Oon 15 vuotias tyttö. En huvita enää tehdä läksyjä tai herätä aamuisin eikä muutenkaan mitään kiinnostusta kouluun ja en pysty keskittymään mihinkään. Paikoillani pystyn istumaan pitkätkin tunnit mutta mieli harhailee ties missä, tosi vaikeeta koittaa vaikka tehdä tehtäviä tunnilla kun ei voi keskittyä. Väsyttää koko ajan ja voisin nukkua aina puolet vuorokaudesta jos olisi mahdollista, mutta illalla kun koittaa nukahtaa on vaikea pysyä paikoillaan. Harrastan sopivasti liikuntaa ja syön yleensä tarpeeksi (koskaan en kyllä venyttele urheilun jälkeen enkä muutenkaan). Tuntuu, että pää on ihan tyhjä ja kaikki ajatukset on mennyt pois, tyhjä olo. Mieshuolia vähän myös. Viimiset yli puoli vuotta ollu aika vaikeeta kaikki, itsemurhaa oon miettiny välillä ja ollu aina tosi hankalaa ja oon koko ajan vihannu itteeni. Nyt ajattelen kaikkia päättömiä juttuja ja tuntuu ettei ole enää mitään järkeä päässä. Usein tuntuu tosi ahdistuneelta ja keuhkoihin tai rintakehään (mikä sitten onkaan) sattuu tosi paljon, terkkari sanoi että se voisi johtua henkisistä murheista ja lääkäri sanoi sen olevan ruokatorvitulehdus puheideni perusteella. Ei muuten olisi niin kamalaa, mutta pitäs saada hyvä päättötodistus mutta sellasta ei nyt tällä menolla oo kyllä tulossa.
Mistä johtuu?
maria94k
9197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mistä johtuu?
Heitä villi arvaus! ;)
Älä nyt hyvä ihminen esitä ihan tyhmää, varmaan tiedät mistä moiset jutut johtuvat.
Nauti täysillä murrosiästäsi/nuoruudestasi, se on vain kerran elämässä. Lopeta turhien "oireiden" analysointi. Sinun ikäsi ja nuoruus yleensäkin voi parhaimmillaan olla hienoa ja rikasta muutosten aikaa elämässäsi. Nyt on aika opetella seisomaan omilla jaloillasi.
Ihmiset yleensäkin, mutta varsinkin teini- iässä olevat, reagoivat voimakkaasti ympäristön ilmiöihin. En ihmettele jos mielessä liikkuu kaikenlaisia väkivaltaisia, jopa itsetuhoisia ajatuksia, koska me todellakin elämme yhteiskunnassa jossa pidetään esillä jatkuvasti kaikenlaista sellaista mikä on ihmiselle tuhoisaa.
Nuoruus on, kato, vain aika joka täytyy läpielää. Se ei ole ollenkaan paha asia jos sen tajuaa oikein. Ota siitä kaikki irti.
Btw monissa kulttuureissa ei tunneta edes ilmiötä nimeltä murrosikä. Monissa kulttuureissa ihminen on lapsi ja sen jälkeen hänestä tulee aikuinen. Ja piste.
auttaa ja vastata olisi kiva tietää enemmänkin siitä miten asiat olivat ennen kuin tämä väsymys ja haluttomuus (tehdä läksyjä) iski...vai onko kaikki tullut hiipien? Miten asiat ovat kotona ja onko varhaislapsuudessa jotakin joka ehkä kuitenkin rasittaa mieltäsi alitajuntaisesti?
Nämä ovat äkkiä ihme kysymyksiä eikä niihin tarvitse vastata jos ei halua niitä ajatuksia julkisesti anonyyminä jakaa. Kaikki voi olla ok tai melkein ok. Mutta kehittyvän ja kasvavan herkän tytön näkökulmasta se ok voi olla ideaalin irvikuva. En tiedä kun en tiedä:)
Äkkiseltään tulee mieleeni psyyken defenssien väsähtäminen ja depressio kun olet vielä noin nuori ja/tai siihen liittyvä jonkinasteinen ahdistuneisuushäiriö fyysisin oirein. Tai sitten olet yksi "mystisestä" oireyhtymästä kuin teini-ikä läpikäyvästä nuoresta, joka käy läpi turhautumisen huipentuma-vaihetta:)
Niin siis kaikki oli hyvin vielä vuosi sitten, joku vähän yli puol vuotta kaikki muuttuu kaikki pettymykset tuli yhdessä läjässä ja siitä eteenpäin tähän asti ollut vaikeeta kaikki asiat. Ennen on väsyttäny jo tosi paljon koko ajan mutta nyt vielä entistäkin enemmän, voisin pelkästään nukkua kaiken ajan. Kotona asiat muuten ihan hyvin, äiti on sitä mieltä että olen huomionhakuinen eikä sitä kiinnosta asiani yleensä, ja kun se kerran on sitä mieltä että oon vaan huomionhakunen ei huvita mennä terkkarille esim. just siitä keuhkoasiasta, mut sitten menin ja pääsin siitä sinne lääkäriin onnenks se meinaan sattuu tosi paljon rintakehään kun se "kohtaus" tulee. Vanhemmat on eronnut ennen kun olen edes syntynyt, eli se ei ole vaikuttanut muulla tavalla kun että tuntuu siltä että jotai puuttuu ja joskus vähän pelottaa kun tuntuu ettei ole ketään turvana ( miespuoliset kun on mun mielestä sellasia jotka pystyy olemaan paremmin turvana kun on fyysisestikin vahvempia). Lapsuudessa on kaikki ollut ihan hyvin siihen 8.luokkaan asti. Ajatukset tuntuu tosi sekavilta, en oikeen enää tiedä mun omia mielipiteitä ja en tiedä mitä haluan ja mikä mulle on tärkeetä. Mulla olis mahdollisuus mennä juttelemaan terkkarin kanssa, mut jos tietäisitte millanen se on nii ette edes ehdottas että sinne kannattas mennä. Koulussa tunneilla tuntuu välillä tosi levottomalta, pakko naputella jotain tai mitä sitten keksinkään. Välillä myös tulee tunne että on pakko rikkoa jotain, esim. repiä paperia tai heitellä jotain. Ärsyynnyn aika helposti asioista, en näytä sitä yleensä kenellekään paitsi kotona ja ihan kun itseksenikin olen esimerkiksi koneella. Kaikki ajattelee että oon tosi positiivinen ihminen ja sillä yli-positiivisuudella koitan peittää sen, että ajattelen yleensä kaiken negatiivisesti. Itsetunto on aika säälittävä myös. Ja samaan aikaan kun itellä ollu kaikista vaikeinta ollu kavereillakin tosi vaikeeta ja koittanu lohduttaa ja auttaa niitä.
Toiseen vastaukseen, että kyllä mä tiedän että murrosikä on melkein kaikilla (jos ei kaikilla), mutta kun useimmilla on silti asiat paljon paremmin, meinaan samanikäsillä.
tai veljiä? Onko heillä samanlaista huomionhakuisuutta äitisi mielestä vai vaan sinulla?
Äidit ovat yleensä lasten pahan olon "kaatopaikkoja" ja se on varsin arvokas luottamusta herättävä tehtävä sillä vain äidille sitä uskaltaa näyttää sen oman pahan olonsa ja purkaa kiukkunsa. Se ei ole huomionhakuisuutta vaan sitä että ne patoutumat pitää saada purkaa sellaiselle henkilölle johon voi luottaa, josta tietää että ei jätä vaikka oli minkälainen kiukku. Puhun äitinä:)
Voisitko puhua äitisi kanssa että lähtisitte yhdessä juttelemaan jollekin terpalle pahasta olostasi esim. perhekeskuksen psykologille terveyskeskuksen neuvolan kautta? Äitisi voisi auttaa sinua, etsiä yhteystiedot ja yrittää saada aikaa.
Jos tuo tuntuu liian vaikealta ja kouluterveydenhoitajakaan ei tunnu nyt hyvältä vaihtoehdolta, entä koulukuraattori? Voisitko käydä juttelemassa hänen kanssaan, hän on myös vaitiolovelvollinen siinä missä muutkin oppilashuoltotyöryhmäläiset.
Jo pelkästään se että juttelet avoimesti näistä tuntemuksistasi sen sijaan että patoaisit niitä sisääsi on hieno juttu:)
Onko lääkäri tutkinut veriarvosi ja poissulkenut somaattisia vaivoja?
Pikkuveljet pelaa vaan pelejä koko elämäs ja on vähän nuorempia, alle 12 molemmat. Joo oon vissiin ainoo huomionhakunen sen mielestä, kaikki muutkin asiat on mun syytä. Sen vaan tiedän varmaks et sille äidilleni en puhu koskaa, sen ei tarvii tietää mitää siit et oon tämmönen. Lääkäri on tutkinu veriarvot ja ne on aika normaalit, joku oli tarkastukses vissiin aika korkeel mut ei se kertonut et mikä se on vaiks kysyin sno vaan et " se on semmonen vaan". Oon jutellu tässä vähä aika sitten nuorisotyöntekijän kanssa ja sen kanssa pystyn juttelemaan ihan hyvin.
"Onko lääkäri tutkinut veriarvosi ja poissulkenut somaattisia vaivoja?" - en tiedä mitä toi jälkimmäinen tarkottaa.
Somaattiset vaivat ovat elimellisiä vikoja, joista monet voivat aiheuttaa psyykkistä oireilua.
Ei oo sellasia ainakaan huomattu. Mutta joo voisin ny tähä viel muutaman asian sanoo. Mulla on joka päivä jotku harjoitukset ja pitäs jaksaa samalla lukee et sais hyvän päättötodistuksen, kohta on joka viikonloppu pelitkin. Luulen että tää on kuitenkin niin päin alkanut että ensin oli niitä henkisiä ongelmia kun sen jälkeen vasta alko väsyttää huomattavasti enemmän ja ei jaksanu tehdä mitään.
on liikuntaharrastus josta olet innostunut, älä sitä lopeta mutta älä siitä isompaa stressiäkään ota.
Hormonaaliset muutokset (estrogeeni ja progesteroni- naishormoneja), jotka ovat ihan luonnollisia tuossa iässä, saattavat muuttaa vireystilaa sekä fyysisesti että henkisesti yksilöstä riippuen hyvinkin voimakkaasti. Kuvailemasi kireys äitisi välillä olisi myös hyvä selvittää, mikset voi hänen kanssaan jutella ja miksi hän kuvittelee sinun etsiytyvän tilanteisiin joihin et etsiydy...se että käyttäydyt kuin murrosikäinen tyttö jolla on paha olla saattaa näyttää juuri päinvastaiselta mitä todellisuudessa on, mutta äidin jos kenen se pitäisi ymmärtää. Voit jutella nuorisotyntekijän kanssa kun hänen kanssaan juttu luistaa, mutta se koulukuraattori voisi oikeasti myös olla hyvä ajatus sillä he tietävät kontaktit myös ammattiauttajiin jo sellaiseen mahdollisesti koet tarvetta olla yhteydessä.
Ei ole koulukuraattoria tällä hetkellä, mutta nuorisotyöntekijän kanssa voin nyt puhua.