Pastilleja luultiin crackiksi – mies putkaan
30 08 2009
Pastillien takia pidätetty mies haastaa Kissimmeen poliisilaitoksen oikeuteen. Poliisien pysäytettyä Donald May ajoneuvoverorästien takia, he luulivat miehen pureskelemia pastilleja crack-kokaiiniksi ja pidättivät hänet.
Donald May kertoi Eyewitness News:lle, ettei häntä laskettu vapaaksi kolmeen kuukauteen, ennen kuin testit osoittivat, että niin kutsutut huumeet olivat karamelleja.
Kertomansa mukaan hän oli ajelemassa töistä kotiin, kun Kissimmeen poliisi pysäytti hänet tiensivuun lähellä valtatie 192:ta.
“En käsitä kuinka näin pääsi käymään”, hän sanoo.
May pysäytettiin maksamattomien ajoneuvoverojen vuoksi. Kun konstaapeli käveli hänen luokseen, hän huomasi jotain valkoista Mayn suussa. May kertoi syövänsä pastilleja, mutta konstaapeli epäili sen olevan crackia.
“Hän otti ne suustani, pussitti ja laittoi minut rautoihin kokaiinin hallussapidosta ja yrityksestä hävittää todisteita”, May selittää.
Konstaapeli väitti tehneensä todisteelle pikatestin, joka näytti positiivista huumeille. Hän kertoi nähneensä Mayn ostamassa huumeita ollessaan pysähtyneenä risteyksessä. Hän kertoi myös raportissaan Mayn luopuneen oikeuksistaan ja vapaaehtoisesti myöntäneen ostaneensa huumeita.
Mayn mukaan tällaista ei ole tapahtunut.
“Päämieheni ei ole myöntänyt ostaneensa crack-kokaiinia. Miksi ihmeessä olisi?” totesi asianajaja Adam Sudbury.
May vangittiin kolmeksi kuukaudeksi. Hän ei päässyt ulos, ennen kuin Floridan lainvalvojilta ja osavaltion syyttäjänvirastolta tuli kirje, jossa todettiin, ettei testeissä löytynyt huumeita.
“Ollessani vankilassa menetin asuntoni. Menetin kaiken”, hän sanoi.
Mayn ollessa telkien takana, Kissimmeen poliisilaitos hinasi hänen autonsa ja huutokauppasi sen. Hän menetti työpaikkansa ja sai häädön. Nyt May haastaa kaupungin oikeuteen väärin perustein tehdystä pidätyksestä ja vangitsemisesta. Hän haluaa hyvitystä autonsa ja työpaikkansa menetyksestä.
Mayn asianajaja ja Kissimmeen kaupunki neuvottelivat mahdollisesta sopimuksesta viime vuonna, mutta eivät päässeet yhteisymmärrykseen.
Lähde:
http://www.wftv.com/irresistible/20435114/detail.html
Vähäistä ylilyöntiä havaittavissa
huopama
0
177
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1493989Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso123641Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai522989Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122972Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1452561- 572341
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist281983"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1071485Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es631344Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t391223