12v sitten olin sylikummina kun itse olin 17v. Kummipojan perhe ehdotti, että ristiäisten jälkeen kummit eivät antaisi rahalla ostettuja lahjoja vaan viettäisivät yhden päivän kummipojan kanssa. Näin ollaan tehty synttäreinä sekä jouluna. Ja toiminut tosi kivasti. Aikaisemmin pienempänä olin heillä mutta jo 4v etiäpäin mentiin kummipojan kanssa minne haluttiin :-)!
Nyt sukulaiseni haluaa (tai halusi) minusta innokkaasti sylikummin lapselleen. Kun kummeudesta oli meiltä (alkuviikolla)kysytty ja me innokaasti suostuneet, juttelimme seuraavalla viikolla
kahvipöydän ääressä minkälaisena me kummit koemme
kummiuden. Kerroin tästä mainiosta ideasta minkä olin
jo nuorempana oppinut ja sanoin että aioin tehdä myös
tulevan kummityttöni kanssa näin, koska en pidä "lahjakummi" ajatuksesta. Vanhempien
reaktio oli täysi hiljaisuus ja sitten puheenaiheen vaihdos kesken kummikeskustelun.
Nyt tällä viikkoa kun soittelin, sukulaiseni totesi ohimennen puhelun lopuksi "tarvii sit vielä vähän miettiä sitä kummijuttua". Kysyin, että mitä juttuja pitää vielä miettiä
- voinko kenties auttaa (mielestäni ihan kaikki kuviot - paikat, aika, kummit, kirkko, ristiäismekko ok)... "jos otettaisiin vaan 2 kummia sittenkin". Minä vielä hyväntuulisena: Ai jaa, teiän päätöshän se on mutta me kyllään yritetään olla kummeja sitten olan takaa jos otatte vaan yhdet kummit. Mulla ittelläkin on vaan yhdet kummit". Sukulaiseni: "Niin ajateltiin, että jos otettaisiin ne toiset kummeiksi eikä sitten teitä ollenkaan". ????
Hämmästelen suuresti outoa käyttäytymistä, joka selvästi
alkoi tuosta yhdestä keskustelusta ... :-(

Vastaukset 2
Vanhimmat
tarjota tollai ja sit sanoo ei siitnekään.
törkeetä.
vanhemmat söheltämässä ... oliks
tää sun sukulainensun sisko tai veli -
ei luulismuuten kehtaavan selittää tollasia?
mikä tilanne nyt?