Kuinka naturistit suhtautuvat uikkariväkeen nakurannoilla?
Itse suomalaisilla nakurannoilla jo vuosikausia käyneenä voin sanoa, että suvaitsevaisuus todellakin on osa naturismia.
Nakurannoilla näkyy niin uikkareissa olevia miehiä, bikineissä olevia naisia, kuin muutenkin vaateteujuja kävijöitä. Hyvin harvoin kukaan naturisti on puttunut vaatettujen läsnäoloon, vaikka joskus joku vaatetettu on saattanut aiheuttaa kiusallisen tilanteen jäämällä paljasta pintaa ihmettelemään liian pitkäksi ajaksi. Aivan samalla tavalla kiusallinen tilanne kylläkin syntyy, jos joku alaston jäisi tuijottelemaan alastomia, joten se tuijottelu siinä on se kiusallisin osuus, eikä ne vaatteet.
Sangen usein nakurannalla olevasta pariskunnasta jompi kumpi on uikkareissa tai bikinin alaosassa, eikä sekään ketään naturistia näytä häiritsevän.
Joskus harvoin nakurannalla on pyyhkeeseen kietoutuneita nuoria, joille alastomuutensa taitaa olla vähän ujoutta aiheuttavaa, mutta kyllä se pyyhe ennen pitkään on pudonnut pois, kunhan nämä ujot ovat huomanneet, ettei alastomuutta tarvitsekaan ujostella. Itsekin aikoinaan aloittelin nakurantaan tutustumisen pyyhkeen suojista ja sen jälkeen olin ukkoni alastomassa seurassa pikku stringeihin pukeutuneena. Kun totuin kunnolla nakurannan leppoisaan tunnelmaan, jätin stringitkin pois enkä ole sitä päätöstä kertaakaan katunut. Enään minulla ei ole nakurannalla mitään kiristäviä vaatekappaleita, sillä ilman vaatteita on nii'in vapautunut olo.
Pyyhkeeseen kietoutumiseen olen tänä kesänä joutunut pari kertaa turvautumaan, kun joku pillunnäkemisen puutteessa oleva ressukka on linnoittautunut alle parin metrin päähän jalkopäähäni tuijottelemaan jalkoväliini. Silloin olen pyyhkeellä pilluni peittäen hienovaraisesti ilmoittanut uteliaalle, että minä en oikein pidä tuijottelusta ja tuo viesti on mennyt hyvin perille. Tuijottelija on molemmilla kerroilla vähän nolona vaihtanut maisemaa, eikä ole tullut takaisin...

Vastaukset 16
Vanhimmat
Naturismi perustuu ALASTOMUUTEEN. Ei olemassa mitään naturismia ilman alastomuutta.
Näin ollen uikkreidenkäytön tai muun peittelyn hyväksyminen nakumestoissa ei ole mitään suvaitsevaisuutta vaan NATURISMIN TUHOAMISTA.
Eihän kyljyksen syömisen hyväksyminen kasvisravintolassakaan ole mitään "suvaitsevaa veganismia" vaan se ei ole veganisimia ollenkaan. Sen jälkeen ko. ravintolaa ei voi nimittää kasvisravintolaksi. Aivan sama se on naturismin osalta.
Tekstiili-ihmisille on taatusti ihan tarpeeksi (tuhansia) rantoja tässä maassa. Ei ole kohtuutonta jos ne muutama harva nakuranta mitä tässä maassa on pyhitetään kokonaan alastomuudelle. Vai onko se jonkun mielestä kohtuutonta?
Ja vaikka nakurannalla kukaan ei sanoisikaan mitään uikkareihin tai pyyhkeeseen itsensä peittävälle ääliölle niin se ei silti tarkoita sitä että se hyväksyttäisiin. Kyllä monen sisällä kiehuu mutta useimille naturisteille kaikenlaisen riitelyn välttely on niin tunnusomaista että asiaan ei uskalleta/kehdata/viitsitä puuttua. Enemmänkin määrätietoisuutta kaivattaisiin.
Ps. Sinä ET OLE mikään naturisti vaan täydellisesti tekstiilipuolelle kuuluva naturismia tarkoituksellisesti mustaamaalaava inhottava tyyppi.
Miksi sinä naisena esiintyvä mies tulet aina kirjoittamaan paskaa asiallisiin viesteihin vastatessasi?
Naturistit ovat suvaitsevaisia eivätkä he välitä muutamasta vaatetetusta tai pyyhkeellisestä ihmisestä nakurannalla, kunhan kukaan ei pakota heitä itseään pukemaan vaatteita päälleen. Naturistt eivät koskaan PAKOTA KETÄÄN riisumaan itseään alastomaksi, ei edes nakurannallakaan.
Paina tämä mieleesi, senkin totalitaristinatsi, joka vaadit muilta pakkoa, mutta samalla vaadit itsellesi rajatonta vapautta kytätä pilluja.
Tuohon viestiin vastasin nimenomaan siksi että se oli tuhottoman epäasiallinen ja naturismia mustamaalaava.
Sinä et ymmärrä suvaitsevaisuus on. Se EI OLE sitä että joka paikassa saa tehdä mitä tahansa vaan sitä että kaikille on OMA PAIKKANSA.
Suvaitsevaisuus on sitä että naturistit suvaitsee tekstiili-ihmisille omat paikkansa joissa ollaan vaatteet päällä ja pysyy sieltä poissa. Tai jos haluaa mennä sellaiseen paikkaan niin pukee ne vaatteet päälle eikä oleta että hänen alastomuuttaan hyväksyttäisiin sellaisessa paikassa suvaitsevaisuuden nimissä.
Vastaavasti tekstiili-ihmisten pitää suvaita naturisteille omat paikkansa joissa ollaan ilman vaatteita ja pysyä poissa tälläisistä paikoista. Tai jos haluaa mennä niin sitten riisuu ne vaatteet eikö oleta että hänen peittelyään hyväksyttäisiin sellaisessa paikassa suvaitsevaisuuden nimissä.
Tätä on oikea suvaitsevaisuus. Ja ketään ei siinä todellakaan pakoteta yhtään mihinkään.
Kenenkään ei ole pakko olla tahtomattaan alasti kun kenenkään ei ole pakko mennä sellaiseen paikkaan jossa kuuluu olla alasti. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää? Kyllä normaaljärkisten ihmisten pitäis tämä ymmärtää.
Minä en suinkaan vaadi itselleni rajatonta oikeutta "kytätä pillua" tai rajatonta oikeutta mihinkään muuhunkaan. Minä hyväksyn sen että on olemassa paikkoja joissa kuuluu pitää vaatteet päällä.( niin paljon kuin alastomuudesta pidänkin) Jos se ei minua miellytä niin PYSYN POISSA sellaisista paikoista enkä ala väen vängällä tunkemaan sinne häiriköimään alastomudellani ja soveltamaan omia sääntöjäni.
Näin ollen kenenkään ei myöskään pidä vaatia itselleen rajatonta oikeutta käyttää vaatteita jos menee sellaisiin paikkoihin joissa kuuluu olla alasti. Kaikkien pitää hyväksyä se että on olemassa paikkoja joissa ollaan alasti ja sillä hyvä. Jos se ei miellytä niin sitten PYSYTÄÄN POISSA sellaisista paikoista.
Edelleen mikä siinä on niin vaikea ymmärtää...
Omasta mielestäni aloitusviesti oli hyvinkin asiallinen, eikä siinä mustamaalattu naturismia. Sanoisin, että aloitusviestin kirjoittaja on aivan normaali naisihminen joka viihtyy rannalla alastomana.
Suomessa ei ole ainuttakaan sellaista paikkaa, joissa KUULUU OLLA ALASTOMANA.
Hyvin monessa paikassa SAA OLLA ALASTOMANA, mutta ei ole pakko.
Miksi sinä jatkuvasti yrität saada kaikki alastomana viihtyvät tungettua mahdollisimman pienelle alueelle ja vaatia ehdotonta alastomuutta?
Naturismiin ei kuulu mitään pakkoalastomuutta.
Ainoastaan sinun omaan käsitykseesi naturismista kuuluu ehdoton pakkoalastomuus. Tämä sinun harrastamasi alastomuus ei kuitenkaan ole mitään naturismia, vaan ihan jotain muuta, vaikka yritätkin jatkuvasti naamioida sitä naturismiksi.
Edelleen mikä siinä on niin vaikea ymmärtää..., siis suvaitsevaisuudessa?
Suomalainen nakuranta on sellainen paikka, missä SAA OLLA ALASTOMANA. Mikä sulla naisen nimimerkkiä käyttävällä miehellä on sitä vastaan, että SAA OLLA alastomana, mutta EI OLE PAKKO OLLA nakuna?
Tätä on oikea suvaitsevaisuus.
Suomalaisella uimarannalla ei ole pakko olla uikkareissa eikä suomalaisella nakurannalla ole mikään pakko olla nakuna. Ymmärrätkö, molemmissa paikoissa on täysi VAPAUS valita, miten siellä on, kunhan ei julkisesti riko sukupuolisiveyttä vastaan. Tätä on oikea suvaitsevaisuus.
Missään tapauksessa uikkariväen tai naturistien KARSINOINTI johonkin omaan nurkaansa EI OLE SUVAITSEVAISUUTTA, vaan natsistista totalitarismia.
Vaatimuksesi rajata naturismi vain joihinkin tiettyihin pieniin rajattuihin fyysisiin tiloihin eroon muista ihmisistä ei palvele naturismia, vaan kyttääjiä, joiden on tällöin paljon helpompi päästä harrastuksensa pariin, kun pillut on totalitaristisesti pakotettu pieniin reservaatteihn. Kyttääjille pahin skenario on se, että naturistit hajaantuisivat laajasti eri uimarannoille. Silloin kyttääjän aika menisi tyystin naturistien etsimiseen, eikä itse kyttäämiselle tahdo riittää siten enään aikaa.
Ps. Miehen uskottavuus on täysi nolla (0) kun hän esiintyy "miss ..." alkuisella nimimerkillä.
Hajaantuminen ei ole mitään naturismia. Naturismiin kuuluu yhteisöllisyys ja yhdessäolo. Naturistien kuuluu nauttia YHDESSÄ alastomuudesta.
Ja mitä suvaitsevaisuuteen tulee niin siitä sinä et selvästikkään ymmärrä YHTÄÄN MITÄÄN vaikka mä juuri edellisissä viesteissä selitin mitä on oikea suvaitsevaisuus. Mikä on ettei se uppoa kovaan kalloosi.
Ps. Ei nimi miestä pahenna.
Tuo olikin aika hyvä kuvaus suomalaisista nakurannoista, noinhan se pääpiirteissään menee.
Ps. Kiitos asiallisesta viestistä.
Tarvitsen psykiatrista hoitoa, antakaa anteeksi ja koittakaa ymmärtää. Pliis....
Muija heivas kun yritin väkipakolla saada sen aikoinaan alasti Katinkultaan, enkä vieläkään ole päässyt yli jätetyksi tulemisesta...Sniif...
Itke vaan se helpottaa.johan huomasit mikä on aiheuttanut pahan olosi.
Psykiatrinen hoito kyllä varmastikin auttaa olosi kohentamiseen taatusti paremmin kuin nuo tuhannet kirjoittamasi häirikköviestit naturismista.
Vihdoinkin on alkanut järjen hiven nousta kohti päätäs,hakeudu hoitoon ja pääset neuroottisesta naturismivihastasi ja sovit jatkossa muiden kunnolla käyttäytyvien joukkoon,ei tarvitse luulla olevasi muu kuin oma itsesi.Etsi itsellesi todellinen nainen vierellesi sekin helpottaa tilaasi.
Naisesi heivasi sinut ylilaidan kun yritit väkisin teettää jotakin sopimatonta,aivan oikein tehty sinulle.Heittävät sinut ulos jokaisesta kylpylästä jonka saunassa käyt pilluja kyttäämässä.Teet väärin kytätessäsi muita alastomia saunojia seksihalujesi tyydyttämiseksi.Aivan oikein sinulle että heittävät sinut pihalle kylpylöistä kuten naisystäväsikin teki.Ottaisivat vaan kylpylöissä entistä kovemman linjan kyttäämisesi estämiseen.
Miss liberty:kiittelet itseäsi kirjoittamastasi viestistä,oletpahan jo täysin toivottomaksi tapaukseksi sairastunut narsisti kun jo itse itseäsi kiität.
Tarkista lääkitys
Oletko aivan tyhmä? Aloitus ei taatusti ole missin tekemä, senhän huomaa jo tekstin sisällöstä.
Toisekseen kiittäjä ei ollut miss liberty, vaan Mr Liberty.
Hyvä, että olet huomannut lääkityksesi kaipaavan korjaamista.
Sori, mutta täällä ei voi sun lääkitystäsi korjata, kyllä sun täytyy mennä henkilökohtaisesti lääkärin vastaanotolle.
Uikkariväki on "ei mitään". Sen olemassaolo nakurannalla korkeintaan hieman v...taa, mutta se on heidän asiansa, jos ovat eksyneet väärään paikkaan.