Keväällä 1981 presidentti Urho Kekkosen dementia oli edennyt siihen pisteeseen, että hänen eronsa oli enää ajan kysymys. Kekkosen lähipiiri, ns. K-linja ymmärsi, että Kekkosen erotessa vallassa olevalla pääministerillä, tulevalla vt. presidentillä, olisi etulyöntiasema presidentinvaalissa. Tilanne huipentui, kun tulopoliittista ratkaisua yritettiin saada kokoon. SKDL olisi halunnut puuttua ratkaisuun liittyvän sosiaalipaketin sisältöön, kun taas keskustapuolue esitti uusia maatalousvaatimuksia. Kun sosiaaliministeriö ilmoitti huhtikuun vaihteessa lakien olevan valmiita vasta kuukauden kuluttua, alkoi istuva presidentti syyttää pääministeri Koivistoa hidastelusta. SKP:n puheenjohtaja piti Tamminiemessä vierailtuaan lehdistölle puheen, jossa hän ilmoitti, että pääministerin vaihdos on ”joka tapauksessa selvä”. Vallitsevan käsityksen mukaan hallitus tarvitsi toimiakseen presidentin luottamuksen, mutta Koivisto oikeuskansleria konsultoituaan totesi eroavansa vasta saatuaan epäluottamuslauseen eduskunnalta. Ratkaisevaa tukea Koivisto sai keskustapuoleen vahvalta mieheltä, Johannes Virolaiselta. Tämä tapaus nosti Koiviston ennestäänkin suuren kansansuosion suorastaan pilviin: alettiin puhua ”Koivisto-ilmiöstä” tai ”Manu-ilmiöstä”.
Samaan aikaan presidentin terveydentila heikkeni nopeasti ja tieto hänen kunnostaan levisi julkisuuteen, erityisesti presidentin elokuisella Islannin-matkalla otettujen lehtikuvien ansiosta. Keskustapuolueen K-linjalle, joka pyrki kaatamaan Koiviston hallituksen, tuli nyt kiire.
Hallituksen kaatuminen olisi ollut keskustapuolueen johdolle tärkeää kahdestakin syystä. Jos pääministeriksi olisi saatu Koiviston tilalle Ahti Karjalainen, kuten puoluejohto kaavaili, myös Johannes Virolaisen mahdollisuudet päästä presidenttiehdokkaaksi olisivat heikentyneet, koska hän olisi todennäköisesti menettänyt eduskunnan puhemiehen paikan.
Syyskuussa 1981 kaikki kuitenkin muuttui, kun Kekkonen joutui ottamaan virkavapautta sairautensa vuoksi. Hallitus, oikeuskansleri ja Kekkosta hoitaneet lääkärit keskustelivat siitä, oliko Kekkonen enää riittävän oikeustoimikelpoinen voidakseen allekirjoittaa oman eroanomuksensa. Koiviston ura presidentin tehtävässä alkoi lokakuussa 1981, kun Kekkonen erosi presidentin tehtävästä terveydellisistä syistä. Tuolloin pääministerinä ollut Koivisto siirtyi Kekkosen tilalle tointa hoitavaksi presidentiksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
oli kesäkuussa 1981 sopiva ratkaisuehdotus kepun jättisuureen ongelmaan.
Uusitalo ehdotti Kekkoselle jatkokautta vielä tammikuun 1984 jälkeenkin.
Eli käytännössä Uusitalo ehdotti, että eduskunta säätää lailla Kekkoselle lisää elinaikaa.
Sellaista se oli sekasorto, kun Kekkosen ympärille rakentunut mafiamainen systeemi alkoi huojua.