Pitäisiköhän tässä huolestua itsestään kun laskin tänään että olen ollut tasan kuukauden puhumatta kenellekään. Ei ole tavannut ketään muuta kuin kaupan kassan. En käy töissä enkä harrasta mitään missä tapaisi ihmisiä. Kapakassakaan ei ole tullut käytyä. Mietin että surkastuukohan äänihuulet jos niitä ei käytä tarpeeksi pitkään aikaan? Jostain syystä tämä yksinäisyys ei kuitenkaan häiritse kovin paljoa ja sekin on hieman pelottavaa. Olisi järkevää etsiytyä johonkin seuraan, kun en ole luonteeltani mitenkään epäsosiaalinen. Mutta olen kyllästynyt ihmisiin, ja menneen elämän ihmissuhteisiin liittyi päihteet sinne en halua takaisin. Jos kuolisin, minusta tulisi sellainen muumioitunut ruumis joka löydettäis vasta 10 vuoden kuluttua vahingossa. Kukaan ei osaisi kaivata minua koska minulla ei ole minkäänlaista sosiaalista verkostoa jota tapaisin säännöllisesti ja joka osaisi kaivata minua. Täällä on varmaan muita samassa tilanteessa olevia vai?
Kuukausi puhumatta kenellekään
Yksinäinen lammas
171000
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei mikään puhumiseen liittyvä surkastu, ehkä korkeintaan sanavarasto.
Kuukausi puhumatta kenellekään ei ole pitkä aika, eikä siitä tarvitse huolestua. Toki kulttuurimme on muokannut meistä sellaisia että asiassa näkee mörököllin vaikka ei pitäisi - olemme myös sosiaalisia eläimiä.
Itämaisissa uskonnoissa on tapana lähteä ns. retriittiin - yksin pohdiskelemaan. Tarkoitus on viettää muutamasta kuukaudesta jopa vuosi kymmeneen yksinäisyydessä pohtien elämätarkoitusta jne.
Ei siis kannata pelätä, vaikka oletkin sosiaalinen luonteeltasi.
Ja, mikäli haluat puhua jonkun kanssa, niin ota pohjat lähde kapakkaan höpöttämään. Sillä siitä selviää...
Osa ihmisistä on sellaisia etteivät varmasti muumioidu asunnossaan, vaikkei ystäviä olekaan. Sillä psykiatri seuraa hyvin tarkkaan ja soittelee päivittäin. Ambulanssi ja poliisi hakee jos on hetken tavoittamattomissa.
jonkin verran, itselläni ainakin meinaa mennä kieli solmuun ja happi loppua yli kolmen sanan lauseissa.
Ja kun ajatuskin jo ehtii seuraavaan asiaan ennen kuin edellistä on saanut ilmaistuksi, niin sekoiluksihan sellainen menee.
Ja yleensä kun joku jotain sanoo, niin ei meinaa ymmärtää sitä, että minulle puhutaan; menee hetki se tajuta, ja hetki tajuta mitä toinen kysyikään.
Minä olen puhumatta 2v ollut
Pääasia on, että et itse tunnu kärsivän tilanteesta.
Itselläni on kulunut pitkiä aikoja, etten ole voinut puhua kenenkään kanssa. Jo päivän jälkeen on alkanut ahdistaa.
Meidän pitäisi kai tavata ja puhua yhdessä. Vai mitä?
Kas, vastauksia! Mahtavaa. :)
Ongelmani on muunmuassa se, että olen ajautunut - tai oikeammin ajautettu - pitkäaikaisytöttömyyteen ja sitä kautta tätä tilaa voisi kai sanoa syrjäytymiseksi. Mä en enää edes kuvittele saavani koskaan kunnollista työtä koska toi työpolitiikka ja työelämä nyt on mitä on. Näillä näkymin se ei tule lähiaikoina korjaantumaankaan, jos koskaan, ja niinpä olen jollakin mieleni tasolla sopeutunut tilanteeseeni. Olen orientoitunut ajatukseen että mahdollisesti koko loppuelämäni tulee olemaan työttömyyttä.
Tiedän että minunlaisia vielä nuoria ihmisiä on paljon jo pelkästään työttömyyslukujenkin perusteella. En tunne itseäni mitenkään erityisen omituiseksi, ja olen ihan sinut itseni kanssa. Viihdyn ihan hyvin nahoissani, ja oikeastaan ainoa mitä kaipaan on raha ja laadukkaat ihmissuhteet. Toimentulotuilla kituuttaminen rajoittaa myös sosiaalisen elämän mahdollisuuksia. Ei ole varaa istuksia kapakoissa tai kahviloissa, ja toisaalta suomalainen yhteiskunta on sellainen ettei täällä edes voi olla kovin paljoa sosiaalista elämää kuppiloiden (lue: alkoholinkäytön) ulkopuolella.Ja toisaalta on ne kapakatkin jo nähty.
Sanon laadukkaat ihmissuhteet siksi koska menneisyyden ihmissuhteeni ovat liittyneet hyvin tiukasti päihteisiin. Vaikka niissä on aina ollut puolensa, ja olen niistäkin iloinen että minulla on ollut nekin ihmiset elämässäni, välilä tuntuu ettei niitä ihmisiä edes tunne selvinpäin. Haluan jotain muuta. En halua ihmissuhteita jotka käy liikaa maksan päälle.
Toisaalta tarvitsen oman tilani. En halua ihmissuhteita joissa joudun jatkuvasti olemaan portinvartijana oman reviirini ovella. Mulla on tapana vetää puoleeni ihmisiä jotka sitten tunkeutuvat liian lähelle, ja varsinkin ihmisiä jotka pitävät minua tukipylväänään. Suoraan sanoen minusta tuntuu että kaikissa ihmisissä on jotain VIKAA. Yksinäisyys on tapani pysyä järjissäni. Mielestäni en ole liian vaativainen, kun ihan oikeesti tuntuu välillä että tää maailma on täpösen täynnä ihan siis mielipuolisia ihmisiä. Ihmisiä joilla ei ole alkeellisimpiakaan kommunikaatiotaitoja, jotka eivät tajua missä menee toisen ihmisen rajat joita ei pidä ylittää, ihmisiä jotka käyttäytyvät ihmissuhteissaan hyvin itsekkäästi jne. En totisesti pidä ihmisistä jotka ensimmäisenä oksentavat koko draagisen elämänstoorinsa lapsuustraumoja myöten niskaani, enkä ihmisistä jotka puhuvat, puhuvat ja puhuvat eivätkä ole pätkääkään kiinnostuneita mistään muuta kuin itsestään. Suoraan sanoen mielestäni suurin osa ihmisistä on aika helvetin tyhmiä. En ole varmasti itsekään mikään nero, mutta tuntuu ettei suurimmalla osalla ihmisistä oikeasti liiku mitään korvien välissä! Haluan edes jollakin tasolla älykästä seuraa, josa voi keskustella älyllisistä asioista, eikä vaan jostain kuka pani ja ketä ja missä. Tai kuinka paljon vedettiin viimme viikonloppuna viinaa. Tai viisaankuuloista fraasia fraasin perään. Suurin osa hmisistä on papukaijoja jotka vain toistavat toisten keksimiä viiauksia tajuamatta itsekään mistä puhuvat.
Joo ei.... ehkäpä mä vaan erakoidun loppuelämäkseni vapaaehtoisesti... :/
I need an easy friend
http://www.youtube.com/watch?v=PltGg3GTOR8
... en todellakaan halua minkäänlaista parisuhdetta. Ihan vain ystävyyssuhteita joissa olisi helppo olla. Sellaisia ihmissuhteita joissa pystyisi hengttämään.
Minusta tuntuu, että minussa itsessänikin on aika paljon vikaa. Ainakin välillä. Mutta yritän kehittää itseäni parempaan suuntaan.
Juoruilua muiden tekemisistä en voi sietää - niistä voi yleensä pudotaa 85% pois, eikä loppukaan ole välttämättä totta. Se on sitä small talkia!
Miksi sun pitäisi jäädä pitkäaikaistyöttömäksi? Kai sinä jotakin voisit tehdä?
Tykkään keskustella ihmisten kanssa, mutta harvoin tulee tunne, että ollaan samalla aaltopituudella.
... No nyt tuli paljon selventävää tekstiä . Ei sinulla mitään hätää ole , ruuti on kuivaa vielä ja selkärankaasi ei helpolla katkaista. Tuli kaikenkattavasti selväksi , että sinunlaisia ihmisiä saisi olla paljon enemmän. Sanankäyttösi on hyvin hallussasi. ter. R.R.
Hei vaan!
Tämä herätti paljon ajatuksia. Minustakin joskus tuntuu siltä että ihmiset puhuu vaan kaikesta joutavasta. Varsinkin juuri kaikki fraasit ärsyttää. Kieltämättä tulee joskus mieleen että onko ne tosiaan jotenkin tyhmiä. Ja olenko minä sitten jotenkin fiksu muka. Minusta vaikuttaa että kyse ei ole ihan tyhmyydestä/fiksuudesta, vaan oikeastaan siitä, että tosi moni tuntuu olevan jotenkin ihan hukassa, ilman että he sitä itse huomaavat. Että he olisivat ikäänkuin ajautuneet sellaisiksi, jotka eivät enää mieti olennaisia asioita, tai ainakaan puhu ääneen niistä. Ja mitkä sitten on olennaisia asioita?
Minusta jokaisen ihmisen ajatuksiin kuuluu luonnostaan utelias kiinnostus toisia ihmisiä, lähiympäristöä, luontoa ja koko maailmaa kohtaan, mitä täällä todella tapahtuu, ja miten me yhdessä voisimme tehdä tästä mukavamman paikan (jos jotain korjattavaa on, ja nythän sitä totta vieköön on). Tämä on tietysti vain minun oma näkemys.
Jos jonkun kanssa ei näissä asioissa synny minkäänlaista ajatustenvaihtoa, niin koko keskustelu/suhde tuntuu pelkältä luurangolta. Eihän sellaista jaksa, siitä tulee vain yksinäisempi olo.
Voiko sitten olla niin, että tosi suuri osa ihmisistä on jotenkin hukassa? Eikö yksinäiset paremminkin ole hukassa? Ja niillä jotka puhuu baarissa autoista ja muodista ja tuntee suurta yhteisöllisyyttä katsomalla euroviisuja ja mm-lätkää olisi kaikki hyvin?
"Toimentulotuilla kituuttaminen rajoittaa myös sosiaalisen elämän mahdollisuuksia. Ei ole varaa istuksia kapakoissa tai kahviloissa, ja toisaalta suomalainen yhteiskunta on sellainen ettei täällä edes voi olla kovin paljoa sosiaalista elämää kuppiloiden (lue: alkoholinkäytön) ulkopuolella."
Eipä se raha yksinäisyyttä taida poistaa. Näin ainakin minulla. (Rahaa ei tosin ole paljon mutta kahvilla baarissa voi silloin tällöin käydä.) Tosi vaikea tutustua baarissa, ja äärimmäisen harvoin siellä on sen oloisia ihmisiä joiden kanssa haluaisikaan tutustua syvemmin. Kahviloissa taas on lähestulkoon kiellettyä istua samaan pöytään vieraan kanssa, ellei ole tosi tungos. Ja silloinkin juttelun aloittaminen on työn takana. Vai mitä siinä tilanteessa voisi sanoa?
Itsekin olen työtön, mutta minulle ongelma ei ole se työttömyys vaan yksinäisyys. Jotain tekemistä yleensä keksii, ja melko vähälläkin rahalla tulee toimeen, mutta yksinolo kun alkaa viirata päästä niin eipä enää mikään huvita. Onhan toki mahdollista että töistä löytyisi kavereita, mutta eipä sekään mikään itestäänselvyys ole, tosi paljonhan on töissä käyviä yksinäisiä. Toisaalta iso osa pareista on tavannut työpaikalla...
Tyhjän puhuminen jostakin jonninjoutavasta on minusta eräänlaista henkistä suojautumista. Ei haluta paljastaa mitään todellista itsestään, koska ei olla varmoja hyväksyvätkö muut. Monet puheliaat ihmiset pitävät puheellaan pikemminkin etäisyyttä toiseen kuin luovat yhteyttä. Itsekin olen tullut aika varovaiseksi keskustelijaksi sen jälkeen, kun puheistani on poimittu irrallisia lauseita ja lisäilty, väännelty ja käännelty ... Lopputulos voi olla niin kauhea sotku, ettei sitä enää saa oiottua. Nykyään vältän sellaisia keskustelukumppaneita, jotka 'keskustelullaan' tuntuvat vain keräävän aineistoa tulevia juorusessioita varten.
Mielelläni keskustelen, mutta harvoin löytää sellaisen luotettavan keskustelukumppanin, että uskaltaa olla oma itsensä. Enkä tarkoita tässä, että haluaisin avautua jostakin henkilökohtaisista huolista tms. ongelmista. Juoruilu ja toisten elämän penkominen ja muiden ihmissuhteiden spekuluointi ovat esimerkiksi aiheita, joista en ole kiinnostunut 'keskustelemaan' - jos sellaista nyt voisi keskusteluksi kutsuakaan.
Hyvät keskustelukumppanit ovat harvassa.
"Monet puheliaat ihmiset pitävät puheellaan pikemminkin etäisyyttä toiseen kuin luovat yhteyttä."
Tämä oli tosi hyvin sanottu!
Kyllähän sitä kevyttä puhumista eli ns. 'huastelua' myös tarvitaan, ilman muuta. Kukapa sitä aina jaksaisi pelkästään syntyjä syviä pohtia. Mutta on se turhauttavaa jos se juttu aina jää sille kevyimmälle tasolle.
Usein joutuu toteamaan kuinka vaikea on tuntemattomien ihmisten edes tervehtiä toisiaan saati sitten kyetä keskustelussa menemään 'säätä' pidemmälle. Onko suomalaisilla 'geenivika' keskustelutaidoissa , mitä yritetään alkoholilla korjata huonolla menestyksellä . On varmasti luonnekysymys , miksi toiset ihmiset saavat luontevia keskustelukontakteja helpommin kuin toiset. Helposti avautuvat huumorintajuiset ja välittömät ihmiset ovat niitä keiden kanssa keskustelu sujuu usein soljuvasti. Hyvin harvoin tapaa todellisen sielunkumppanin jolla ajatukset ovat kuin omia. Olen pyrkinyt osaltani tarkoituksellisesti käytösmalliin jossa tervehdin ventovierasta ja pyrin keskusteluihin tilanteen suodessa mahdollisuuden. Olen aina muuttaessani uuteen ympäristöön ottanut tavoitteekseni tutustua naapureihini avoimesti keskustellen. Olisi mielestäni outoa olla edes tervehtimättä naapuriaan vaikka käytäntö liennee yleistymässä. Nykyään ei ihmiset välitä juurikaan mitä naapurille kuuluu ei hyvässä eikä pahassa , mutta se ei tarkoita sitä että naapureita pitäisi vahtia 'pihapoliisina', vaan olla kantaaottavasti hereillä mitä ympärillä tapahtuu. Kieltämättä tuntuu joskus oudolta , kun huomaa olevansa aina itse se joka ensin tervehtii ja koittaa aloittaa keskustelun kohdatessaan entuudestaan tuntemattoman tai harvoin tavatun ihmisen. Jatkan silti tavallani. ter. R.R.
Tervehdys
On mielestäni hyvä kun kykenet hiukan huumorisävytteisesti (huumoria havaittavissa 'rivien välissä') luonnehtimaan olotilaasi. Kerroit muutamalla lauseella paljon . Yksi asia kiinnitti huomiotani eniten , mainitsit sosiaalisesta verkostostasi ,jota ei ole. Minne kaikki sukulaisesi ovat joutuneet ? . Olet tehnyt järkevän päätöksen pysyä pois ihmissuhteista joihin liittyy päihteet. Alkoholi ei ole minkään ongelman ratkaisu , sillä pettää vain itseään . Jos et ole pahasti liikuntarajoitteinen niin liiku , kaupassa käynti , kävelylenkit,pyöräily,hakeudu ulos,harkitse lemmikkiä,etsi paikkoja ihmiskontaktiin , mutta älä jättäydy yksin. On hyvä ja toivoa antavaa ettet ole vielä yksinäinen ,koska yksinolo ei häiritse sinua kovin paljon. Yksinäisyys on kantajalleen helvetti. kiitos kirjoituksestasi. ter. R.R.
..joskus samassa tilanteessa. Jotenkin alin nauttia yksinäisyydestä. Ensin kärsin ja siten vajosin johonkin ihmeelliseen filosofiseen yksinäisyyteen, mutta sen jälkeen alkoi epätoivo.
Kannattaa mielestäni hankkia joku paikka jossa näkee ihmisiä ja jossa joutuu puhumaan jotakin, että pysyy jokin taju. Harva on erakko oikeasti. Toki heitäkin on.
Toivon sinulle hyvää koska olen itse käynyt samanvaiheen lävitse.
Näiden kahden ääripään välillä olisi hyvä löytää kultainen keskitie. Jokainen kaipaa välillä omaa rauhaakin.
Mutta ihan totaalinen erakkous sopii vain erittäin harvoille, vahvoille sieluille.
Toisaalta ajattelen, että ihmisen pitää osata myös olla yksin niin, ettei ala heti ahdistamaan jos ulkoinen häly loppuu. Pitää välillä pysähtyä kuuntelemaan, että mitä minulle oikeasti kuuluu. Tänään.
Hieno ilmaisu tuo "vahva sielu" . Kirjoitit muutamalla sanalla paljon asiaa.