Viime maaliskuu. Kovin odotuksin kauteen lähtenyt HIFK putoaa heti säälipleijareissa suoraan 2-0.
Ja nyt sitten uusi kausi alkamassa. Mikä on muuttunut? Vai onko mikään? Onko realistista odottaa merkittävää tasonnousua vai onko koko kausi taas yhtä tuskaa ja selittelyä isolla budjetilla?
Tehdäänpä pieni katsaus:
Valmennus: Jalonen tuli suurella maineella ja isoilla odotuksilla. Oulussa tuli kultaa,
mutta siellä oli jo paperillakin ylivoimainen joukkue SM-liigaan. IFK:ssa näytöt
jäivät vähiin. Viime kauden jengillä olisi voinut olla runkosarjassa kuuden sakissa
ja pudotuspeleissä venymällä neljän joukkoon, mutta tulokset aivan muuta. Nyt
on todellinen näytön paikka. Oliko Oulun menestys valmentajan ansiota vai
siitä riippumatonta?
Maalivahdit: Nieminen, Ahlqvist ja Lundell. Tasainen kolmikko, mutta kuka on
se veskari, joka vie loistavalla pelillä joukkuetta pitkälle keväällä? Pelkäänpä,
ettei kukaan. Mestaruutta, tai edes hyvää menestystä, on vaikeaa saavuttaa
ilman loistomaalivahtia ja sellaista ei IFK:lla ole. Olisiko ollut järkevämpää
hakea ulkomailta selkeää ykkösvahtia ja NIeminen/Ahlqvist kakkonen? Olisi voinut
onnistua samalla budjetilla kuin kolme keskinkertaista kotimaista...
Puolustus: Kova vaihtuvuus viime kauteen. Nykymiehitys tuo mieleen
veteraanien jäähdyttelykerhon. Clarke ja Järventie ovat uransa ehtoo-
puolella ja urat ovat peruuttamattomasti (?) laskusuunnassa. Clarke oli
Tapparassa kova luu, mutta Bluesissa kovalla palkalla ja odotuksilla
surffaili joukon jatkona. Keväällä pleijareissa ei mahtunut edes kokoon-
panoon, siinä meille vahvistus. Ja välierissä finaaleissa Järventie teki
karmeita virheitä Kärppä-paidassa, vauhti ei enää riitä tosipeleissä?
Söderholmkaan ei ole mikään nuori poika enää. Jos tämä kolmikko ei
pysty nostamaan uraansa uuteen nousuun, on puolustus hidas ja
haavoittuvainen. Kankaanperälläkin olisi profiilinnoston paikka,
mitenhän onnistuu? Näiden takana ok nuoria, mutta löytyykö
rahkeita vastuunkantajiksi?
Hyökkäys: Kaksi parasta maalintekijää (Kuhta, Pikkarainen) ulos.
Kovimmat odotukset kohdistuvat Haatajaan, mutta miten kestää
paineet? Maakunnista on tullut monia miehiä kovien odotusten kanssa,
mutta tehot ovat H:gissä hävinneet. Vai onko vika IFK:n joukkuehengessä?
Granlund tulevaisuuden mies, onko vielä loiston päivien aika? Töykkälä,
Järvinen ja Wirtanen ok miehiä, mutta taitaa mennä duunariosastolle
3-4 ketjuun. Kokonaisuutena hyökkäys epätasainen, liikaa Hirsovitsh-
Haataja duon varassa. Ja kuka kantaa keväällä? Viime kaudella kovan kohun
Hirsovitsh juhli runkosarjassa, mutta pehmeni jo säälipleijareissa rivimieheksi
(aivan kuten Jokereissakin)
Brändi ja kokonaisuus: Joukkue menossa Jalosen johdolla urheilullisempaan
suuntaan, mikä on hyvä asia. Toivottavasti brändillä itseään jalkaan ampuminen
viimein loppuu, ja yritetään pelata hyvää, voittavaa, jääkiekkoa. Jos roolitus
ja pelitapa löytyvät,voi kunnian kukko laulaa. Paljon on nyt valmennuksesta
kiinni ja siitä onnistuvatko kokeneet avainpelaajat (Lundell, Clarke, Järventie,
Söderholm, Hirsovitsh, Haataja, Petrell, Luttinen...) pelaamaan sillä tasolla mihin
he parhaimmillaan kykenevät, vai ollaanko vaan joukon mukana ja manaillaan
kun ei jotenkin peli kulje...
Kysymysmerkkejä on kaikilla osastoilla (valmennus, maalivahdit, puolustus,
hyökkäys), siis liikaa. Yksikään osasto ei ole varmuudella kunnossa. Tämä
tietää ongelmia pitkässä sarjassa. Ja kun niitä tulee, on vaikeaa olla korkealla
runkosarjassa (veikkaan 6.-8.). Pleijareissa tulee heti kova luu vastaan.
Mitenhän mahtaa käydä? Onko IFK:sta tulossa, vai onko siitä jo tullut,
ison budjetin ikuinen alisuorittaja, joka ei kerta kaikkiaan saa palasiaan
järjestykseen?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Onhan se nähty, ettei Kuhdasta ole enää tosipeleissä mihinkään. Voi olla, että mies tekee runkosarjassa 50 pinnaa muta poffeissa ihan eri meininki. Miksi maksaa tuollaiselle tähtipelaajan liksaa ja ikäkin painaa jo? Lundell taas, ei miestä voi syyttää viime kausien putoamisista, vaikka helppoja onkin mennyt, jos ei onnistuta tekemään kuin 1-2 maalia ratkaisupeleissä, niin kyllä ongelmat on jossain muualla kuin maalivahdissa! Kyllä tuohon yksi pisteitä tekevä pelaaja tarvitaan, jos sellainen löytyy, niin uskon, että IFK on mestarisuosikki nro 1.
Vittu mitä paskaa jos ja jos
ITTE ODOTAN AINAKIN ETTÄ MITEN IFK PELAA TÄNÄÄN HPKOOTA VASTAAN...JA GRANLUND-LUTTINEN-WIRTANEN KENTÄN PELEJÄ....