Bjarne

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=utpkk&${BASE}=faktautpkk&${THWIDS}=0.45/1251660765_75563&${TRIPPIFE}=PDF.pdf
365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

2
Suomennos KK 877/2001 vp — Bjarne Kallis /kd
KIRJALLINEN KYSYMYS 877/2001 vp
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Eduskunnan puhemiehelle

Suomalaisuuden liiton äänenkannattaja Suomen
Mieli julkaisi kesäkuun numerossaan päätoimittaja
Pentti Huttusen laatiman pääkirjoituksen,
jota monen mielestä on pidettävä kiihottamisena
kansanryhmää vastaan. Pääkirjoituksessa suomenruotsalaisia
pidetään sortajina, joita lehden
mukaan on kohdeltava samalla tavalla kuin talonpoika
Lalli aikoinaan kohteli sortajia. Huttunen
kirjoittaa: "Vapaa suomalainen ei alistu vääryyksiin;
hän tekee niin kuin Lalli ja surmaa sortajansa".
Kolumni on herättänyt epämiellyttäviä
tunteita ei ainoastaan suomenruotsalaisten piirissä,
vaan myös kielienemmistön keskuudessa.
Saadun tiedon mukaan Suomalaisuuden liitto
saa 100 000 markkaa valtionavustusta, jota näin
ollen osaksi käytetään äänenkannattajan Suomen
Mieli julkaisemiseen. Kaikki eduskuntapuolueet
ovat oivaltaneet suvaitsemattomuuteen ja rasismiin
liittyvän uhan ja ovat julkilausumalla sitoutuneet
asettumaan torjuvalle kannalle rasismin
kaikkien ilmenemismuotojen suhteen ja myös
vastustamaan niitä. Muun muassa tähän julkilausumaan
viitattiin myös vuonna 2000 perusteltaessa
EU-maiden torjuvaa suhtautumista kaikkeen
yhteistyöhön Itävallan uuden hallituksen
kanssa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen
27 §:ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimenpiteisiin valtioneuvosto aikoo ryhtyä yllä mainitun, Suomen Mieli -lehdessä julkaistun pääkirjoituksen johdosta ja katsooko hallitus, että rasismia edistävän järjestön on saatava valtionavustusta toimintaansa varten?

Helsingissä 2 päivänä heinäkuuta 2001
Bjarne Kallis /kd

Äänestä
  • Selvästi huomaa, että Kallis iloitsee hyvästä tekosyystä käydä SL:n kimppuun.

    Jokainen tietää, että itse syy on suomenmielisyys.

    Sehän on myrkkyä ruotsinmielisten johtavien poliitikkojen silmissä.

    Äänestä

  • Bjarne Kallis on entinen rkp:läinen, mutta vaikuttaa nykyään Rkp:n bulvaanina Kd:ssä. Hänenkaltaiset estävät Rkp:n iloksi Kd:n nousun suureksi puolueeksi.

    Euroopassa kristillisdemokraatit on suuria puolueita. Entisten rkp:läisten myyräntyön ansiosta Kd on Suomessa pieni puolue. Toki suurempi jo kuin Rkp, mutta silti vielä pieni

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


och ett spörsmål kirjoitti:

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=utpkk&${BASE}=faktautpkk&${THWIDS}=0.45/1251660765_75563&${TRIPPIFE}=PDF.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu