Onko kellään mitään hyvää sanottavaa tähän asiaan?
Voiko narsisti
parantua?
321410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
mukaan ainakin aika harvinaista on. Useimmat asiantuntijat KAI ovat sitä mieltä että ei voi.
tuskin voi parantua. Sen sijaan ihminen voi muuttaa käyttäytymistään, jos hänellä on siihen voimakas motiivi. Mitä vaikeammin luonnehäiriöinen ihminen sitä vaikeampaa motiivin löytäminen on. Esim. jokin raju 'seinää vasten' joutuminen voi olla riittävä motiivi hakeutua ammattiavun piiriin ihan sillä mielellä, että haluaa muutosta omaan toimintaansa ja käyttäytymiseensä. Mutta kuinka pitkäaikaista ja pysyvää sellaisen muutoksen hakeminen on, se on toinen juttu. Helposti käy niin, että luonnehäiriöinen ihminen ei varsinaisesti 'murru' niin, että hän pidemmän päälle pystyisi tutustumaan itseensä pysyvän muutoksen aikaansaamiseksi, vaan ennemmin tai myöhemmin hän palaa takaisin 'vanhaan muottiin' - niin syvällä se on hänessä.
Sitäkään ei tiedetä kestävätkö mahdolliset muutokset vanhuuteen asti, mutta tietääkseni nykyisen käsityksen mukaan ne eivät lopulta kestä. Esim. vanhusten parisuhteiden väkivalta ilmeisesti on osaltaan selitettävissä sillä, että vaikea persoonallisuushäiriöisyys korostuu taas elämän loppupuolella. Lienee ihan realiteetti, että luonnehäiriöisen ihmisen kanssa pitkässä parisuhteessa elävien kannattaa miettiä myös omaa vanhuuttaan. Kysellä itseltään vaikkapa sitä, että miten persoonallisuushäiriöinen ihminen kestää ja reagoi puolison vanhenemiseen, voimien heikkenemiseen, sairastumiseen... Vai voisiko käydä 'yllättäen' niin, että vaikeasti persoonallisuushäiriöinen ihminen ei kestä: hänestä tulee omistushaluinen, mustasukkainen, alistava, nujertava, väkivaltainen... Hän pelkää yksinäisyyttä, turvattomuutta, hylkäämistä sillä seurauksella, että hankalat piirteet korostuvat ja tulevat uudelleen esille. Tai ilmaantuvat ihan uusina uuden stressaavan elämäntilanteen edessä. Sitähän vanhuus on: stressaava elämäntilanne, joka voi persoonallisuushäiriöiseltä ihmiseltä mennä yli kestokyvyn saaden hänet oireilemaan ties miten vakavasti.
Mielestäni en ole pessimistinen, vaan aika realistinen tässä asiassa. Ja myös kuunnellut paljon ammattilaisnäkemyksiä siitä miten vaikea persoonallisuushäiriö mahdollisesti oireilee vanhuudessa. Näyttää siltä, ettei muutos ole niin pysyvää ja kestävää kuin sen on arveltu ja toivottu olevan, vaan vanhuusvuodet tuovat kielteisiä 'yllätyksiä'.
Ikävä kyllä, omien kokemuksieni kautta olen tullut huomaamaan sen, että tilanne ainoastaan pahentuu luonnehäiriöisen vanhemman vanhetessa.
Ymmärrän senkin, että hänellä on vanhuuden myötä tullut kipuja yms. rajoitteita. Mutta vanhuus ei todellakaan ole taltuttanut ilkeää luonnetta ja pahan suopuutta. Pikemminkin sen määrä on vain kasvanut. Hän purkaa kykenemättömyydestä johtuvan turhautumisen ja vihan, täysin estoitta.
Ja *avustaja* saa kiitoksen asemasta, entistä ikävämpää arvostelua, mitätöintiä ja solvausta osakseen. Ikään kuin, olisi jotenkin syyllinen vanhuken tilaan. Itse asiassa, on ollut jo joitakin kertoja havaittavissa, myös fyysisen väkivallan merkkejä. Hän on yrittänyt käydä ns. *kiinni*. Eli, tilanne vain pahenee iänmyötä.
parannuskeinoa. Mikään ei voi poistaa narsistin traumoja.
ja varmaan voidaan hyvin puhua traumoista vaikeasti persoonallisuushäiriöisen ihmisen kohdalla siinä kuin uhrinkin kohdalla. Vauriot ovat niin syvällä persoonallisuuden rakenteessa, etteivät ne sieltä katoa mihinkään - niitä ei 'yletytä' hoitamaan.
Niinpä hoitaminen kannattaa keskittää luonnehäiriöisten ihmisten uhreihin, jotta vältyttäisiin enemmiltä vahingoilta. Joskus tuo tarkoittaa käytännössä esim. sitä, että niin lapset kuin lastenlapsetkin rohkaistuvat (heitä rohkaistaan) ottamaan etäisyyttä vaikeaan vanhukseen - senkin uhalla, että heitä syyllistetään 'hylkäämisestä'. Ei kannata olla vuosikymmenestä toiseen narsistin käytössä ja kuiviin imettävissä jopa oman mielenterveytensä kustannuksella...
Hyvä kirjoitus tuo ylläoleva. Mirrille kovasti kiitoksia siitä. Harvoin osuu eteen noin vankkaa tekstiä.
En rupea sen tarkemmin selostamaan, mikä vakuutti minut siitä, että vaikeastakin persoonallisuushäiriöstä voi parantua. Ja että vanhuuden kynnykselläkin voi ruveta kasvamaan sellaiseksi ihmiseksi, jollaiseksi olisi tullut, jos jossakin kohdin kehitys ei olisi vinksahtanut vikasuuntaan.
Sellainen vaatii tosiaan vankan motivaation. Tolkuttoman vahvan motivaation, vahvemman kuin itsesäilytysvietti.Aikaa se vaatii myös, sanoisin että loppuelämän. Siis ainakin vanhana aloittaneilta, muista en sano mitään.
Eipä tästä tämän enempää, ettei tule lipsahdettua sellaiseen tyylilajiin, mikä kaduttaa jälkeenpäin.
Kiva kuulla, että kirjoitus inspiroi sinut kertomaan tuon, mikä taas minut inspiroi miettimään motivaatiota...
Vahvana motivaationa vaikeasti persoonallisuushäiriöisellä ihmisellä voisi toimia kuolemanpelko, vanhuuden- ja sairaudenpelko, hylätyksitulemisen pelko... Eli samat asiat, jotka huonommassa vaihtoehdossa saavat vanhenevan persoonallisuushäiriöisen ihmisen hankalat piirteet korostumaan. Paremmassa vaihtoehdossa ne voisivatkin toimia motiivina, joka pakottaa etsimään muutosta omaan käyttäytymiseen niin, etteivät kaikki ihmiset kaikkoaisi ympäriltä (hylkäisi) elämän viime metreillä.
Silloin tosin ei kai voida puhua paranemisesta. Ympärillä olevat ihmiset vain tietävät 'pelin säännöt', ja tietävät miten motivoida vaikeasti persoonallisuushäiriöistä ihmistä (narsistia) toimimaan niin, ettei tämä tulisi hylätyksi vanhoilla päivillään... Noin ajatellen vaikeasti luonnehäiriöisen ikäihmisen rajatonta ja itsekeskeistä käyttäytymistä voitaisiin saada kuriin asettamalla hänelle rajoja - vaikkapa uhkaamalla hylkäämisellä.
Mutta muuttuuko narsisti/luonnehäiriöinen empaattiseksi ja vuorovaikutuskykyiseksi ihmiseksi, joka kykenee lämpöiseen antamiseen siinä kuin saamiseenkin...? Tuskin. Hänen kanssaan pelataan kaikenlaisia pelejä hänen elämänsä loppuun asti. Minkäänlainen motivaatio ei saa ihmistä muuttumaan niin syvältä, että puuttuva empatiakyky rakentuisi häneen hänen elämänsä myöhempinä vuosina. Narsisti ei eläydy, eikä asetu ymmärtäväisesti toisen ihmisen asemaan; hän muuttaa toimintatapojaan ja käyttäytymistään sen mukaan kuin näkee itselleen parhaaksi ja hyödyllisimmäksi.
Kyllä! Narsisti/luonnehäiriöinen muuttuu empaattiseksi ja vuorovaikutuskykyiseksi ihmiseksi, joka kykenee lämpöiseen antamiseen siinnä kuin saamiseenkin. Edellytyksenä tietenkin on paraneminen narsismista.
Olisi tietysti kiva kuulla tarkemmin asiasta. Juuri tuosta, että narsisti/luonnehäiriöinen voi muuttua empaattiseksi ihmiseksi, joka vuorovaikutteisesti kykenee lämpöiseen antamiseen ja saamiseen.
Minulla tulee väkisinkin mieleen, että 'diagnoosi' on alunperin ollut väärä...
Toinen vaihtoehto voisi olla se, että narsisti näyttelee monenlaisia tunteita ja käyttäytymistä aina omien tarpeidensa mukaan. Hän pystyy ihan oikeasti muuntautumaan 'empaattiseksi' ja 'lämpöiseksi' ihmiseksi, jos sellainen tyydyttää hänen tarpeitaan parhaalla tavalla. Muttei se mitään, koska etenkään elämän loppuvaiheessa asialla ei ole merkitystä. Silloin on tärkeintä, että ihmisen kanssa tullaan toimeen, ja hänestä jopa pidetään. Minusta on aivan sama onko ihminen 'parantunut' vai ei, jos elämä hänen kanssaan sujuu ja on tyydyttävää, eikä kenellekään vahingollista.
Jos sinulle tulee tuollaisia väkisin mieleen, sinä olet omaksunut sen Sam Vakninin uskonkappaleen, että narsistisesta persoonallisuushäiriöstä ei voi parantua. Sanon sitä uskonkappaleeksi sen takia, että en tiedä mistään millään tavalla tieteen kriteerit täyttävästä tutkimuksesta tai tutkielmasta, joka tukisi tätä käsitystä. Siitä on vain Sam Vakninin sana.
Narsismin käsitteestä on tulossa samanlainen kummajainen kuin "alkoholismista". Siitäkään ei parannuta. Voit olla alkoholisti, vaikka et olisi koko ikänäsi nauttinut tippaakaan alkoholia. Alkoholismisi ei vain ole tullut ilmi taitavan alkoholinvälttelysi vuoksi. Alkoholistin muistaakseni tunnistaa siitä, että hän käyttää alkoholia sosiaalisissa tilaisuuksissa pidättyvästi. Ne kierot lierot...
Ja sitäpaitsi tiedän tapauksen, jossa 50 vuotta täyttänyt vaikeasti narsistinen henkilö on alle kymmenessä vuodessa työstänyt itsestään narsismin pois. Älä kysy, onko todella saanut kaiken pois, koska sillä ei ole mitään väliä. Äläkä sano ettei hän ollut alun alkujaankaan todella narsisti, koska sellaisen väittäminen olisi suorastaan uskontunnustus Sam Vakninille. Motiivi oli todellakin pelastaa suhteestaan lapsiinsa, mitä pelastettavissa oli. Älä väitä että hän toimi itsekkäistä motiiveista, sillä sellaisen väittäminen olisi pelkkää ilkeämielistä panettelua, sinä kun et edes tunne koko henkilöä.
Minä tunnen tämän meidän päähenkilömme suhteellisen hyvin. Usko vain minun sanaani, hän oli vaikeasti narsistinen, mutta ei ole enää. Siihen tosin tarvittiin täydellinen psyykkinen romahdus ja sen jälkeen monta vuotta rajua työtä. Nyt kello on niin paljon, että hyvää yötä!
Sattuneista syistä minä en tunne hänen 'uskonkappaleitaan' puhumattakaan, että olisin omaksunut niitä. Sen sijaan niin psykiatriasta kuin myös psykoterapiasta on tuttu se näkemys, että mitä vaikeammasta ja laajemmasta persoonallisuushäiriöisyydestä on kysymys, sitä huonompi ennuste on. Joten ei ollenkaan mikään uskonkappale.
Mutta kyllä on mahdollista myös tuo mitä kerroit: täydellinen psyykkinen romahdus, ja sen jälkeen kovaa työtä... Mutta: miten vaikeasta persoonallisuushäiriöisyydestä alun alkaen on ollut kysymys, sitä ei varmaankaan tiedetä. Eikä sillä toki ole merkitystäkään.
Sinun kertomasi ei muuta miksikään sitä totena pidettyä asiaa, että mitä vaikeampi ja laajempi persoonallisuushäiriöisyys sitä huonompi ennuste. Käänteisesti tuo tietysti tarkoittaa sitä, että mitä lievempi persoonallisuushäiriö on alunalkaen sitä paremmat mahdollisuudet muutokseen on, jos motiivi löytyy.
Nykyiset psykiatrian ja psykoterapian 'narsismituntijat' puhuvat samasta asiasta: raju elämänkriisi masennuksineen voi johtaa muutokseen, jos siihen saumaan löytyy hyvä ja asiantunteva hoito - siis psykoterapia pätevän työntekijän kanssa.
Sellaisen 'ihmeen' minäkin voin sanoa nähneeni elävässä elämässä, ja toistaiseksi olen taipuvainen uskomaan siihen, että se on aikamoisen pysyvää. Yksi syy pysyvyyteen voisi olla se, että ihmisen kanssa vuosikausia työskennellyt taitava analyyttinen psykoterapeutti on toistaiseksi ollut käytössä aina tarvittaessa. Mutta voidaanko puhua paranemisesta, sitä en tiedä. Muutosta käsittääkseni kuitenkin parempaan suuntaan on tapahtunut. Motivaationa on esim. lähestyvä vanhuus, huolenpidon tarve, ja hylätyksi tulemisen pelko.
Tällaiset 'ihmeet' ovat minusta epävarmoja niin kauan kuin ne eivät ole joutuneet suoranaiseen testiin. Kovin testi on parisuhteen päättyminen niin, että toinen päättääkin lähteä tiehensä. Minun näkemäni 'ihmeen' kohdalla en luota sen kestävyyteen, vaan epäilen uuden elämänkriisin (ts. hylätyksitulemisen) romahduttavan ihmisen takaisin 'lähtöpisteeseen', eli vaikeaan persoonallisuushäiriöisyyteensä.
Ehkä olen pessimisti, mutta uskon muutoksen kestävän vain niin kauan kuin se palvelee narsistia. Jos hän joutuu hylkäämiskokemuksen eteen, hän todennäköisesti taistelee kuin henkensä hädässä, jottei tulisi jätetyksi. Silloin hänen 'sairas puolensa' putkahtaa taas näkyviin. Toivon tietysti kovasti, ettei niin kävisi, jos jättämistilanne tulee eteen...
Hyvä juttu, jos joku on nähnyt niin pysyvää vaikean persoonallisuushäiriöisyyden 'paranemista', että se kestää inhimillisen elämän koettelemukset, kuten esim. hylätyksi joutumisen... Se kun on varsinainen testi, joka koettelee tapahtuneen muutoksen.
En minä uskonutkaan voivani vakuuttaa ketään tällä yksittäisellä esimerkillä. Toivottavasti siihen kuitenkin suhtaudutaan ihan vakavasti, vaikka yksi tapaus ei tietenkään ratkaise mitään.
Huomaan että tri Vaknin on suurempi vaikuttaja, kuin olin kuvitellutkaan. Hänhän aloitti koko tämän länsimaisen narsismianalyysiboomin, joten eipä ihmekään. Mutta ihmettelen, onko Sam Vaknin nyt parantunut narsismistaan niin paljon, että ei tule vaatimaan "kunniaa" itselleen.
Lopuksi: Jos henkilöllä on verenpainetauti, hän ei parane siitä koskaan. Aina hänellä tulee olemaan verenpainetta. Verenpainetaudin parantaa vain kuolema. Kuoleman jälkeen verenpaine on 0/0. Pysyvästi. Verenpainetaudista ei parannuta.
Nasismi on hyvin vaikea tunnistaa ja diagnosoida hoidon kannalta. Narsistinen ihminen ei koe tarvitsevansa apua tai olevansa sairas, joten häntä on hyvin vaikea saada hoitoon tai hoitoon sitoutumaan.... Jos näissä onnistuu, niin voi hoitokin onnistua, mutta yleensä siinä on pitkä taival edessä.
Omasta kokemuksesta ja narsistin hyväksi käytön uhriksi joutuneena voin kehoittaa olemaan varuillaan narsistin kanssa ja mielellään ottamaan etäisyyttä, koska nämä ihmiset imevät toiset tyhjiin ja jättävät sitten tyhjille. Raskaita ihmisiä läheisinä....
on tiedetty ja tunnettu jo kauan ennen 'Vakninin aikaa', eikä hänellä kai ole ollut siihen asiaan paljonkaan uutta tietoa annettavanaan. Hänen antinsa vanhaan ilmiöön taitaa olla lähinnä uusi ja harhaanjohtava käsite 'narsismi'. Vähemmän harhaanjohtavaa olisi käyttää (vanhaa) yleisnimitystä luonnehäiriöisyys silloin kun ei haluta puhua lääketieteellisistä diagnooseista.
Kirjoitan tähän kohtaan, kun "luonnollisessa" kohdassa alkaa palsta kaveta liikaa.
Kyllä kai me ollaan suurinpiirtein samaa mieltä vaikeista persoonallisuushäiriöistä. Taidetaan vaan puhua pikkuisen eri asioista, niinkuin usein käy. Tässä kohdassa minä hyppään junasta. Olen sanonut sen mitä minulla oli sanottavaa, ja jatkan leppoisaa elämän ehtoopuolta vaimon kanssa. Kolkytkahdeksan vuotta ollaan yhdessä oltu, ja rumatkin vaiheet koettu tässä liitossa. Vaikka meitä on sattunut onnistamaan, en kehota ketään pysymään luonnehäiriöisen kyydissä mukana enää kahden ruman episodin jälkeen. Hyvää jatkoa!
Voihan elämän kevät. Jos on kyse ihan oikeasta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, ei sitä paranna muu kuin ihmeparaneminen, jos Jumala sen niin sallii. Muuten luulottelusi on täyttä huuhaata.
Sellaista mahdollisuutta ei ole, päin vastoin vanhetessa on odotettavissa luonnehäiriön piirteiden yli korsostumista. Vaikeasti luonnehäiriöinen ei kykene tajuamaan ja näkemään omaa tilaansa. Vanhemmiten narsistista tulee yhä ilkeämpi, tunneköyhempi ja röyhkeämpi. Hänelle tulee yhä merkityksettömämmäksi muut, kun taas hän itse nousee arvoon arvaamattomaan. Hänestä tulee hyvin itsekeskeinen ja hän ei enää osaa edes sitä peitellä.
Harmi vaan, mutta siinä, kun nuori raikulipoika seestyy vanhemmiten ja alkaa huomaamaan puolisonsa, lapsensa ja läheisiensä arvon, niin narsistille käy täysin päinvastoin. Hänestä ei ole ikävä kyllä mitään hyvää sanottavaa. Älä jää haavemaailmaan kuvittelemaan, kuten itse tein, vaan mitä ripeämmin lähdet, sen vähäisemmät ovat vammasi.
asiaa enemmän yleisesti. Tuntuu vaikealta hyväksyä, että mitään ei olisi tehtävissä narsistin parantamiseksi. Kun silmät kerran ovat auenneet, niin tällaisen käytöksen läpi pystyy helposti näkemään. Siksi tuntuisi, että parannuskeinokin olisi löydettävissä.
Moni narsistin uhri on mielenterveysongelmaisen ihmisen lähiomainen/läheinen, koska narsistiset persoonallisuushäiriöt oireilevat vaikeina mielenterveyden häiriöinä. Narsisti ei ole 'köyhä eikä kipee', kun hänellä menee elämässään hyvin. Mutta tilanne on toinen, kun ei mene hyvin... Yleensä vain lähiomaiset ja muut lähimmät ihmiset pääsevät/joutuvat näkemään narsistin rakentamien kulissien taakse, ei kukaan muu.
Läheiset voivat olla tosi lujilla yrittäessään sopeutua siihen karuun tosiasiaan, ettei vaikealle (ja vaikeasti oireilevalle) luonnehäiriölle ole tehtävissä yhtään mitään. Ainoastaan huonojen aikojen oireita voidaan lievittää, mutta niitäkin vain siinä tapauksessa, että ihminen itse tuntee tarvetta saada lievitystä.
kun mekin muut ,kun multaa on nokanpäällä 1.70 cm tai savuna taivaan tuulissa.
Tuo oli hyvä, huomio. Tuntuu vaan, että ne perkeleet ei edes ole kipeitä koskaan, eikä tajua mitä tuskaa joku muu voi sairautensa takia kokea.
Nyt olisi kyllä syytä olla tarkkana tässä paranemisasiassa. Täällä ilmeisesti on nyt käynyt niin, että on käsitteet menneet sekaisin, jos on päädytty luulemaan, että joku on parantunut persoonallisuushäiriöstä. Tuollainen väite, että narsistinen persoonallisuushäiriöinen muuttuisi muka empaattiseksi ja tuntevaksi ihmiseksi vaatien taakseen vain jonkun vakavan herätyksen, on virheellistä. Jos, noin onkin käynyt, on kyse ollut tavallisesta itsekkäästi käyttäytyvästä ihmisestä, joita maailma on pullollaan ja joille tämän tyyppinen herätys toimii joissakin tapauksissa, jopa oikein hyvinkin. He voivat muuttaa ajatusmaailmaansa ja toimintatapojaan, joita ennen on muokannut ja ohjannut virheellinen informaatio. Eikä siihen tarvita aina kovinkaan monia vuosia.
Narsistinen persoonallisuushäiriö ja muut persoonallisuushäiriöt ovat vakavia luonteenpiirteen vajavuuksia ja häiriöitä. Toisin sanoen voitaisiin puhua ihan kehityshäiröstä, jossa aivojen etuosassa tunneälyä säätelevä alue on kehittynyt heikosti tai ei ollenkaan. Psykopaateillahan tuo aivojen osaelue ei toimi ollenkaan. Heille tunteet ovat vieraita.
Vaikeat persoonallisuushäiriöt ovat pysyvä, muuttumaton vaje, mikä ei ole korjattavissa, ei ymmärtämällä, terapialla tai vakavalla herätyksellä elämässä.
Terve itsekäs, narsistinen ihminen, joka on omaksunut väärän toimintamallin, voi omasta tahdostaan koska vain muuttaa käyttäytymistään ja alkaa ottaa käyttöönsä hänellä jo olemassa olevia emotionaalisia piirteitään. Tunneälyltään kehittymätön sitä vastoin ei koskaan kykene siihen, niinpä miten hän muuttuisi empaattiseksi, kun hänelle ei se puoli aivoalueesta ole toiminnallinen?
kaikki terveet ihmiset ovat narsisteja, sairaita ovat ne joilla sitä ei ole tai sitä on liian paljon ja se hallitsee omaa ja toisten elämää.
Narsismi ei ole itserakkautta. Ymmärrät, jos tutustut Narkissoksen tarinaan. Hän tuhosi sekä ihmiset läheltään että itsensä, ja sana on lähtöisin hänen tarinastaan. Narkissos ei todellakaan rakastanut itseään, vaan tuhosi itsensä. Itseään rakastava ihminen ei ole tuhoisa sen enempää itselleen kuin muillekaan. Narsismi taas sananakin kertoo Narkissoksesta, ei ollenkaan itseään rakastavasta ihmisestä.
Jos narsismi on itsensä rakastamista, silloin pitäisi miettiä mitä rakkaudella tarkoitetaan. Sitäkö, että ihminen 'rakastaa' niin toiset kuin itsensäkin hengiltä?
"Narsismi-käsite on psykoanalyysissä määritelty eri tavoin, joko liittyvänä ihmisessä oleviin terveisiin ominaisuuksiin tai poikkeavuuksiin. Narsismi terveenä ominaisuutena tarkoittaa mielikuvia ja käsityksiä, joita ihmisellä itsestään. Yleisimmin käsite määritellään kuitenkin häiriöksi.[1]"
Terveen narsismin perusta syntyy varhaislapsuudessa. Narsistinen tasapaino voi kuitenkin kenellä tahansa vaihdella. Voi syntyä narsistinen ahdistus, joka saattaa johtaa addiktioihin, tai voi syntyä häpeäromahdus, joka on narsistinen romahdus.[1]
tai tämä
The term narcissism refers to the personality trait of self-love, which includes the set of character traits concerned with self-image or ego.
Healthy narcissism is formed through a structural truthfulness of the self, achievement of self and object constancy, synchronization between the self and the superego and a balance between libidinal and aggressive drives (the ability to receive gratification from others and the drive for impulse expression). Healthy narcissism forms a constant, realistic self-interest and mature goals and principles and an ability to form deep object relations.[5] A feature related to healthy narcissism is the feeling of greatness. This is used to avoid feelings of inadequacy or insignificance.
Voiko nämä olalla niin väärässä
Valhetta?
"Yleisimmin käsite määritellään kuitenkin häiriöksi." Juuri noin on, läheskään aina ei käytetä käsitettä 'terve narsismi', vaan narsismilla tarkoitetaan häiriötä - aivan muuta kuin terveen ihmisen itserakkautta, itsetuntoa, omanarvontuntoa, itseluottamusta...
Narsismilla taas ymmärretään itsepalvontaa, ei itserakkautta. Rakkaus on tervettä, palvonta ei.
Ei se, että samasta käsitteestä on monenlaisia rinnakkaisia tulkintoja, tarkoita sitä, että toinen olisi valhetta. Mutta mielestäni 'oikeammassa' ovat ne, jotka ottavat huomioon kyseisen sanan alkuperän; tarun Narkissos ei rakastanut, vaan palvoi itseään. Itsetunnoltaan terve (narsistisesti terve) aikuinen ihminen ei palvo ketään, hän rakastaa itseään ja muita. Palvominen on aina narsismia - tai sairasta narsismia, kuten jotkut toiset sanovat...
Onko kysymys itsensä rakastamisesta, jos ihminen 'rakastaa' itseään liikaa, eikö silloin puhuta palvonnasta eikä rakkaudesta? Palvonnalla ei kai ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. En usko ajatukseen, että ihminen voisi 'rakastaa liikaa' - edes itseään. Hän voi palvoa itseään, muttei hän silloin rakasta itseään eikä ketään muutakaan.
Taitaa tämä olla oleellinen asia, missä on erilaisia ajattelutapoja narsismi-käsitteen suhteen. Toiset ajattelevat itsensä rakastamista voivan olla liikaa, toiset taas näkevät itsensä rakastamisen pelkästään terveenä (itsetuntona), eivätkä pidä rakkautena ollenkaan sitä, että ihminen palvoo itseään. Onkohan palvonta sanana niin vieras, että puhutaan mieluummin "liikaa 'rakastamisesta' " kuin palvonnasta vaikka palvonnan ja rakkauden erottaminen toisistaan selkiyttäisi myös narsismi-käsitettä. Narkissos kuitenkin palvoi/'jumaloi' itseään, ei rakastanut vähimmässäkään määrin.
ja Narsistinen persoonallisuushäiriö se negatiivinen puoli, jossa tässä viestiketjussa nähtävästi lähinnä puhutaan.
Alussa kuitenkin kysyttiin voiko narsisti parantua, jos jokin on terve ominaisuus niin siitä ei tarvi paraantua. Jos olisi kysytty voiko Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä parantua niin nyt puhutaan sairaasta ominaisuudesta.
Ei siinä mitään mutta kun vaan käytetään väärää termiä.
Narsistinen persoonallisuushäiriöstä voi parantua, mutta se on vaikeaa, koska empatiaa on (nähtävästi, en oikeasti tiedä) todella vaikea vaikea opettaa ja tästä häiriöstä kärsiviltä se juuri puuttuu.
Kaikissa näissä terapiamuodoissa ei ole mitään uutta ja niiden hoito persoonallisuushäiriöissä on kyseenalaista. Niillä voidaan korjata vain opittuja ja virheellisiä toimintamalleja, mutta niiden kykyä muuttaa ketään luonteeltaan empaattiseksi tai muuten tunneälyltään toiseksi, ei voida auttaa. Kyse ei aina ole motivaatiostakaan, vaan kerrassaan mahdottomasta tilanteesta enää vaikuttaa siihen luonteeseen, jonka on saanut. Opittuihin vääristyneisiin toimintamalleihin, jossa syynä ovat virheet kasvatuksessa ovat korjattavissa jossain määrin. Ja sitä paremmin, mitä varhaisemmassa vaiheessa ihminen pääsee hoidon ulottuville. Terapiasta hyötyvät eniten lapset ja nuoret. Aikuisena opitut mallit tuppaavat olemaan niin syvälle juurtuneita, että terapiasta tulee yleensä niin pitkä, kallis ja vaivalloinen, että se yleisesti keskeytetään, tai koetaan tehottomana.
Terapia tähtää aina siihen kulloiseenkin ongelmaan, jonka ihminen kokee hänelle haittaavana tekijänä elämässä. Luonnetta sillä ei muuteta.
Minun tätini on narsisti ja hänellä on ikää yli 80v ja nyt ekaa kertaa elämässään hän on ollut erittäin nöyrä... Soitti minun serkulleni ja kysyi: "Oletko suuttunut mulle jostain, kun et ole soittanut minulle?" Alkaa pientä parantumista tapahtua ja on alkanut puhumaan äitillenkin todella nätisti... Mutta ei tällaistakaan varmaan ihan kaikille tapahdu... Narsistisuuskin on yksilöllistä... Narsisti ei parane ellei hän itse huomaa virheitä itsessään... Harvoin ei narsisti ihminen pystyy siihen vaikuttamaan... Voihan tietenkin poikkeuksia olla.