Miksikähän kokoomus jatkaa suosituimman maineessa, suurimpana puolueena? Kokoomushan kannattaa Natoon liittymistä yleensäkin sekä on ydiunvoiman puolesta puhuja. Lisäksi muistelen kokoomuslaisissa olleen esimerkiksi keskustaa enemmän homomielisiä.
Itse en niin kauan ole Naton kannalla kuin Nato on hyökkäävä sotilasliitto. Niin kauan en voi puolustaa Natoa. On eri asia olla rauhanturvaaja kuin hyökkäävä omia etujaan ajava sotilasjärjestö.
Ydinjätettä ei Vanhanen kannata Suomeen otettavan. Mutta miksi pitää lisää rakentaa ydinvoimaloita, kun ne tuottavat jätettä, mikä on ongelmallinen? Lisäksi emme me voi kehua olevamme parempia kuin venäläiset siinä, että meille nyt ei mitään onnettomuuksia satu. Kun rakennetaan voimaloita, voi sattua inhimmillisiä erehdyksiä ja usein kilpaulutetaan rakentajat. Lisäksi meillä on maahanmuuttajia, joita myös voivat enenevässä määrin tulla rakennustyömaille.
Viimeisestä kysymyksestä... Niin, miksi pitää olla homoille edut adoptoida, kun kerran ei luonnollisestikaan heille ole suotu lisääntymisoikeutta. Ei siis ihmisenkään erikseen tarvitse heille lähteä lisäämään oikeuksia.

Vastaukset 3
Vanhimmat
kysymykseen..
itse KUN saa KYSELLÄ KOKOOMUS KANNATAJIA NIIN SEN TAKIA VIRHEELLINEN GALLUPI TULOS....
VARSINAINEN MAFIAPUOLUE ON KOKOOMUS....
Nato on sotilasliitto. Nato ei ole hyökkäävä sotilasliitto. Yksiselitteisesti Naton peruskirjassa sanotaan, että Naton jäsenet yhteisvoimin torjuvat liiton jäsenmaan aluelle tunkeutujan samoin perustein kuin niiden omalle alueelle olisi tunkeuduttu. Tämä tietysti antaa mahdollisuuden natoliittolaisten tulla alueelle ja suorittaa torjuntaa vaikka hyökkäyksen kohde olisi jo omalta johtamisjärjestelmältään sortunut.
Tuo hyökkäävä liitto kalskahtaa on kun haamujen yöstä tai kommunismin mustasta kirjasta, itäpolikin kansalaisten peloittelulta ja 60-lukulaiselta retoriikalta. Nato ei ole hyökännyt missään. Jos Irakin operaatiota väkisin tähän tunkee, kun lahdella oli kuulemma jopa Tanskan sukellusvene, niin Putiinilta oli kysytty lupa ennen operaatiota. Toimi oli siis täysin Venäjän hyväksymä vaikkei Venäjällä nyt ollut intressiä lähettää joukkoja. Venäläiset ovat olleet monissa paikoissa kuten Kosovossa Naton ystävyystoiminnan kautta mukana.
Nato on pelastanut kymmenien tuhansen siviili-ihmisten hengen. Ainoastaan natolla on joukkoja valmiina, jotka ovat käytössä suurimittaisiin operatioihin. Joukot ovat samoja, mitä YK käyttää. Yksittäinen sotilas nyt tuskin huolta kantaa, onko käsky tullut Natolta vai YK:lta. Joukot varustaa Nato. Rauhankumppanuuden kautta Suomi operaatioissa mukana, joissa operaatioissa on joukkoja, joilla on taas on Naton mantaatti. Suomessa on perinteisesti haluttu odottaa YK:n päätöstä, ennekuin joukkoja on lähettety Nato johtoisiin operaatioihin. Operatiivisesti YK ei voi sotilasoperaatioita johtaa, koska YK:lla ei ole Kenraaleja palkkalistoilla.
Miksi ihmeessä sotilaalliseen operaatioon pitäisi hankkia Venäjän lupa, jos hyökätään muualle kuin Venäjälle? Suomeenkin hyökkäykseenkö Venäjän lupa? Tietenkin ne voi helposti luvata, kun ei heitä itseään ollakkaan tulossa tappamaan. Ennemminkin lupa siltä kansalta, jota ollaan menossa tappamaan. Eivät taatusti lupia myönnä. Suurvallat ovat jollakin tapaa kuitenkin toisiaan mielistelemässä, vaikkakin Usa ja Venäjä eivät varsinaisesti lähimpiä ystäviä ole. Pelkäävät kuitenkin toisiaan.
Mutta joka tapauksessa jos yhden valtion pommittamisessa on kahden suurvallan yksimielisyys ja hyväksyntä, ei se vaikuta reilulta.