Vuotos arvo on suuri. Suurempi kuin ostaan ajatellakkaan. Jopa 300 MW lisää säätöön. Kun se säätö otetaan 10 .-silloisesta voimalasta.
Pohjoista voimaa tarjoaa mitä suurimmassa määrin myös vesi. Vesivoima on uusiutuva energialähde, jonka suurimmat edut ovat edullisuus, saasteettomuus ja kotimaisuus. Tuotannosta ei synny päästöjä ilmaan, veteen eikä maaperään.
Ainakin tulee mm Vuotos, ennemmin tai myöhemmin.
Esimerkki: Vesi on Oulun Energialle tärkeä energianlähde. Vuonna 2007 sen osuus oli 5,7 prosenttia.
Veden osuus sähkön kokonaishankinnasta vaihtelee vesitilanteesta riippuen.
Vesivoimaa Oulun Energia käyttää hyväkseen omassa Merikosken voimalaitoksessaan sekä Lapin Sähkövoima Oy:n kautta Kemijoki Oy:n osakkaana Kemijoen voimalaitoksissa.
Vesivoima on saasteetonta eikä sen tuottaminen vaadi lainkaan päästöoikeuksien hankkimista. Sen ympäristövaikutukset liittyvät lähinnä jokien rakentamiseen ja vesistöjen säännöstelyyn.
Pohjoista voimaa tarjoaa mitä suurimmassa määrin myös vesi. Vesivoima on uusiutuva energialähde, jonka suurimmat edut ovat edullisuus, saasteettomuus ja kotimaisuus. Tuotannosta ei synny päästöjä ilmaan, veteen eikä maaperään.
Ainakin tulee mm Vuotos, ennemmin tai myöhemmin.
Esimerkki: Vesi on Oulun Energialle tärkeä energianlähde. Vuonna 2007 sen osuus oli 5,7 prosenttia.
Veden osuus sähkön kokonaishankinnasta vaihtelee vesitilanteesta riippuen.
Vesivoimaa Oulun Energia käyttää hyväkseen omassa Merikosken voimalaitoksessaan sekä Lapin Sähkövoima Oy:n kautta Kemijoki Oy:n osakkaana Kemijoen voimalaitoksissa.
Vesivoima on saasteetonta eikä sen tuottaminen vaadi lainkaan päästöoikeuksien hankkimista. Sen ympäristövaikutukset liittyvät lähinnä jokien rakentamiseen ja vesistöjen säännöstelyyn.
Vastaukset 12
Vanhimmat
> Vuotos arvo on suuri. Suurempi kuin ostaan ajatellakkaan. Jopa 300 MW lisää säätöön.
> Kun se säätö otetaan 10 .-silloisesta voimalasta.
http://www.tkk.fi/Yksikot/Talousoikeus/Kurssi/334/VUOTOS-KHO-2002-86.pdf
s. 40
Kemijoki Oy:n mukaan Vuotos-oikeudenkäynnissä...
"Yleisen edun kannalta hankkeen tärkeimpänä hyötynä on talviaikaisen nopeasti käynnistyvän säätövoiman lisäys. Vuorokausisäätötehon lisäys (noin 100 MW) sähkön tuotantoon on vähintään 5 %, mitä voidaan pitää huomattavana. Tehon lisäys on alle 1 % tämän hetkisestä tehokapasiteetin kokonaistarpeesta."
Kyseinen 100 MW Vuotoksen säätövoimatehon lisäys osoittautui oikeudenkäynnissä virheelliseksi. Mukaan tuohon lukuun oli laskettu muun muassa Sierilän olematon voimalaitos, voimaloiden vanhojen koneistojen uusimista ja ties mitä muuta. Fortumin tytäryhtiö Kemijoki Oy myönsiskin virheen. Em. talousoikeuden kurssin materiaalin sivulla 72 lukeekin tuolla tavalla:
"Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluiden mukaan asiassa saatu selvitys on eräiltä osin puutteellista ja laskelmiin sisältyy epävarmuustekijöitä. Muutoksenhakijan oikeusturva edellyttää, että sille varataan tilaisuus lisäselvitysten esittämiseen siltä osin kuin tuomioistuin katsoo selvityksen puutteelliseksi. Hallinto-oikeuden olisi tullut varata yhtiölle tilaisuus lisäselvitysten esittämiseen."
> vesivoima on uusiutuva energialähde, jonka suurimmat edut ovat edullisuus,
> saasteettomuus ja kotimaisuus. Tuotannosta ei synny päästöjä ilmaan, veteen eikä maaperään.
Vesi tosiaan uusiutuu, mutta ne voimayhtiön edun vuoksi tuhottavat kosket eivät. Esimerkiksi Isohaarassa voi Kemijoella käydä "ihailemassa" miten se Isohaaran koski on uusiutunut 60 vuoden aikana - ei yhtään mitenkään. Se Isohaaran koski uusiutuu vasta 2010- tai 2020-luvulla kun Kemijoki ennallistetaan.
Esimerkiksi Lokan tekollas tuottaa tänäkin päivänä niin paljon metaania, että kasvihuoneilmiön kannalta vähemmän haitallista olisi tuottaa vastaava energia vaikka fossiilisia polttoaineita polttamalla.
Vuotoksen loka-altaasta päästöt olisivat olleet vesistöön sitä luokkaa, että se olisi ylittänyt Helsingin kaupungin jätevesipäästöt.
Vesivoimalla tuotettu sähkö ei ole kuluttajille promilleakaan sen edullisempaa kuin millä tahansa muulla tavalla tuotettu sähkö. Esimerkiksi tuhotun Kemijoen varressa ihmiset maksavat sähköstään vähintään sen verran mitä vaikkapa Espoossa asuvat ihmiset - usein vielä enemmän. Pelkän Kemijoki Oy:n sukupuuttoon tappaman lohen arvo olisi yli 30 miljoonaa euroa vuodessa jokivarren kunnille ja ihmisille. Edes tästä menetyksestä voimaloiden maksamat kiinteistöverot eivät kata kuin murto-osan. Puhumattakkaan niistä muista kymmenien miljoonien eurojen vuosittaisista vahingoista mitä Kemijoki Oy toimillaan aiheuttaa jokivarressa.
> Ainakin tulee mm Vuotos, ennemmin tai myöhemmin.
Vuotoksen loka-allasta ei tule koskaan. Kiitos vain Kemihaaran soiden Natura 2000-alueiden, vesilain ja vesipuitedirektiivin ja KHO:n lain voimaisen tuomion. Ainoa mahdollisuus rakentaa Vuotoksen loka-allas olisi siinä, että Suomi eroaisi EU:sta ja tämän jälkeen kumottaisiin sen tieltä vaikeutetussa lainsäätämisjärjestyksessä tiellä olevat lait. Molemmat skenaariot ovat yhtä todennäköisiä kuin se, että porot oppisivat lentämään.
> Esimerkki: Vesi on Oulun Energialle tärkeä energianlähde. Vuonna 2007 sen osuus oli
> 5,7 prosenttia. Veden osuus sähkön kokonaishankinnasta vaihtelee vesitilanteesta riippuen.
Vesivoima on Oulussakin enää marginaalinen energiantuotantotapa. Merikosen voimalankin sähkön voi korvata viidellä kuudella nimellisteholtaan 3 megawatin tuulivoimalla. Oulussa onkin virinnyt keskustelua koko Oulujoen Merikosken voimalan purkamisesta ja Merikosken ennallistamisesta kaupungin keskustan kupeesta. Muun muassa suurin osa kaupunginvaltuutetuista tukee viime kunnallisvaalien aikoihin tehdyn kyselyn mukaan sitä, että Merikoskea alettaisiin ennallistamaan ja siihen palauttaisiin koski. Muun muassa kokoomuksen, vihreiden ja demarien edustajien parista löytyy runsaasti kannatusta Merikosen ennallistamiseen.
Vesivoiman sijaan esimerkiksi bioenergia olisi hyvä tapa tuottaa Suomeen lisää sähköä (jos sitä yleensä tarvitaan lisää metsäteollisuuden alasajon jälkeen). Muun muassa puun ja puun hakkuutähteiden hyödyntäminen energiantuotannossa toisi runsaasti työtä muun muassa Lappiin ja muualle maakuntiin. Nykyään bioenergialla (=lähinnä puulla) tuotetaan monta kertaa enemmän energiaa Suomessa kuin vesivoimalla ja suunnilleen yhtä paljon kuin kaikille Suomen neljällä ydinvoimalla yhteensä. Kyse ei siis ole mistään näpertelystä tai päreiden polttelusta.
Kun Hassin kaverina oli Nikula silloine vihreä Oikeuskansleri.
Vai vesi sotkee vihreitä ? Heh..heh.
Huvittavaa !
Totta kait se Vuotos tulee.
Hölmöä olla tekemättä avuksi nyt oleville 8 -voimalla Kemijoessa.
Sivujoissa jotka laskee Kemijokeen on 18 -voimalaa.
Halpaa vesisähköä. Itse raaka aine täysin ilmaista.
Sen kun vain laitetaan turbiiniä pyörimään sopivasti alas laskevaan veteen.
Ja kun vielä sopivasti säädellään, saadaan vesivarastot riittämään kuivemankin ajan yli.
Mitä ymmärtää näistä etelän vihreä !
Ei paljoakaan, kuten edellä oleva vihreä näyttää.
Luulee sähkön teon hoituvan oikeuksissa.
Eipä tule mitään lammikoita enää Kemijoen vesistöön, aika erikoista että jostin navetan takaa löytyy vielä niin takapajuinen kössykkä joka ei edes tuota tiedä.
Kannattaa joskus seurata muutakin mediaa kuin Maaseudun Tulevaisuutta ja käväistä joskus siellä kirkonkylänkin raitilla, tekee hyvää ummehtuneelle päälle.
Siitä yksinkertaisesta syystä, kun se tuo rahaa alueelle. Jo yksin valmiina tuo veroina huomattavan summan kunnalle.
Poliitiikka yksin vain esteenä.
"Siitä yksinkertaisesta syystä, kun se tuo rahaa alueelle. Jo yksin valmiina tuo veroina huomattavan summan kunnalle."
Vesivoimarakentaminen ei tuo yhtään ainutta pysyvää työpaikkaa. Se pelkästään tuhoaa muun muassa matkailualan työpaikat. Vesivoimalan kiinteistöverotulot eivät kata kunnalle kuin mitättömän pienen osan niistä menetyksistä mitä se aiheuttaa kunnan taloudelle muun muassa matkailun tuhoamisen kautta.
Sodankylän kunta on erinomainen esimerkki niistä "hyvistä" vaikutuksista mitä vesivoimarakentaminen tuo. Sodankylässähän sijaitsee puolisenkymmentä Kemijoki Oy:n ja PVO:n vesivoimaa ja Euroopan suurin tekoallaskin eli Lokan loka-allas. Uusin Sodankylän vesivoimala on 2000-luvulla valmistunut Kelujoki. Lopputuloksena tuosta ympäristön estottomasta raiskaamisesta on ollut se, että yhtään ainutta työpaikkaa ne eivät ole tuoneet ja kunnan talous on yksi surkeimmista koko Suomesta. Toinen vastaava esimerkki löytyy Kemijärven kaupungista.
Mikäli Kemijärveä ja Sodankylää vertaa vaikka Kittilään tai Kuusamoon, jotka ovat panostaneet ympäristörikollisuuden sijasta matkailuun ja sen kehittämiseen ja joiden joet on suojeltu tiukasti, niin sokea-Uunokin näkee selvästi kumpi tie on olla järkevä.
> Poliitiikka yksin vain esteenä.
Onhan se ihan ymmärrettävää etteivät poliitikot ole 2000-luvulla valmiita hyväksymään jotain Josif Stalinin Neuvostoliiton mieleen tuovia tekoallas-hankkeita ja luonnon estotonta tuhoamista.
Politiikan lisäksi esteenä on suomalaisten ja paikallisten asukkaiden tiukka vastustus, Suomen EU-jäsenyys, muutama laki ja oikeuslaitos.
Järvethän on komeita.
Vuotos on Pelkosennniemen kultakimpale vielä.
Kunhan nyt etelän vihreät saa politikoida asialla riittävästi.
Eikai hekään nyt ihan hölmöjä liene, aina.
Eivät säännöstelyaltaat ole ensinnäkään järviä vaan vesivarastoja ja ne eivät toisekseen houkuttele ketään, karkottavat vaan ihmiset pois liejukkojensa ällöttävyydestä. Niiden _ainoa_ tarkoitus on jauhaa rahaa, muun muassa tuottaa optioita energiafirmojen johtajille, ne eivät työllistä ketään vaan hävittävät vähätkin työpaikat.
Montakohan matkailuhotellia mahtaa olla Lokan ja Porttipahdan rannoilla? Kesähuviloita? Uimarantoja?
Aivan oikein, nolla kappaletta. Miksiköhän?
silä alueella ei ole, ei edes Inarinjärven rannalla yhtään hotellia. Hotellit ovat kaikki joko kylätaajamissa tai tunturikeskuksissa. Inarinjärven rannalla ehkä olisi ellei sitäkin, viisi kertaa Helsingin kaupungin kokoista järveä olisi suojeltu.
Ekofasisti huutaa uimarantojen perään Lapissa. Tosiasia on että Lapissa on kaikkiaan vähän uimarantoja, koska ihmiset eivät paljoa siellä harrasta uintia, vesien kylmyyden vuoksi. Veikkaan että ekofasisti ei uskaltaisi edes kastautua Lapin luonnonvesissä.
Näkyy että kysyjä on etelänpaskavaris, ekofasisti, Lapissa ei yleensäkään ole kesäHuviloita, korkeintaan kesämökkejä, väestön pienemmän varallisuuden vuoksi. Huvilat löytyvät varakkaista tunturikeskuksista, mm. Levin rikkaiden taajamasta, josta löytyy muutaman miljoonan euron "huviloita". Porttipahta ja Lokka ovat paikallisen ja muunkin väestön kalastusjärviä. Lisäksi ne ovat ainoita järviä Lapissa joissa harrastetaan ammattikalastusta. Kesämökkejä on saman verran mitä yleensä Lapin järvillä.
Minusta pääkaupunkiseudulle pitää pitää perustaa Inarinjärven kokoisia luonnonsuojelualueita, että alueen väestö pääsee terveen luonnon helmaan ilman luontoa saastuttavaa järjetöntä matkustamista Lappiin. Kun pks:lla olisi noin suuria luonnosuojelualueita, varmasti pks:n väestön terveys parantuisi.
Mitäs tuo tarkoittaa että Inarinjärvi on suojeltu? En minä ole koskaan kuullutkaan että Inarinjärvi on suojeltu. Parhaillaanhan Inarinjärven rantoja kaavoitetaan mökeille.
Lapissa on toki oikeiden luonnonvesien äärellä oikein nättejä pikku uimarantoja, jopa Muoniossa ja Enontekiöllä niitä löytyy. Kylläpä näkee että kirjoittaja ei tunne maakuntaa, Savosta tai mistä lie Pieksämäeltä kun huutelee? Kannattaa joskus käydä vaikka jollain eläkeläisten bussiajelulla pohjoisessa, täällä on ruska-aika juuri koittamassa!
Kesähuviloita löytyy samaten oikeiden järvien ja jokien rannalta todella paljon, Ounasjokivarressa ja Tornionväylän rannoilla niitä on satamäärin - Inarista ja Tenosta puhumattakaan.
Mutta vesivarastojen äärellä ei yhtään. Kummallista!
Porttipahdan ja Lokan kalastus on romahtanut, Lapin Kansa kirjoitta seuraavasti:
"Nyt ammattikalastajat kantavat todellista huolta tulevaisuuden näkymistä. Lokalla siika on loisten vaivaama ja kääpiöitynyt. Jo pelkkä tieto madoista on syönyt allaskalan mainetta, eikä kauppaan kelpaavaa fileetä ole ollut helppo tuottaa."
Johtopäätökset? Huolimatta jokiyhtiön pikku apupoikien väsymättömästä ja maksetusta propagandan syötöstä tosiasiat vaan pullahtavat pintaan väkisinkin ja kaikkinainen rapakkorakentaminen on nyt loppu-finito-slut. Piste.
elättäminen.. Huomaan nyt asuttuani Lapissa 52 vuotta yhtäsoittoa (-opiskeluvuodet).
Sukumme on toki ollut täällä saatujen tietojen mukaan n. 240 vuotta.
sähköautoiksi, sähkön tarve lisääntyy paljon eikä autoilijat jaksa odottaa että alkais tuuleen ja sitä kautta saataisiin tuulimyllyistä sähköä. Tuulimyllyt saattavat olla kolmekin kuukautta liikkumatta.. Ja syntyvä lapsi ei jaksa odottaa..