että Obaman ajama sairausvakuutus jokaiselle Amerikan kansalaiselle tulee murhaamaan ihmisiä USA:ssa. Väite on aivan järjenvastainen.
Nykyinen järjestelmä, jossa 47 miljoonalta USA:n kansalaiselta puuttuu sairausvakuutus, todella murhaa ihmisiä varmaankin sadoissa tuhansissa vuositasolla.
Asia on käännetty päinvastaiseksi, järjenvastaiseksi.
Esim. tässä selvimmin voi nähdä, kuinka suuri merkitys mainonnalla, aivopesulla ja manipulaatiolla on ihmiseen. Tässä tapauksessa republikaanit sekä muutamat muut ovat kuin Pavlovin koiria:heidät on ehdollistettu sanoihin kommunismi ja sosialismi. Mainittakoon nämä sanat missä yhteydessä tahansa, niin se herättää vastareaktion ilman mitään vastakysymyksiä ja arviointeja. Reaktio on tahdosta riippumaton, impulsiivinen, reaktiivinen.
Tällä on pitkät juuret amerikkalaisessa politiikassa aina 1950-luvulta lähtien. Sillä on ohjailtu ihmisten käytöstä ikäänkuin silkkihansikkain ilman suurimpia verenvuodatuksia.
Tässä tapauksessa rikkaat vakuutusyhtiöt, yksityissairaalat ja muut terveydenhuollossa toimivat yritykset olisivat menettämässä miljardibusineksen Obaman uudistuksen myötä. Nämä ovat iskeneet siihen, mitä vastaan kansa on rokotettu. He väittävät tulevan uuden sairausvakuutuksen olevan sosialistinen. Se on se naru, josta pitää vetää mikäli aikoo säilyttää miljardivoittonsa.
Tokihan uusi, suunniteltu sairausvakuutus on kollektiivinen, (kollektiivinen, kaikkia koskeva, ehkä myös sosialistinen, jos ehdoton kielto on, että kaikki eivät saa saada samoja etuja, vaan ihmisiä pitää eriarvoistaa) koska se takaisi jokaiselle kansalaiselle terveyden- ja sairaanhoidon USA:ssa.
Miksi näin ei saisi olla? Onko niin, että vain ne, jotka pystyvät maksamaan kaalliit hoidot ja lääkkeet, ovat oikeutettuja saamaan hoitoa? Muut, vähempiarvoiset joutavat kuolla. Palveleeko kapitalismin ja republikaanien ideologia tässä ihmistä? Onko raha ja oma etu ainut, mihin republikaanit pyrkivät?

Vastaukset 1
Vanhimmat
....edes tästä, että "Onko raha ja oma etu ainut, mihin republikaanit pyrkivät?" Vaan tyhmyydestä. Rebublikaaneilla on kannattajia yltiöpatriotistisessa USA:n köyhällistössä. Muutenkin on ihmeelistä, että Eurooppalainen Patriotismi herättää USA:ssa pahennusta. Heidän omansa on vain suuri hyve niiin rebublikaaneissa kuin demokraateissakin. Meille he ei omaamme kunnolla sietäisi.