkä voi muuta kuin vain olla- yrittää olla näkymätön. olen kai tyhmä ja sinisilmäinen sen myönnän. on minulla todettu myös pakko-oireinen häiriö, paniikkihäiriö, masennus ja läheisriippuvaisuus jne jne jne. siksi siis jouduinkin tähän liemeen. MUtta onko se oma vikani KO?????!!!!!! EI.
kun pääsisi ulos tästä vankilasta jonka hän on kehittänyt minulle. ja minä hyväsydämmisyyttäni uskoani aina että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja että voin muuttaa (siis auttaa häntä parantumaan, ) rakkaudella... olen
näkymätön...hänelle...mutten silloin kun hän haluaa seksiä tai haluaa aina että pidän huushollin siivottuna ja teen ruokaa ja passaan... ja vittu!
sekoan.. ei siinä mitään.
olkoon tämä varoituksena kaikille teille ihmiset. elkää luottako ikinä keneenkään täydellisesti ennen kuin olette oikeasti OIKEASTI TUTUSTUNEET!!
Uhrissa ei ole ikinä syytä. näin uskon. kuinka joku tuntematon ja tunteeton asiasta kokematon voi muuta edes väitää!? Itse olin ja olen vieläkin uhri. lähteminen suhteesta ei ole helppos kun kyseessä on lapsetkin jotka kärsivät siinä välissä! Ei ole helppoa lähteä jos joutuu elämään uhkailtuna!
JOutuu elämään pakosta lapsen turvana kun kukaan ei usko miten "paha" ja kykeneväinen pahaan tämä toinen on. Ei saa apua mistään.
En usko että olen tässä uhri kun olen joutunut/joudun oleman uhri hänelle "narsistiselle miehelle". koska elämääni on muokannut sarja vaikeuksia jotka ovat muokanneet minut tälläiseksi "hyväksikäytettäväksi!" Kuinka kukaan voi edes väittää että olisin jotenkin syyllinen omaan pahaan olooni joiden syntymiseen en ole voinut vaikuttaa alkuunkaan! Kuinka joku kylmä ihminen joka ei ole ikinä kokenut mitään tälläisdtä voi tulla sanomaan ylipäätänsäkään mitään mikä toinen on ja mitä toinen tekee ja kärsii.
Jätän siis tämän palstan ihmiset omaan arvoonsa. hyvä. ajatelkaa miten haluatte. mutta elkää koskaan! KOSKAA N!Tulko päin naamaa sanomaan että minussa on vika!!
olen henkisesti ja fyysisesti sairastunut ja "vammautunut" tästä elämästä tämän ihmisen kanssa. enkä voi muuta kuin vain olla- yrittää olla näkymätön. olen kai tyhmä ja sinisilmäinen sen myönnän. on minulla todettu myös pakko-oireinen häiriö, paniikkihäiriö, masennus ja läheisriippuvaisuus jne jne jne. siksi siis jouduinkin tähän liemeen. MUtta onko se oma vikani KO?????!!!!!! EI.
kun pääsisi ulos tästä vankilasta jonka hän on kehittänyt minulle. ja minä hyväsydämmisyyttäni uskoani aina että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja että voin muuttaa (siis auttaa häntä parantumaan, ) rakkaudella... olen
näkymätön...hänelle...mutten silloin kun hän haluaa seksiä tai haluaa aina että pidän huushollin siivottuna ja teen ruokaa ja passaan... ja vittu!
sekoan.. ei siinä mitään.
olkoon tämä varoituksena kaikille teille ihmiset. elkää luottako ikinä keneenkään täydellisesti ennen kuin olette oikeasti OIKEASTI TUTUSTUNEET!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
ja syytän itse itseäni kaikista rankimmin kun olen niin helvetin sinisilmäinen etten ikinä nähnyt hänessä olevan mitään pahaa. Hänen sanansa viiltävät minua aina vain syvempää.
olen aina ajatellut että minussa on vika. minä olen niin heikko kun minulla on paniikkihä'iriö tms. ei minua varmaankaan kukaan voi koskaan rakastaakaan koska olen niin vajaavainen .
Käyn terapiassa. jo vuoden käynyt. vielä ainakin toisen vuoden...ja ja jsa ja..
en usko että paranen tästä lähtemättömästä "polttomerkistä" minussa ja sielussani joka on vaurioitunut lähtemättömästi.
Olen ollut hyväksikäytetty ennenkin. voi luoja että olen tyhmä! syytän itseäni. enhän...enhän...voi luoja että minuun koskee!
anteeksi vuodatukseni. ei ollu muuta paikkaa.
armahtakaa te edes minua
että minulla on diagnosoitu myös dysfasia. uskon että juuri tämänkin takia minua on helppo satuttaa ja käyttää hyväksi. miten voi ollakaan n'äin paljon pahuutta maailmassa!
Itken usein uneen itseni. yksikin kerta itkin kovaan ääneen mieheni msaatessa vierellä sängyssä. Itkin sitä kuinka lapsemme kärsii. kuinka lapsemme kärsii siitä kun meidän suhteemme ei toimi yhtään. sitä että isi ei ole oikeasti ikinä läsnä lapselleen, sitä miten tyhmä olen kun aina vain uskon hänestä hyvää ja aina yritän ja yritän mutten saa koskaan arvostusta..." jne.. sain vain yhden taputuksen selkään. ei sanaakaan.
kääntää vain selkänsä ja rupeaa nukkumaan. ja seuraavana päivänä on kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan ja penaa seksin perään. kähmii synnillisesti, ei mitään kaunista siinä. ja ei puhu kauniisti. katsoo vain himoiten.
monesti yrittänyt ottaa minut kun lapsemme on kotona ja lähellä.
kaikista pahinta on kun en tunne enää hirveästi mitään. on ja elän kuin limapallossa. otan vastaan kaiken paskan ja unohdan seuraavana päibvänä kaiken mitä on sanonut ja tehnyt. olen kai niin tottunut tähän yksinäisyyteen ja siihen kun hän ei puhu minulle ja toisten silmissä saa minut näyttää huonolta että.. en tiedä. en osaa sanoa tähän mitään.
muistan kuin eilisen vieläkin kun muutamia vuosia sitten lapsemme oli vasta vauva. Kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja olin niin masenutunut etten muista synnytyksen jälkeisistä 2viikosta muuta kuin sen että olin sohvalla ja ktsoin telkkaria tai nukuin. olin kuin pimeydessä. sitten hän kertoo minulle vanhempieni pihassa sinne saavuttuamme auton sisällä kuinka laiska paska olen, ja miten paljon vikaa minussa on kun en tee mitään ja kaikkea. en muista edes puoliakaan kaikesta mitä hän sanoi minulle. menin sokkiin ja rupesin pyytelemään anteeksi ja anteeksi olemassa oloani ja sitten hän antoi päivämäärän kahdenviikonpäähän että jos en siihen mennessä ole parantunut tai ellei koti ala olla aina siivottuna jne niin saan häipyä mutta vauvaa voi jäädä hänelle.
yritin hulluna ruveta tekemään kaikkea, meillä kävi kotona kunnalta joku joka auttoi minua jaksamaan lapsen hoidossa, tein kaikkea ja yritin olla täydellinen avovaimo. sitten kuitenkin sain kuulla kuinka joku yksityiskohta oli hänen mielestään väärin tai jäänyt tekemättä. Vanhempani ja veljeni saivat minut sitten muuttamaan hänen luotaan pois. sen päivän jälkeen sain häneltä äkäistä palautetta siitä kuinka olin hakenut tavarani häneltä kysymättä ilmanlupaa jne---jne jne..SEn jälkeen hänestä ei kuulunut 3kk mitään. ei kysynyt vauvansa perään.
ja sitten jossain vaiheessa hän yritti taas leperrellä ja menimme perhe johonkin keskukseen ja puhuimme siellä ongelmistamme. hän puhui että olin minusta hirveitä asioita ja mustamaalasi minua ja sanoi ottavansa lapsemme huoltajuuden ja etä " hän on niin iso johtaja " " hän kyllä pytyy palkkaamaan lisää työntekijöitä etä voi jäädä lapsdemme kanssa kotiin hoitamaan häntä jne."
Muistan..voi hyvä luoja kuinka muistan sen ivallisen ja pahan ilmeen hänen kasvoillaan kun hän puhui niistä kaikesta näille" täti ihmisille"" hän yritti naurattaakin ja olle mieliksi ja saada heidätkin puolelleen..jne...
onneksi hänen puheensa eivät menneet läpi näille ihmisille.
jos kertoisin kaiken mitä on tapahtunut seuraavina vuosina.tulisi siitä romaani
Ehkä 'vuodatuksesi' kertookin siitä, että sinä haluat muutosta, ja kokoat voimiasi esim. näin: kirjoittamalla ja kertomalla julkisesti mitä kaikkea olet kokenut. Moni alisteisessa ja väkivaltaisessa parisuhteessa elänyt ihminen kyllä tietää miten hirveän pitkä prosessi se on, että saa itsensä psyykkisesti niin hyvään kuntoon, että kykenee lähtemään. Siinä kootaan hajonneen itsetunnon rippeitä pitkät ajat, ennen kuin rikottu ihminen on voimaantunut niin, että saa itsensä repäistyksi irti.
En usko tilanteesi olevan niin toivoton kuin sinä tällä hetkellä uskot, ja miltä sinusta tuntuu. Se, että olet nyt lopussa, etkä usko muutokseen, ei tarkoita, ettetkö jossakin vaiheessa voisikin olla niin voimissasi, että pääset irti. Mahdetaanko terapiassasi pyöritellä mahdollisuutta, että joskus lähtisitkin lapsinesi suhteesta tiehesi? Se, että purat ja 'vuodatat', ja ikään kuin maistelet ajatusta uudenlaisesta elämästä ja tulevaisuudesta, on hyvää psyykkausta. Ei sinulla ole mitään anteeksipyydeltävää siinä, että 'vuodatat' kokemuksiasi netissäkin - se voi olla sinulle hyvin terapeuttista ja voimaannuttavaa. Viha toimii myös hyvänä 'polttoaineena' irtautumisprosessissa, sitä kannattaa hyödyntää.
Voin vain tuntea myötätuntoa ja sanoa sinulle, että et kuitenkaan vaikeuksissasi ole ihan ainut. Meitä on monia saman kokeneita, mutta hieman eri sävelin. Tiedän ja pystyn tuntetemaan tuskasi ja näen miten kärsit. Olet vielä sairastunutkin pahasti ja silti toiselta ei liikene myötätuntoa, eikä ymmärrystä. Itse muistan hyvinkin miltä tuntui itkeä yksin ja toinen ei edes sanallakaan tai eleelläkään näyttänyt myötätuntoa, ei lohdutusta, ei lohduttavaa olkapäätä. Siinä on niin yksin ja hylätyn tuntuisena, kun on ihminen vierellä, joka kuitenkaan ei välitä tai osaa tehdä mitään.
Sinulla on rankkaa ja tarvitsisit tukea. Ihme, jos sinulle ei sitä ole annettu, jos kerran käyt terapiassakin. Kyllä sinun on mahdollista irtaantua tuosta, jos vain saisit kunnollista tukea. Ymmärrän tietysti sen, kun on jo niin voimat loppu ja pohjalla, että ei enää riitä voimia toimia, tai ajatella omaksi parhaakseen ja tyytyy vain olemaan. Myös pelko yksin selviämisestä on sairaalle henkisesti ja fyysisestikin, niin raskas juttu, että se vaatii jo ulkopuolisia auttajia.
En tiedä, mitä olet ajatellut tehdä, vai oletko mitään? Älä kuitenkaan tyydy tuohon, vaan yritä saada itsellesi sitä oikeaa täsmäapua. Sinun pitää lähteä purkamaan tilannettasi pala palalta, eikä kaikkea yhtäaikaa, jotta ei tuntuisi, että hukut kaikkiin ongelmiisi ja paineisiin.
Yksin murehtimisella asiat myös pahenevat. Tarvitset päivittäistä auttajaa, tukijaa ja kuuntelijaa. Onko sinulla minkäänlaista kunnollista tukiverkostoa? Kerran viikossa autettu apu ei auta sinua.
Täälläkin on hyvä käydä purkamassa suurimpia paineita ja hätäänsä. Uskon, että saman läpi käyneitä on täällä ja vielä samassa tilanteessa olevia, jotka ymmärtävät sinua ja osaavat antaa sinulle voimia, eivätkä tuomitse sinua. Et ole itse syypää, eikä kannata ottaa itselleen toisten syytöksistä taakkaa itsellesi. Olet kuitenkin olosuhteittesi uhri, kuten niin moni muukin, joille lähteminen vain on joskus ylivoimaisen vaikeaa.
Voit kirjoittaa vaikka romaanin tänne, jos saat siitä voimia. Luulen, että sinun tarinasi on monelle uhrille kuitenkin hyvin tuttua.
Jaksamista!
Olet äärimmäisen uupunut. Noin syvässä uupumustilassa on vaikea ajatella ja toimia johdonmukaisesti. Silloin kun on pieniä lapsia, uupumus ja väsymys voivat ikäänkuin kumuloitua niin, että mikään hetkellinen lepo tai piristys ei riitä alkuunkaan.
Jos se kumppani siinä vieressä ei laisinkaan ymmärrä eikä kannusta, on elämä äärimmäisen vaikeaa. Syntyy kierre jolle ei tunnu näkyvän loppua, tunnelin päässä ei näy minkäänlaista valoa.
En osaa oikein antaa neuvoja, tai ethän nyt niitä kysynytkään. En tunne tilannettasi sen paremmin.
Olen itse kokenut vähän vastaavaa, mutta ei se ollut noin pahaa. Mutta muistan sen uupumuksen. Jäin työttömäksi, kaksi pientä lasta, mies nöyryytti ja painosti töiden haussa. Minä hain ja hain, mutta kun samoja paikkoja haki 200 muuta, niin eihän siinä ollut paljon mahdollisuuksia. Sitten ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä töihin kauemmas. Olin siis poissa kotoa välillä. Lapsia oli kova ikävä, mutta jotenkin töitä tehdessä ja ollessani pois mieheni pilkkaamiselta, alkoi uupumukseni hellittää. Palasin päivä päivältä takaisin omaksi itsekseni. Tajusin, miten syvällä olin käynyt, ja miten uupunut olin ollut. Sellainen uupumus ei tule työnteosta, eikä fyysisestä rasituksesta vaan se tulee siitä, kun menettää oman ihmiarvonsa, riittämättömyyden tunteesta. Sellainen musertaa ihmisen. Ja kun tietty kynnys on ylitetty, omin voimin nouseminen on vaikeaa ja vie aikaa.
Minä erosin miehestäni, kun ymmärsin, ettemme voi enää jatkaa. Vaikka minulla olikin nyt työ, ei jäänyt lainkaan omaa rahaa. Kaikki meni laskuihin. Mies osteli itselleen moottoripyörää yms, mutta minun rahani käytettiin elämiseen. Riitaahan siitä tuli, mutta kun inhoan riitelemistä, yritin vaan hiljaa hyväksyä. Mutten jaksanut loputtomiin ja lähdin. Lapsista huolehdimme puoliksi.
Tänä päivänä tulen toimeen kohtuullisesti. Eksäni kanssa on suht koht hyvät välit.
Mutta vei kauan ennekuin sain itsetuntoni takaisin. En ole uudessa parisuhteessa, enkä mitään kiirettä pidäkään. Vaikka kyllähän sitä välillä syliä kaipaisi, en kuitenkaan halua enää kenenkään määräiltäväksi.
Huh, eihän minun tässä nyt mitään purkautumista pitänyt aloittaa. :)
Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti saat ja pystyt selättämään uupumuksesi. Ole terveellä tavalla itsekäs. Ja anna aikaa. Mutta ensin sinun tulee päästä mahdollisimman etäälle tästä miehestäsi. Ei välttämättä noin fyysisesti, ellet sitten pelkää häntä. Mutta noin henkisesti. Jos päätät, että se on loppu nyt, on se jo puoli voittoa.
Ymmärrän täysin sinua, meillä on esimies jota voisi sanoa hyvällä syyllä samaksi kuin miehesi. Hän on nimittäin kieputellut kaikki ylemmät esimiehet puolelleen, kaikki uskoo häntä, jopa työterveys... mikä todellla rankkaa.
Valehtelee suoraan kääntää alaisen sanat miksi tahtoo, näyttää niin ymmärtävää naamaa että siinä vähempitajuinen menee heti loukkuun, piinaa jokaista vuorollaan ja meneppä valittamaan luottamusmiehet on jo pehmitetty.
Minustakin keksii vaikka mitä perätöntä ja olen joutunut käymään työterveydessä tyhjän takia, epäili juopoksi, siis todella pirullainen ihminen, kateellinen, monta suhdetta läpikäynyt, jätetty... ymmärrän että sinulla on vaikeaa noin läheisen ollessa kyseessä. Mutta minulla on yksi valonpilkku hän on häirikkö vain työpäivän verran.
Onnea tiellesi.