Niin vain kävi, että kahdella pallilla istuva demari Vattulainen vaikeutti johtavan lääkärin viran täyttöä. Omilla aivoilla on lupa ajatella. Lautakuntaan tuotu esitys oli tarkoitushakuinen ja jo aluperin läpimätä. Kesken prosessia ei voida muuttaa virkatehtävää määräaikaiseksi. Neuvonantajat olivat tahallisesti harhauttaneet valtuutettua. Lääkintöneuvos (kok) oli ajan tasalla ja äänesti alkuperäisen esityksen puolesta. Terveyskeskus kiehuu ja loputkin lääkärit uhkailevat lähdöllä. Tilannetta ei selkiinnyttänyt kaupunginhallituksen päätös julistaa virka uudelleen haettavaksi. Nähtäväksi jää hakeeko edes tuo ainut hakija virkaa uudelleen. Olettaa voi, että hallituksen päätös syntyi vaikean väännön jälkeen. Tämmöisen söhräyksen jälkeen voi vain kysyä onko lieksalaiset poliitikot järjissään? Tämmöinen tohelointi vaarantaa kuntalaisten terveyspalvelut ja karkottaa loputkin lääkärit. Haluaako sdp lisätä edelleen ostopalveluja? Puheet ja teot eivät kohtaa.
Lieksalaisten terveyttä uhkaa poliittiset kähminnät
särkän tytti
2137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen asiasta jo heti lausunut mielipiteen ja tässä sanon vielä.
Hullu voi olla mutta tyhmyydestä sakotetaan.
Oli aikanaan kaveri jonka joutui koko ruppi kärsimään kun oli himot ja kotiin ajoi pakkasessa polkupyörällä ja kylmä oli kun ei päässyt saatille. Nuori mies laitoi yhden tärkeän ruumiinosan polkupyörän tangolle ja huitaisi manaten siihen vitalla ,"sun tähäre koko ruppi joutuu kärsimään".
Miten siten tällainen toiminta koko laaja ruppikasa lieksalaisia joutuu asian vuoksi kärsimään.
Tämä on tulos vain helkutin huonosti hoidetusta hommista joista jo tänäpäivänä näemme hyvin monta esimerkkiä siitä mihin tämä paskapolku tulee johtamaan. se kaatuu byrokratiaan, hallinnon kiemuroihin, sisäsiittoiseen hyvävelijärjestelmään! En tule ikinä äänestämään SDP:tä sillä sen ideologia ei Lieksassa toteudu kuin ikäihmisten lapsuuden muistoissa.
Lieksalaisten tulisikin vaatia päättäjiämme tekemään selvää näistä toheloinneistaan - koska kaikki kuitenkin toteutetaan veronmaksijen kalliilla rahalla!