Urjanlinna

Urjanlinnan tansilavalla oli eilen tunnelmaa, kun Tapani siellä kajautti tuttuja hittejään ja muuta mainiota tanssimusaa.
Porukkaa oli tupa täynnä ja tanssiminen tungoksessa oli välillä vähän vaikeaa, niinpä tyydyin lähinnä vaan katselemaan ja kuuntelemaan Tapanin esiintymistä ja oikein rattoisasti se ilta kului niinkin. Tapani oli hyvävoimaisen oloinen ja näköinen ja ääni soi upeasti. Karismaattisella ja hyväntuulisella esiintymisellään ihastutti lavanedusyleisöä. Välispiikkejä ei kovin paljoa jutellut, mutta pilkettä oli silmässä kun hassutteli tekaisten lennosta vähän uusia sanoja biiseihin.
Jakoi myös nimmareita, mutta itse en jäänyt nimmaria kärkkymään, koska siinä oli niin paljon porukkaa.
111161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

olinpa myös urjanlinnassa.porukkaa oli mutta kansa ei jakanut nimmareita.autolle mennessään jokunen nainen haki nimmarit.et silleen. ja tämä on tosi.!!

Äänestä
  • Haitko sinä nimmarin ? Oliko hyvä keikka muuten? Kuka oli toisena esiintyjänä?

    Äänestä

  • Niin ei Tapani lavaltakäsin nimmareita jakanut. Mutta pois lähtiessäni näin vaan naisia jonossa siinä takahuoneen ovella. Oletin heidän nimmaria siinä kärkkyvän.

    Äänestä

  • Tapani jakoi nimmareita, kun hän saapui takaovelle niin pyysi porukkaa tulemaan autolleen koska nimmarikortit olivat siellä. JA TÄMÄ ON TODELLA TOSI!!!

    Äänestä

"Kajautti tuttuja hittejään" eli tarkoittaa että joikui niitä iänikuisia, kyllästyttäviä, vanhoja biisejään joista kukaan täyspäinen ei enää jaksa innostua.

Äänestä

Olin lauantaina Urjanlinnassa työkaverini kanssa. Tapani oli hyvä...sanoisinpa suorastaan erinomainen. Valitettavasti hänen yhtyeestään ei vaan voinut sanoa samaa. Tapani raasu oli pulassa kosketinsoittajan kanssa joka tuntui olevan enemmän tai vähemmän ulkona kuvioista. Joku paikalla olleista tiesi kertoa ,että se ei ollut yhtyeen vakkari kosketinsoittaja, vaan tuuraajasta oli kyse. Ilmeisesti kosketinsoittajan kanssa ei oltu yhtään ehditty harjoitella biisejä etukäteen.
Muutaman kerran illan aikana Tapani joutui antamaan ohjeita soittajalle. Ihan hyvällä tuulella Tapani kuitenkin vaikutti olevan, vitsaili ja hymyili ihan iloisesti ja ääni soi upeasti.

Se hieman häiritsi että musiikki tuli niin kovaa että korviin sattui . Tungos Urjanlinnassa oli kova tungos, mutta se hitusen närkästytti se ,että jotkut tulivat sinne tanssilattian puolelle kaljamukiensa kanssa heilumaan, niin että yhden lasista sitä olutta loiskahti minunkin päälleni. Tunnelma oli kyllä katossa ja Tapsa loistovedossa, eli hyvä mieli keikasta kaikenkaikkiaan jäi.

Äänestä

Kiitos jivejalka keikkaraportista.

Kirjoittaisin Helsingin Wanhan Tanssikellarin 1.9 Tapsan esiintymisestä, mutta uutta keskustelun aloitusta ei näköjään pysty tekemään.

Äänestä
  • Jaahas jotain häikkää siis on taas tämän keskustelupalstan uudistuksen myötä tullut, kun ei uusia aloituksia ei pysty tekemään. Kirjoita Wanhankellarin keikasta vaikka sitten tähän tai johonkin muuhun sopivaksi katsomaasi ketjuun, jos uuden keskustelun aloitusta ei vieläkään täällä pysty tekemään. (Voin kanssa testata ,että onnistuuko se uuden ketjun aloitus jo.) Mielenkiinnolla odotan raporttiasi Wanhankellarista Uralin !

    Äänestä

  • No on se kumma kun on sheriffinä eikä osaa edes käyttää tätä uutta foorumia. Mutta sheriffinä vaan pitää olla vaikka kuinka väki protestoisi kuten tuossa taannoin. Tuolla yläpuolella olevissa ketjuissa sitten muut tänne kirjoittavat neuvovat arvon sheriffiämme miten tänne kirjoitetaan. Voi voi.

    Äänestä

  • ihmettelen vaan kirjoitti:

    No on se kumma kun on sheriffinä eikä osaa edes käyttää tätä uutta foorumia. Mutta sheriffinä vaan pitää olla vaikka kuinka väki protestoisi kuten tuossa taannoin. Tuolla yläpuolella olevissa ketjuissa sitten muut tänne kirjoittavat neuvovat arvon sheriffiämme miten tänne kirjoitetaan. Voi voi.

    Keskustelupalsta on juuri uudistunut. Menee aikansa ennenkuin tottuu sen käyttämiseen. Lopettaisit tuon Uralinin turhanpäiväisen nälvimisen.

    Äänestä

  • ************** kirjoitti:

    Keskustelupalsta on juuri uudistunut. Menee aikansa ennenkuin tottuu sen käyttämiseen. Lopettaisit tuon Uralinin turhanpäiväisen nälvimisen.

    Älä, juuri uudistunut! Mikä älynväläys...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jivejalka. kirjoitti:

Urjanlinnan tansilavalla oli eilen tunnelmaa, kun Tapani siellä kajautti tuttuja hittejään ja muuta mainiota tanssimusaa.
Porukkaa oli tupa täynnä ja tanssiminen tungoksessa oli välillä vähän vaikeaa, niinpä tyydyin lähinnä vaan katselemaan ja kuuntelemaan Tapanin esiintymistä ja oikein rattoisasti se ilta kului niinkin. Tapani oli hyvävoimaisen oloinen ja näköinen ja ääni soi upeasti. Karismaattisella ja hyväntuulisella esiintymisellään ihastutti lavanedusyleisöä. Välispiikkejä ei kovin paljoa jutellut, mutta pilkettä oli silmässä kun hassutteli tekaisten lennosta vähän uusia sanoja biiseihin.
Jakoi myös nimmareita, mutta itse en jäänyt nimmaria kärkkymään, koska siinä oli niin paljon porukkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu