Sain postitiivinen pari viikoa sitten. Minun pitäisi olla onneni kukkuloilla, mutta tuntuu, että kaikki muut maailman murheet ovat harteillani. Minua itkettää koko ajan ihan syyttä. Vauvasta olen iloinen!
Onko muilla näin? Tämä on ensimmäinen raskaus, joten en tiedä miten muut tuntevat.
Ja jos tämä on normaalia, niin meneekö tämä ohi? On aika raskasta jos tämä jatkuu koko raskauden. Muuten olen melko positiivinen ihminen, joten tämä alkaa vaivaamaan. :(
Onko muilla näin? Tämä on ensimmäinen raskaus, joten en tiedä miten muut tuntevat.
Ja jos tämä on normaalia, niin meneekö tämä ohi? On aika raskasta jos tämä jatkuu koko raskauden. Muuten olen melko positiivinen ihminen, joten tämä alkaa vaivaamaan. :(
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä tuo iloksi muuttuu, ekan ultran jälkeen ainakin! :)
Kyllä tuo iloksi muuttuu, ekan ultran jälkeen ainakin! :)
Itse taas olen ollut iloinen ja pirteä lähes koko raskauden ajan, mutta nyt viimeisillä viikoilla samat olot kuin sinulla..... Kaikki on hyvin mutta ahdistaa ja itkettää ja tuntuu kuin olis yksin maailmassa vaikka näin ei todella ole. Vaikea sanoa kuinka kenelläkin hormonit vaikuttavat, mutta yleisesti ottaenhan keskiraskauden pitäisi olla helpompaa aikaa kuin alku ja loppu. Koita hemmotella itseäsi jotenkin, että saisit paremman mielen :-)
Noissa tapauksissahan lastensuojelukin puuttuu asiaan. Soita sinne, jos tarviit apua. Baby bluessin oireita. Toiset on tehnyt ihan hirvittäviä asioita lapsellenn. Ei baby bluessin soidessa korvien välissä ihminen aina tiedä mitä on tekemässä.
mutta monilla naisilla raskaushormonit aiheuttaa radikaaleja mielialanvaihdoksia läpi raskauden, samassa lauseessa voi itkeä ja nauraa-tyyliin. Joillakin esiintyy masennusta joko lääkkeillä hoidettavaa tai ilman ja joillain esiintyy masennusta synnytyksen jälkeen, jopa psykoosia.
Väsymys vahvistaa joillain itkuherkkyyttä ja itku voi tulla tosi turhasta tai pienestä asiasta kun sitten taas joku toinen päivä ei hetkauta mikään.
Itsellä päiviä kun ei kiinnostaisi nousta sängystä ylös eikä saa mitään aikaiseksi ja toisinaan jaksaa lähteä heti sängystä uimaan kilometrin lenkin.
Nyt rv37 ja olen ollut aivan hirveä suoraansanottuna varsinkin iltaisin, otan kaiken tosissani mitä mies sanoo ja loukkaannun samantien. Pahinta on että sen itse tiedostaa mutta sille ei vain voi mitään.
Kannattaa varautua kaikkeen vaikka jotkut hehkuu ja jaksavat iloita koko odotusajan.
Onneksi itsellä on ihana mies joka jaksaa aina ymmärtää
Täällä tuota samaa itkuisuutta ja pahaa mieltä kesti ainakin jonnekin viikoille 20. En jaksanut nauttia raskaudesta ollenkaan ja töistäkin otin muutaman rokulipäivän aina välillä kun itkusta ei vaan tullut loppua sielläkään. Päivät meni sängyn pohjalla maatessa maailman murheita miettien. Nyt kuitenkin viikolla 27 ollessa elämä on hymyilly jos useamman viikkoa.
Varmasti yksilöllistä tämä, niin kuin kaikki muukin raskaudessa, toisilla hormoonit vaan hyrrää eri tavalla :) Mutta tässä oli minun tarinani. Muita oireita sitten ei alkuraskaudessa juuri ollutkaan kuin tuo surkuus.
Joo-o... ei ole ollut pahaa mieltä ja itkuisuutta, mutta muuten kiukuttelua kyllä! Miesparka on saanut kuulla olevansa idiootti ja tyhmä milloin mistäkin syystä (leipäpussi auki, väärä kanava radiossa, väärä ilme...) Nyt on ollut helpompaa jo, mutta noin viikolle 30 asti joka päivä oli noin sata asiaa pielessä. Miehen mielestä äksyily oli hassua ja hän sitä naureskeli, kun kerrankin kiljuin hänelle että liikkuuko sun päässä mitään, tyhmä äijä, tahallanko ärsytät vai oletko noin idiootti? Syystä että hänellä oli tiskissä 3 mukia vaikka yhdelläkin pärjäisi... Että silleen. Kyllä ne mielialanvaihtelut kuuluu asiaan kun hormonit heittelee, minäkin olen oikeasti hyvin rauhallinen, enkä tuollainen nipo.