Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kumifetissi

Haluaisin kuulla muiden mietteitä kumista. Tiedän että varsinainen kumifetissi on lopulta hyvin harvinainen ja sekin eroaa sitten ihmisten välillä voimakkaasti.

Itse en välttämättä välitä pukeutua kumiin, mutta pidän siitä kun nainen pukeutuu. Pidän kumin tunnusta, tuoksusta, jopa äänistä joita siitä pääsee. Kumiasuun pukeutunut nainen vieläpä näyttää tukahduttavan kiihottavalta. En ole exhibitionisti, joten osallistumiset alan kerhojen kokouksiin on jäänyt toteuttamatta.

Varsinkin naisten ajatuksia haluaisin kuulla - voiko naisella olla vastaava fetissi? Ja minkälainen rooliajatus siihen silloin liittyy, onko nainen pukeutuessaan kumiin dominoiva, vai nukkemaisen alistuva? Liittyykö kumin myötä aiheeseen muita fetissejä?
338486
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Mun tyttökaveri ehdotti jo eika kerralla että haluaisi käyttää kumihanskoja kun koskettelee kaluani. En ihmettele ollenkaan kun kotiaskareissakin hän on niin fiini ja käyttää usein kumihanskoja. Olen joskus miettinyt onko kyseessä kumifetissi. itse hän kertoo syyksi että olen tottunut pitkillä kynsillä käyttämään kumihanskoja.

Äänestä

Kumi on miehillä yksi yleisimmistä fetisseistä. Naisilla sen sijaan kumifetisismiä ei esiinny.

Äänestä
  • No huh huh...

    Nyt pitää kai sitten alkaa epäillä omaa sukupuoltaan?!

    Kumifetisti kyllä olen, ihan selvästi ja nuoresta asti. Ja silti olen nainen, olen aina ollut eikä ole koskaan muuksi luultukaan.

    Enkä ole edes ainoa laatuaan. Harvinainen kyllä.

    2Äänestä

  • miu kirjoitti:

    No huh huh...

    Hyvä että saatiin mukaan myös naisnäkökulmaa!

    Itse olen kokenut että monelle naiselle saattaa olla ihan ok pukeutua kumiin, mutta silloin kyseessä on lähinnä visuaalinen stimulaatio, ennemmin kuin että nainen kokisi itse materiaalin osaksi kiihottavuutta.

    Itse en kuitenkaan kuminkaan suhteen ole aivan kaikkiruokainen. Kumin pitää olla väriltään mustaa, ei kovin kirkkaita värejä. Ehkä maksimissaan punainen tms. Tosin voi olla että kyseessä on myös pelkkä tottumiskysymys.

    Lisäksi olen huomannut ihmisten sekoittavan lateksin (muovin) ja kumin keskenään. Jotkut lateksivaatteet ovat ihan ok, mutta teho on aivan toinen, jos materiaali on ihonmyötäinen kumi.

    Äänestä

  • Rubber_forever kirjoitti:

    Sekoittamisesta.. (pilkunviilaajat ry.)

    Eikös lateksin ja kumin ero ole lähinnä materiaalin paksuudessa? Materiaali on hyvin joustavaa eli tiukkana tiiviisti ihoa myötäilevää, siinä on tunnusomainen tuoksu ja siitä tehtyjen vaatteiden pinta on kiilloittamattomana matta. Useimmiten vaatteet tehty liimaamalla tai muotoonvalamalla (molded).

    Muovia taas on PVC, eli useimmiten pinnoitettua kangasta, jossa on hyvin kiiltävä pinta kiilloittamattakin. Vaatteet on tehty ompelemalla ja materiaali ei veny päällä samalla tavalla kuin lateksi tai kumi.

    Anyways.. molemmat ovat oikein kivoja, varsinkin naisihmisten päällä. Onneksi oma vaimo ymmärtää yskän :)

    Äänestä

  • miu kirjoitti:

    No huh huh...

    Nyt pitää kai sitten alkaa epäillä omaa sukupuoltaan?!

    Kumifetisti kyllä olen, ihan selvästi ja nuoresta asti. Ja silti olen nainen, olen aina ollut eikä ole koskaan muuksi luultukaan.

    Enkä ole edes ainoa laatuaan. Harvinainen kyllä.

    älkääkä unohtako niitä kaasunaamareita.....

    Hauskaa huomata että muitakin löytyy, kumiin samalla tavalla reagoivia. Itsekin olen luullut että piirre on vain meissä miehissä.

    Äänestä

  • Rubber_forever kirjoitti:

    Hyvä että saatiin mukaan myös naisnäkökulmaa!

    Itse olen kokenut että monelle naiselle saattaa olla ihan ok pukeutua kumiin, mutta silloin kyseessä on lähinnä visuaalinen stimulaatio, ennemmin kuin että nainen kokisi itse materiaalin osaksi kiihottavuutta.

    Itse en kuitenkaan kuminkaan suhteen ole aivan kaikkiruokainen. Kumin pitää olla väriltään mustaa, ei kovin kirkkaita värejä. Ehkä maksimissaan punainen tms. Tosin voi olla että kyseessä on myös pelkkä tottumiskysymys.

    Lisäksi olen huomannut ihmisten sekoittavan lateksin (muovin) ja kumin keskenään. Jotkut lateksivaatteet ovat ihan ok, mutta teho on aivan toinen, jos materiaali on ihonmyötäinen kumi.

    Viilaisin myös hieman pilkkua...

    PVC=muovi
    Latex=kumi

    latexhan on todellakin kumia...ei muovia. Se on ohuempi kumilaatu, josta tehdään mm. kondomeja, ohuita kumihanskoja(esim lääkäreille),jne...

    em. lisäksi latexista tehdään enenevässä määrin vaatteita fetisteille, mutta myös esim. poptähdille(musiikkivideoihin) yms..

    Äänestä

  • james kirjoitti:

    Sen verran olen samaa mieltä rubber_foreverin kanssa että ei materiaali voi olla samaa jos se ei fetistin mielestä siltä tuoksu tai tunnu. Siinä jää kemialliset yhdisteet vähän toiseksi. Ja puhe oli ilmeisesti nimenomaan kumifetismistä? Onkohan kyse luonnonkumista, eikös se ole omanlaistaan kumia? En tiedä varmaksi.

    Äänestä

  • Rubber_forever kirjoitti:

    Hyvä että saatiin mukaan myös naisnäkökulmaa!

    Itse olen kokenut että monelle naiselle saattaa olla ihan ok pukeutua kumiin, mutta silloin kyseessä on lähinnä visuaalinen stimulaatio, ennemmin kuin että nainen kokisi itse materiaalin osaksi kiihottavuutta.

    Itse en kuitenkaan kuminkaan suhteen ole aivan kaikkiruokainen. Kumin pitää olla väriltään mustaa, ei kovin kirkkaita värejä. Ehkä maksimissaan punainen tms. Tosin voi olla että kyseessä on myös pelkkä tottumiskysymys.

    Lisäksi olen huomannut ihmisten sekoittavan lateksin (muovin) ja kumin keskenään. Jotkut lateksivaatteet ovat ihan ok, mutta teho on aivan toinen, jos materiaali on ihonmyötäinen kumi.

    Ihanaa kuulla mie rakastan myös kumis erittäin paljon

    Äänestä

  • gasmask kirjoitti:

    älkääkä unohtako niitä kaasunaamareita.....

    Niin tottakai ei niitä pidä unohtaa ne kuuluu leikkeihin mukaan molemmat ihan kiimassa kumiin

    Äänestä

Olen kiihottunut jo lapsena nähdessäni ja koskettaessani kumia , kuten kiiltäviä sadeasuja. Nahka asut on myös mielenkiinnon kohde ja käytän laadukkaita asuja ihan normaalina pukeutumisen vaihtoehtona. Olisi kiva tavata nainen joka viihtyy ko.asuissa.

Äänestä

Tapaisipa joskus tuollaisen miu:n 😉

Äänestä
  • Minulla kyllä nahka on nro 1,mutta kyllä latex,pvc,vinyyli ym. mielyttää silmää ja...

    Äänestä

  • No,😆tätä tämä hoitovapaus tekee...Kaikenmailman Kutsuni---t
    päästetään avohoitoon,ja annetaan tietsika/läppäri terapiatarpeisiin😆😆😆😆😆😆

    1Äänestä

  • M52Hki kirjoitti:

    No,😆tätä tämä hoitovapaus tekee...Kaikenmailman Kutsuni---t
    päästetään avohoitoon,ja annetaan tietsika/läppäri terapiatarpeisiin😆😆😆😆😆😆

    Täh? Kirjoitat itsellesi ja sitten vastaat?

    Äänestä

  • Kuka-avohoidossa kirjoitti:

    Täh? Kirjoitat itsellesi ja sitten vastaat?

    Oletko aivan uuvatti? Tuosta välistä poistettu se,mitä kommentoin...😳

    Äänestä

  • M52Hki kirjoitti:

    Oletko aivan uuvatti? Tuosta välistä poistettu se,mitä kommentoin...😳

    Mistä kohtaa?

    M52Hki
    21.11.2017 16:02
    Tapaisipa joskus tuollaisen miu:n 😉
    KommentoiIlmiannaJaa
    4 VASTAUSTA:
    M52Hki
    5.12.2017 0:35
    Minulla kyllä nahka on nro 1,mutta kyllä latex,pvc,vinyyli ym. mielyttää silmää ja...

    Äänestä

  • Siitä kohtaa missä lukee kaksi kertaa peräkkäin
    "Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.".
    M52Hki viestien välistä on poistettu kaksi viestiä.

    Tän vuoksi asiattomiin viesteihin ei kannata vastata. Ne kun poistetaan ja vain vastaukset jäävät.

    2Äänestä

  • asiattomia.poistettu kirjoitti:

    Siitä kohtaa missä lukee kaksi kertaa peräkkäin
    "Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.".
    M52Hki viestien välistä on poistettu kaksi viestiä.

    Tän vuoksi asiattomiin viesteihin ei kannata vastata. Ne kun poistetaan ja vain vastaukset jäävät.

    Uuvatit ei osaa lukee tai uskoo Kutsuni,tai löylykauhajuttuihin😆

    1Äänestä

Täältä löytyy kumi ja lateksi fetissi!
Normaalissa pukeutumisessa pääsee välillä fiilistelemään kumia esim pitkillä hunterin saappailla mutta parhaat asut ovat makkarin puolella.
Itsellä kumi ja lateksi toimivat vaan selittämättömä lisäkiihotuksena. En tiedä onko se sitten ne katseet mitä pitkillä kiiltävillä saappailla saa vai mikä mutta aina on kiihottanut. Makkarin puolella kuitenkin lateksi asut ovat yleensä osana alistumisleikkejä ja sidontaa.

Äänestä
  • Taidat olla aika😘

    Äänestä

  • Oletpa mieleiseni? Mulla myös kiiltävät Hunterit, Haisaappaita ja paljon asuja kiihottamassa. Oon K-Suomesta. Kikissä runk54

    Äänestä

  • Millaista kiiltävää kampetta sulta löytyy?

    Äänestä

  • KiinnostunutM kirjoitti:

    Millaista kiiltävää kampetta sulta löytyy?

    Arkikäytöstä löytyy hunterin pitkät kiiltävät original saappaat ja yhdet punaiset hait. Makkarin puolella on pari eri catsuit tyyppistä asua, musta ja punainen :)

    2Äänestä

  • Olispa kiva pukeutua yhdessä kumiin ja vetäistä Hunterit jalkaan. Catsuiteista tykkään todella, samoin saappaista. Kanssasi haluan kiihottua!😍

    Äänestä

En laittaisi pahakseni,jos joku nyt ottaisi tuosta kiinni kiiltävillä pitkävartisilla(lyhyetkin kävisi) ja....

Äänestä

Kyllä on kivoja asuja ja vielä lisänä sitomisleikit. Täällä on tuota samaa. Punaista ja mustaa kiiltävää. Tällaisena kiiltävänä, kun voisi olla jollekin iloksi.

Äänestä

Kuullostaa hyvälle. Mustassa pvc asussa ja samanlaisessa hupussa, kahlittuna yrittämässä irti pääsyä. Välillä voi olla jotain muutakin kuin kumia.

Äänestä
  • Sinulla kiiltävät asut... Minulta löytyisi nahkakahleet...
    Uskaltaisitko😉?

    Äänestä

  • M52Hki kirjoitti:

    Sinulla kiiltävät asut... Minulta löytyisi nahkakahleet...
    Uskaltaisitko😉?

    Kauanpa kesti retkuun lentämisesi. Eikös pojulla enää vedä?
    Terveisiä vaan minulta.

    Äänestä

Voi-ku-kiva

Äänestä

Terve swat team oy, kaupasta löytyy sa-int 63 butyyli kumisia suojapukuja laita tietoa kumi fetisteille tästä puvusta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Rubber_forever kirjoitti:

Haluaisin kuulla muiden mietteitä kumista. Tiedän että varsinainen kumifetissi on lopulta hyvin harvinainen ja sekin eroaa sitten ihmisten välillä voimakkaasti.

Itse en välttämättä välitä pukeutua kumiin, mutta pidän siitä kun nainen pukeutuu. Pidän kumin tunnusta, tuoksusta, jopa äänistä joita siitä pääsee. Kumiasuun pukeutunut nainen vieläpä näyttää tukahduttavan kiihottavalta. En ole exhibitionisti, joten osallistumiset alan kerhojen kokouksiin on jäänyt toteuttamatta.

Varsinkin naisten ajatuksia haluaisin kuulla - voiko naisella olla vastaava fetissi? Ja minkälainen rooliajatus siihen silloin liittyy, onko nainen pukeutuessaan kumiin dominoiva, vai nukkemaisen alistuva? Liittyykö kumin myötä aiheeseen muita fetissejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu