nauroin pitkästä aikaa, vitsailin, pidin hauskaa ystävien kanssa. Jälkeenpäin ymmärsin: sen jälkeen kun sä tulit elämääni, mun elämäni on muuttunut huonommaksi. Olet kontrolloinut mua, kuunnellut viereisessä huoneessa, arvostellut mua. Olet eristänyt mut muusta maailmasta. Kaiken lisäksi olet vielä haukkunut mun luonteeni kaikille.
Olen onnellinen että meistä ei koskaan tullut vuosisadan rakkaustarinaa. Emmehän edenneet edes seurusteluvaiheeseen!
Tuntuuko pahalta kun olen onnellinen ja löytänyt oikeat ihmiset elämääni?
Olen onnellinen että meistä ei koskaan tullut vuosisadan rakkaustarinaa. Emmehän edenneet edes seurusteluvaiheeseen!
Tuntuuko pahalta kun olen onnellinen ja löytänyt oikeat ihmiset elämääni?
Vastaukset 3
Vanhimmat
joita hän viljelee: Kyllä maailmaan ääntä mahtuu jne.
että sinulla oli hauskaa ystävien kanssa...nauru tekee hyvää kaikille!
On tainnut olla tosi kivaa, kun aikamuodotkin on ihan sekaisin...no sattuuhan sitä "aamutokkurassa".
Luin viestin ja jäin miettimään sitä hieman. Miten voi kontrolloida toista tai eristää muusta maailmasta, jos ei ole seurustelusuhteessa ollut/ole ??
Niin ja mustamaalta kaikille? Ainoa mahdollisuus mitä tuli mieleen on että olette ystäviä/kavereita ja teillä on yhteinen ystäväpiiri...muuten ei minun logiikalla tässä ole järkeä. Mistä sitten tuli mieleeni, että kun olette tuttuja niin eikös olisi ollut mukavampaa/fiksumpaa hoitaa tämä asia keskenään siellä oikeassa elämässä ja selvittää ristiriidat, jolloin olisi mukavampaa molempien jatkaa matkaa. Sivusta vaan kirjoittelen, eihän asia minulle kuulu, mutta tällaista tuli mieleen.
periaatteessa on mahdollista. Tuo mustamaalaaminen siis vaikkei seurustelusuhdetta olisi ollutkaan.
Mutta tuo kontrollointi on eri juttu. Ainoa mahdollisuus siihen kontrollointiin on se, että ihminen itse antaa toisen ihmisen vaikuttaa elämäänsä, vaikkei tämä tavallaan siihen kuuluisikaan... Tällöin ihmisen kaikki ajatukset ja teot, raa'asti ilmaistuna koko elämä, on riippuvainen toisesta ihmisestä. Sekin voi olla kontrolloimista, mutta siinä vaiheessa jo itse ihminen on vastuussa siitä, että haluaako hän todellakin elää niin, olla riippuvainen toisesta ja elää tämän ihmisen (jota ei välttämättä edes tunne) varassa. Itse olen tuntenut niin ja ehkä vihdoin ja viimein olen onnistunut katkaisemaan kahleet.
Voisin sanoa, että viimeinkin rakastan terveellisesti. En kiellä tunteitani itseltäni (no, muilta ehkä) enkä pyri tukahduttamaan niitä. En kuitenkaan tarraudu enää häneen ja yritä saada häntä rakastamaan minua. Voin hyvin ja jatkan elämääni. Ehkä vielä joskus hän on vain lämmin muisto mielessäni. En tiedä milloin, mutta nyt elän vain päivän kerrallaan. Asioilla on tapana järjestyä...