Herran teitä lintujen lentävän nään surullisten niin.
Toisella lasittunut katse laskevaa aurinkoa tuijottaa,
toinen hyräillen outoa laulua...
Pian syttyy kuu, peräti täysikuu - perin kliseiseltä tuntuu.
Lammesta heijastuu valoa sangen vaaleaa.
Mitä nyt? Salamako iski vai mitä? Maanjäristys? Tulipalo?
Sulkien lepatus rikkoo pyhää hiljaisuutta.
Maa liikkuu alla - siitä huomaa että aika juoksee.
Vesi värähtää, vesi värähtää.
Toisella lasittunut katse laskevaa aurinkoa tuijottaa,
toinen hyräillen outoa laulua...
Pian syttyy kuu, peräti täysikuu - perin kliseiseltä tuntuu.
Lammesta heijastuu valoa sangen vaaleaa.
Mitä nyt? Salamako iski vai mitä? Maanjäristys? Tulipalo?
Sulkien lepatus rikkoo pyhää hiljaisuutta.
Maa liikkuu alla - siitä huomaa että aika juoksee.
Vesi värähtää, vesi värähtää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Edellistä lukiessa ajatuksiini nousi kesä yli 20 vuotta sitten, muutama viikko viisaan ihmisen rinnalla. Tämä itseäni yli 40 vuotta vanhempi rouva oli elänyt ainutlaatuisen elämän. Vielä puolisokeanakin hän olisi halunnut lähteä kanssani kiertämään reppuselässä maailmaa.
Hän oli erakko. Hyvin sivistynyt ja kulturelli. Työnsi minua pois luotaan, kunnes keitti minttuteetä ilta toisensa perään, kertoi tarinaansa ja kuunteli, tuki minua ihmisen etsinnässäni. "Lue Aurinkolaiva, se on kirjasi". Eräänä päivänä löysin lapun pöydältä: lähdin mökille, pudota avain postiluukusta. Emme enää tavanneet.
Vuosien jälkeen suuressa kirjakaupassa käteeni tarttui runokirja. Ihanaa, HÄN teki sen. Myöhemmin hän kirjoitti kirjan myös elämästään. Avasin runokirjan. Runo, jonka luin kosketti silloin ja erityisesti tänään.
SALAINEN VALO
Hohtava lintu lensi ohi
Kuusen huiput kiihdyksissä,
muutoin kaikki ennallaan:
Valo usvaan piiloutuneena
veden hymyssä taivasta liekuttaa.
vaikeeselkonen runo, helpottaa kun vaihtaa kolmanneks ja tokaks vipan säkeistön paikkoja keskenään