kummit

millaisia lahjoja annatte kummit
3246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Annan jotain pientä edullista tarpeellista melkein aina kun tapaan kummipojan. Synttärilahja on joko teatteri-, elokuva, sirkus- tai muu huvituskäynti. Saadaan hauska kokemus pojan kanssa yhdessä.

Äänestä

huolehdin synttäri ja joululahjoista kummilapsille.
Tavallisesti nähtäessä en vie "tuliaisia", koska se ei ole hyvä tapa
opettaa lapselle. koko perheelle voin viedä kyllä jotain mutta en
tavallisesti vain yhdelle henkilölle. Perheet ovat näin myös toivoneet.

Lahjat mielellään jotain "kovaa kivaa" eli pientä leikikalua tai muuta
suht edullista ikäskaalaan sopivaa - ei pehmeitä paketteja kuin yhdelle kummipojalle,
joka on äärimmäisen kiinnostunut vaatteista. Povaakohan tuo
vaate-alaa aikuisena?? Reippaasti vanhemmat isosiskonsa kommentoivat
kyllä ihan jotain muuta ;-) "Tarpeelliset ja käytännölliset" huolehtii lähimmät eli
vanhempansa ja isovanhempansa. 12v. vanhemmille olen antanut myös
lahjakorttia tai rahaa hankintoihin. Hintaskaala on tähän asti ollut
n. 20-30e per kummilapsi. Jos joskus en ole päässyt juhliin (esim. sairaana kotona, ulkomaillatyöskentely), lahjaa
ei ole ostettu (isojen sukujen vesoina yhden paketin puuttumista ei edes huomaa - toista se oli silloin kun itse oli lapsi!!) mutta muistettu synttärikortilla.

Itse taas olen saanut lahjoina heiltä "käytännöllistä"
(sukkia, kuppeja, leffalippu ym). Sellaista pientä (alle 10e) muistamista.
Tätä olen käyttänyt myös omien lasten kummien muistamisessa.

Entä sinulla itsellä? mitä olet antanut?

Äänestä
  • annan lahjoja syntymäpäivänä ja nimipäivänä ja jouluna

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


o+0 kirjoitti:

millaisia lahjoja annatte kummit

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu