kamalat ajatukset

Ajatuksia saa olla mutta ei tekoja. Et saisi koskaan - et koskaan - huutaa/tiuskia suoraan vauvalle, et missään tilanteessa. Sinä olet silloin äiti, joka on välillä turvallinen ja välillä pelottava...vauva ei tiedä mikä olet...hän hakee sinusta turvaa mutta välillä oletkin se pelotus tässä maailmassa. Teille tulee hankala (disorganisoitunut) kiintymyssuhde. Se näkyy sitten myöhemmin sillä lailla, että kun esim haet lapsen päiväkodista hän saattaa ilahtua tulostasi kun on sinua kaivannut, mutta lähestyessään sinua raivostuu ja pakenee luotasi. Sinun täytyisi löytää itsestäni se rento-nappula, joka ei rasitu vauvan huudosta ja itkusta. En minäkään aina tiedä mikä vauvalla on hätänä kun huutaa eikä kyse ole märästä vaipasta eikä nälästä eikä sylin puutteesta...mutta silloin on ajateltava, että hänelle riittää se, että joku on läsnä, pitää sylissä ja ottaa vastaan sen pahan olon. Tosin itse olen huomannut, että paras paikka pikkuiselle on olkapää. Siellä hän harvoin tuntee olonsa kovin kurjaksi. Käännä ajatuksesi vihasta empatiaan ja sääliin...kun pikkuinen itkee, katso häntä...siis katsomalla katso ja näe hänen hätänsä ja murheensa...kuinka hänelle sen jälkeen voisi olla vihainen? Katso sitä miten pieni ja avuton ja yksin hän tässä maailmassa olisi ilman sinua ja sydämesi sulaa hänelle. Kun hänellä on paha olla, ota se murhe itsellesi ja asetu hänen asemaansa, ja alat tuntea empatiaa vihan ja kiukun sijaan. Älä kuuntele itkua itkuna vaan ajattele se vauvan hätähuutona, pyyntönä sinulta, että auttaisit kun olo on niin paha. Voitko tosiaan silloin vihastua noin pienelle ja avuttomalle ihmiselle, joka ei ole koskaan elämässään pahaa tehnyt? Ehkä tuolla katsomalla katsomisella alat nähdä hänessä sen rakastettavan oman pikkuisesi myös niillä hankalilla hetkillä. Olen kahden lapsen yksinhuoltaja ja pienempi on hieman nuorempi kuin sinun lapsesi. En ole kertaakaan tuntenut mitään tuollaista häntä kohtaan. Ainakaan en pysty palauttamaan mieleeni, että olisin koskaan hermostunut tai suutahtanut häneen. Välillä olen ollut kyllä huolissani, että miksei hänellä ole hyvä olla ja mitä voisin tehdä helpottaakseni hänen oloansa. Ehkä se johtuu siitä, että olen hänen kaikkensa. Jos minä vihastuisin häneen, kenet hänellä olisi? Hän olisi aivan yksin...ja se taas mielestäni olisi liikaa vauvan kestettäväksi. Ja hän kyllä palkitsee kärsivällisyyden ihanalla kikatuksellaan ja ihailevalla katseellaan. Unettomuudesta sanoisin, että itse en ole nukkunut kuukausiin muutamaa tuntia enempää yössä.

Joskus on ollut rankkoja iltoja, kun vauva kovasti huutanut. Alkoi 2vkon iässä ja jatkui 2,5kk ikään saakka. Yhdessä välissä olin tosi väsynyt, ei saanut tukea neuvolasta, mies oli töissä ja kaikki kaatui päälle. Tuskastumisen ja ärtymisen tunteita on ollut ajoittain. Koskaan ei ole varsinaisesti tullut mieleen tehdä vauvalle mitään pahaa, mutta niiden itkukonserttien jälkeen pystyin jotenkin ymmärtämään niitä äitejä, jotka pelkäävät tekevänsä vauvalle jotain ellei huuto lopu. Unen puute on pahinta jos vauva on levoton, silloin oma kärsivällisyys loppuu. Ne tuntemukset ja ärtymykset mitä mulle tuli sai aikaan hirveät syytökset ja itkukohtaukset minulle. Oli niin huono omatunto, kun ärsyynnyin lapseeni. Ärtyminen helpotti kun kiinnitin huomiota lepäämiseen ja tiesin, ettei vauvalla ole mitään hätää eikä hän tahallaan itke.

Olet hyvä äiti!!!! sinä olet hoksannut ajatuksesi ja puhunut niistä jo täällä. Seuraavaksi suosittelisin sinua puhumaan niistä neuvolassa!!!! Ei se ole huonon äidin merkki, kaikki voivat väsyä ja silloin tarvitaan apua. Hyvä äiti hakee sitä apua ennenkuin pimahtaa. Kannattaa etsiä helpotusta tuohon unettomuuten ja pyytää apua ystäviltä, sukulaisilta jne. Sun täytyy levätä, että jaksat olla vauvan kanssa.

olet ihan normaali äiti! Äitiyteen kuuluvat niin suuren suuri rakkaus vauvaa kohtaan kuin myös raivo ja vihakin. jälkimmäiset siis tunteen tasolla, ei teoissa. Saat AJATELLA ihan mitä vaan, se on täysin sallittua, ja voi helpottaakin, mutta siinä vaiheessa kun itku käy sietämättömäksi, laita lapsi vaikka huutavanakin omaan sänkyyn ja MENE ULOS tai toiseen huoneeseen ja laita mp3-korville, ettet kuule huutoa. rauhoita itsesi, niin voit palata vauvan luo. pystytkö koskaan esim. viikonloppuna tai päivisin nukkumaan univelkaa vähemmäksi? pikkuhiljaa se helpottaa, me muutkin äidit ollaan selvitty :).

Itsellä ei koliikista kokemusta ja lapseni ovat nyt 6 ja 4v. Mutta muistan hyvin kuinka väsynyt olin lasten ollessa vauvoja, eivätkä ajatukset todellakaan olleet aina positiivisia. Tärkeintä on ettet toteuta ajatuksiasi, vaan lähdet ihan reilusti vaikka pois huoneesta niin kauaksi aikaa että rauhoitut. Vauva ei pienestä huudosta vahingoitu