Reaktiivinen psykoosi siis tarkoittaa sitä että vaikean järkytyksen jälkeen ihminen kärsii mielenterveyshäiriöitä. Niissä on joitakin tekijöitä, jotka aiheuttavat pahoja ongelmia ihmisilleen.
Perheväkivalta
Jatkuva kiusaaminen uhriksi joutuminen (niin kouluissa kuin muissa julkisissa paikoissa)
Lapsuuden traumat
Jatkuva nettikiusaaminen uhreiksi joutuneille
Hyväksikäyttö (sisältäen taloudellinen, seksuaali, ystävyys, puhumattakaan luottamuspulista)
Jatkuva luottamuspula
Rasismin kohteena (niin ihonvärit kuin ihmisten vammatkin)
Lasten kaltoinkohtelu
Minä nuori mies, olen joutunut kärsimään perheväkivallasta vanhemman veljeni vuoksi, sekä uhrina oleminen koulukiusaamisesta, lastenkodissa erään miesohjaajan kaltoikohtelu minua kohtaan, rasismin kohteena ja hyväksikäyttö (miinus seksuaali), myös luottamuspulista. Muutama vuosi sitten ehdin olla vuoden ulkomaanmatkalla, vaikka olisin halunnut jäädä pitkään aikaan näitten hirveyksien takia ja siitäkös soppa alkoi syntyä kun aloin käyttäytyä omalla tahdolla kohtelessaan ihmisiä huonosti tahalleen, varsinkin valkoisille (kun olen arabialaistaustainen) kaunan kantamisen takia, olivatpa ihmiset tuntemattomia tai tuttuja. Yritin antaa ihmisilleen monta kertaa anteeksi ja lisämahdollisuuksia, mutta mikään ei näytä auttavan ollenkaan ja siksi jouduin luopumaan toivostani.
Reaktiivinen psykoosi
tämä siis selittää kaiken
0
1630
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273613- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362294Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72057Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381519
- 131309
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661275Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451265