Voisiko joku auttaa. Savonlinnassa tuomari lienee

(Savonlinnassa on varmasti rikottu lakia, koska tulos oli jäsenille positiivinen. Auta "tylyttämään" tämä artikkeli maan tasalle. En siedä että jotakin positiivista tapahtuu jäsenille. Paitsi se, että he joutuvat vankilaan. Se on positiivista. Ystävällisin terveisin, Tylyttäjä.)

Savonlinnan käräjäoikeus ei alistunut poliisin vaatimukseen

Savonlinnan käräjäoikeus on käräjätuomari Pekka Heiskasen (19.8.2009) antamalla päätöksellä määrännyt Ilkka Pitkäsen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:n 2 momentin 1-kohdan nojalla syylliseksi epäillyn henkilön puolustajaksi. "On täysin selvää, että keskusrikospoliisin esteellisyydestäni antama päätös on tältä osin tullut merkityksettömäksi", sanoo Pitkänen.

"Tällä hetkellä on tärkeää, että WinCapitan esitutkintaan liittyen saadaan edes kerran käytyä sellainen vakuustakavarikkoihin liittyvä oikeudenkäynti, jossa klubin toiminta ja takavarikkojen perusteet voidaan käydä niin täydellisesti lävitse, että vakuuttavasti päästään näkemään, onko WinCapitan jäsenistöä syytä epäillä jostakin rikoksesta, sanoo Ilkka Pitkänen.

Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto - EOK ry:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen on tyytyväinen käräjätuomari Pekka Heiskasen päätöksestä. "Esitutkinnan aikaisten oikeuskäsittelyjen avulla puolustajien ja muiden lakimiesten on tarvittaessa estettävä tai ainakin vaikeutettava poliisin laittomia toimia esitutkinnassa, sanoo Juntunen.

"Tämä ei onnistu, jos poliisi saa potkia pois itselleen hankalaksi kokemat lakimiehet pois, lisää Juntunen. "Suomalaisen oikeusturvan rakentamisen kannalta on siksi erittäin myönteistä, että meillä on tuomareita, jotka ryhdikkäästi kieltäytyvät alistumasta puolustajavalinnoissa poliisin "kumileimasimeksi", toteaa toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.

http://eok.fi/eok/index.php?option=com_content&task=view&id=275&Itemid=50
18790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

> Tämä ei onnistu, jos poliisi saa potkia pois itselleen hankalaksi kokemat
> lakimiehet pois.

Minun mielestäni lakimiesten tulee tehdä yhteistyötä poliisin kanssa. Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki lakimiehet ja tuomarit haluaisivat olla poliisin kanssa eri mieltä. Poliisihan tutkii asian huolellisesti, jonka jälkeen lakimiehen tulisi olla mahdollisimman pitkälle samaa mieltä. Siinä voittaa sekä päämies että yhteiskunta, koska oikeudenkäynnit nopeutuvat ja verorahoja kulutetaan vähemmän turhuuksiin. Myös lakimiesten työ helpottuu, kun vain luottaisivat poliisin ja syyttäjäryhmän työhön, eikä tarvitse keksiä pyörää uudestaan.

Varkauden tuomari oli hyväksynyt tosiasiat ja saumattoman yhteistyön poliisin kanssa. Savonlinnassa tuomari ja EOK:n lakimies hannaavat vastaan selvässä asiassa. Kaikkien etu on mennä eteenpäin poliisin keräämillä tiedoilla, se on yhteistyötä parhaimmillaan. Ja mikä tärkeintä, luottaminen poliisin esitutkintaan on erityisesti päämiehen etu. Yhteistyöllä rikolliset myös pääsevät vähemmillä tuomioilla.

Äänestä
  • Laittomuuksia ei tule hyväksy edes poliisilta. Siinä EOK on oikeassa!

    Äänestä

  • Höpö ja Höpö kirjoitti:

    Laittomuuksia ei tule hyväksy edes poliisilta. Siinä EOK on oikeassa!

    koska toimivat virkavastuulla!

    Poliisi voi tehdä laittomuuksia vain yksityishenkilönä. Poliisien rikkeet koskevatkin poikkeuksetta omalla ajalla tehtyjä toikkarointeja.

    Äänestä

  • tee laittomuuksia kirjoitti:

    koska toimivat virkavastuulla!

    Poliisi voi tehdä laittomuuksia vain yksityishenkilönä. Poliisien rikkeet koskevatkin poikkeuksetta omalla ajalla tehtyjä toikkarointeja.

    Poliisit tekevät laittomuuksia sekä yksityishenkilöinä kuin viran toimituksessaankin virkavastuulla ja siitä on myös lukuisia esimerkkejä olemassa. Mitä hyödyt tällaisista päättömistä väittämistä, joista jää heti nalkkiin?

    Varkauden tapauskin tutkitaan uudelleen Savon hovissa.

    Rautavan ohjeistus Varkauden käräjäoikeudelle virkavastuulla on selvästi lainvastainen tai sitten ei tästä maasta oikeutta löydy riittävästi!

    Äänestä

heh,

niinpä ehkä savossa tilanne ei ollut sama kuin aiemmin tai vieläkin aiemmin siellä pohjoisemmassa. Ehkäpä pohjoisen ja savon takavarikko oikeudenkäynti koski tunkkia ja välissäoleva ponzia. Mut työhän tiiätte ja ihan ite.

Äänestä
  • yritettiin sanoa, voisiko joku sanoa suomeksi ???

    Äänestä

Voitto se on pienikin voitto, jos joku saa tästä pienen orkun niin se ei asiaa muuta.
Suut vaahdossa vouhotetaan asiasta.

Turhaa.

Wincapita HUIJASI jäseniään valuuttakaupalla, jota ei tehty !
Lisenssipörssi-pellet saavat tuomionsa. Ei auta mikään.

Äänestä

Oliko Pitkäsestä apua? Jatkuiko vakuustakavarikko? Heh...

Äänestä
  • Pitkäsellä on täysi tuki. Hieno mies.

    Äänestä

  • Naamarimies kirjoitti:

    Pitkäsellä on täysi tuki. Hieno mies.

    Mahtaa hieno mies olla onnesta mykkyrässä.
    Itse naamispoju pönkkää sitä pystyyn. Vau!

    Äänestä

Mutta mitä kävi itse istunnossa.

Ai niin, eihän sillä ole mitään väliä... kuka nyt siitä välittää että oliko kyseessä kuitenkin rikos jos voi syyttää viranomaisrikollisia jostakin muusta.

Äänestä
  • Kuka WC:n soturi sellaista jaksaa.

    Mutta muita tämä kyllä kiinnostaa. Joten miten oikeudenkäynnissä kävi? Mitä Hannu sanoi? Jatkuiko takavarikko?

    Äänestä

  • Mies42 kirjoitti:

    Kuka WC:n soturi sellaista jaksaa.

    Mutta muita tämä kyllä kiinnostaa. Joten miten oikeudenkäynnissä kävi? Mitä Hannu sanoi? Jatkuiko takavarikko?

    tottakai takavarikko jatkui ja tulee jatkumaan.
    näin käy kaikille rosvoille siinä ei pitkäset auta.

    Äänestä

  • naamarimies kirjoitti:

    tottakai takavarikko jatkui ja tulee jatkumaan.
    näin käy kaikille rosvoille siinä ei pitkäset auta.

    Tylyä tekstiä naamarimieheltä! Onkohan usko luppunut,
    vai vaihtanut nimimerkkiä " Erikiksi".

    Äänestä

"Tällä hetkellä on tärkeää, että WinCapitan esitutkintaan liittyen saadaan edes kerran käytyä sellainen vakuustakavarikkoihin liittyvä oikeudenkäynti, jossa klubin toiminta ja takavarikkojen perusteet voidaan käydä niin täydellisesti lävitse, että vakuuttavasti päästään näkemään, onko WinCapitan jäsenistöä syytä epäillä jostakin rikoksesta, sanoo Ilkka Pitkänen.

Mitähän EOK-koijari Pitkänen sanoo kun em. takavarikko-oikeudenkäynnin lopputulos on kuitenkin se, että takavarikoa jatketaan kun koijari pitkänen ei onnistu vapauttamaan häntä rikoksesta epäilystä? Varmaan Pitkänen itkee taas "viran omais rikollisista" ja keskiverto WC-pökäle ottaa ne hehkutukset tosisssaan.

Jotenkin julmaa, että EOK jaksaa uskotella sponzori-rikollisille että EOK voisi vapauttaa heidät rötöksistään. Katkeria ihmisiä varmaan ovat kun lopulta tajuavat, että ensin WC-kusetti heitä ja he joutuvat linnaan rötöksistään ja korvaamaan tunkeilta huijaamansa rahat ja lopuksi vielä EOK veti heitä höplästä.

Äänestä
  • Eihän Varkauden sponssin oikeudenkäynnissä ollut kyse muusta kuin poliisin pakkokeinolain perusteella hakeman väliaikaisen vakuustakavarikon jatkamisesta.

    Ei siellä mitään WinCapitan rikollisuutta tai syyttömyyttä olisi käsitelty.
    Kuinka olisi edes voitu käsitellä kun esitutkintakin on keksen eikä sitä ole edes syyttäjän käytössä, puhumattakaan Varkauden SPONSSION tai EOK:N.

    Mieletöntä asioiden harhaanjohtamista PÄTKÄSELTÄ!

    Äänestä

onko kyseessä "entinen bemarimies" ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rikkonut lakia!!!!!!!!!! kirjoitti:

(Savonlinnassa on varmasti rikottu lakia, koska tulos oli jäsenille positiivinen. Auta "tylyttämään" tämä artikkeli maan tasalle. En siedä että jotakin positiivista tapahtuu jäsenille. Paitsi se, että he joutuvat vankilaan. Se on positiivista. Ystävällisin terveisin, Tylyttäjä.)

Savonlinnan käräjäoikeus ei alistunut poliisin vaatimukseen

Savonlinnan käräjäoikeus on käräjätuomari Pekka Heiskasen (19.8.2009) antamalla päätöksellä määrännyt Ilkka Pitkäsen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:n 2 momentin 1-kohdan nojalla syylliseksi epäillyn henkilön puolustajaksi. "On täysin selvää, että keskusrikospoliisin esteellisyydestäni antama päätös on tältä osin tullut merkityksettömäksi", sanoo Pitkänen.

"Tällä hetkellä on tärkeää, että WinCapitan esitutkintaan liittyen saadaan edes kerran käytyä sellainen vakuustakavarikkoihin liittyvä oikeudenkäynti, jossa klubin toiminta ja takavarikkojen perusteet voidaan käydä niin täydellisesti lävitse, että vakuuttavasti päästään näkemään, onko WinCapitan jäsenistöä syytä epäillä jostakin rikoksesta, sanoo Ilkka Pitkänen.

Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto - EOK ry:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen on tyytyväinen käräjätuomari Pekka Heiskasen päätöksestä. "Esitutkinnan aikaisten oikeuskäsittelyjen avulla puolustajien ja muiden lakimiesten on tarvittaessa estettävä tai ainakin vaikeutettava poliisin laittomia toimia esitutkinnassa, sanoo Juntunen.

"Tämä ei onnistu, jos poliisi saa potkia pois itselleen hankalaksi kokemat lakimiehet pois, lisää Juntunen. "Suomalaisen oikeusturvan rakentamisen kannalta on siksi erittäin myönteistä, että meillä on tuomareita, jotka ryhdikkäästi kieltäytyvät alistumasta puolustajavalinnoissa poliisin "kumileimasimeksi", toteaa toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.

http://eok.fi/eok/index.php?option=com_content&task=view&id=275&Itemid=50

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu