Panempa tähän vähän ajatuksia omasta olostani, jos joku löytää itsensä. Olen nuori perheenäiti, kahden lapsen kotona oleva "frouva".Mieheni on hieno ja ymmärtäväinen, meillä on melkein onnellinen koti.
Onneamme latistaa minun jatkuva nipottamiseni ja kontrollointi.Seison vieressä, kun lapset syövät, vahdin joka suupalaa.Siivoan ja putsaan kämppää päivittäin pari tuntia, eli siistiä on.Olen kokoajan työn touhussa ja koitan ponnistella ihan koko päivän, koska lapsuudenkotoani olen saanut työtä arvostavan ja laiskuutta vihaavan mallin.Naisena etenkin tulee olla tekevä ja toimelias.Äitini mukaan "naiset pyörittävät maailmaa".
Tavaroiden pitää olla paikoillaan ja vaatteiden puhtaita, ehyitä ja juuri passeleita tilanteen mukaan.Perheen on toimittava minun säännöilläni, josta mieheni on aika vihainen ja masentunut välillä. Arvaatte varmaan, miten kohtelen häntä koska hän sattuu olemaan mukavuudenhaluinen härkä ja leikkii mielellään lasten kanssa välittämättä pyykkeistä.
Minä otan helposti marttyyrin elkeet, liian helposti.Koen olevai ainoa, joka huolehtii tai tekee mitään.Olen lukenut kontrolloinnin olevan oiretta jostakin, mutta mistä? Siivousmania saa joskus jopa pakkotoiminnon piirteitä.
Olen väsynyt ja haluaisin nauttia lapsistani ja elämästäni, joka on muuten ihanaa.En vaan jaksa nauttia kun kokoajan pitää olla tekemässä jotakin.Itsetuntoni olen aina luullut olevan hyvä, olen ollut itsestäni aina se vahva ja kova tyyppi.Sellainen varmaan olenkin, mutta onko siinäkään iloa? Ei kait kukaan halua aina olla se, jolla kantti kestää? Vai onko tää juuri sitä, että ei kestäkään vaan paineet purkautuu kotona tällaisena? Töissä ollessani olen kova tekemään töitä, siis aivan tolkuton.Minun on vaikea ottaa vastaan krittiikkiä. Mulla on siis auktoriteettiongelmaakin.
Tällaista.Kiitos jos jaksoit lukea ja tuplakiitos jos jaksat kommentoida!
Onneamme latistaa minun jatkuva nipottamiseni ja kontrollointi.Seison vieressä, kun lapset syövät, vahdin joka suupalaa.Siivoan ja putsaan kämppää päivittäin pari tuntia, eli siistiä on.Olen kokoajan työn touhussa ja koitan ponnistella ihan koko päivän, koska lapsuudenkotoani olen saanut työtä arvostavan ja laiskuutta vihaavan mallin.Naisena etenkin tulee olla tekevä ja toimelias.Äitini mukaan "naiset pyörittävät maailmaa".
Tavaroiden pitää olla paikoillaan ja vaatteiden puhtaita, ehyitä ja juuri passeleita tilanteen mukaan.Perheen on toimittava minun säännöilläni, josta mieheni on aika vihainen ja masentunut välillä. Arvaatte varmaan, miten kohtelen häntä koska hän sattuu olemaan mukavuudenhaluinen härkä ja leikkii mielellään lasten kanssa välittämättä pyykkeistä.
Minä otan helposti marttyyrin elkeet, liian helposti.Koen olevai ainoa, joka huolehtii tai tekee mitään.Olen lukenut kontrolloinnin olevan oiretta jostakin, mutta mistä? Siivousmania saa joskus jopa pakkotoiminnon piirteitä.
Olen väsynyt ja haluaisin nauttia lapsistani ja elämästäni, joka on muuten ihanaa.En vaan jaksa nauttia kun kokoajan pitää olla tekemässä jotakin.Itsetuntoni olen aina luullut olevan hyvä, olen ollut itsestäni aina se vahva ja kova tyyppi.Sellainen varmaan olenkin, mutta onko siinäkään iloa? Ei kait kukaan halua aina olla se, jolla kantti kestää? Vai onko tää juuri sitä, että ei kestäkään vaan paineet purkautuu kotona tällaisena? Töissä ollessani olen kova tekemään töitä, siis aivan tolkuton.Minun on vaikea ottaa vastaan krittiikkiä. Mulla on siis auktoriteettiongelmaakin.
Tällaista.Kiitos jos jaksoit lukea ja tuplakiitos jos jaksat kommentoida!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos teet asioita tietämättä siihen syytä, on parasta pysähtyä miettimään itseäsi. Pakko-oireisuushan tuosta ensimmäisenä tulee mieleen. Toisena heikko itsetunto. Tässä linkki potilasoppaaseen.
http://www.gsk.fi/asiakaspalvelu/potohjeet/pakko_oir.pdf