Entäpä jos..?

Englantia syytetään monesta asiasta. Kaikissa kouluissa tarjotaan englantia. Sehän ei sinänsä ole pakollinen kieli, mutta muita opetusryhmiä ei saada syntymään. Jokaiseen kieleen vaaditaan määrätty määrä opiskelijoita. Kahta tai kolmea varten ei ole varaa palkata opettajaa. Englannin opetusryhmän syntyminen on varma, siksi moni koulu tarjoaa pelkästään sitä.

Yläkoulussa alkaa ruotsi. Se taas on pakollinen. Kolmatta kieltä harva jaksaa opiskella paitsi kielten harrastajat. Heille tarjoutuu oiva tilaisuus lukiossa. Kaikki eivät mene lukioon, siksi Suomen kieliosaamisen pelätään kaventuvan surkeaksi.

Ratkaisuksi on tarjottu ruotsin vaihtamista johonkin muuhun kieleen. Itäsuomalaiset olisivat vaihtaneet sen edes kokeilumielessä venäjään. Silloinen opetusministeri Sari Sarkomaa hylkäsi anomuksen.

Entäpä jos koulut velvoitettaisiin kolmannella luokalla tarjoamaan kahta vaihtoehtoista kieltä. Ruotsi pudotettaisiin yläkoulusta pois. Kolmannella luokalla kaikki koulut tarjoaisivat kahta kieltä: englantia ja ruotsia. Sitä opetettaisiin, jonka opetusryhmä tulisi täyteen, vaikka sitten molempia.

Voi olla, että moni valitsisi ruotsin nykyisen kielilainsäädännön vuoksi. Tai sitten valtion virat täytettäisiin kaksikielisillä, joilta vaadittaisiin äidinkielen veroista suomen taitoa.

Mitä faktojen tuntijat ja ennustajat tästä arvelisivat?
483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

olisi munat? Silloin se olisikin setä.

Äänestä
  • Ihan mahdotonhan tuo kysymys oli. Että englantia ja ruotsia - kumpaa kansa valitsisi? Eihän siihen löydy asiallista vastausta, jollei halua vastata niin kuin todellisuudessa kävisi. Kaikki valitsisivat englantia. Ruotsin ryhmiä ei syntyisi. Valtion virat täytettäisiin kaksikielisillä.

    Kansa heräisi kapinoimaan. Nyt kukaan ei tiedä, millaista peliä eduskunnassa pelataan. Eduskunta muka?

    Jos eduskunta olisi kansan edustuslaitos, se tekisi niin kuin Anni Sinnemäki ehdottaa. Eri vaalit yhdistettäisiin. Niihin voitaisiin liittää kysely kaikelle kansalle. Halutaanko maa pitää kaksikielisenä? Tiedetäänkö, mitä kaksikielisyys maksaa? Halutaanko opetella ruotsia? Onko se kaikille tarpeellinen kieli?

    Äänestä

  • sanoosuoraan kirjoitti:

    Ihan mahdotonhan tuo kysymys oli. Että englantia ja ruotsia - kumpaa kansa valitsisi? Eihän siihen löydy asiallista vastausta, jollei halua vastata niin kuin todellisuudessa kävisi. Kaikki valitsisivat englantia. Ruotsin ryhmiä ei syntyisi. Valtion virat täytettäisiin kaksikielisillä.

    Kansa heräisi kapinoimaan. Nyt kukaan ei tiedä, millaista peliä eduskunnassa pelataan. Eduskunta muka?

    Jos eduskunta olisi kansan edustuslaitos, se tekisi niin kuin Anni Sinnemäki ehdottaa. Eri vaalit yhdistettäisiin. Niihin voitaisiin liittää kysely kaikelle kansalle. Halutaanko maa pitää kaksikielisenä? Tiedetäänkö, mitä kaksikielisyys maksaa? Halutaanko opetella ruotsia? Onko se kaikille tarpeellinen kieli?

    "Että englantia ja ruotsia - kumpaa kansa valitsisi? Eihän siihen löydy asiallista vastausta, jollei halua vastata niin kuin todellisuudessa kävisi."


    Todellisuudessa järkevät valitsisivat molemmat.

    Äänestä

  • yhtään vaikeaa kirjoitti:

    "Että englantia ja ruotsia - kumpaa kansa valitsisi? Eihän siihen löydy asiallista vastausta, jollei halua vastata niin kuin todellisuudessa kävisi."


    Todellisuudessa järkevät valitsisivat molemmat.

    Järkevät siis alottaisivat kolmannella kaksi uutta kieltä. Entä jos sitä toista ei olisi määrätty pakkokieleksi, vaan seuraava kieli olisi vapaasti tarjottavissa. Itäsuomessa todennäköisesti tarjottaisiin venäjää.

    Epäilen, että kolmas luokka olisi kielipainotteinen kaikkialla. Ei millään saataisi kahta opetusryhmää syntymään. Eihän nytkään esimerkiksi viidennellä saada saksanryhmiä kokoon, kun siellä luetaan englantia ja ruotsia. Englannista ei haluta luopua ja ruotsista ei saa luopua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sanoosuoraan kirjoitti:

Englantia syytetään monesta asiasta. Kaikissa kouluissa tarjotaan englantia. Sehän ei sinänsä ole pakollinen kieli, mutta muita opetusryhmiä ei saada syntymään. Jokaiseen kieleen vaaditaan määrätty määrä opiskelijoita. Kahta tai kolmea varten ei ole varaa palkata opettajaa. Englannin opetusryhmän syntyminen on varma, siksi moni koulu tarjoaa pelkästään sitä.

Yläkoulussa alkaa ruotsi. Se taas on pakollinen. Kolmatta kieltä harva jaksaa opiskella paitsi kielten harrastajat. Heille tarjoutuu oiva tilaisuus lukiossa. Kaikki eivät mene lukioon, siksi Suomen kieliosaamisen pelätään kaventuvan surkeaksi.

Ratkaisuksi on tarjottu ruotsin vaihtamista johonkin muuhun kieleen. Itäsuomalaiset olisivat vaihtaneet sen edes kokeilumielessä venäjään. Silloinen opetusministeri Sari Sarkomaa hylkäsi anomuksen.

Entäpä jos koulut velvoitettaisiin kolmannella luokalla tarjoamaan kahta vaihtoehtoista kieltä. Ruotsi pudotettaisiin yläkoulusta pois. Kolmannella luokalla kaikki koulut tarjoaisivat kahta kieltä: englantia ja ruotsia. Sitä opetettaisiin, jonka opetusryhmä tulisi täyteen, vaikka sitten molempia.

Voi olla, että moni valitsisi ruotsin nykyisen kielilainsäädännön vuoksi. Tai sitten valtion virat täytettäisiin kaksikielisillä, joilta vaadittaisiin äidinkielen veroista suomen taitoa.

Mitä faktojen tuntijat ja ennustajat tästä arvelisivat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu