Tää yksinäisen elämän on niin ykstoikkosta ja päivät on kaikki niin samanlaisia. Rupee tuntuun tosi turhalta kaikki. Miten tätä muka pitäis jaksaa kovinkaan vanhaks asti elää?
Elämän turhuus
yksinäinen_paska
132078
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
painu vittuun, puusilmä!
Samanlaista yksinäistä on täälläkin ja kovin turhalta tuntuu elää näin päivästä toiseen. Ei ole ketään oikeasti samanhenkistä ihmistä lähettyvillä. Baarissakaan ei ole kohdannut sitä jonka kanssa kemiat löisivät yhteen. Nytkin tuntuu puristava ahdistuksen tuska rinnassa. Elämä lipuu jonnekin eikä mistään saa otetta. Kohta on jo liian vanha kaikkeen kun täyttää kolmekymmentä ja on nainen. Ei ole myöskään työtä, ystäviä tai tulevaisuuteen uskoa.
"Kohta on jo liian vanha kaikkeen kun täyttää kolmekymmentä ja on nainen."
Kuinka nyt sen ikäinen olisi vielä liian vanha? Itse olen 45-vee nainen ja mulla oli yli 30-vuotiaaksi samanlaiset fiilikset, että elämä on turhaa... Olin tosi kokematon ja pidin itseäni rumana ja tyhmänä. Ajattelin, että ihan sama, yritänkö mitään vai en. Sitten eräs kaunis päivä uskaltauduin piirustuskurssille, ajattelin, että ei tästä kuitenkaan mitään tule, mutta kas, sieltä löysin ystävän, rakastuttiin ja nykyään hän tottelee nimeä oma rakas aviomieheni!
Halusin vaan sanoa, että mahdotonta ei ole mikään vaikka ei olekaan ihan parikymmenkesäinen enää. Kannattaa rohkeasti osallistua sellaisiin juttuihin, jotka kiinnostavat, sieltä voi löytyä omanhenkisiä ihmisiä!
samat on tunnelmat, en enää pysty edes keskittymään vaikkapa elokuviin, päivät kuluu musiikkia kuunnellessa ja yksinäisyyttään itkeskellessä. Olen 26 vuotta pian täyttävä mies ja tunnen aivan liian vanhaksi. Fantasioin jatkuvasti itsemurhasta ja aina aamuyön tunteina ennen kuin nukahdan toivon etten enää heräisi uuteen aamuun.
olin ikäisesi, olen kuusi vuotta vanhempi, ja ajattelen noin vieläkin... Ei täältä ajattelemalla pääse.
ei pääse ei.. en vaan tiedä kuinka kauan tätä enää jaksaisi, vanhempien ja siskon takia täällä vain olen. Mitään muuta syytä ei ole, en vain haluaisi heille aiheuttaa lisää surua. Ei ole mitään pakokeinoa, ja tunnen itseni täysin irralliseksi tästä maailmasta. En vain jollain tavalla pysty millään olemaan osa tätä elämää, vuodet vain valuvat ohitseni ja mikään ei muutu. Aina yksin.
Hyvä kun joku mainitsi tuon irrallisuuden, se on juuri sitä miltä minusta tuntuu ja en ole osannut sanoin kuvailla tilaani ja oloani ennen kuin huomasin tuon sanan. Nimenomaan, kun tuntee olevansa täysin irti kaikesta eikä ole osa mitään vaikka yrittää elää tavallista elämää. Se on kumma miten yksinäisyydestä voi tulla niin arkipäiväinen ja jatkuva asia elämässä vaikka silloin tällöin olisi seuraakin. Esimerkiksi kerran olen pakottautunut menemään yöelämään (jossa en ikinä käy) erään ystäväni ja hänen tuttujensa kanssa. Aina samat tuntet seuraavat perässä; ei kuulu joukkoon, on erilainen, ei kuulu sinne, ei kuulu tänne, on ulkopuolinen, ujo ja hiljainen ja yksinäisyys sen kuin jatkuu. Ihan kuin se olisi ollut niin kauan ettei sitä voi "korjata" enää pois.
Tuo irrallisuus, tuntuu kuin olisi jotenkin siirretty kokonaan syrjään tästä maailmasta. Kuin katsoisi jostain kaukaa elämää, siihen millään tavalla kuulumatta. Jotenkin minua ei voida määritellä millään koordinaateilla johonkin kohtaan tätä elämää, tätä maailmaa (paitsi tietysti geologisesti, lol). Toiset voidaan määrittää ystävien, työpaikan jne perusteella johonkin kohtaan tätä kaikkea, he kuuluvat johonkin, minä en ikinä. Tämä saa minut kovin surulliseksi ja yksinäiseksi, joskus ajattelin että minun täytyy olla kuollut elävien joukossa, niin vahva tämä tänne kuulumattomuuden tunne minulla on. Luonnollisesti en voi harrastaa mitään, paitsi tietysti yksinäisiä harrastuksia - musiikin kuuntelu ja tietokoneen ääressä viettämistä lukuunottamatta. En ole koskaan seurustellut tms. En ole hakenut apua vaikka tätä on jatkunut jo vuosia ja vuosia, ei siis puhuta vain mistään "huonosta päivästä" minun kohdallani. En saa mitään enää aikaiseksi enkä pysty keskittymään mihinkään, ainakaan lyhyttä hetkeä enempää. Kaikki mielihyvä on kadonnut, mutta en ole kuitenkaan täysin tunteeton, valitettavasti tunnen vain negatiivisia tunteita - surua, turhautumista, ahdistusta, masennusta, epätoivoa. Jos edes pystyisin vain olemaan tuntematta mitään voisin käyttää kaiken tämän ajan jotenkin hyödykseni, vaikka opiskelemalla uusia asioita yksinäni. Mutta päivät kuluvat vain surren yksinäisyyttäni ja vastoinkäymisiäni miettien, jokainen päivä tuo vain lisää tuskaa. Jopa kaupassa käynti yms. ulos lähtö ylipäätänsä on päivä päivältä vaikeampaa ja kaikki olisi niin paljon paremmin jos vain menehtyisi äkillisesti ensi yön aikana... muuta en voi toivoa.
Sun kirjoitus kosketti. Mäkin samassa jamassa. Irrallisuus päällimmäinen tunne, ei oikein enää yhteyttä ihmisiin. En myöskään ole seurustellut koskaan. Tiedän miten vaikea olo tässä tilanteessa on. Mutta kunpa silti hakisit apua. Vaikutat nuorelta. Et saisi hukata elämääsi.
Minullakin on edelleen sama päiväohjelma kuin sinulla. Samoin unelmoin itsemurhasta, kun mihinkään vapaaehtoistyöhönkään ei huolita.
yksinäisyysfoorumia, ja siellä luki näin: "Emptiness is loneliness and loneliness is cleanliness and cleanliness is godliness and God is empty, just like me."
Miettikääpä jos vain yhtäkkiä voisi muuttua 89-vuotiaaksi vanhukseksi, käydä illalla nukkumaan, tuntea levollisena luissaan, että nyt tämä kaikki on vihdoin ohi. Päästä pois tästä maailmasta, jossa kaikki tuntuu menevän aina pieleen, kaikilla.
Olen miettinyt tässä elämää ja tullut siihen tulokseen että ei täällä kenellekään taida mennä hyvin. Kaikilla menee yleensä huonosti. Vaikka jollakin sattuisi olemaan ystäviä, tulee aina riitoja ja pettämisiä, pettymyksiä ja kaikenlaista paskaa. Onnettomuus on vakioasetus, jonka joskus pieni onnellisuuden tunne peittoaa.
Ajoin tässä eräs kaunis päivä pyörällä asuntoalueen läpi. Koko alue vaikutti melkoiselta velkojen pesältä. Kuvittelin kuinka joku parikymppinen mies painiskelee velkojensa, työongelmiensa ja perheriitojensa kanssa. Tunsin siinä hetkessä itseni oikeastaan aika onnelliseksi, olinhan vapaa kuin taivaan lintu. Mmm, joskus näinkin päin.
Moi. Mieti elämääsi vaikuttavia asioita harkiten ja listaa ne paperille. Aloita aivan perusasioista: onko sinulla? koti , nälkä , jano , kylmä , vanhemmat , sisko , veli , muita sukulaisia , mahdollisuus kommunikoida=sanoa mielipiteesi , mahdollisuus liikkua, sairauksia , rasistisia ahdistelijoita , vihamiehiä , pelko joutua pommitukseen , pelko tulvasta , pelko maanjäristyksestä , pelko villieläimistä , jne. jne. Kun olet tehnyt pitkän listan asioista , laita hyville asioille ja - huonoille asioille . Huomaatkin yllättäen kuinka monta hyvää syytä sinulla on elää vanhaksi.