Kuka se kuseksii renkaalle ja lattialle?

Eikö ihminen opi asioimaan julkisten tilojen käymälöissä? Ketä ne kuseksijat ovat?

Ainakin naisten puolella herää kysymys, mitä vanhempia naisia, sitä huonommin saa osumaan pönttöön. Ja toiset ei vielä uskalla istua renkaalle, kun siinä on istunut joku muu ennen häntä. Sitten puoli seisovasta pyllistysasennosta yritetään sohottaa "porsliinikuppiin" vaan kun se "pissasade" on kuin vastalla roiskittua, sitä kultalientähän on sitten renkaalla ja lattialla. Ja arvata saattaa, siivotaanko omat jäljet? Ei siivota. Oma pissa vieraassa vessassa, ei herran jestas, siitä voi sairastua.

Olen useasti törmännyt tähän ilmiöön käydessäni vessassa esim. naisryhmän jälkeen. Esim. turistibussillinen naisia pysähtyy huoltoasemalle tai nähtävyyvkohteeseen.

Miksihän nämä pöpöyliherkät ei hanki desinfektioreunaliinoja ja pidä niitä mukanaan, että saa sen levittää renkaalle, ennenkuin istuu?
Eräs vanhempi nainen, jonka tunnen, sanoi, ettei hänkään istu renkaalle, koska pöntöstä voi roiskua pyllyyn roiskeita ja siitä sitten alapää sairastuu.

Mitä näille pienen ryhmän naisille pitäisi tehdä, tai miten opettaa, että lakkaisivat sotkemasta yhteisiä paikkoja?
32545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Ei tarvihe täällä valitella.

Äänestä
  • Aiheestahan tuo ihminen valittaa, toiset on täysiä sikoja kun ei olla omassa wc:ssa.Keskustelupalstahan tämä on ja saa tietysti valittaakin, minne muualle pitäis mennä valittaa jos on omaksunut tämän Suomi 24 :n palstan. Sun mielestäs tänne ei sais laittaa mitään vaan aina pitäis mennä muualle.

    Äänestä

Varsinkin ulkomailla mutta myös kotomaassa useimmiten ennen istahtamista otan käsipyyhkeen, kostutan sen ja pyyhkäisen renkaan. Taudeitta on selvitty. Joskus olen kyllä jättänyt vessakäynnin väliin - ehkä siellä on silloin käynyt juuri bussilastillinen omaikäisiä ;-D tai vähän vanhempia, jotka ei kyllä tapojaan muuta.

Muistan kun aikoinaan maalaiskansakoulun huussissa oli kait kymmenen reikää vierekkäin, sekä poikain että tyttöjen puolella. Paperina sanomalehteä, jos sitäkään. No, pyyhkimättömästä pyllykästähän tietysti useimmiten "tipahti" reunalle. Joku luokkatoveri oli tarkkana ja aina rääkäisi (ääni muuten oli kamala): Kuka on tiputtanu...?

Kuinkahan usein nekin puiset huussinpenkit pestiin?

Äänestä

Naisista ja heidän kuseksimisistaan pöntön viereen en paljon tiedä, kun en ole tällaisiin törmännyt, vaikka nainen olenkin. Se ei toki tarkoita, etteikö sihtausvammaisia olisi. Mutta ulkomailla kuulkaas on todella vaikeaa sihdata oikeaan paikkaan, kun retkillään ajautuu maahan, jossa vessassa on vain jalankuvat ja pikkupieni reikä maassa. Sai siinä kankkua asetella ja silti meni ohi. Kaikkeen kuitenkin tottuu, sillä kyseisten maiden alkuperäsinaiset ovat kyllä oppineet pissaamaan siihen reikäänkin roiskuttelematta.

Laajojen empiiristen tutkimusteni valossa sanoisin,että siisteyttä ja järjenkäyttöä ei voi sisäistää, jos edellytykset tajunnasta puuttuvat m.o.t. Jostakin syystä yleisesti ajatellaan, että naiset ovat siistejä luonnostaan. Se on harhaa, kuten moni muukin asia.

Äänestä
  • Joo, ulkomaille ei varmaan tällaiset nirppanokat voikkaan mennä, jotka ei siistissä kotomaankaan vessassa voi asioida sotkematta paikkoja, kun siellä jossa on vain jalankuvat ja pieni reikä, siellä pissa lilluu jo siinä jalankuvan kuopassakin.

    Tuossa mm. Jyväskylässä Viherlandiassa, siellä kävi syömässä tai kahvilla pari linja-autollista naisihmisiä. Satuin siihen väliin minäkin vessaan ja järkytyin vanhemman naisen jälkiä.

    Jos kyseessä olisi vessa, jossa kansa vaeltaisi, tai kuten messuvessat yms. Mutta erittäin siistit vessat, eikä ne olleet sillä tavalla kaiken kansan käytettävissä, vaan ainoastaan sen kahvion vai oliko ravintolan käytössä. Niin sitäkin pitää pelätä niin hirveästi, että pitää sotkea paikat kamalaan kuntoon.

    Onko se niin ylipääsemätön paikka, suuri uhraus, jos vaikka kosteuspyyhkeiätä olisi laukussa, jolla voisi renkaan pyyhkiä ja sitten istua? Jos ei, niin onko siiten ollenkaan vessapalvelun veroinen asiakas?

    Suomalaiseen vessanpönttöön jos vielä ei saa pissojaan osumaan, ehkä pitäisi miettiä uudemman kerran, onko koko henkilö edes matkusteluun kykenevä? Matkusteluunkin kun liittyy käytöstavat.

    Äänestä

  • kankkuasi oikein asettelet? ;)

    Sihtaaminen on myös naisille ihan helppoa, jos miettii pikku-tyttöaikojen puskapissillä käytetyn tekniikan uusiksi ja vaihtaa asennon kyykkimisestä korkeampaan etunojaan. Jos nojaa kyynärvarsilla polvien yläpuolelle (kyynärpäät lähellä polvia) ja laittaa vaikka kädet ristiin, voi säädellä korkeutta ja etäisyyttä nilkka- ja polvinivelten avulla pitkillä vipuvarsilla. (Loivimmassa kulmassa tähtäysreikä voi olla melkein kantapäiden välissä.) Asennossa jaksaa tarvittaessa olla pitempäänkin. Molemmat tarpeet saa hyvin osumaan pieneen reikään, kun hallitsee tekniikan. Ei likaannu vaatteet, ei roisku kintuille, eikä jää rumia jätöksiä. Kokeile vaikka, tekniikka toimii pusikoissakin. Itse jouduin olosuhteiden pakosta miettimään asiaa ja opin.

    Äänestä

Mitä jos seisoisit vessojen ovella opettamassa näitä naisryhmiä, aina kun kiireiltäsi kerkiät. Sillä tavalla oppi varmaan menisi parhaiten perille ja kohdistuisi sitä tarvitseville.
Meitä, jotka emme halua istua renkaalle, voit neuvoa ottamaan sen pyyhkäisypaperin valmiiksi (vasempaan) käteen ja käyttämään ennen kuin liikkuu mihinkään.
Joillekin joudut ehkä opettamaan miten pissisuihkun saa keskitettyä.
Käsienpesuoppia taidettiinkin hiljattain saada, vai oliko se miehille?

Äänestä

Kyllä miehet tuossa lajissa pärjäävät.

ASTU LÄHEMMÄKSI!
SE ON LYHYEMPI KUIN LUULETKAAN.

Lappu on joidenkin vessojen pöntön takana muistuttamassa karusta todellisuudesta.
Tehosta en tiedä.

Sen ymmärrän että kusikaukaloiden ollessa miehitettyinä, porukkaa hakeutuu kuseksimaan pöntöille ( tai niiden viereen ) mutta pömpeleihin kuselle hakeutumista, kaukalopaikkojen ollessa tyhjinä, en ymmärrä.

Itse istuessa rusettia vääntämässä ei moisilta havainnoilta ole voinut välttyä.

Opiskeluaikojen portsarikokemusten perusteella väittäisin naisten vessoja siistimmiksi.
Toisaalta tytönhupakoilla on taipumus tunkea pönttöihin sinne kuulumatonta, putket tukkivaa tavaraa.
Esimerkiksi yhdet villahusut olivat tehneet matkaa parikymmentä metriä ja teetättivät putkimaakareilla lauantai iltana pari tuntia töitä.

Äänestä
  • Minä kyllästyin ainaisiin kusisiin vessän seiniin. Uhkasin, et jos pissaroiskeita tulee seiniin, se on vessanpesu aina palkkioksi. Ukko oppi ostumaa pytylle, ettei seinille lorottaissa roisku. Pojat pitkin hampain, mutta oppivat. Sitten niin sanotut kaverit, herran jestas, että ihmetytti, eikö niiden kotona lainkaan opetettu vessassa asiointia, ja siistinä pitämistä?

    Ei. Jokainen kylän poika lorotteli niin että seinillä valui, kunnes tartuin toimeen. Uhkasin, että laitan vessan pyttyyn automaattikäden, joka oitis nappaa nappuliin päästä kiinni, ja taittaa siltä niskat nurin jos seisoaltaan lorottelee. Aikani mekkaloin asiasta, ja asia meni perille. Oppivatpa vaan istumaan kylänkin kakarat ja seinien pissaroiskeet loppuivat.

    Äänestä

  • Olemme olleet eriaikoina (vuosina) ravintoloissa töissä, vaan naisten veskit olivat karmeita.
    Emme niitä siivonneet pilkun jälkeen, mut roskikset piti tyhjätä tulipalon estämiseksi. Siellä oli pissitty muuallekin kuin pyttyyn, oksennusta altaissa ja lattialla, siteitä pitkin nurkkia ja kuitenkin kyseessä oli suosittu tanssiravintola.

    Positiivista oli se, et kortsuautomaatti oli useimmiten tyhjä, vilkkaan illan jälkeen.
    Miesten puolella harvemmin.

    Äänestä

  • kokemukset, kirjoitti:

    Olemme olleet eriaikoina (vuosina) ravintoloissa töissä, vaan naisten veskit olivat karmeita.

    vanha paskahuusi runo joka oli isäni puusepäverstaan huusissa.

    Elä lattialle paskanna laijalle paha pakana,
    kun on pytty pyytämässä, allasi iso amme.

    Meitä lapsia huvitti tuo seinälle laitettu ohje. Setämme joka eli kiertolaiselämää tukkisavotoissa oli sen ilmilaittanut iloksemme.

    Äitimme erehtyi äärimmäisessä hädässä kerran asioimaan kyseisessä salongissa ja siitä syntyi haloo. Lasten mieli myrkytetään tuhmilla jutuilla. Näin kirjoitus jouduttiin poistamaan. Vaan mieleeni jäi ainaiseksi. Vanhin sisareni kerran kaipaili lorua. Hänen mökillään on viehättävä huusi. Harmitteli kun kukaan ei ollut muistanut. No hän sai kaipaamansa.

    Äänestä

  • kokemukset, kirjoitti:

    Olemme olleet eriaikoina (vuosina) ravintoloissa töissä, vaan naisten veskit olivat karmeita.
    Emme niitä siivonneet pilkun jälkeen, mut roskikset piti tyhjätä tulipalon estämiseksi. Siellä oli pissitty muuallekin kuin pyttyyn, oksennusta altaissa ja lattialla, siteitä pitkin nurkkia ja kuitenkin kyseessä oli suosittu tanssiravintola.

    Positiivista oli se, et kortsuautomaatti oli useimmiten tyhjä, vilkkaan illan jälkeen.
    Miesten puolella harvemmin.

    60-luvun puolivälistä.

    Kaakkois-Suomalaisen pikkukaupungin tanssiravintola.

    Jokailtaiseen tehtävään kuului mm. vessojen tarkatus nukkuvien varalta.

    Joku mies saattoi joskus, hyvin harvoin, uinahtaa vessaan.
    Minun aikanani ei yksikään nainen.
    Jos naiset oksensivat niin sihti oli hyvä ja jäljet huuhdellut koska siitä ei ollut havaintoa.
    Kaikkinensa siistiä sakkia mutta ne pöntön tukkeet!!!

    Äänestä

en kuseksi renkaalle. Nostan aina renkaan ylös ja sitten ns. puoliseisoviltaan" tyhjennys ja katson toki jälkeeni, ettei ole roiskeita.
Todella tyhmä on se nainen, joka renkaalle istuu kylmiltään. Onneksi monessa paikassa on nyt desifiontiainetta ja siihen tarkoitettua pyyhettä.

Äänestä
  • Joskus epäsiistin näköisessä huusissa voin pissata niin, etten istu renkaalle asti, mutta yleensä ottaen aina istun. En liiku ylipäätään sellaisissa epämääräisissä paikoissa, joissa epäsiisteys kukoistaa. Siitä huolimatta että uskallan istua, ei ole ikinä mitään ongelmia ollut. Minulla kyllä on laukussa aina kosteuspyyhepaketti jota käytän renkaan pyyhkimiseen.

    Äänestä

  • ei ikinä kirjoitti:

    Joskus epäsiistin näköisessä huusissa voin pissata niin, etten istu renkaalle asti, mutta yleensä ottaen aina istun. En liiku ylipäätään sellaisissa epämääräisissä paikoissa, joissa epäsiisteys kukoistaa. Siitä huolimatta että uskallan istua, ei ole ikinä mitään ongelmia ollut. Minulla kyllä on laukussa aina kosteuspyyhepaketti jota käytän renkaan pyyhkimiseen.

    sitten, kun kohdallesi kolahtaa ja eikä se katso veskin ulkonäköä tai paikan epämääräisyyttä.

    Äänestä

  • tuo otsikkosi kirjoitti:

    sitten, kun kohdallesi kolahtaa ja eikä se katso veskin ulkonäköä tai paikan epämääräisyyttä.

    Miten yleensäkkään uskallat elää ihmisten kanssa. Niistähän voi tarttua vaikka mitä. Oven kahvoistakin voit saada syyhyä, oletko sitäkään ajatellut? Pidätkö käsineet kädessä availlessasi ovia muualla kuin kotonasi?

    Äänestä

  • tuo otsikkosi kirjoitti:

    sitten, kun kohdallesi kolahtaa ja eikä se katso veskin ulkonäköä tai paikan epämääräisyyttä.

    kolahtaa? Minule lääkäri sanoi, ettei sieltä vessanistuimesta mitään tauteja saa.

    Äänestä

  • eikö katso?? kirjoitti:

    kolahtaa? Minule lääkäri sanoi, ettei sieltä vessanistuimesta mitään tauteja saa.

    oli minulla ja kauhealla kiiruulla yritin housujani pudottaa--ennenkuin---ja onnistuinkin,vaan en kerinnyt istumaan ,ennenkuin 'pamahti' ja takaseinä 'maalattu' ruskeaksi...
    tapahtui leiripaikalla ulkohuussissa..eikä ollut siivoivehkeitä
    tuntui sorryltä siivoojaa kohtaan..anteeksi vaan..

    Äänestä

  • elää kirjoitti:

    Miten yleensäkkään uskallat elää ihmisten kanssa. Niistähän voi tarttua vaikka mitä. Oven kahvoistakin voit saada syyhyä, oletko sitäkään ajatellut? Pidätkö käsineet kädessä availlessasi ovia muualla kuin kotonasi?

    mut nousi mieleeni ja naurujen kera entinen anoppini. Kun heitin vieraat lähti puolen yön tuntumissa kotiinsa, hän hyökkäsi vessan pesuun ennen ei kukaan saanut sinne mennä. Onneksi oli toinenkin jota vieraat eivät käyttäneet:))
    Samassa hyssyssä meni oven kahvat ja kaikki mahdollinen mihin vieras mahdollisesti oli koskenut.

    Olimme talon toisessa siivessä, mutta menimme tahallisesti katsomaan mummun touhuja, jupisi et sekin mies...paskasin kourin... ja hän ei ollut silloin edes lähellä 70v.
    Hänen lapsensa eivät ole sairastelleet koska HÄN on aina ollut niin tarkka ...blaap...blaap.. syöpään kuoli miehensä ja nyt on itse samaan kamalaan tautiin sairastunut. Olemme yhteyksissä.

    En todellakaan istu vessan pytylle, jossain jos niin tarve vaatii, käsidesi on aina mukana, ennen tätä kohuakin. Vältän yleisiä vessoja ylikaiken. En tartunnan takia pelkää ,vaan inhotuksen!

    Äänestä

  • meirikki kirjoitti:

    Kerrankin rehellinen vastaaja. "Inhotuksesta". Tartuntariski on todella olemattoman vähäinen. Muussa arkielämässä moninkertainen tartuntariski

    Äänestä

  • ripulimaha kirjoitti:

    oli minulla ja kauhealla kiiruulla yritin housujani pudottaa--ennenkuin---ja onnistuinkin,vaan en kerinnyt istumaan ,ennenkuin 'pamahti' ja takaseinä 'maalattu' ruskeaksi...
    tapahtui leiripaikalla ulkohuussissa..eikä ollut siivoivehkeitä
    tuntui sorryltä siivoojaa kohtaan..anteeksi vaan..

    Tuota on sattunut täälläkin, mut silti sen ripulitartunnan saa kyllä muualta ennemin kuin vessan renkaalta. Ei se sen sokean silmän kautta vaeltele.

    Äänestä

  • elää kirjoitti:

    Miten yleensäkkään uskallat elää ihmisten kanssa. Niistähän voi tarttua vaikka mitä. Oven kahvoistakin voit saada syyhyä, oletko sitäkään ajatellut? Pidätkö käsineet kädessä availlessasi ovia muualla kuin kotonasi?

    En ole mikään hysteerinen käsienpesijä yms. Olin vain nuori tyttö 60-luvulla ja ilman seksikokemuksia.
    Satuin vain saamaan taudin nimeltä Trichomonas. Ainoat mahdolliset paikat oli, joko työpaikan tai yhden siistin tanssipaikan vessa. Menin gynelle ja hän toki näki, että tauti oli muualta peräisin, kuin seksokontaktista eli tässä syy tähän "hysteriaan".

    Äänestä

  • kokemus tämäkin kirjoitti:

    Odotin toista lastani ja olin maalla, jossa meidän aikaan oli luonnollinen tapa käydä ns. puskapissalla ja kun oli jo pitkälle kevätkesä, pyyhkäisin pyllyni heinillä. Sattuipa olemaan saraheinä mukana, joka teki viillon näihin herkimpiin elimiini, mutta oli myös jo hyttysiä, jotka tekivät aikamoisia paukamia ihooni.

    Palatessani H:kiin ja neuvolatarkastukseen, minulla todettiin kuppa toisessa kokeessa, toisessa ei.

    Jokatapauksessa jouduin mahtaviin kuulusteluihin, koska minulla oli sukuelimissä avohaava ja paukamia käsissä (itikanpuremia)!

    Olinko mukamas ollut joskus satamassa "tarjolla"? Olinko ollut jonkun vieraan kanssa? Miehenihän tutkittiin ja hänellä ei todettu mitään.! Koska en voinut ketään ulkopuolista osoittaa, koska niitä ei ollut, niin sitten esitettiin, että ehkä isäni tai äitini on sairastaneet ko. taudin, joka nyt periytyi e minuun!!?? Miksi ei jo sen ensimäisen lapsen aikana??

    Niinpä minut pakoitettiin raskaana ollessa sukupuolitautien klinikalle saamaan vahva antibioottikuuri, joka TODELLAKIN on viellä tänäpäivänäkin aiheeton.

    Sen seurauksena ensimäisen lapseni aikana runsas maidon tuotanto, jota myimme myös Lastenklinikalle, tyrehtyi tämän toisen lapseni aikaan tyystin. Ehkä pari kuukautta.

    Uskoisin, että hänelle kehittyi sen seurauksen tämä nykyinen, niin yleinen vaiva/sietämättömyys maitotuotteisiin, joten hän on laktoosi maitojen käyttäjä.

    Ihmeellistä on kuitekin, että aivan OIKEA lehmänmaito ei tee hänelle mitää oireita. Olihan hän pienenä syntymäkodissani mummolassa, jossa lypsi lehmiä ja sai tätä oikeaa maitoa, mutta myöhemmin ilmeni sitten tällainen vaiva.

    Mitä tulee tähän vessa kammoihin, niin jos todellakin olemme 60 palstalla ja heidän kanssaan puhutaan, niin ei se minua peloita. Oletan, että tänne haluaa myös hieman nuoremmat, joilla on ollut jo mahdollisuus "sisävessaan", mitä ei ehkä ollut vanhemmilla ja he eivät sitten koskaan kokeneet niitä.

    Olimmeko sitten siistimpiä esim. koulu vessoissa. EI, poijat luikkivat sillan-alle katselemaan! Aina nuo pojat ovat sellaisia???

    Itse en ole koskaan pelännyt yleisissä vessoissa, niinkauan, kuin siellä on paperia ja vettä! Jos ihmettelette, että jonkun vessa onkin yllättävän siisti, niin ajatelkaa!!! Minä olen juuri käynyt siellä.

    Minulla on todellakin joku "vika", koska minä mielelläni käyn siistimään näitä vessoja, huoltoasemilla, nykyisin harvoin ravintoloissa, mutta määrättyjen tuttavien kotona.

    Joku ihmeellinen vaisto tähän osoittaa, että siivoan aivan mielettömän innolla toisten jätöksiä, mutta oma kotini kaipaisi ehdottomasti suursiivousta.

    Ja, rahasta ei ole kysymys. Ei tietenkään, jos alan siivoilla huoltiksen vessoja , tai teatteritalon naistenhuonetta. Se vain tulee automaattisesti, mutta miksi se ei koskaan tule minun pikku kämpässäni????

    Miksi minä alan heti siivoilla lapseni luona kaikkia pikku tahroja, ja pikku huushollini on kuin??!!!

    Voisin tämän selittää ehkä sillä, että olen jo nuoresta (12-v) saanut/odottanut korvausta työstäni, mutta kun ensimäinen 5 mk meni jäätelöön ja toinen kesän tiennisti, leninkikangas, kutistui olemattomiin vuosien mittaan, niin ei niistä siisteistä mitään odota, paitsi, että kun seuraavan kerran tulee, niin taas saa siistiä!

    Onneksi en osannut pelata viellä silloin kortila rahapelejä, kuten Kalle Päätalo. Soutaa osasin taitavasti isän kanssa verkoilla, mutta eihän meillä näitä koskia ollut, kuten Kallella.

    Äänestä

http://www.youtube.com/watch?v=k6Asec8rXsI&feature=related

vaikka hiljaisuudella, ja sit uutena menoks´ei kiinni käyden, tyrkyttäen.
Kunnioita rehellisyyttä, hae vain vapaata seuraa.

Se akka ns. kuolis jos tulisi meidän väleihimme.
Miten opettaa... pysykööt kotonaan, elleivät kusemista osaa:DDD

Äänestä

Älkää hyvät ihmiset sotke yleisiä käymälöitä, pankaa paperia suojaksi, pönttöön ja reunoille, ei tartu mikään tauti, ja pysyy wc:t siistinä meidän kaikkien iloksi.

Äänestä

varata naisten vessaan ratti :)

Äänestä
  • Lausumme me hienot espoolaisrouvat, ellemme puhu kirjakieltä ja sano suppilo.

    Mahtaako näillä värkeillä siihen trattiin osua, kun ei kerta pönttöönkään sihtaaminen onnistu.

    Äänestä

  • beessi kirjoitti:

    Lausumme me hienot espoolaisrouvat, ellemme puhu kirjakieltä ja sano suppilo.

    Mahtaako näillä värkeillä siihen trattiin osua, kun ei kerta pönttöönkään sihtaaminen onnistu.

    anatoomisesti oikean mallinen, muuten ei kai sattusi - vain käit kastus :)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    anatoomisesti oikean mallinen, muuten ei kai sattusi - vain käit kastus :)

    Näiden naisten kannattais kuljettaa käsilaukussaan kannellista soikeaa muovikannua, johon on helppo pissata ja kaataa se mihin vain, vaikka sinne pönttöön. Näin kustannukset säilyisivät kuseksimisesta kurissa, kun nuukuus kuitenkin heitä vaivaa, kun eivät raskia kerran suojapapereita ja pyyhkeitäkään mukanaansa hankkia. Onhan naisille vielä olemassa pissaputkikin, ei tartte istua, saa sohotella seisaaltaan. Sen oikeaa nimeä en nyt muista, mutta kuvan lehdessä olen nähnyt.

    Mutta ongelmaksi tietty ulee se hinta, kun suojapapereitakaan eivät nämä naiset raskia hankkia, niin ei puhettakaan, että pissaputkea raskiaisi hankkia.

    Äänestä

- Parin päivän festareille vaan missä on kaljanmyynti ja pelkkiä bajamajoja - niitäkin tietty liian vähän... Tuntuu marketin ja baarin eriö yhtäkkiä tosi siistiltä.
Meille äijille onkin nyt keksitty semmoset hienot neljän seisottavat missä voi sitten kuulumisia vaihtaa ihan silmäkkäin, sijoitettu vielä melkein keskelle jalkakäytävää niinkuin purjelaivapippaloissa Turuus...

Äänestä
  • festarit onkin varsinaisten "sikojen" sikolättiä. ei ymmärrä miten ihminen alistuu eläimelliselle tasolle, tai oikeastaan eläimethän ovat siistejä jos niille suodaan siihen mahdollisuus, mutta ihminen ei osaa ympäristöään pitää siistinä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eikö opi? kirjoitti:

Eikö ihminen opi asioimaan julkisten tilojen käymälöissä? Ketä ne kuseksijat ovat?

Ainakin naisten puolella herää kysymys, mitä vanhempia naisia, sitä huonommin saa osumaan pönttöön. Ja toiset ei vielä uskalla istua renkaalle, kun siinä on istunut joku muu ennen häntä. Sitten puoli seisovasta pyllistysasennosta yritetään sohottaa "porsliinikuppiin" vaan kun se "pissasade" on kuin vastalla roiskittua, sitä kultalientähän on sitten renkaalla ja lattialla. Ja arvata saattaa, siivotaanko omat jäljet? Ei siivota. Oma pissa vieraassa vessassa, ei herran jestas, siitä voi sairastua.

Olen useasti törmännyt tähän ilmiöön käydessäni vessassa esim. naisryhmän jälkeen. Esim. turistibussillinen naisia pysähtyy huoltoasemalle tai nähtävyyvkohteeseen.

Miksihän nämä pöpöyliherkät ei hanki desinfektioreunaliinoja ja pidä niitä mukanaan, että saa sen levittää renkaalle, ennenkuin istuu?
Eräs vanhempi nainen, jonka tunnen, sanoi, ettei hänkään istu renkaalle, koska pöntöstä voi roiskua pyllyyn roiskeita ja siitä sitten alapää sairastuu.

Mitä näille pienen ryhmän naisille pitäisi tehdä, tai miten opettaa, että lakkaisivat sotkemasta yhteisiä paikkoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu