Pahoinpitely hoitokodissa alkoi auton avaimista
03.09.2009 11:16
Satakunnassa sairaanhoitajan pahoinpidelleen nuorukaiset olivat hoitokodin asukkaita, jotka halusivat auton käyttöönsä. Poliisin mukaan nuorukaiset ja heidän viemänsä auto ovat yhä kateissa.
Pahoinpitely tapahtui puolen yön aikaan. Komisario Pentti Lehtimäki Satakunnan poliisilaitoksesta kertoo, että pahoinpitelyä ei edeltänyt mitään riitaa.
-He halusivat vain auton avaimet, ja kun niitä ei heille vapaaehtoisesti annettu, he ottivat ne väkisin ja pahoinpitelivät hoitajan.
Lehtimäen mukaan hoitokodissa ei tapahtumahetkellä ollut muuta henkilökuntaa.
Hoitaja sai pahoinpitelyssä vammoja, jotka eivät poliisin mukaan ole kuitenkaan hengenvaarallisia. Tekotapaa Lehtimäki ei paljasta. Hän ei myöskään kerro, käytettiinkö pahoinpitelyssä jotakin asetta.
Uhri on hoidettavana sairaalassa. Lehtimäki ei osaa sanoa, milloin Etelä-Suomesta kotoisin olevat nuoret olivat tulleet Kankaanpään seudulla sijaitsevaan hoitokotiin.
Nuoret pakenivat paikalta hoitolaitoksen omistamalla Fiat Tipo -merkkisellä henkilöautolla, jonka rekisterinumero on TGK-805. Havainnot autosta ja siinä olevista nuorista Kankaanpään poliisille numeroon 0718746017.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1726404

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.