Cisordinol acutard

ahdistaaaaa

Nyt ollaan siinä pisteessä että ahdistukseen saan seuraavan kerran kys. lääkettä. Mitä kokemuksia teillä on? google ei oikein auta mutta olen käsittänyt että kovin "kivasta" lääkkeestä ei ole kyse.

22

5872

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ---------

      En haluaisi masentaa sua enempää, mutta olen kuullut että kyseessä on aikamoinen zombie-lääke, joka ei edes auta ahdistukseen.
      Eli olet zombie, mutta tunnet samalla kovaa ahdistusta. Et vaan pysty Cisordinolin vaikutuksen alaisena ilmaisemaan tuskaasi mitenkään.

    • Anonyymi

      Tappanut yhdeksän potilasta kuukauden aikana laitoksessa, joka suljettiin sen jälkeen, ja kahdeksan koekaniinia jo tullessaan Suomen markkinoille 1975.

    • Anonyymi

      Mulla kyseinen lääke " veti " silmiä, eli silmät katsoivat tahtomattani koko ajan ylöspäin.
      Eipä ollut mukava tunne, eikä mukava lääke.

    • Anonyymi

      voi tehdä kipuja kantapäihin, levottomuutta ja ennen kokematonta ahdistuneisuutta ja itsemurhaisuutta erittiäin voimakkaasti, myös henkilöille jotka ei koskaan ennen ole olleet itsemurhaisia.

      lhomista, kävely ja liike vaikeuksia yms

      • Anonyymi

        Itselläni lääkkeet aiheuttivat itsetuhoisuutta.
        Sanon lääkkeet, koska kaikki käyttämäni lääkkeet pitivät yllä itsetuhoisia ajatuksia ja käytöstä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itselläni lääkkeet aiheuttivat itsetuhoisuutta.
        Sanon lääkkeet, koska kaikki käyttämäni lääkkeet pitivät yllä itsetuhoisia ajatuksia ja käytöstä.

        Hyvä n̈euroĺepti


    • Anonyymi

      Yleisesti ei kannata aloittaa mitään neurolepteja ellei ole ihan pakko.

      • Anonyymi

        Äänestän samaa, eli neuroleptejä ei kannata aloittaa jos ei ole pakko.


    • Anonyymi

      Olen historiassani sairastanut tosi pahoja masennuksia. Silti minulle tahtoni vastaisesti laitettiin tätä lääkettä pakkoinjektiona. Tuosta on kuukausia aikaa, mutta puoliintumisaika on pitkä. Olen niin masentunut, että en millään tahdo kestää. Pakkausselosteessa yleinen haittavaikutus masennus.

      Ne ei todellakaan yhtään välitä potilaan voinnista vaan pakottavat ottamaan tällaista lääkettä ihmisen, joka todistetusti saattaa kokea tosi vaikeaa masennusta.

      • Anonyymi

        Oletko kunnolla keskustellut hoitavan tahon kanssa tuosta lääkkeestä, ja masennuksistasi?
        Jos asian ottaa puheeksi, niin luulisi, että suostuvat vaihtamaan johonkin toiseen lääkkeeseen tarvittaessa.
        Aina on lupa sanoa ääneen oma mielipiteensä, ja esittää tahtonsa ja toiveensa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko kunnolla keskustellut hoitavan tahon kanssa tuosta lääkkeestä, ja masennuksistasi?
        Jos asian ottaa puheeksi, niin luulisi, että suostuvat vaihtamaan johonkin toiseen lääkkeeseen tarvittaessa.
        Aina on lupa sanoa ääneen oma mielipiteensä, ja esittää tahtonsa ja toiveensa.

        Et ilmeisesti ymmärrä lukemaasi. Kirjoitan, että viimeisimmästä injektiosta on jo kuukausia aikaa, mutta olo edelleen helvetillinen. Pakkohoidossa ei potilaalla ole mitään arvoa, joten keskusteluyritykset on ihan yhtä tyhjän kanssa. Akuuttiosastoni pihalla oli siitä myöhemmin ohi mennessäni ruumisauto. Eipä sitä julkisuuteen tuoda näitä tapauksia, että potilas lääkitään vainaaksi tai lääkitään siihen kuntoon, että itse päättää päivänsä sairaalan osastolla. Kuolema on mielessäni joka hetki. Aivan kaamea olo edelleen.


    • Anonyymi

      Kidutuksen Suomen mielenterveyshoidossa tulee loppua!

    • Anonyymi

      Kannattaa vain välttää psykiatriaa kokonaan ja erityisesti esimerkiksi neutolepteja. Noita nimetäänkin niin kekseliäästi, acutard tarkoittaa varmaan akuutti tardiivinen dyskenisia tai psykoosi.

      • Anonyymi

        Älä pelästy näitä usein katkerien ihmisen kommentteja.Jos lääkärit suosittelevat niin uskon että he tietävät asian.
        Minulla on Yksi SSRI lääke ollut 20vuotta ja toimii tänään samansuuruisena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä pelästy näitä usein katkerien ihmisen kommentteja.Jos lääkärit suosittelevat niin uskon että he tietävät asian.
        Minulla on Yksi SSRI lääke ollut 20vuotta ja toimii tänään samansuuruisena.

        Ihminen ei ole välttämättä katkera, vaikka hän ei olekaan kuin sinä.
        Olemme erilaisia, sekin on hyvä ymmärtää.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Eli olet rauhallinen mutta saatat saada tahdosta riippumattomia liikkeitä ja virheasentoja. Zombi sätkynukke siis. Eikö kissavideot yms rauhoittaisi ettei tuollaiseksi sentään olisi tarpeen itseään laittaa.


    • Anonyymi

      Voin omasta puolesta sanoa myös sen, että usein nuo neuroleptit eivät oikeasti auheuta subjektiivista rauhallisuuden tilaa. Ihminen on vain helposti ohjattava ulkoapäin. Dopamiini keskushermostossa aiheuttaa esimerkiksi motivaation, mielihyvän ja keskittymiskyvyn lisäämistä. Sen vuoksi esimerkiksi hyvin suuri osa USA:n opiskelijoista käyttää kokaiinia, amfetamiinia tai ADHD-lääkkeitä.

      Miksi joku kuvittelee, että esimerkiksi dopamiinin estäminen hermostossa on jotenkin hyvä asia? Paitsi jos tahtoo lamauttaa sen toisen ihmisen.

      Nuo tutkimukset noista lääkkeistä tuolta ajalta kun noita tutkimuksia uusista psykoosilääkkeistä tuotiin julki ovat myös usein hyvin epäilyttäviä. Nyt vanhojen psykoosilääkkeiden patentit ovat menneet vanhoiksi, joten trendi on sitten määrätä esimerkiksi Abilifyn injektiota. Abilify Maintena, maintenance, get it? Ja hinta potilaalle, usein veronmaksajien kautta sillekin kammotukselle on ainakin 600 e kuukaudessa.

      • Anonyymi

        Ehkä jotkut tuonkin Acutard-lääkkeen markkinoijista ovat ajatelleet, että sitä voi sitten markkinoida akuuuttien tardiivisten oireiden hoitoon verrattuna toisiin vanhempiin neurolepteihin. Acutard tarkoittaa oikeasti sitä, että se aiheuttaa akuutteja dyskonisia oireita kuten muutkin neuroleptit.


    • Anonyymi

      Ei todellakaan aiheuta rauhallisuuden tunnetta nämä lääkkeet. Se, että ei saa ulospäin omaa vointiaan mitenkään ilmaistua, on sekin tuskallinen olotila.

      Ikävää, että näitä lääkkeitä kritisoivia pidetään usein sairaudentunnottomina hulluina. Perusteet kritiikille on tosi hyvät. Omakohtaisesti koettuna kyseessä on todellakin kärsimystä aiheuttavat lääkeaineet, vaikka ulospäin sitä ei ymmärrä. On rikollista, että pakkolääkitseminen tällaisilla lääkkeillä on laillista.

      • Anonyymi

        Voi ehkä myös kannattaa kritsoida neurolepti-lääkkkeistä hoitavan tahdon kohdalla asiallisella tavalla. Minulla oli kaikista pahimmat diagnoosit, mukaanlukien skitsofrenia, ja pääsin ulos siitä koko järjestemästä.


    • Anonyymi

      Mulla lähti jalat alta. Pari vuotta liikkunut rollaattorilla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      25
      1098
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      992
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      54
      893
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      126
      863
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      773
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe